Oh my god, kato ku sain otettua itteäni niskasta kiinni ja kommentoitua jotain taas luvattoman pitkän ajan jälkeen. Ömömömmö näin mahtava teksti ei ainakaan auta mua kommenttiblokissa, koska ei tästä keksi mitään rakentavaa tai yleensäkään saa irti muuta kuin epämääräistä fanityttöilyä koska olet ihan mahtava kirjottaja. Yritä nyt tässä vääntää 200 sanan kommentti aiheesta Sienis on maailman mahtavin kirjoittaja. AAAAAAa jooo niin siis sanoinko jo, että pidin tästä?
No lol, en pitänyt vaan RAKASTIN. Siis... Joo. Tälläsiä tekstejä löytää finistä todella paljon ihan jonoiksi asti, mutta silti tää erottui muiden syömishäiriöficcien keskeltä kauniiden kielikuvien, kuvailujen ja lauserakenteiden ansiosta. Jotenkin tämä sai kaikessa traagisuudessaan kuitenkin huokailemaan ihastuksesta, koska kirjoitus oli niin sujuvaa ja soljuvaa ja ja ja.
Olit kuvannut syömishäiriöisen maailman juuri niinkuin se on, omalla karulla tavallaan. Kaikki nuo tunteet ja nuo oli niin aitoja ja noh, jotenkin pystyi samaistumaan hahmoon ja tuohon kaikkeen, mitä hän käy läpi. Tuo kaikki kertoi juuri siitä surullisesta anorektikon maailmasta, jossa hän kammoaa syömistä ja lihoamista. Täydellisyydentavoittelu oli tavoitettu hienosti ja noh, muutenkin erittäin upean kuvainnollinen ja kaunis fic, vaikkakin surullinen ja karu aihe olikin.
Ulkona juoksen jalkani rikki. Juoksen kunnes kaadun maahan sateen ropistessa päälleni, pilvien itkiessä rumuuttani, kauheuttani. Vajoan maahan kasaksi, muodottomaksi möykyksi, tuulen kuiskaillessa puissa.
oooo kauniskaunis kohta mutta myös kamalan surullinen, kylmänväreet meni hui.
Niin siis kiitos paljon tästä, olet ihan mahtava!
