Ilotulitus puhpalluraisessa olemuksessa - raapaletopic max. K11 (uutta 31.12)

[Nukkemestari]

Tervetuloa matkamies, täältä löydät raapaleeni jotka osuvat useimmiten spämmäämilleni alueille eli Godriin notkoon ja Laiturille 9 ja 3/4  sopivat yksittäiset raapaleet. Toivottavasti viihdyt!

Max. K11

***

Ilotulitus puhpalluraisessa olemuksessa - S
Päähenkilö: Arnold
A/N: FF100 095. Uusivuosi   


Ilotulitus puhpalluraisessa olemuksessa

PAMAHDUS!
Oranssit ja punaiset kipinät levisivät taivaalle kuin lohikäärmeen suomut ja leiskuivat liekkeinä. Yön mustuus täyttyi mitä kummallisimmista kuvioista. Eräässä Tylypahkan tornissa Arnold istui omassa puhpalluraisessa olemuksessaan ja pelkäsi. Taivaalle räiskyi yhä uusia ja uusia kuvioita, joista Arnold ei saanut silmiään irti. Sen sydän hyppäsi ylimääräisen pomppun aina kun uutta lumoavaa tähtisadetta edeltävä pamaus kuului. Miten jokin noin kaunis näytelmä saattoi aiheuttaa noin kamalan äänen? Arnold ei tiennyt vihasiko vai rakastiko se tätä… ilotulitusta, kuten Ginny sitä kutsui.

”Voi Arnold”, Ginny sanoi ja painoi sen rintaansa vasten. ”Pelkäätkö sinä?”

Arnoldin jokainen purppurainen karva oli pystyssä ja hän tunsi ilotulituksen sisällään.

[Nukkemestari]

Itsenäisten maailma - S
Päähenkilö: Dobby
A/N: 094. Itsenäisyys.  Jatkan vaikeiden FF100 sanojen käyttämistä, ja nyt lähdin vain randomisti kirjoittaan tätä. Lopputulos: pohdiskelua


Itsenäisten maailma

Itsenäisyys tuo vastuuta. Mutta se oli myös vapaus, vapaus joka sai Dobbyn sielun tuntemaan itsensä eläväksi. Dobby oli usein miettinyt, miksi muut kotitontut eivät halunneet olla itsenäisiä, vaan tyytyivät olemaan isäntäperheensä pompoteltavina ja käskytettävinä. Dobby oli tullut oikeastaan siihen tulokseen että he pelkäsivät muutosta. Oikeastaan ihan ymmärrettävää, kaikkihan me vähän vierastamme muutosta. Muut kotitontut eivät koskaan olleet eläneet vapaasti tahtonsa mukaan. Maailma näyttäytyi heille paikkana, jossa monituiset vaarat odottivat kotitonttua, jos he valitsivat väärin. Heille oli parempi pysyä hommassa, jonka heidän verensä määräsi heille. Toisten palvelemisen…
Olihan sekin vapautta. Ainakin niin kauan kun ei pelkonsa takia uskaltaisi jättää perhettä itsenäistyäkseen.


***


Vapaa pipo - S
Päähenkilö: Dobby
A/N: 092.   Joulu. Ööh... Ei ollut tarkoitus laittaa kolmea tänään.

 
Vapaa pipo

Joulu lipui lähemmäksi kunnes Dobby tajusi tarvitsevansa kaljuunia. Se oli Dobbyn toiminta suunnitelma. Se puursi pari viikkoa saadakseen tarpeeksi kaljuunoita kasaan, voidakseen marssia erääseen Tylyahon kauppaan.

”Anteeksi, olisiko teillä punaista, kultaista ja pinkkiä villalankaa”, uteli Dobby. Puodinpitäjä näytti hämmentyneeltä. Shoppaileva kotitonttu oli varsin harvinaislaatuinen näky. Kauppias myönsi kummallisella nyökkäyksen kaltaisella liikkeellä ja lähti kaivelemaan silmät lautasina pahvilaatikoita takahuoneessa. Viimein Dobby sai luisiin sormiinsa kaipaamansa langat, maksoi ylpeänä ja meni kutomaan lahjaansa kotiin.

