Hauraita, S, raapalesarja 18/?

[Saappaaton]

Nimi: Hauraita
Kirjoittaja: Saappaaton
Ikäraja: S
Genre: Hurt/comfort, romance, angst, mahdollisesti myöhemmin fluffy, AU (mitä näitä nyt on)
Paritus: Harry/Draco
Vastuuvapaus: Mitään muuta tästä en omista, paitsi kieron mielikuvitukseni. Hahmoista kunnia Row-tädille. (Ja oheiskrääsästä kiitos trademarkien omistajille.)

A/N: Olen kirjoittanut viimeaikoina paljon tekstejä jollekin, eikä tämä ole poikkeus. Tämä pieni raapalesarja on kirjoitettu aina niin ihanaiselle Mingille. <3 Mulla on viime kuukausilta paljon kiiteltävää, toivottavasti tämä korvaa edes osan.
Teksti on siis taiaton!AU, ja mitään muuta ei kai etukäteen tarvitsekaan tietää. Kerään tällä Harry Potterin, sen lisäksi osallistuu seuraaviin haasteisiin: Vuosi raapalehtien V, Harry/Draco - kaikkien aikojen paritus! ja One true something 20 #2.

Enjoy.


Hauraita

Dracon hiukset tuoksuvat makealta, hunajalta ja valkosuklaalta, ja Harryn tekee mieli hamuilla niitä huuliensa väliin. Hän hymyilee itsekseen miettiessään toisen reaktiota siihen, että tämän hiuksissa saattaisi olla kuolaa.

Harry parantaa otettaan toisen olkapäistä. Hän tuntee Dracon lämmön omaansa vasten, vahvat käsivarret kannattelemassa jalkojaan. Yhtään tämän lähemmäs toista ei saattanut päästä vaatteet päällä, eikä Draco arvostanut, jos hän kiemurtelisi yrittäessään. Sitä Harry on kokeillut.

Hymy pinttyneenä huulilleen Harry painaa poskensa paremmin pehmeisiin hiuksiin ja sulkee silmänsä. Tässä on hyvä. Dracon käynti on tasaista, vakaata ja vahvaa. Jälleen kerran Harryn mielessä käy miten odottamattoman voimakas Draco on ulkonäköönsä nähden.

Voimakas ja turvallinen.

*

Sinä päivänä aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta. Haarapääskyt lentävät vauhdikkaasti peräkkäin, kuin kilpaillen toisiaan vastaan, kadoten sitten puutalon räystään alle. Kaupunki kuulostaa tavanomaiselta, elävältä.

Aivan tavallinen päivä, olematta kuitenkaan tavanomainen.

Sinä päivänä Harry saa puhelun, joka muuttaa kaiken. Se on käännekohta, jonka ensimmäinen uhri on Dracon hänelle ostama Chewbacca-muki. Ensimmäinen syntymäpäivälahja, jonka Harry on Dracolta ikinä saanut. Se tipahtaa hänen kädestään ja hajoaa miljoonaksi sirpaleeksi kahvin levitessä laajaan lammikkoon.

Yhtä hyvin Harry olisi voinut tiputtaa hauraan sydämensä.

Hetkeen puhelun jälkeen hän ei saa henkeä. Jalkoja polttavalla nesteellä ei ole merkitystä, eivätkä jalanpohjien alle jäävät sirpaleet tunnu miltään. Draco oli satuttanut itsensä.

*

Harmaat silmät tuijottavat tyynesti ulos huoneen ikkunasta. Ne kieltäytyvät tiedostamasta muita huoneessa olevia ja jättävät kylmästi huomiotta vihreiden silmien huolestuneen katseen. Draco ei suoranaisesti hohka kylmyyttä, mutta tämän olemuksessa on jotain sellaista, että Harry ei uskalla mennä sängyn viereen ja tarttua toisen käteen.

Draco katosi häneltä.

Harry huomaa ajattelevansa, miten pieneltä ja hauraalta toinen näyttää maatessaan sairaalasängyssä. Niin kliseistä kuin se onkin. Dracon poskipäässä kulkee keskenään samansuuntaisia naarmuja ja posken puna on alkanut syventyä kirjavaksi mustelmaksi. Peiton päällä lepäävistä käsistä toisen ranne on sidottu, eikä Harry voi olla varma onko siinä venähdys vai mahdollinen murtuma. Kukaan ei ole kertonut hänelle.

