Otsikko: Ei mikään helmi
Kirjoittaja: Trauma
Oikolukija: Räntsäke
Tyylilaji: naurettavan emohtava teiniromancedraama
Ikäraja: K-11
Paritus: yksipuolinen Severus/Lily, James/Lily
Varoitukset: Ei mainittavia triggereitä. Kiusaaminen tietysti voi olla rankka aihe, ja sitä tässä esiintyy.
Vastuuvapautus: Hahmot kuuluvat ihanalle Joanne Rowlingille, jolle olen elämäni velkaa.
Yhteenveto: Kerrankin Potterin pölvästi oli ymmärtänyt pysyä poissa tieltä, eikä sitä halvatun Mustaakaan näkynyt missään. Hänen täytyisi vain osua paikalle oikealla hetkellä ja saada se näyttämään sattumalta.
A/N: Apua, tässä menee mun Severus-neitsyys! Olen kammonnut Severuksesta kirjoittamista niin kauan kuin muistan. Pelkään, etten vaan osaa kirjoittaa hahmoa yhtään oikeanlaiseksi. Erityisesti siitä siis olisi kiva kuulla palautetta, että tunnistaako mun Severusta edes samaksi hahmoksi. 
Ajallisesti ficci sijoittuu kelmien & kumppaneiden viidenteen lukuvuoteen.
Osallistuu Albumihaaste #4:een. Kappale ficin taustalla on Happoradion Tanssi. Ei tuolle biisille vain yksinkertaisesti voinut valita mitään muuta paritusta. Kappaleen voi halutessaan kuunnella tästä.
Severus Kalkaros ei välittänyt juhlista eikä liioin juhlimisesta. Hänen kirjoissaan kaikki sellainen oli pelkkää pakotettua ilonpitoa ja kollektiivista teeskentelyä, johon hän ei ollut millään muotoa halukas ottamaan osaa. Hän oli viettänyt ja viettäisi vastedeskin kaiken maailman kurpitsajuhlat ja muut kissanristiäiset nenä kiinni hyvässä kirjassa.
Ja sen naurettavan kurpitsajuhlankin alullepanijalle hän olisi suonut ilomielin yhdensuuntaisen elämysmatkan Azkabaniin.
Eikä Severukselta herunut mainittavasti ymmärrystä sillekään, että ihmisillä oli tapana kerääntyä ahtaisiin juottoloihin kittaamaan röyhkeän ylihintaista, väljähtynyttä kermakaljaa ja teeskentelemään, että heillä muka olisi hauskaa. Severuksella ei ainakaan ollut, kun hän oli tämän yhden kerran päättänyt lähteä. Kammottava arviointivirhe, joka ei toistuisi. Ikinä.
Kaikkein pahinta oli musiikki. Se soi aivan liian kovalla, eikä Severus tunnistanut ensimmäistäkään kappaletta. Hänen kermakaljansa oli ollut haaleaa jo tarjoiltaessa, vaikka eipä hän muuta ollut odottanutkaan. Kolme luudanvartta oli tupaten täynnä väkeä, ja oli aivan liian kuumakin. Ihmiset tungeksivat etsiessään kadonneita tovereitaan väkijoukon seasta. Joku tuuppasi Severusta epähuomiossa selkään pyrkiessään ohi, ja hän joutui venyttämään itsehillintänsä äärimmilleen, ettei olisi kironnut kömpelöä typerystä.
Severus istui kaikkein perimmäisessä nurkkapöydässä vailla ainuttakaan seuralaista, mutta se oli hänelle mitä suurimmissa määrin yhdentekevää. Hän ei totisesti olisi kaivannutkaan yhtäkään parhaimmillaankin pitkästyttävistä tupatovereistaan häiritsemään keskittymistään. Tai no, olihan Mulciber ihan siedettävää seuraa, ja Averykin aina sille päälle sattuessaan, mutta ei tänä iltana.
Juuri siitä nimenomaisesta pöydästä oli erinomainen näkyvyys tanssilattialle.
