Jos minulla olisi aamurusko | S

[Aapo]

kirjoittaja: annicamaria
ikäraja: S
genre: fluff?
summary: . Ei tarvitsisi aamun varhaisina tunteina istua ikkunalaudalla pelkkä höyryävä teekuppi suojana koleutta vastaan vain siksi, että näkisi vehmaiden niittyjen heräävän henkiin ja tuntisi itsensäkin syntyvän uudelleen.

A/N: Sain inspiraation kun lensin lentokoneella aamuyöllä saksasta kotiin ja näin auringon nousevan hiljalleen pilvien ylle. Vähän lupsu ja ällölälly tästä tuli, mutta no. Toivottavasti nautitte.


Jos minulla olisi aamurusko


Jos minulla olisi aamurusko, sulkisin sen puiseen lippaaseen, sydänkuvioin koristeltuun. Silloin voisin avata sen aina, kun haluan nähdä auringonnousun ensisäteet ja saada valoa pimeyteen. Ei tarvitsisi aamun varhaisina tunteina istua ikkunalaudalla pelkkä höyryävä teekuppi suojana koleutta vastaan vain siksi, että näkisi vehmaiden niittyjen heräävän henkiin ja tuntisi itsensäkin syntyvän uudelleen.

Silloin näyttäisin sinullekin sen ruskon. Minun ei enää tarvitsisi jokainen aamu sipsuttaa makuukammariin avojaloin.

”Tule katsomaan, nyt se alkaa.”

Silloin käännät kylkeä ja muriset:
”Nousee se aurinko huomennakin.”

Vaan ken tietää, että milloin tulee seuraava tilaisuus iloita aamun tunneista, jos joku päättääkin sammuttaa elämän valon.

Mutta jos minulla olisi aamurusko siinä sydänkuviollisessa lippaassa, joka rakkaudella avataan ja suljetaan, ottaisin suuren kauhan ja jakaisin siitä jokaiselle. Silloin ei kenenkään tarvitsisi joutua yksin pimeään, vaan saisi herätä kirkkaaseen aamuun yhä uudelleen, oli kellonaika mikä tahansa.

Sillä loppujenlopuksi aurinko on kuin elämä, aamulla se nousee, välillä menee pilveen, myrskyää ja tyyntyy. Illalla se kuitenkin painuu taivaanrantaan vain noustakseen aamulla uudelleen. Ja se nousee, aina vain. Ei se loukkaannu pahoista teoistamme tai sanoistamme, ei vaikka kuinka sen yrittäisi suututtaa. Edelleen se saa meidät iloitsemaan ja lämmittää teenkin kupissa. Tunkeutuu sinun silmiisi sädekaihtimien raoista, eikä luovuta ennen kuin silmäsi ovat avoinna.

”Sinä myöhästyit.”
”Odota vielä huomiseen, silloin lupaan nousta kanssasi katsomaan.”

Mutta jos minulla olisi aamurusko, en joutuisi odottamaan.

[Solembum]

Voi, suloinen!

Ajattelin ihan heti aluksi mainita, että avasin tämän topicin kirjoittajan takia. Tykkään sinun kirjoitustyylistä, se on ihanan kevyttä ja helppoa lukea, mutta kuitenkin se sisältää kamalan paljon kaikenlaisia ajatuksia. Tässä tarinassa se sisälsi myös paljon kuvailevia adjektiiveja, josita henkilökohtaisesti tykkään tosi paljon. Kun tarinassa kerrotaan, miltä joku näyttää, tuntuu, haisee, maistuu ja niin edelleen, ei lukijalle jää ihan niin paljoa oman mielikuvituksen varaan. Kuitenkin kaikesta ei tarvitse kertoa kaikkea, silloinhan lukijoista tulisi täysin mielikuvituksettomia. Tässä oli minusta kuvailua juuri sopivasti. Kerroi esineistä ja asioista, tilanteista kaikista mainitusta vähän jotakin, mutta et kaikkea.

