Title: Viimeinen auringonnousu
Author: Penber
Raiting: K11
Genre: Deathfic, Angst, One-shot
Fandom: Avatar, the last airbender
Characters: Iroh, Lu Ten + tulikansan sotilaat
Summary: Iroh on täydellisen varma voitostaan. Eräänä aamuna jotain kuitenkin tapahtuu ja se muuttaa sekä kenraalin että koko sodan kulun.
Disclaimer: En omista ko. sarjaa, enkä tee tällä rahaa. Biisi lopussa kuuluu Three Days Gracelle.
Song: Three Days Grace - Without you
A/N: Oon katsonu ATLAa taas pitkästä aikaa ja oon edelleen sitä mieltä, että se on aivan mahtava sarja. Iroh on yksi suosikkihahmoistani, joten siksi päätin kirjoittaa tämän pienen tekstinpätkän hänestä. Tää osallistuu
Deathfic sekä
Yhtyeen tuotanto-haasteisiin. /Sekä
Genrehaaste kakkoseen (genrellä deathfic).
***
Auringonnousu oli aina kaunis. Tumman yöhunnun väistyttyä, valkeiden pilvenhattaroiden takaa aurinko nosti katseensa, levittäen säteitään ympärilleen. Ja vaikka Ba Sing Se oli sillä hetkellä hyökkäyksen alla, oli silti aina joku, joka ihasteli uutta aamua. Se viestitti toivoa paremmasta huomisesta.
Iroh oli myös itsekin herännyt aikaisin ihastelemaan aamunkajoa. Hän oli johtanut Ba Sing Sen saartoa jo miltei 600 päivää, mutta jokainen aamu mies oli varma, että juuri sinä päivänä mokoma typeryys loppuisi. Hän oli nähnyt siitä jälleen unta. Maan valtakunnan hallitsija kohottaisi kätensä antautumisen merkiksi ja Iroh nostaisi Tulikansan lipun korkealle ilmaan voittonsa merkiksi. Tämä uni oli vieraillut kenraalin öissä jo kolmesti. Se oli varmasti merkki hyvästä, Iroh ajatteli. Tänään olisi hänen voitonpäivänsä.
Jossain suuren kaupungin kupeessa, suuren muurin katveessa käytiin kiivasta taistelua. Maassa makaavat ruumiit olivat merkki menetetyistä elämistä ja uhratuista unelmista. Osa heistä oltiin siirretty syrjään pelkästään kunnioitukseksi, etteivät he jäisi toisten jalkoihin. Kummankin maan kansalaiset yrittivät viedä omiaan pois, jotta omaiset saisivat antaa heille kunnon jäähyväiset.
Nuori mies oli hetkeksi nostanut katseensa taivaalle. Hän tunsi auringon ensimmäiset säteet kasvoillaan ja sai vielä viimeisen hymyn nostettua huulilleen ennen viimeistä hengenvetoaan.
Taivas muuttui hiljalleen pilvettömäksi. Tuuli oli tyyntynyt hetkeksi.
Iroh oli nauttinut jokaisesta hetkestä. Hän oli juonut teetä teltassaan, käskyttänyt muutamaa sotilasta ja aloittanut kirjettään kotiin, veljensä perheelle. Hän oli juuri istunut sotasuunnitelmansa ääreen, kun eräs upseeri astui hänen eteensä.
"Kenraali, tuon uutisia rintamalta."
Iroh nosti katseensa kartalta. Kohdattuaan upseerin silmät hän tajusi voivansa heittää hyvästit hyvälle päivälle. Synkät pilvet tekivät tuloaan pohjoisesta. Kenraalin edessä nuori mies suorastaan tärisi. Hän puristi kääröä kädessään ja nielaisi. Sanaakaan sanomatta hän ojensi rypistyneen käärön miehelle edessään.
"Tässä on kaatuneitten nimilista... Se päivitettiin tänä aamuna."