[Saappaaton]

A/N: Tässä on ollut pidempään kaiken kirjoittamisen kanssa vähän vaikeuksia, mutta hei, sainpa edes jotain pätkää vähän eteenpäin (toivottavasti ei näy tökkimiset ja jumitukset liikaa laadussa). o/

*

Huoneessa vallitsee hiljaisuus, kun Narcissa Malfoy ehtii paikalle. Hänen aviomiehensä seuraa rauhallisemmin askelin perästä ja pysähtyy lähelle huoneen ovea naisen jatkaessa suoraan sängyn viereen.

”Voi minun pieni Draconi”, Narcissa kuiskaa hiljaa ja silittää tärisevin käsin platinanvaaleita hiuksia. Harmaat silmät eivät käännä huomiotaan ikkunasta, eikä Draco väistä huolestuneen äitinsä kosketusta, kuten normaalisti tekisi. Hän ei vakuuta olevansa kunnossa.

Harryn vatsassa muljahtaa ikävästi. Ikinä Draco ei ole ollut näin lähellä ja kuitenkin näin kaukana samanaikaisesti. Edes kouluaikoina, kun he tappelivat ja hankkivat toisiaan vaikeuksiin, Draco ei koskaan ollut yhtä tyyni ja välinpitämätön.

Kuin millään, mitä hänen ympärillään tapahtui, ei olisi mitään väliä.

*

Harrysta tuntuu, että kestää ikuisuuden, ennen kuin lääkäri astuu huoneeseen kevyen koputuksen saattelemana. Tämä tervehtii huoneessa olijoita ja tekee oletuksen, että Lucius ja Narcissa ovat Dracon vanhemmat.

”Minä olen hänen poikaystävänsä”, Harryn tekee mieli lisätä, mutta ei lisää. Lucius ei hyväksy häntä muutenkaan ja tässä tilanteessa hän onnistuisi vain ärsyttämään vaaleaa miestä entistä enemmän.

Lääkäri viittaa avioparin käytävän puolelle. Narcissa jättää poikansa hivenen vastahakoisesti ja Lucius odottaa naisen menevän ohitseen koskettaen kevyesti tämän selkää ennen kuin seuraa vaimoaan.

Harry vilkaisee Dracoon ja huomaa tämän katseen muuttuneen, vaikka se on edelleen kiinnittynyt ikkunan takaiseen maisemaan. Tämä tietää asioiden olevan oletettua huonommin.

*

Draco kääntää katseensa ikkunasta ensimmäisen kerran vanhempiensa palatessa huoneeseen. Lucius näyttää entistä vakavammalta ja Narcissa on suorastaan lohduton. Nainen väistää poikansa katseen, eikä palaa sängyn vierelle. Harry ja Draco odottavat kumpikin kuulevansa uutiset.

Lääkäri astuu huoneeseen pariskunnan jälkeen. Hän avaa suunsa ja sanat soljuvat ulos ammattinimikkeeseen sopivalla rauhallisuudella. Hetkeksi aika huoneessa pysähtyy.

Tilanteen rikkoo kolahdus, kun Dracon yöpöydällä ollut kaadin osuu vastapäiseen seinään. Hiljaisuus katkeaa huutoon ennen kuin se ehtii kunnolla alkaakaan.

”Valehtelija!” se mylvii monta kertaa. Samat sanat, eri sanat, voimasanat. Kaikki iskeytyvät huoneilman tyhjyyteen, mutta Harry ei kuule. Hän kuulee vain hiljaisen äänen, kun hänen sydämeensä ilmaantuu särö.

[Saappaaton]

Ihana cassi ja ihana kommentti. ;__; <3 Hyvä, ettei paha tapani tipautella kliseitä sinne tänne ole täysin tappanut lukuintoasi. Jatkon kirjoittamisessa kesti kyllä tautisen kauan, mutta hei, olen täällä. \o/

Samalla varoitan myös, että yleisesti olen viime aikoina kirjoittanut vähän ja edellisestä Potter-ficistä on pieni ikuisuus, joten nämä seuraavat pätkät voi olla vähän kuraa. Fracta fiksuna sanoi, että pitää kirjoittaa kurat pois alta, että voi kirjoittaa priimaa, että ehkä vielä jonain päivänä.