Henkilöt olivat tarinassa kaikkeain vaikeimpia. Jäin pitkäksi aikaa miettimään, kuka kertoja on. Minkä ikäinen hän on, miltä hän näyttää? Mistä hän tuntee kertojan? Kohta

Minun ei enää tarvitsisi jokainen aamu sipsuttaa makuukammariin avojaloin.

ja tarinan kertojan tapa kuvailla saivat minut kuvittelemaan hänet lapseksi. Tytöksi, joka herättää isänsä, äitinsä tai isoveljensä katsomaan aamuruskoa. Kuitenkin hän voisi olla myös lapsenmielinen aikuinen, siitä minut vakuuttivat esimerkiksi teekuppi ja tarinan sanavalinnat. Hän voisi olla herättämänsä henkilön tyttöystävä. jotakin syystä pidin häntä tyttönä. Siitäkin pääsin itseni kanssa yhteisymmärrykseen, että henkilö, jonka kertoja herättää, on häntä vanhempi tai he ovat saman ikäisiä. Mutta joka tapauksessa, kertoja oli suloinen ja pidin hänestä jo luettuani vasta puoliväliin ensimmäistä lausetta.

Pidin kovasti siitä ajatuksesta, että kertoja tahtoisi sulkea aamuruskon

puiseen lippaaseen, sydänkuvioin koristeltuun.

Se oli tarinan kantava ajatus, ja kaikki muu rakentui sen ympärille. Ajatus aamuruskosta lippaassa oli niin ihana, että toivoin kovasti, että kertoja onnistuisi pyydystämään auringon itselleen.

Kumarran tälle niin syvään, että otsa koskettaa varpaita, rakastin! : ))

[Lils]

Koska tuolla ulkona paistaa aurinko niin hurjan kauniisti ja sinäkin olet hurjan kaunis, oli ihan pakko tulla kommentoimaankin! Nimi oli tositosi ihana, kiinnitti katseen ihan välittömästi ja oli tosi mielenkiintoinen. Myöskin se, että mitä jos olisi oikasti aamurusko, mitä eri ihmiset sillä tekisivät, kiinnosti mielikuvana heti. Ihanaa, kun tämä oli sellainen positiivinen ja valoisa eikä sellainen muahahahah varastan auringon ja sammutan sen!!11 teksti. : D

Kirjoitat tosi hyvin niin kuin tiedät, ja sanavalintasi olivat ihania! Ihan eniten rakastuin tuohon puiseen sydänlippaaseen jota tässä käytettiin paljon, ikään kuin runkona, ja siihen myös summaryyn lisättyyn peltokuvaukseen, siinä varsinkin oli käytetty ihania ja tunnelmaisia sanoja. Tuli mieleen sellainen vähän kuivunut heinikko pellonlaidassa kesällä tosi aikaisin, miksei kesäyönäkin. Aw!

Tykkäsin tykkäsin tykkäsin tuosta lippaasta! Se, miten aamurusko oli tietyllä tavalla vangittu sinne, oli ihana, ja silmissään oikein näki sen, miten lippaan avatessa sen aamuruskon todella löysi. Että aina kun kaipaisi vaikka syyssateiden tai kylmien, tummien talvipäivien hetkiin vähän aurinkoa, varsinkin sitä aamuaurinkoa, joka on ainakin minusta usein päiväurinkoa kauniimpi, voisi vain hakea sen lippaan ja avata. Tämä oli ihan käsittämättömän suloinen. Kaunis kirjoitusasultaan ja nimeltään ja hyvin kirjoitettu, mutta ennen kaikkea tämän idea ja viesti oli tosi nätti ja teki hyvän mielen. Se, miten ensin itse haluaisi nähdä enemmän valoa ja unohtaa ne kurjemmat asiat, ja sitten kun itsellä olisi tarpeeksi, annettaisiin muillekin - tuo kauha oli niin tuitui! Ja se, että kun oli se joku, jonka kanssa jakaisi kaiken, jakaisi hänen kanssaan myös sen aamuruskorakkauden (vaikka se toinen ei ihan samalla tavalla siitä innostuisikaan). Tästä tuli vähän sellainen olo että haluaisi tehdä ihan hulluna kaikkea mikä saa aina hymyilyttämään kaikista eniten ja tosi energisen olon. Varsinkin kun tuo aurinko nytkin lämmittää ja valaisee niin paljon!

Tästä tuli todella kesäinen olo vaikka talveen tämä niin paljon liittyykin sillä tavalla - sopii hyvin tähän kevättalven aikaan. Myös minulle tuli Solembumin tapaan sellainen olo, että todella pidin minäkertojasta. Hän oli tässä kohdin niin toiveikas ja vilpitön, sellainen tyttö - joksi minäkin hänet kuvittelin ihan automaattisesti hups - joka vaikutti todella mukavalta ja sellaiseta joka halusi tehdä muidenkin päivästä paremman. Uskomaton ja aivan ihana pieni tekstinpätkä, teki sellaisen superhyvän fiiliksen. Kiitos siitä, ihana teksti! ♥