Punatukkainen tyttö pyyhkäisi karanneen hiussuortuvan kasvoiltaan ja hymyili säteilevästi ystävättärelleen, jonka nimeä Severus ei ollut koskaan vaivautunut painamaan mieleensä. Tytön kasvot kiiltelivät hiestä, sillä hän oli tanssinut koko illan. Severus oli katsellut nurkkapöydästään.
Käsillä oli viimeinkin se ilta, eikä mikään saanut mennä pieleen. Hän oli suunnitellut sitä jo kuukauden päivät – siitä asti, kun Lily oli ohimennen maininnut uudenvuodenaaton juhlista Tylyahossa, joihin kaikki viidesluokkalaiset ja sitä vanhemmat oppilaat olivat tervetulleita. "
Tulisit sinäkin, Sev", Lily oli maanitellut häntä. "
Siellä on varmasti tosi hauskaa, ihan totta."
Severus oli tuolloin kohauttanut olkiaan ja mutissut jotain epämääräistä lähestyvistä V.I.P. -kokeista, mutta suunnitelma oli alkanut hautua hänen mielessään jo samana iltana.
Hän oli valmistautunut huolella juhlia varten. Hän oli pessyt hiuksensakin, hieronut niihin sampoota ja huuhdellut oikein huolellisesti, vaikka kylpyhuoneen vesi tuli suoraan järvestä ja oli sen vuoksi jääkylmää. Hän oli jopa hankkinut sitä samaa hajustetta, jota hänen tupatovereillaan oli tapana suihkia vähän liiankin antaumuksellisesti, kun he olivat menossa tapaamaan tyttöjä. Hän oli valinnut kaikkein siisteimmät vaatteensa, vaikkei valinnanvaraa juuri ollutkaan, ja viettänyt pitkän tovin peilin edessä varmistuakseen siitä, että kaikki oli kohdallaan.
Omasta mielestään hän oli näyttänyt oikein hyvältä. Ei nyt ehkä sellaisella klassisella tavalla hyvältä kuin vaikka Regulus Musta, mutta hyvältä yhtä kaikki – ja hiiteen muutenkin kaikki koppavat huispaussankarit.
Hän kirosi mielessään ainoastaan sitä, ettei ollut hoksannut salakuljettaa omaa taskumattia mukanaan. Rohkaisuryyppy olisi tullut tarpeeseen.
Lily oli tosi nätti sinä iltana. Tyttö oli sipaissut huulilleen väritöntä huulikiillettä, ja hänen kampauksensa oli kuin leiskuvanpunainen – no, nokkelien kielikuvien keksiminen ei koskaan ollutkaan Severuksen vahvimpia alueita.
Severus nyrpisti nenäänsä imelälle litkulle, tyhjensi tuoppinsa yhdellä pitkällä kulauksella ja vilkaisi sitten taskukelloaan. Juhlat loppuisivat aivan näillä hetkillä (kiitos Merlinille siitä), ja olisi illan viimeisen hitaan aika. Severus tiesi, sillä hän oli kuullut parin kuudesluokkalaisen luihuistytön puhuvan siitä aamiaisella. Silloin hänen täytyi olla asemissa.
Siihen saakka kaikki oli sujunut mainiosti. Kerrankin Potterin pölvästi oli ymmärtänyt pysyä poissa tieltä, eikä sitä halvatun Mustaakaan näkynyt missään. Hänen täytyisi vain osua paikalle oikealla hetkellä ja saada se näyttämään sattumalta.
Nopea kappale päättyi, ja Severuksella oli arviolta pari minuuttia aikaa. Kappaleiden välissä oli aina lyhyt tauko, jotta väki ehtisi käydä ostamassa lisää juotavaa. Hän nousi tuoliltaan jäykkänä kuin suolapatsas ja lähti etenemään kohti tanssilattiaa. Sydän hakkasi vimmatusti, ja muiden oppilaiden puheensorina oli muuttunut silkaksi puuroksi hänen korvissaan. Hänen ja Lilyn välissä oli enää joukko puuskupuheja, joiden läpi hän oli pujottelemassa, kun Lily jo huomasikin hänet.