Kun Dobby ojensi lahjan itse Harry Potterille. Hän oli hyvin ylpeä myssystä jonka oli kutonut. Pinkkejä ja punaisia raitoja. Ja tietty kultaisia luutia. Vapaa pipo, mikä sen hienompaa.

[Nukkemestari]

Murjottavan Myrtin elämäntehtävä - S
Päähenkilö: Myrtti
A/N: 088. Koulu. Tää sana on kummitellut listassa pistään ilman ideaa joten taas periaate "lähde kirjoittamaan". Pääsipä tästäkin haamusta eroon.


Murjottavan Myrtin elämäntehtävä

Koulun käytävät muistuttivat Myrttiä kaikesta mitä hän oli kokenut. Nyt tyhjillään olevat käytävät kumisivat haamuäänistä. Ivahuutoja. Naureskelua. Yksinjättöä, silloinkin kuin hän olisi eniten seuraa kaivannut. Niska kyyryssä käveltyjä askelia, itkun peittelyä muilta.

 Myrtti liukui hitaasti kuin varkain alas suureen saliin. Hän muisti kuinka oli astunut ensimmäisen kerran tähän saliin. Lajitelu…

Se oli ollut hänen lyhyen elämänsä hienoimpia hetkiä. Paikka johon hän kuului. Paikka josta hän sai  muistoja.

Hän ei halunnut muistaa niitä onnellisia hetkiä. Ei hänen kuulunut! Hänen kuului aina vain olla surun synkimmässä aallossa, josta ei ollut paluuta. Hänhän oli Murjottava Myrtti!

Eihän hänen kuulunut nousta? eihän?

Typerä ajatuskin.

[Nukkemestari]

Rehellisyyskehu - S
Paritus: Rubeus Hagrid/Olympe Maxine
A/N: 079.   Milloin? 

Rehellisyyskehu

Milloin olen viimeksi rakastunut näin ihanaan naiseen? Mä murahdan ittekseni laskiessani lapiomaisen käteni hänen säärelleen. Hänen jalkansa ovat pidemmät kuin minun ja muistuttavat vähän hyvän ystäväni Hämäkäkin jalkoja. Tätä mää en tietenkään sano ääneen. Maxine ei taida tykätä hämähäkeistä. Hänen jalkansa ovat upeat, mutteivät vedä vertoja mustille hiuksilleen. Ne ovat kiiltävät ja vahvat kuin mun selkäkarvani, mut tätäkään en viitsi sanoo äänee. Naiset eivät oikein tykkää mistään karvoihin vertailusta. Kukkiin tai muihin hempeisiin asioihin. Haluun olla rehellinen. Maxine ei minusta muistuta kukkaa, paitsi ehkä pitkältä varrelta. Hän on silti vain upein ilmestys, jonka olen nähnyt.

Rehellisesti voin sanoa: ”rakastan sinua”.

[Nukkemestari]

Tärisyttää tannerta - S
Päähenkilö: Remus Lupin
A/N: 069.   Ukkonen. 

Tärisyttää tannerta

Ukkonen jyrähti. Remus vikisi. Oli olemassa vain yksi asia, jota hän pelkäsi lähes yhtä paljon kuin täysikuuta. Ukkonen. Hän istui jähmettyneenä rääkyvän röttelön rähjäisellä vuoteella ja puristi vilttiä kämmenet kuivina pelosta. Ei voinut olla totta, kaksi pahinta pelkoa samaan aikaan. Tumtum. Rääkyvä röttelö ei edes tarjonnut suojaa kovilta ääniltä niin kuin Tylypahka. Vaivoin Remus sai jalkansa tottelemaan. Hän veti itsensä ja viltin sängyn alle ja ulisi jokaisen jyrähdyksen kohdalla. Kääriydyttyään vilttiin olo tuntui vähän paremmalta. Saattoihan se olla myös hänen sutensa, jonka valta kasvoi koko ajan. Susi ei pelännyt ukkosta, ei tietenkään. Tällä kertaa Remus pystyikin olemaan hiukan kiitollinen sille.

