Title Älä jätä minua, älä jätä, minä tarvitsen sinua
Author kiilibiili
Beta Melba
Rating S
Fandom Glee
Pairing Blaine/Kurt
Genre angst
A/N Herranjestas, ette voi uskoakaan kuinka pelottavaa tää on :---D Ensimmäinen ficcini ikinä koskaan ja tähän mennessä myöskin ainoa valmiiksi saatu julkaistu tekstini. Ettei enää sekavammaksi ehtisi mennä niin siitä vain lukemaan ! Otsikosta kiitokset Mamballe.
Älä jätä minua, älä jätä, minä tarvitsen sinua
Minä en usko sinua. En usko sinua, ennen kuin muutat sanojasi. Ei, älä vain yritä olla nokkela vaihtamalla sanajärjestystä, koska sillä ei ole mitään väliä, ellei sanomasi lauseen merkitys muutu, ja sinä tiedät sen hyvin itsekin. Ethän sinä voi sanoa noin, kaikista maailman seitsemästä miljardista ihmisestä juuri sinä, jota minä rakastan. Kuuletko, sanon, että minä rakastan sinua! Niin sinunkin kuuluisi sanoa, niin olet sanonut ennenkin, etkö olekin? Minulla saattaa olla vilkas mielikuvitus, mutta en minä sentään ole voinut kuvitella noin suuria sanoja, ja sinä tiedät sen, vaikket enää myönnäkään.
Sinä kerrot suurista tunteista ja suurten tunteiden suurista kuolemista. Etkö sinä tiedä, etteivät tunteet kuole? Ihmiset kuolevat, eivät tunteet. Ei varsinkaan rakkaus. Ja taas sinä muutat sanojasi, tällä kertaa sanot, että tuntemasi rakkaus minua kohtaan on kadonnut. Miten sinä tai kukaan muukaan voisi kadottaa jotain niin valtavaa, eihän tässä maailmassa edes ole sen kokoista paikkaa, johon rakkaus voisi kadota! En suostu ymmärtämään sinua. Sulkeudun kuoreeni mutta samalla hetkellä seison edessäsi avoimempana kuin koskaan aiemmin.
Näytät turhautuneelta. Kerron sen sinulle, anovat ruskeat silmäni suunnattuna sinun suuriin, sinisiin, maailman kauneimpiin silmiisi, ja sinä vastaat olevasi turhautunut kaikkeen. Turhautunut Ohioon, turhautunut rakkauteen, turhautunut minuun. Sanasi saavat jälleen kerran silmäni leviämään, ja tartun kouristuksenomaisesti kapeisiin harteisiisi, jotka hassua kyllä ovat lähes kymmenen senttiä minun harteitani korkeammalla. Onko sinusta jotenkin hauskaa katsella, kuinka minä kidun, kun latelet sanojasi iskuina vasten kasvojani? Eikö siinä ollutkaan tarpeeksi, että jätät minut, että rakastit minua mutta et rakasta enää, nytkö sinä vielä sanot jättäväsi Ohion? Kokonaisen osavaltion? Minne sinä muka menisit, eihän sinua rakasteta missään muualla samalla tavalla kuin täällä. Ei kukaan rakasta sinua samalla tavalla kuin minä.
Kasvojesi ilme muuttuu. Aiemmin näytit lähinnä eläinlääkäriltä, joka joutuu lopettamaan oman koiransa, esitit urheaa, että minäkin olisin urhea, mutta nyt näen, että urhea kuoresi rakoilee. Sanani haavoittivat sinua. Eivät yhtä paljon kuin sinun sanasi ovat haavoittaneet minua, koska mikään ei voisi sattua niin paljon, mutta ne kuitenkin tekivät suojakilpeesi muutamia naarmuja. Tiedänhän minä, että sinä haluat tasan kahta asiaa: laulaa ja tuntea itsesi rakastetuksi. Mutta miten voisit tuntea itsesi rakastetuksi, ellei sinulla ole lähelläsi ketään, joka rakastaisi sinua? Sinä tarvitset minua.
Ilmeesi särkyy. Tunnen, kuinka hajoat palasiksi käsieni välissä. Pohjattoman syvänsinisiin silmiisi kohoaa muutama kyynel, kun kohotat sirot, valkeat kätesi kummallekin poskelleni. Näytät niin heikolta, että lähes hätkähdän yllätyksestä, kun avaat suusi puhuaksesi. Sanat, jotka putoavat huuliltasi hitaasti, ovat niin vakaasti lausuttuja, etten olisi koskaan uskonut sinun kykenevän moiseen. Tuijotan sinua epäuskoisesti, kun toistat vielä kerran kaikki ne asiat, joilla romahdutit minun maailmani tänä iltana.
”Minä rakastin sinua, Blaine. Minä oikeasti rakastin, mutta asiat muuttuvat. Minä muutun. En rakasta sinua enää, hyväksyt sinä sitä tai et. Olet oikeassa, kaikki joita minä koskaan olen rakastanut tai jotka koskaan ovat rakastaneet minua, ovat täällä, Ohiossa, mutta olen varma, että tapaan vielä muitakin, jotka tulevat rakastamaan minua sellaisena kuin olen. Olen pahoillani kaikesta, mutta minun täytyy mennä. Anna laululinnun lentää häkistään.”
Ensimmäistä kertaa viimeisten seurassasi kuluneiden tuntien aikana menen täysin sanattomaksi. Tuo oli kaiken viimeistellyt isku, eikä minulla ole enää voimaa pitää itseäni koossa. Hiljaisena nauhana kyynelpurot valuvat silmistäni sumentaen kaiken muun paitsi sinut, sillä sinä olet minun tähteni, kirkkaus maailmani pimeydessä. Hymyilet, mutta hymysi on iloton. Koko olemuksesi loistaa puhdasta surua, mutta sinä tiedät, että sinun on kestettävä. Ja että minunkin olisi kestettävä. Otat kätesi kasvoiltani ja irrotat lempeästi, pehmeästi minun käteni harteiltasi. En voi tehdä mitään, sillä sinä sait minut lamaantumaan. Aikoinaan annoit minulle syyn elää, ja nyt olet ottanut sen pois.
”Ja Blaine, sinä olet väärässä, en minä tarvitse sinua. Sinä tarvitset minua”, toteat – vaikka se onkin niin itsestään selvää, sinun sanomanasi se kuulostaa uskomattoman julmalta –, käännyt ja kävelet pois luotani varmoin, kepein askelin. Noiden askeleiden kuljettamasta ihmisestä vielä äsken heijastunut suru on kuin poispyyhkäisty. Sinun surusi painaa nyt vain minun sydäntäni.
Katselen, kuinka jatkat menoasi välittämättä minusta, äänettömästä itkustani tai poljetusta rakkaudestani. Yritän juosta perääsi, mutta jalkani ovat liian heikot toteuttaakseen tahtoni. Putoan polvilleni maahan. Olet jo kaukana näköpiirini laidalla, ennen kuin tajuan huutaa perääsi.
”Odota! Kurt, odota! Sinä et jätä minua, älä vain jätä minua! Kenelle minä nyt laulan typerät rakkauslauluni?”
Mutta laululintu on jo lentänyt häkistään.
A/N2 Aukesko kellekään viittaus kakkoskauden 12. jaksossa esitettyyn Silly Love Songsiin?