Tämä pieni jatko on myös pienenpieni onnentoivotus Angelle, joka vanhenee tänään. <3


Harry tuntee syyllisyyden painavan läsnäolon palatessaan kotiin yksin. Tuntuu pahalta olla niin huojentunut siitä, että Draco jäi yksin sairaalaan, siitä ettei hän saanut jäädä poikaystävänsä seuraksi. Järki koettaa vakuuttaa, että etäisyys helpottaisi asioiden käsittelemistä, mutta syyllisyys painaa Harryn hartiat kumaraan.

Keittiön lattialla on edelleen posliinin sirpaleita ja laajalle kuivunut kahvilammikko.

Tuntuu vaikealta ajatella. On paljon helpompaa takertua parkettiin kuivuneeseen kahvitahraan kuin kipeään todellisuuteen. Hämärässä, vaivaantumatta sytyttämään valoja, Harry kyykistyy poimimaan sirpaleita, jotka kahvi on yrittänyt jähmettää kiinni lattiaan. Sirpaleita, jotka edustavat hänelle menetystä.

Vielä silloinkin, kun hämärä vaihtuu pimeään, Harry istuu keittiön lattialla ja hinkkaa parkettia tunkkaisen kahvin hajuisella rätillä.

*

“Missä Draco on?”

Nainen tunkeutuu asuntoon ennen kuin Harry ehtii väistyä ovelta. Pansy. Harry ei koe heränneensä yöstä, jonka aikana nukkui tuskin silmällistäkään. Vaikka eivätpä kunnon yöunetkaan olisi tehneet Pansystä yhtään sen siedettävämpää.

“Sairaalassa”, Harry vastaa ääni karheana.

“Mitä sinä siinä sitten vielä teet?”

Harry väistää Pansyn katseen ja tiukasti esitetyn kysymyksen. Hänellä ei ole tahdon hiventäkään lähteä selittämään itseään Pansylle. Ei tahtoa, saati energiaa yrittää saada tuota kylmäkiskoista -

“Haluatko, että tulen mukaasi?”

Aavistuksen epäröivä kysymys saa Harryn kohtaamaan Pansyn katseen. Samassa hetkessä Pansyn muuri palaa ja nainen kohauttaa olkiaan suunnaten katseensa katonrajaan.

“Voin kyllä, jos se on sinulle helpompaa.”

*

Harry koputtaa Dracon huoneen oveen ja astuu hiljaa peremmälle. Sängyssä makaava mies vain katsoo ulos ikkunasta.

“Hei. Toin sinulle erityisen vieraan”, Harry toteaa hiljaa ja hakee ääneensä keveyttä. Hänen yrityksensä epäonnistuu surkeasti.

“Sinähän näytät hyvältä”, Pansy sanoo kävellessään huoneen puolelle. Naisen ääni hätkähdyttää Dracon ja saa miehen reagoimaan tulijoihin ensimmäisen kerran.

“Miten sinä- ?”

“Tiedät äidit. Siitä mitä Narsicca puhui äidille kuvittelin sinun olevan paljon ruhjotumpi.”

Sängyn luokse päässyt Pansy kääntelee Dracon päätä tarkastellen vaurioita, kunnes mies tönäisee käden leualtaan.

“Kauanko olet täällä?”

“Kunnes pääsen itse siirtymään pyörätuoliin.”

“Pyörätuoliin?” Pansy luo Harryyn kysyvän katseen, kun Draco jatkaa:

“Minä en enää kävele.”

[Angelina]

Senkin pöhveli, kiitos onnentoivotuksista ♥ Mä en ollut aiemmin edes huomannut tätä, joten onneksi vinkkasit!