[Nukkemestari]

Kiinteytyshoitoa - S
Päähenkilö: Dobby
A/N: 054. Ilma. Otsikko päätetty pilkettä silmäkulmassa.   

Kiinteytyshoitoa

Olen aina halunnut olla vapaa. En ole halunnut olla vain ilmaa. Pidän silti työtä. Haluan tehdä sitä vapaanakin. Haluan vain valita kuka on isäntäni. Haluan voida aina silloin tällöin – kunhan saan vain tarpeeksi rohkeutta kerättyä – lähteä seikkailemaan. Ei pitkiä retkiä. Yksin on yksinäistä. Ystävät ovat aina siellä missä sydän on. Ja se on kotona. Ja missä koti? Tylypahkassa tällä hetkellä. Enkä pitkään aikaan halua vaihtaa sitä. Tänne minut valittiin vapaasti ja minä valitsin hyväksyä palkkatarjouksen. En ole ilmaa, olen työtä tekevä vapaa kotitonttu. Haluan opettaa vapautta muillekin. He vain pelkäävät. Ovathan he vielä ilmaa. Mutta saan heidät vielä kiinteyttämään itsensä.

[Dria]

Tulen sitten kommaamaan useampaa kerralla  Kaikissa sulla on sellainen yksinkertainen tyyli, mikä on erityisen hienoa, kun kyseessä on vähän syvällisempi raapale. Usein syvällisyys ja monimutkaisuus tuntuu olevan synonyymejä... Mut sulla nää on yksinkertaisia ja osa aiheista on hyvällä tavalla arkisia, siis sellaisia, mitä vois tapahtua tosielämässä. Mä en tiedä, onko yksinkertaisuus siksi, että sun FF100 aihe on taikaotukset vai vaan oma mieltymys, mutta näihin sopii se.


Ilotulitus puhpalluraisessa olemuksessa
Aww, suloinen ja kuitenkin aivan tavallisesta asiasta kertova raapale. Suloista, yksinkertaista ja vois olla ihan kenen tahansa lemmikki, joka pelkää raketteja. Tosin toi lopetus jättää miettimään, onko tässä yksipuolista piilo Ginny/Arnoldia... 


Itsenäisten maailma
Tää oli sitten toista maata. Oikeastaan aika syvällistä ja ajatuksia herättävää. Tykkäsin ehkä enemmän tästä kuin muista just koska tää oli sellainen "aivan, näinhän sen voi ajatella"-raapale.

Vapaa pipo
toiminta suunnitelma kirjoitetaan yhteen.
 Muuten tykkäsin tässä siitä, että kerroit Dobbyn lahjasta ja että se lahja oli uskollinen aiemmille teemoille. Tätä mä taisin joskus toivoakin ja tykkäsin sun toteutuksesta, kiitokset siitä

Myrtin elämäntehtävä
Myrtti ♥ Tää oli taas... No, hieno, erilainen. Yleensä Myrtti on aina angst, ja tässä oli uutta näkökulmaa + aaveet on kivoja ♥ Tyksin mielettömästi ^^

Rehellisyyskehu
Hurr mikä paritus. (Kyllä minullakin ennakkoluuloja paritusten suhteen on!) Jostain kumman syystä mua karmii aina kun Hagrid on ficeissä parituksen toisena osapuolena. Tää ei ollut poikkeus, enkä rehellisesti voi sanoa välittäneeni tästä mutta plussaa minäkertojasta, joka toi mieleen Hagridin!

Tärisyttää tannerta
No niin, löytäähän Remuskin syyn tykätä ihmissuteudesta. Ukkosen pelkääminen on yleensä suloista ja musta on kivaa, ettei kukaan (Sirius!) ollut lohduttamassa vaan Remuksen susipuoli pelasti päivän. Voin elätellä toiveita, että Remus ois sittenkin antautunut sudelle toisin kuin canonissa...