"Sev! Hei, Sev! Täällä!" tyttö huusi metelin yli ja huiskutti hänelle innokkaasti kättään. Severus luikahti kahden pöydän välistä ja pääsi viimein Lilyn luokse.
"A-ai, moi, Lily", Severus joutui käyttämään kaiken tahdonvoimansa, jotta pystyi katsomaan tyttöä silmiin, eikä sen sijaan esimerkiksi rynnännyt tiehensä. He olivat tunteneet toisensa vuosikaudet, mutta nyt kaikki oli erilaista. Hän pohti mielessään, mahtoikohan Lilykin tuntea sen? "Hauska nähdä sinua."
"Sinä tulit sittenkin!" Lily kuulosti iloisesti yllättyneeltä, mikä sai aikaan sangen miellyttävän muljahduksen Severuksen vatsanpohjassa. "En ole nähnyt sinua koko iltana ja ehdin jo luulla, ettet tulisi ollenkaan. Missä sinä olet oikein piilotellut koko illan?"
"Tuolla noin vaan", Severus sanoi vältellen ja kohautti olkiaan. Hän tunsi käsiensä tärisevän. "Parin kaverin kanssa."
"Ai jaa. Hei, kuule –"
"Haluaisitko sinä tanssia?" Severus keskeytti. Hänen äänensä oli paksuna jännityksestä.
"Mitä?"
"Niin että haluaisitko sinä ehkä tanssia?" Severus tunsi nolostuvansa. Mitä ihmettä hän oli oikein kuvitellut – että Lily Evans haluaisi muka tanssia
hänen kanssaan, hah. Puolen sekunnin verran hän ehti jo toivoa, ettei olisi koskaan avannut suutaan, mutta onnistui kuin ihmeen kaupalla keräämään rohkeutensa rippeet. "Siis minun kanssani."
Lily pysytteli Severuksen mielestä pieneltä ikuisuudelta tuntuneen hetken vaiti ja nyökkäsi sitten – lähes huomaamattomasti, mutta nyökkäsi kuitenkin. Severuksen rinnassa läikehti ennenkokematon riemu. Severus ojensi yhä tärisevän kätensä tytölle, joka oli juuri tarttumaisillaan siihen, kun –
"
Oi, Evans!"
Severus säpsähti kuullessaan tutun äänen, jonka kuulemisesta seurasi hänelle poikkeuksetta ikävyyksiä, ja nykäisi kätensä salamannopeasti pois.
"Kuinka huomaavaista sinulta säästää illan viimeinen tanssi minulle", James Potter sanoi lipevästi Lilylle ja taipui teatraaliseen hovikumarrukseen. Hän oli tähyilevinään ympärilleen ja katsahti sitten Severusta silminnähden huvittuneena, ikään kuin olisi muka vasta huomannut hänen läsnäolonsa. "Vaikka toisaalta, eipä täällä muitakaan varteenotettavia vaihtoehtoja näy."
"Potter", Severus murahti. Hän mulkaisi Potteria päästä varpaisiin. Poika oli pukeutunut aivan liian pieniin housuihin ja mauttomaan pikkutakkiin. Sellainen oli kai sitten muodikasta; Severus ei ymmärtänyt mitään pukeutumisesta. "Painu hemmettiin."
"Ruikuli hei, sinun daamisi on tuossa suunnassa", pahantahtoisesti virnuileva Sirius Musta lohkaisi ja osoitti peukalollaan selkänsä taakse. Tanssilattian toisessa päädyssä pullea ja näppylänaamainen Isobel Bulstrode nojaili seinään ja tuijotteli kengänkärkiään vaivaantuneen näköisenä. Musta ja Potter purskahtivat raikuvaan nauruun. Lily katsoi heitä paheksuvasti, muttei sanonut mitään.
"Mikä täällä oikein haisee?" Potter oli nuuhkivinaan ilmaa. "Ei kai sentään – ei, mahdotonta! Haistatko sinäkin sen, Anturajalka?"