Tuo alku -

Dracon hiukset tuoksuvat makealta, hunajalta ja valkosuklaalta, ja Harryn tekee mieli hamuilla niitä huuliensa väliin. Hän hymyilee itsekseen miettiessään toisen reaktiota siihen, että tämän hiuksissa saattaisi olla kuolaa.

oli iiiihana ja sitten noin vaan vedit maton jalkojen alta D: Kiitos vaan, mutta toisaalta koska oot genreissä luvannut h/c:tä ja fluffia, niin en vielä heitä kirvestä kaivoon! Tykkäsin tuosta, että vaikka Harry ja Draco olivat ilmeisen rakastuneita, ei Lucius silti hyväksynyt Harrya ja tämän mielestä taas Pansy oli rasittava :: D Taiattomat AU:t ovat mielenkiintoisia, joten odotan innolla millasia kuvioita tässä vielä ilmenee :3

Kaino toive tosin olisi, ettei jatkossa kestäisi ihan näin kauaa Eikä siinä tarvitsekaan kestää, koska selkeesti osaa tämän homman, lisää vaan ♥

[Saappaaton]

Kato, Ange, ei kestänyt ihan niin kauaa kuin viimeksi! x) Kiitos kaunis kommentista ja toivottavasti tämä jaksaa viihdyttää jatkossakin. Pus. <3


Pansy saattaa Harryn kotiin. Matka on hiljainen, sillä kahden epäonnistuneen keskustelun aloituksen jälkeen nainen antaa viimein periksi. Harry on hiljaisuudesta kiitollinen, lähes yhtä kiitollinen kuin siitä, ettei hänen tarvitse olla yksin.

Kotiovella Harry kaivaa avaimiaan. Hän tietää Pansyn hakevan mielestään tilanteeseen sopivaa hyvän yön toivotusta, odottavan hyvää hetkeä toivottaa jaksamista - ehkä jopa tarjota ylenmalkaisesti apua, jos tarvitsette jotain. Hän työntää avaimen lukkoon ja kääntyy takaisin rappujen edessä seisovan naisen puoleen, tarjoaa tälle kevyen hymyn ja mahdollisuuden hylätä hänet omaan kurjuuteensa.

Pansy ei kuitenkaan tartu siihen.

“Haluatko teetä?” Harry kuulee itsensä kysyvän, kun hiljaisuutta on jatkunut tarpeettoman pitkään. Pansy vain nyökkää.

*

Tässä hetkessä ei ole mitään luonnollista. Pansy istuu luontevasti heidän keittiön pöytänsä ääressä edessään muki, jota koristaa nyt jo retropeliksi luokiteltavan videopelin hahmokavalkadi.

“Sinulla on tässä paljon työtä”, Pansy tokaisee katseltuaan aikansa ympärilleen. Harry äännähtää epämääräisesti ennen kuin sanat uppoavat hänen ymmärrykseensä.

“Missä?”

“Talossa. Esteettömyydessä.” Pansyn katseessa pilkahtaa tuttu iva, kuin puhuisi jälkeenjääneen kanssa. Harry ei kuitenkaan välitä - hänen katseensa kiertää hajamielisenä heidän kotiaan. Hän ei ole ehtinyt edes ajatellut asiaa, mutta Pansy on oikeassa. Heidän kotinsa tällaisenaan olisi Dracolle ja pyörätuolille liian haastava.

Mielikuva hiipii palaksi kurkkuun, ja hetkeksi Harryn on suljettava silmänsä. Hän ei tiedä selviävätkö he tästä.

*

Harry herää keittiöstä kantautuvaan kolinaan. Hetken hän jo ehtii miettiä, miten Draco on noussut ennen häntä, kun todellisuus lyö vasten hänen kasvojaan. Draco ei ole kotona.

Väkivaltaisesti Harry työntää ajatuksensa mielen perukoille ja keskittyy hiljaisuutta halkoviin arkisiin kolahduksiin. Voisiko se olla Pansy? Harry ei keksinyt yhtäkään syytä, miksi Pansy olisi tullut kolistelemaan heidän keittiöönsä heti aamulla - hän ei ollut edes varma tiesikö nainen heidän vara-avaimensa paikan.

Jaksamatta leikkiä arvausleikkiä kovinkaan pitkään Harry nousee sängystä vaivautumatta vaihtamaan pyjamaansa mihinkään siveelliseempään. Keittiössä häntä odottaa pyörremyrskyn tavoin hääräävä nainen, ruskea hiuspehko villisti rehottaen, ja rauhassa pöydän ääressä kahviaan juova punapää.

Ron ja Hermione.

[Saappaaton]

“Huomenta”, Ron toivottaa. Hermione pysähtyy ja kääntyy katsomaan Harrya pää myötätuntoisesti kallellaan.