Kiinteytyshoitoa
Vikat 2 lausetta  Joo, ymmärrän mistä tää otsikko on tullut. Tää on vähän samanlainen kun Itsenäisten maailma, ja tällainen jatko oli aikasta kiva ja toi lisää omalla tavallaan. Ainoa, mistä kritisoin on tässä lauseessa: Tänne minut valittiin vapaasti ja minä valitsin hyväksyä palkkatarjouksen. Siellä on 2 kertaa valittiin ja ainakin musta on outoa ilmaista "valitsin hyväksyä" kun sanoisin "päätin". Toisaalta veikkaan, että haluat korostaa tällä valinnanvapautta, ehkä?


Kiitokset näistä! Ja mä haluan mun Hagrid + Hedwig seikkailun

[Nukkemestari]

Kiitos rakkaalle Drialle kommenteista ^^ Nyt tulee taas raapale jota olet ollut mukava ideoimassa!

-----

Liemimestarin sydämestä - S
Paritus: Severus Kalkaros/Remus Lupin
A/N: FF100 050. Noidankattila. Kiitän Driaa ideasta, sillä vaikea sana kyseessä! Tällä kertaa minulle sika tuntematon pari. Severus on vaikea hahmo, menee helposti OoC:ksi, mitä tässäkin suunnattomasti pelkään.


Liemimestari sydämestä

Noidankattilan porina oli lakannut jo aikaa sitten. Severus Kalkaros täytti tummansinisellä nesteellä lasin ja lähti kohti tällipajua. Tämä oli hänen erikoistehtävänsä. Sudenmyrkkyjuoma piti valmistaa täsmällisesti tai se ei tehoaisi. Vain hän oli tarpeeksi hyvä. Vain hän oli koulun liemimestari.

Katsellessaan nauttien kuinka professori Remus Lupin joi juoman Severus Kalkaros muisti toisen syyn nauttia sudenmyrkkyjuoman valmistuksesta. Itse Remuksen.

”Kiitos”, Remus sanoi katseessaan jo vähän petoaan. Severus nyökkäsi ja lähti. Kauas hän ei mennyt vaan jäi odottamaan. Hetken kuluttua hän hiipi takaisin luottaen täysin juomansa vaikutukseen. Hän silitti varovaisesti Lupinin sudenhahmon korvaa jättäen sydämensä toiveen mielessään.

”Voisinpa tehdä näin kuun ollessa mustana”.

[Nukkemestari]

Sumutunnit - S
Päähenkilö: Nick
A/N: 006.   Tunnit.


Sumutunnit

Tunnit kuluivat nopeasti kun olet kuollut. Sen olin huomannut. Joidenkin vuosien nälättömien päivien, unettomien öiden ja päivästä toiseen muiden elämien tarkkailua tunnit muuttuivat merkityksettömiksi, kuin silmien edessä vilistäväksi filminauhaksi. Vain hetket kun joku puhuu minulle muuttuvat harmaasta udusta erottuviksi värikuviksi. Muulloin katselin vain usvaverhon takaa muiden naurua ja puheensorinaa tuntematta itse mitään. Kaikki ystäväni ovat kuolleet jo aikapäiviä sitten. Aluksi he kävivät katsomassa minua, sitten yksi kerrallaan heidän vierailunsa vähenivät ja loppuivat. Ymmärränhän minä. He halusivat vain jatkaa elämäänsä, eivätkä juuttua menneeseen. Yritin alkuaikoina hankkia ystäviä elävistä, mutta lopulta yritys väheni ja ne harvatkin kuolivat. Silti kun näen jonkun usein yksin, menen puhumaan hänelle. En halua, että kenenkään täytyy elää tässä sumussa.

[Nukkemestari]

Hiljaisuus - S
Päähenkilöt: Nimettömät kotitontut
A/N: 046.  Tähti. olisin voinut muokata erikseen, mutta tietystä syystä en viitsinyt.. syy on: Omistan tämän Luvvielle, hänelle joka on ihana. Tervetuloa kotimaahan takaisin!