Iroh repäisi listan itselleen. Hän avasi sen kovakouraisesti ja selasi katseellaan listan aivan viimeisimpään nimeen saakka. Ja kun hän lopulta pääsi nimeen, jonka oli pelännyt näkevänsä, mies oli pyörtyä niille sijoilleen. Lu Ten. Hänen poikansa nimi oli kaatuneitten joukossa.
"Olen pahoillani."
Kenraali Iroh nousi ylös. Hän astui ulos ja käveli pois. Hän ei välittänyt miehistä ympärillään. Miehistä, jotka katselivat hänen kulkuaan taikka kyselivät kysymyksiään. He eivät merkinneet sillä hetkellä mitään. Sillä hetkellä Iroh halusi vain pois valloituksesta, pois Ba Sing Sen muurien luota. Erittäin kauas poikansa kuolemasta.
Iroh pysähtyi vasta kun ilta vaihtui yöksi, eikä hän enää jaksanut jatkaa. Viimeisillä voimillaan mies käpertyi yksinäisen puun varjoon, kyyneleiden valuessa poskipäitä pitkin. Hän yritti saada mieleensä viimeisintä hetkeään poikansa kansa, mutta muisto pysyi kaukana mielen sopukoissa. Mistä he olivat puhuneet? Missä he olivat olleet? Olivatko he olleet kahden, vai olivatko muut sotilaat olleet siellä myös? Iroh päästi suustaan syvän ulinan.
Iroh sulki silmänsä ja vaipui levottomaan uneen.
Unessa oli Lu Ten. Hän seisoi Ba Sing Sen raunioissa, katse suunnattuna taivasta kohti. Nuoren hymyilevillä kasvoilla paistoi aamuauringon säteet. Iroh seisoi itse kauempana. Lähemmäs hän ei päässyt, vaikka yrittikin. Mies huusi poikaansa, mutta tämä ei vastannut. Raunioissa seisova nuorukainen jatkoi yhä taivaan ihastelua. Kuin se olisi maailmankaikkeuden viimeisin aamu, jonka hän tulisi koskaan näkemään. Hänen viimeinen auringonnousunsa.
Kuudessadas aamu alkoi niin kuin kaikki sen edeltäjänsäkin. Iroh heräsi auringonsäteiden osuessa hänen silmiinsä. Hän nousi istumaan. Kylmä yö oli saanut hänen jäsenensä kankeiksi sekä tunnottomiksi. Edellinen päivä pyöri miehen päässä, eikä hän ollut varma missä hän oli tai miten oli sinne päätynyt. Mutta yhdestä asiasta Iroh oli vuorenvarma. Hän ei enää palaisi Ba Sing Sen muurille. Saarto päättyisi ja sota olisi hänen osaltaan ohi.
Iroh sai itsensä vaivoin ylös. Hän jäisi vielä hetkeksi sen pienen puun juurelle, katsomaan horisonttiin, tervehtimään aurinkoa. Se aamu olisi omistettu hänen ainoalle pojalleen. Pojalle, jonka hän näkisi aina aamun ensimmäisiä säteitä katsoessaan.
What if I walked without you?
What if I ran without you?
What if I stand without you?
I could not go on
What if I lived without you?
What if I loved without you?
What if I died without you?
I could not go on
You left my side tonight
And I, I just don't feel right
But I, I can't let you out of sight
Without you I'm no one, I'm nothing at all
What if I lie without you?
And what if I rise without you?
And what if I dream without you?
I could not go on
You left my side tonight
And I, I just don't feel right
But I, I can't let you out of sight
Without you I'm no one, I'm nothing at all
You left my side tonight
And I just don't feel right
I can't let you out of sight
Without you I'm no one, I'm nothing at all
You left my side tonight
And I, I just don't feel right
But I, I can't let you out of sight
Without you I'm no one, I'm nothing at all
Nothing at all