“Harry”, Hermione huokaa hiljaa, huolta äänessään. “Olen niin pahoillani. Miten sinä jaksat?”

“Äh, Hermione, älä viitsi”, Ron tokaisee ja nousee. Hän käy kaatamassa Harrylle kahvia ja taluttaa tämän sitten pöydän ääreen.

“Harry pärjää ihan hyvin.”

Hermione pyöräyttää silmiään. Hän kokoaa aamiaislautasen ja laskee sen pöydälle Harryn eteen.

“Ron, vaikka sinulla onkin teelusikan tunneskaala -”

“Mitä te teette täällä?” Harry kysyy perimmäisenä tarkoituksenaan katkaista alkava perheriita.

“Pansy soitti”, Hermione vastaa luotuaan Roniin vielä viimeisen tiukan katseen. “Hän ajatteli, että saattaisit tarvita seuraa.”

Harry ei ylläty niin paljoa kuin olisi voinut.

*

Aamulehden välistä löytyy kuori, jonka päällä lukee yksiselitteisesti ‘Harry’. Harry lukee ensin lehden, vältellen kirjettä viimeiseen asti, vaikka Hermionen uteliaisuus tuntuu kihelmöintinä hänen niskassaan. Tekosyiden loppuessa Harry tarttuu kuoreen.

Sisältä löytyvä paperi vaatii enemmän ajatusta kuin Harrylla on antaa, eikä hänelle jää kirjeen luettuaan mieleen muuta kuin allekirjoitus. Niellen huokauksensa Harry taittelee paperin siististi takaisin kuoreensa ja asettaa sen ruokapöydälle.

“Minun pitäisi lähteä sairaalaan. Tuletteko te?”

Kysymyksen nostattama epämukavuus on helposti aistittavissa, kun Ron ja Hermione yrittävät vaihtaa vaivihkaisen katseen. Harry leikkii mukana ja on kuin ei huomaisikaan.

“Luultavasti on parempi, jos me tulemme sitten, kun Draco on kotiutunut.”

“Ymmärrän.”

*

Harry seisoo sairaalan käytävällä tuijottaen Dracon huoneen ovea pitkään. Huoneeseen astuminen tuntuu joka kerta työläämmältä, ja Harry joutuu muistuttamaan itseään tilanteen valoisasta puolesta. Vaikka heidän elämänsä onkin peruuttamattomasti muuttunut, sentään Draco ei ollut kuolemassa.

Paitsi ehkä katkeruuteen.

Laskettuaan seitsemännen kerran kymmeneen Harry saa viimein pakotettua itsensä käytävältä huoneeseen. Hän tavoittelee kevyttä hymyä, mutta Draco kääntää katseensa hänestä niin nopeasti, että Harryn tekee pahaa.

“Hei. Ron ja Hermione lähettivät terveisiä, he kävivät aamulla”, Harry sanoo ja istuutuu sängyn vieressä olevalle tuolille. Draco tuhahtaa halveksuvasti.

“Olivatko he pettyneitä, kun en kuollutkaan?”

Harry pysyy hiljaa. Hän ei jaksa taistella tätä tuulimyllyä vastaan tänään.

[Angelina]

Pöh, ei sun Harrya tartte mistään parvekkeelta heittää, eihän siinä oo mitään vikaa (ainakaan vielä :'D). Tää oli vielä ihan inhimillinen odotusaika jatkolle, vaikka krhm en toki pistä pahitteeksi reippaampaakaan tahtia

Tykkäsin tuosta, että Pansy väkisin tuppautuu seuraksi ja infoaa vielä Ronille ja Hermionellekin, että käykää tsekkaamassa Harryn tilanne <3 Vaikka Pansyn seura ei ehkä Harrya niin miellytäkään, niin hyvä silti ettei hänen tarvinnut olla yksin. Tässä on kyllä argh niin riipaiseva tämä tilanne ja voin kuvitella, että paskaa tulee niskaan vielä runsaasti, mutta yritän silti ajatella positiivisesti, että ehkä se siitä sitten jossain kohtaa :'D Dracon raivareita odotellessa.........