Kotitontuilla oli päällään räväkän värisiä sukkia, myssyjä ja muita epämääräisiä vaatekappaleita mitä kukin oli löytänyt. Kotitontut rutistelivat otsanahkaansa.

”Me haluamme vapautta” mutisi muita hiukan suurempi kotitonttu.
”Minua pelottaa…”, sanoi yksi kotitonttu hennolla äänellä.
”Pelkäät? Etkö muista tähteämme tarinaa! Avatkaa juliste!”

Tärisevin käsin kaksi nuorta kotitonttua avasi julisteen.. tai suurennetun lehtikuvan Saivartelija-lehdestä. Kuvassa oli kotitonttu ja alla teksti: DOBBY – VAPAA KOTITONTTU.

Kuului ihastunut kohahdus. Yksi tonttu pyörtyi.

”Muistan päivän, jona kuulin hänestä ensimmäisen kerran, muistanpa hyvinkin. Muistan kuinka tajusin änen uskaltaneen tehdä sen mitä minä ja ilmeisesti tekin haaveilette… VAPAUTUA!”

”Mutta minua pelottaa”, sanoi yksi jälleen. Kotitontut hiljenivät ja painoivat päänsä.

[Nukkemestari]

Varhaismuisto - S
Päähenkilött: Hagrid+vanhemmat
A/N: 024.   Perhe.


Varhaismuisto

Hagrid ei tiennyt kuinka vanha oli silloin ollut… ei kovin vanha, sillä maailma oli ollut kovin suuri ja muistokin peittynyt hämärään. Tämä vanhin muisto minkä hän muisti, liittyi hänen perheeseensä… hänen vanhempiinsa. Hänen ihana äitinsä, jonka lämpö oli rauhoittavinta tässä maailmassa, seisoi hänen vieressään. Hänen silloinkin jo pieneltä näyttänyt isänsä oli kauempana. Hagridin äiti huusi. Huusi kovempaa kuin Hagrid ikinä muisti hänen huutaneen. Hagrid ei muistanut kunnolla, mutta keskustelu oli suurin piirtein tällainen:
”LIIAN PIENI! HÄPÄISEE MINUT!”
”Kultaseni, hän on sinun…”
”VUORILLA HYLKÄÄMME RÄÄPÄLEET!”

Niine hyvineen hän lähti, eikä palannut koskaan.

Hagrid oli vain kerran, sen tärkeimmän kerran, liian pieni.

[Nukkemestari]

Näin sen täytyy mennä - K7
Päähenkilö: Dobby
A/N: 026.   Toverit.  Kirjoitin tämän itseasiassa tuon edellisen jälkeen, mutta ne sopivat hyvin yhteen ja tähän järjestykseen, joten yhteisjulkaisu! 
 

Näin sen täytyy mennä

Ensin tuntui kipu. Sitten sen jyrinä vastasi ja ajattelin iskun olleen pintaraapaisu. Mutta vain hetken, sillä sitten tajusin kuolevani. Sen ymmärtäminen tuntui yllättävä kyllä… huojentavalta. En pelännyt, enkä miettinyt mitä minulla jäi elämässäni kesken… paitsi uuni jäi ehkä päälle.

Ympärilläni oleva mustuus hävisi. Räpytin silmiäni, jotka olivat kirkkaan valon häikäisemät. Valon palaessa kipukin palasi. Painoin käden rinnassa olevalle haavalle. Yhtäkkiä näin ystäväni, toverini edessäni. Halusin heidän luokseen. Otin muutaman askeleen, mutta jalkani eivät kestäneet. Horjahdin.

”Dobby”, joku huudahti. Hymyilin.
”Älä kuole”, sanoi epäselvät hahmon kyyneleiset silmät. Pudistan päätäni. Anteeksi, minun pitää lähteä. Hyvästi ystäväni rakkaat. Haluan kuolla näin. Olenhan vapaa.

