Tekijä: Haruka
Otsikko: "We go deeper than skin"...
Genre: Angst, drama, songfic, ficlet
Ikäraja: K-11
Paritus: Ei paritusta
Varoitukset: Itse tuhoisia ajatuksia.
Vastuunvapaus: En omista Poets Of The Fallin upeaa biisiä, jonka lyriikat tässä mainitaan.
A/N: Tuli väsäiltyä tällainen angsti-ficlet illan kuluksi, koska rupesin miettimään omia asioitani ja halusin edes jotenkin purkaa ne muualle kuin päiväkirjaan, jota tavallisesti kirjoitan. Otsikko tulee Poets Of The Fallin biisistä ”Skin”, joka löytyy
täältäJos luette, kommentit olis kivoja
Osallistuu muuten ficlet300 – haasteeseen sanalla 217. Suru.
”I ain’t trying to write you into a song”…Olen tavallisesti kirjoittanut lauluja epäonnistuneista ihmissuhteistani, nyt en vain voinut tehdä niin. Olen aiemmin itkenyt pettyneenä niitä suhteita, purkanut ajatuksiani paperille, jonka kyyneleeni ovat kostuttaneet. Olen kuitenkin itkenyt jo riittävästi, etten enää pysty siihen
Silti minussa on vieläkin surua jäljellä, kun ajattelen sinua ja sitä, miten tulin torjutuksi jälleen. Miten sanoit minulle, että olisin onnellinen jonkun muun kuin sinun kanssasi. Ja miten kadun toisinaan niitä asioita, joita silloin sanoin, vaikka tiesin, ettei se kannattaisi. Yhtä asiaa en kumminkaan kadu: sitä, että olin rehellinen ensimmäistä kertaa elämässäni jollekin ihmiselle, jota pidin tärkeänä.
”We made ourselves a home out of our dreams, brought with us this love now bittersweet”…
Jos olisit ollut reilusti minua vanhempi, vaikka vanhempieni ikäinen, en olisi koskaan kiinnostunut sinusta. Tai jos sinulla olisi ollut se helvetin vaimo, niin kuin kaikki, erityisesti pomoni ja työkaverini, olettavat, että olit onnellinen sen naisen kanssa, jonka tapasin itsekin kerran. Mutta satuin vain näkemään sinut liian myöhään… Tai varmaan liian aikaisin, sillä en itsekään tiennyt, mihin olisin ryhtynyt ja mitä halusin.
”And I know, we go deeper than skin, but what lies within is still deeper than we know”…
Ja nyt istun yksin asunnossani yrittäen olla miettimättä sinua, vaikka tiedän epäonnistuvani surkeasti. Mieleni tekisi vain hakata päätäni seinään, tehdä käsivarsiini jälkiä niin kukaan ei haluaisi minua enää, ei pitäisi minua enää kauniina, juoda pääni täyteen viinaa, kunnes olen ihan sekaisin, muistaa, miten varomattomuuteni oli kerran viedä minulta hengen. Miksen vain voinut perääntyä siinä vaiheessa, kun se oli mahdollista, juosta karkuun, niin kuin väitit minun tekevän aina, kun katsoit minuun suudeltuamme? Miksen vain voinut pitää suutani kiinni, mennä vain toisen ihmisen luokse ja nauraa huolettomasti, todeta, että vain typerykset rakastuvat?
”I couldn’t heal myself with time alone, I have you tattooed on my skin”…
Mutta en pyydä sinua muuttamaan mielipidettäsi, teit itse valintasi ja yritän kunnioittaa päätöstäsi, vaikka se ei olekaan helppoa tällä hetkellä. Toivoisin kuitenkin, että olisit siinä etkä menisi pois, että saisin vielä nähdä sinut joskus ja jutella kanssasi niin kuin juttelimme joka ilta.
Olet sydämessäni etkä katoa, vaikka lähtisin tästä maailmasta ennen sinua jonain päivänä, olet tatuointi, jollaista en koskaan ottanut, vaikka olen harkinnut. Ja mikäli minulla on vielä joskus vuosien kuluttua toivoa, haluaisin sanoa sinulle ne sanat, joita en vielä koskaan sanonut sinulle ääneen…
Minä rakastan sinua.