[Vendela]

Kommenttikampanjasta hei

H/D on hyvä tapa aloittaa uusi vuosi, joten tässäpä ensimmäinen kommenttini tälle vuotta! AU on minusta aina kiehtova, sillä on mukavaa nähdä mitä siitä on keksitty. Tässäkin oli yllättävä asetelma (onnettomuus) joka pysäytti välittömästi ajattelemaan ja paritus on minulle tietenkin mitä mainioin. Lisäksi tämä lupailee hieman pidempää tarinaa, sillä jotenkin tulkitsen niin että nyt ollaan vasta alussa, mikäli oikein luin ja tulkitsin tyylilajeja Mutta aika toki näyttää miten tässä käy.

Tuon ensimmäisen rapsun luin kahdesti, sillä ensimmäisellä lukukerralla tulkitin kaiken väärin! Hetken ajattelin, että onko Draco joku eläin kun oli puhe käynnistä mutta sitten tajusin, että tässähän kannetaan toista reppuselässä! Hieno aloitus, missä kerrottiin heti näiden "voimasuhteista". Sen jälkeen kaikki menikin alamäkeen. Pidin kovasti tuosta mukin särkymisestä niin itse tapahtumana kuin symbolisena asiana.

Mukavasti pitkitit lukijan piinaa siitä, mitä Dracolle oli tapahtunut. Sitten kun tuolla viimein tuli tuo: “Minä en enää kävele.” niin lähes nyyhkäisin vaikka se ei yllätyksenä tullutkaan! Rankka aihe ja nostan hattua, että olet tarttunut tällaiseen näkökulmaan. Toki pörröisiä ja suloisia ficcejä on mukava lukea, mutta tämmöisillekin tarinoille on paikkansa, tykkään!

Tutut hahmot tuovat tähän kivaa fiilistä AU:sta huolimatta. Se, kuinka AU tämä "historian" kannalta lopulta on ei ole vielä selvinnyt. Tällä tarkoitan sitä, että ovatko näiden hahmojen henkilökemiat menneet kuten kirjoissa vai onko tässä aloitettu kokonaan puhtaalta pöydältä. Ainakin se, ettei Lucius vaikuta tykkäävän kovin paljon Harrysta on hyvin canonmaista samoin kun Dracon suhtautuminen Harryn parhaisiin ystäviin. Toisaalta tämä on juuri mielenkiintoista näissä tämmöisissä tarinoissa, kun saa vähän jumpata ja spekuloida

Näkökulma on ainakin toistaiseksi pysynyt Harryssa mikä on ollut ehkä ihan hyväkin, tuskin Dracolla olisi kovin paljon "sanottavaa" tässä vaiheessa. Toki voisi olla mielenkiintoista kuulla hänen mietteitään kotiutumisen jälkeen, mutta Harry PoV sopii kyllä mainiosti. Jos Dracolla on rankkaa, niin ei Harry taida sen helpommalla päästä Todella surullinen tilanne, ja on varmasti vaikea ajatella tulevaisuutta kun elämäntilanne on muuttunut noin rajusti. Tässä vaiheessa onkin vaikeaa sanoa, kuinka tässä tulee lopulta käymään. Tietenkin toivon näille kahdelle niin onnellista loppua kun se näissä olosuhteissa on mahdollista, mutta toisaalta tämä asetelma antaa mahdollisuuden vaikka mihin! Siksi onkin mielenkiintoista nähdä mihin tämän viet

Ehdottomasti jään seuraamaan tätä tarinaa! Mukavaa, että olet innostunut uudelleen tämmöisestä vanhemman tarinan jatkamisesta ja kovasti toivotan kirjoitusintoa saattaa tämä loppuun!

Hyvää alkanutta vuotta,
Vendela

[Saappaaton]

Ang, kiitos taas kommentista, pus. <3 Tässä tätä vähän ripeämpää jatkoa.

Vendela, yy, olipa ihana kommentti. <3 ;_; Kiitos kaunis. En osaa vastata mitään järkevää, mutta lämmitit kyllä kovasti mieltä tämän kommentin kanssa.


Pimeän talon hiljaisuus tuntuu helpottavalta. Sieltä uupuu se kylmyys ja katkeruus, jonka Harry tietää johtuvan tilanteesta eikä hänestä itsestään, mutta jonka Draco toden totta saa tuntumaan henkilökohtaiselta hyökkäykseltä.