***

Sen ei kuulu mennä näin - K7
Päähenkilö: Harry Potter
A/N: 008.   Viikot. Mulla on näitten aika sanojen kanssa vähän vaikeuksia. Tässä idea lähti ajatuksesta "mikä säilyy viikkoja"

Sen ei kuulu mennä näin   

Monen mielestä on kummallista, että vaivauduin kaivamaan kotitontulle haudan… mutta he eivät tienneet, että Dobby oli minulle paljon muutakin kuin kotitonttu. Hän oli vapaa kaikesta paitsi ystävistään. Ja minä olin hänen ystävänsä. En hänen kuolemansa jälkeen surrut pitkään, vain haudan kaivuun ajan purin suruani ja vihaani. Maa sai tuntea kaiken nahassaan. Sen jälkeen oloni oli tyyni. Näytti kenties etten enää surrut, mutta todellisuudessa murhe säilyi sydämessäni viikkoja ja pidempäänkin. Liian moni kuolee tämän vuoksi. Liian moni hyvä, kaunis, tärkeä ihminen ja olio, jolla olisi ollut vielä paljon annettavaa tälle maailmalle. Joten antakaa minun surra pahaista kotitonttuakin, jolla oli suuri sydän.

[Nukkemestari]

Pääosin keltainen maailma - S
Päähenkilö: Arnold
A/N: 013.   Keltainen.


Pääosin keltainen maailma

Purppurainen kääpiöpuhpallura Arnold näki elämän usein monissa väreissä. Hän rakasti värejä ja suorastaan rakasti niitä.

Kun hän oli iloinen, maailma kylpi keltaista ja kultaa kuin keijupölyn kirjoittamana.
Kun Ginny, hänen ihana hoitajansa silitteli Arnoldia tai jopa nosti rinnalleen ja suuteli Arnoldin turkkia muuttui maailma vaaleanpunaiseksi. Väriskaala vaihteli valkeasta turkoosiin ja turkoosista korvavaikunoranssiin, mihin milloinkin. Mutta auta armias kun Arnold näki mustaa…

Viimeksi niin oli käynyt kun Ginny oli tullut Arnoldille vieraan pojan kanssa samaan huoneeseen ja alkanut pussailla tätä... kuvitella, pussailla! Pusuthan oli tarkoitettu vain Arnoldille. Maailma mustui, mutta jälleen Ginnyn kädet pyyhkivät pois sen, muuttaen maailman jälleen pääosin keltaiseksi.

***

Kyyti - S
Päähenkilö: Hiinokka
A/N: 028.   Lapset.   Hm ompas väripainotteisia ficcejä, vaikka tää ei oo väri-sanalla


Kyyti

Lapset tungeksivat ympärilläni. Osa näytti innostuneilta, osa pelokkailta. Pörhistelin ylpeänä höyheniäni. Olihan se hiukan ärsyttävää joutua tuijotuksen kohteeksi, mutta en voinut olla nauttimatta pikkuihmisten ihailevista katseista ja pelon tuomasta vallasta. En minä turhaan kenenkään kimppuun hyökkäisi, en edes huvikseni, sillä en ole paha. Kunhan ne kunnioittaisivat minua, kohtelisin heitä hyvin. Eräs nuorimies asteli varovasti eteenpäin ja kumarsi syvään ja jäin katselemaan pojua tarkoituksenani tarjota lyhyt kyyti. Vasta suuremman kaksijalkaisen kehotuksesta mustahiuksinen poika tajusi nousta selkääni. Nousin takajaloilleni otin pari juoksuaskelta. Sitten nousin lentoon ja annoin hänelle elämänsä kyydin.

Kalpea poika yritti samaa, mutta epäkohteliaasti. Silloin näin punaista. Hyvin syvän punaista.

[Nukkemestari]

Nöyrä - S
Päähenkilö: Dobby
A/N: 016. Violetti (symboloi nöyryyttä ja kohteliaisuutta). Vaikka Dobby halusikin vapaaksi, hän oli hyvin uskollinen Malfoyn perheelle vaikka he kohtelivat häntä huonosti. Tämä kertoo siitä.