"Ruikuli on käynyt suihkussa!" Musta hörähti ja katsoi Severusta teeskennellyn järkyttyneenä. "Mitä luulet, Sarvihaara, olikohan se ensimmäinen kerta tänä vuonna?"
"Uudenvuoden kunniaksi, katsos", Potter oli tikahtua omaan nokkeluuteensa. Severus näytti myrtyneeltä, ja vain Lilyn läsnäolo sai hänet olemaan kaivamatta sauvaansa esille. "Ja jotain hajustettakin hänellä on – vanha kunnon Ruikuli, varsinainen casanova! Onko riittänyt vien –"
"Hiljaa!" Lily kivahti kovaäänisesti. Pari lähintä tanssijaa kääntyivät katsomaan heitä uteliaina. "Olkaa hiljaa ja jättäkää hänet rauhaan!"
"Vain siinä tapauksessa, että saan tämän tanssin", Potter hymyili Lilylle kaikkein mairittelevinta hymyään ja tarjosi tytölle käsikynkkäänsä. Lily näytti epäröivältä. Hän katsahti ensin Potteria, sitten täysin ilmeetöntä Severusta, ja taas uudelleen Potteria, kunnes kohautti olkiaan ja antoi Potterin johdattaa hänet määrätietoisesti perässään tanssilattialle. Severus saattoi vain seurata voimattomana sivusta, kuinka Lily hymyili hänelle anteeksipyytävästi ja muodosti huulillaan sanat "
joku toinen kerta sitten".
Severuksen täydelliseen suunnitelmaan oli yllättäen muodostunut James Potterin mentävä aukko, ja äkkiä kaikki hänen vaivannäkönsä oli valunut hukkaan. Jälleen kerran häntä oli nöyryytetty säälimättömästi, ja mikä pahinta, Lilyn edessä.
"Pitäisiköhän sinun esimerkiksi painua hiiteen, eikä jäädä siihen tientukkeeksi?" Musta ehdotti ivallisesti. Tanssilattialla Potter oli juuri kietonut kätensä Lilyn ympärille ja iskenyt silmää Mustalle Lilyn olan ylitse. Severus tunsi häpeänsekaisen suuttumuksen kuohahtavan sisuksissaan.
"Pitäisiköhän sinun esimerkiksi pitää turpasi kiinni, Musta?" Severus ärähti. Häntä ei, niin epätavallista kuin se olikin, huvittanut edes kirota Mustaa. Potter teki kädellään kouraisevan eleen Lilyn takapuolen kohdalla, ja Musta joutui peittämään suunsa kädellään, ettei olisi nauranut ääneen.
Severus ei kestänyt katsoa, hänen oli päästävä pois tilanteesta sillä punaisella minuutilla. Musta huusi hänen peräänsä mitä mielikuvituksellisimpia solvauksia, mutta hän ei välittänyt. Hänen oli vain päästävä ulos pubista, Mustan ehtisi kyllä hoidella myöhemminkin. Kyyneleet polttelivat hänen silmäkulmiaan, ja hän joutui nieleskelemään hillittömästi pystyäkseen kätkemään karvaan pettymyksensä.
Ulkona lumisade oli niin sakeaa, ettei Severus nähnyt juurikaan eteensä liukastellessaan pimeällä tiellä. Hän oli lähtenyt Kolmesta luudanvarresta niin kiireesti, että oli unohtanut lapasensa ja kaulaliinansa pubiin, mutta pureva pakkanen oli hänen murheistaan pienin. Hän ei pystynyt millään ymmärtämään, mikä Lilyä oikein riivasi. Tytönhän piti inhota Potteria! Ja miksei Lily ymmärtänyt, että voisi saada paljon parempaakin kuin jonkun itseään täynnä olevan, keskenkasvuisen tomppelin, jolla oli pollomuhkun mätää aivojen paikalla?
James Potter ei totisesti ollut mikään helmi mieheksi, Severus ajatteli katkerana, jonain päivänä Lilykin vielä käsittäisi sen. Tanssikoot nyt, vielä kun voivat.