Draco vihaa omaa heikkouttaan, Harry tietää sen. Draco tekisi todella paljon vain välttääkseen tilanteet, joissa kukaan - mutta etenkin Harry - näkisi häntä näin avuttomana. Juuri nyt Dracon strategiana on etäännyttäminen.

Harry sytyttää liesituulettimen valon yrittäessään päättää joisiko viiniä tai teetä, vai menisikö suoraan nukkumaan. Ruokapöydällä lojuva kuori osuu Harryn näkökentän laitaan ja muistuttaa häntä itsestään. Kirjeen allekirjoitus palaa Harryn mieleen. Hajamielisesti Harry kaivaa taskustaan puhelimen ja selaa nimilistaa pitkään, ennen kuin löytää etsimänsä.

*

Puhelu hälyttää niin pitkään, että Harry ehtii katua päätöstään. Hän ehtii jo melkein katkaista puhelun, kun linja aukeaa äkisti.

“Haloo”, vastaa tuttu naisääni.

“Hei, minä tässä. Harry. Sain kirjeesi.” Harry ei tiedä mitä muutakaan sanoisi ja yhtäkkiä todellisuus iskee häneen. Hänellä ei ole mitään sanottavaa.

“No, mitä mieltä olet?” Pansy kysyy ja Harry kuvittelee naisen hymyilevän.

“En tiedä. Tai siis… Olet ehtinyt ajatella asiaa pitkälle. Paljon pidemmälle kuin minä.”

“Sinä olet keskittynyt Dracoon. Sitä paitsi”, Pansy naksauttaa kieltään, “isäni on arkkitehti. Olen oppinut tarkastelemaan tilaa.”

Harry hymyilee itsekseen.

“Saisitko oikeasti sen kaiken toteutettua ennen Dracon kotiutumista?”

“Jos annat minulle vara-avaimen.”

*

Seuraavana aamuna Pansy saapuu piirustusten ja vieraan miehen kanssa heille, ennen kuin Harry ehtii lähteä sairaalaan. Pansy esittelee ja hyväksyttää suunnitelmansa Harrylla ja keskittyy sitten neuvottelemaan käytännön toteutuksista ja aikatauluista mukanaan tuomansa miehen kanssa.

Harry tajuaa uudenlaisen jännityksen vellovan sisällään sulkiessaan oven perässään.

Kun hän illalla palaa kotiin, Harry näkee jo pihalta, että joku on heillä edelleen. Kelloa vilkaistuaan mies astuu sisälle. Eteisessä palaa valo ja alakerran vierashuoneesta kuuluu kuinka maalitela kulkee seinää pitkin. Harry kurkistaa huoneeseen ja näkee Pansyn maalaavan kirkkaan työvalaisimen valossa.

“Hei, mitä sinä täällä vielä teet?”

“Päätin maalata seinät pohjamaalilla vielä tänään, niin pääsemme huomenna eteenpäin.”

[Angelina]

Nyt on sitten kestänyt sekä kommentissa että jatkossa... Mua edelleen kiinnostaa tietää, miten tämä mahdollisesti jatkuu, joten toivottavasti et oo tätä kokonaan hylännyt ♥ Tässä jotenkin näkyy hienosti se, miten oikeat ystävät ovat tukena ja auttavat, vaikkei sitä osaisi edes pyytää. Pansy on aivan loistava, hän tietysti haluaa huolehtia että Dracolla olisi jatkossa mahdollisimman helppoa mutta samalla hän auttaa myös Harrya, joka tuntuu olevan (ymmärrettävästikin) aivan hukassa.

Tästä kyllä aistii sen, että pitkä ja kivikkoinen tie on tulossa. Draco yrittää pitää kiinni ylpeytensä rippeistä eikä halua apua, kun taas Harry on hieman kömpelö ja varmasti tulevaisuudessa tahditon, eikä tiedä miten Dracoa pitäisi alkuun käsitellä. Toivon kuitenkin, että he pääsevät tuosta kaikesta yli ja ehkä samalla Lucius oppii hyväksymään Harryn, eikä Dracokaan enää ajattele että Ron ja Hermione olisivat pettyneitä hänen selviytymisestään... Eli siis, jatkoa odottelen yhä edelleen