Nöyrä

Isäntä kutsuu minua. Parempi mennä nopeaa isännän luokse. Isäntäni on suuri velho, eikä pidä hidastelijoista. Niin isäntä? Mitä tahdotte minun tekevän? Kyllä isäntä, hoituu heti! Toki isäntä, minä teen kaikkeni, herrani. Ei isäntä, en tarkoittanut etten yleensä tekisi, teen aina kuten tahdotte niin hyvin kuin mahdollista. Kyllä isäntä, rankaisen itseäni, hölmöydestäni moninkertaisesti. Ei ei, isäntä, käsititte jälleen väärin. Kyllä kyllä, asia hoituu. Saanko poistua, oi herrani? Ei isäntäni, en ivannut tuolla äskeisellä. Halusin vain kertoa kuinka arvostan ja kunnioitan huomaanne, oi isäntäni. Lähden toteuttamaan isäntäni käskyä. Hän tahtoo… no en voi kertoa, se on salaisuus. Tahdon toteuttaa aina isäntäni tahtoa.

[Nukkemestari]

Azkabanin vuosikerrat - S
Päähenkilö: Ankeuttaja
A/N: 039. Maku. Kiitäs Driaa ideasta, vaikka en ihan samalaisena käyttänyt
   

Azkabanin vuosikerrat

Ankeuttaja oli hyvin vanha. Niin vanha että se oli saanut herkutella elämänsä aikana monella sielulla. Suudelman antaminen oli sille juhla-ateria. sitä ei ryystetty tai maiskuteltu. Se vain juotiin nautinnollisesti kuin tilkka viiniä.

Ankeuttaja oli maistanut montaa vuosikertaa hyvin nuoresta elämänsä loppumetreillä liikkuvaan vanhukseen. Hämmästyttävää kyllä nuoret maistuivat usein katkerimpia.  Vieraillessaan ulkomaailmassa ankeuttaja oli kuitenkin huomannut siellä monia makeammilta tuoksuvia nuoria vuosikertoja. Mutta ei Ankeuttaja niitä halajanut. Ankeuttaja kuin rakasti tummia makuja. Mitä kitkerämpi, sen parempi.

Jos tummuus oli oikein synkkää sävytettynä kitkeryydellä, oli se parasta mitä ankeuttaja tiesi olevan olemassa. Ja mikäs sen parempi paikka vuosikertojen löytöön kuin Azkabanin viinityrmät. 


***

Luovutushäviö - S
Päähenkilö: Melkein päätön Nick
A/N: 042. Kolmio


Luovutushäviö

Joskus Nicholas de Mimsy-Porpington kirosi itseään. Kuten nyt, leijuessaan kauempana katselemassa arpiotsaisen pojan liikkeitä. Miksei hän vain kertoisi? Ei hänellä ollut mitään pelättävää. Ei sydäntä särkymässä… Ei hänellä ollut syytä ujostella ja seurailla kuin koulutyttö ihastustaan. Jos hän puhuisi nyt, olisi hänellä edes pieni mahdollisuus ennen kuin poika tajuaisi hänellä olevan vähän… elävämpiä kosijoita. Se yksi punatukkainen tyttökin oli selväsi ihastunut…

Mutta eikös olisi vään typerää kertoa hänelle? Jos heistä tulisikin hetkeksi jotain ilmestyisi taatusti joku toinen… ja siten olisi kolmiodraama. Ja Nicholas olisi häviäjä. Hän oli aina. Sen hän oli oppinut jo ennen kuolemaansa. Ehkä hän vain pysyttelisi hiljaa.

[Nukkemestari]

Yllättävä käänne - K7
Paritus: Hagrid/Dobby
A/N: 098. Salaisuus.


Yllättävä käänne

Harryn päätti lähteä tervehtimään Hagridia kysyäkseen erästä mieltänsä kaihertavaa kysymystä aarnikotkista. Hagrid tietäisi vastauksen takulla.

”Miksi ovi on auki?” hän mutisi tullessaan ovelle. Kenties Hagrid oli unohtanut sen auki lähtiessään ulkoiluttamaan Toraa tai jotain muuta… tuskin Hagridilla olisi mitään sitä vastaan, jos hän jäisi odottamaan sisälle. Varsinkin kun syksyinen sää oli viilenemään päin.

Hän avasi oven ja tutun kodikas, joskin hivenen pölyinen tuoksu tunkeutui hänen nenäänsä. Sitten hän katsoi ympärillensä ja näki… niin. Hagridin. Ja Dobbyn hänen vatsallaan.  Molemmat nukkuivat onnellisten unta.

Harry perääntyi hiljaa ällistyksestä mykkänä.

Olisivat voineet kertoa. Ei tuo ole outoa… tai on, mutta ei pahalla tavalla.

[Nukkemestari]

Kuin vauva - S
Päähenkilö: Professori Verso
A/N: 099. Vauva Lasken taikaotuksiin myös nämä erikoisemmat kasvit, jotka esim. liikkuvat, mutta en ole tainnut vielä yhtään kirjoittaa niistä... joten nyt yksi alruuna raapale!


Kuin vauva

Professori Pomona Verso upotti sormensa sinisessä ruukussa odottavaan tummanpehmeään multaan. Varmoin, kokenein ottein hän tunki kätensä ruukussa odottavan mukulan alle ja nappasi kasvi maanpäällisen osan tyvestä tulevan otteen.

Sitten hän kiskaisi.

Vauva parkui kimeästi. Tai siis alruuna-nimisen kasvin juuret, jotka muistuttivat ryppyistä vihreää vauvaa. Verso tuki kädellään juuren… no, kai sitä voi kutsua pääksi... päätä ja nosti sen syliinsä kuin oman pilttinsä. Versolla ei koskaan ole ollut omia lapsia. Kasvit olivat aina olleet hänen jälkikasvunsa, joita hän hoiti rakkaudella. 

”Noh, noh”, hän sanoi kuulematta omaa ääntänsä korvalappujen takia. ”Rauhoituhan. On aika lannoittaa sinua.”

Alruuna ei tietenkään kuunnellut ääntä vaan parkui parkumistaan.

Verso heijasi sitä ja otti tuttipullon, jossa oli kellertävä lannoitetta. Verso oli todennut tuttupullon parhaimmaksi tavaksi juottaa lannoite, sillä Alruunat olivat kovia puremaan kaikkea sormea muistuttavaa.

Alruuna imi ja Verso kuljetti sen takaisin ruukulleen. Hämmentävää kyllä, aina lannoitteen jälkeen nämä alati rääkyivät mukulat vaipuivat tyytyväiseen uneen.

Kuin vauvat.

[Nukkemestari]

Sata syytä - S
Paritus: Nick/Remus
A/N: 100. Sata. 100/100. Tarvitseeko enempää sanoa. Fanonini tuotos. Kiitän Driaa jälleen apuideoinnista ja Melizzaa hiljaisen näkymättömästä mutta erittäin uskollisesta lukijuudesta. Kiitos. Se on ohi, mutta yön musiikki ei vielä lopu.


Sata syytä

Rauhoitu. Ajattelen ja sanon. En tiedä kumpi niistä tehoa, mutta katsot silmiini ja rauhoitut. Ei minulla tässä ole mitään hätää, olenhan aave, mutta… katselen sinua mieluummin vähän lähempänä itseäsi, enkä petona. Ja samalla turvaan sen, ettet rysäytä piilopaikkasi seinistä läpi… uskoakseni ne ovat lahoamassa.
Istun viereesi, susipoika, ja alan puhua ilman ajattelua.

”Remus… olen jo pitkään halunnut puhua kanssasi. Tiedän että kuuntele minua, koska en ole saaliiksi kelpaavaa.”

Naurahdan ehkä hiukan kolkosti.

”Mutta… hölmöä kun se onkin… Rakastan sinua. Tiedät sen.”

Inahdat.

”Voin rakastaa sinua ikuisesti. Kirjaimellisesti.”

Nauran taas kolkosti.

”Keksin vaikka sata syytä rakastaa sinua, jos et pyristele karkuun.”