Hetkiä / S / Harry/Severus

[Myötätuuli]

Title: Hetkiä
Author: Myötätuuli
Genre: Draama, romantiikka, slice of life
Rating: S
Pairing: Harry/Severus
Disclaimer: En omista hahmoja, enkä mitään Potter-maailmasta.
Summary: Harryn ja Severuksen välisiä hetkiä.

A/N: Pitkästä aikaa og-fandomin pariin! On virrannut aika paljon vettä sillan ali siitä, kun viimeksi kirjoitin mitään velhomaailmaan liittyvää. Mutta mukava palata takaisin tällaisella pikkuisella tekstillä. Osallistuu haasteisiin Multifandom V ja One True Something 20 #3.


Hetkiä


I

Miten ihastuminen edes yleensä tapahtuu?

Harry oli luullut tuon ikiaikaisen tunteen iskeneen häneen silloin, kun hän oli haaveillut viettävänsä aikaa Cho Changin kanssa. Mutta vaikka tyttö oli salaperäinen ja älykäs, ei hän kuitenkaan tuntunut oikealta. Harry ei edes tiennyt, miltä oikean tuli tuntua. Hän vain tiesi, ettei tunne ollut se, josta entisaikojen runoilijat taikka hänen ystävänsä puhuivat.

Hän yritti pohtia, oliko edes olemassa sellaista henkilöä, joka saisi hänet tuntemaan kipristelyä vatsanpohjassa tai punaa poskien peittona.

”Herra Potter, olisiko teidän aikanne palata haaveluistanne tänne meidän kuolevaisten keskelle?”

Kalkaros tuijotti Harrya tummilla silmillään, jotka tuntuivat porautuvan sieluun asti. Kuuma puna hiipi Harryn poskille.


II


Harrylle oli ollut elämässään vain tieto siitä, että hän tulisi kuolemaan minä hetkenä hyvänsä.

Hänellä ei ollut tietoakaan, mitä tapahtuisi nyt. Nyt, kun hän oli jotenkin selvinnyt, vaikka hänen oli kaikkien odotusten mukaan pitänyt kuolla. Hän oli aina alitajuntaisesti valmistautunut kuolemaansa.

Harry ei juhlinut muiden mukana yhtä leveä hymy huulilla. Sen sijaan, hän livahti sairaalasiipeen.

Severus Kalkaros makasi siiven viimeisimmässä sängyssä, joka oli suojattu verhoilla. Mies näytti kamalalta. Hän nukkui rauhallisesti, vaikka oli viimeiset päivät kärsinyt suurista kivuista, kun matami Pomfrey oli taioin liottanut Naginin myrkkyä pois. Matami ei ollut antanut Harrylle lupausta Kalkaroksen selviytymisestä, vaan pyysi Harrya odottamaan.

Kalkaros näytti enemmän ihmismäiseltä kuin hämärässä luokkahuoneessaan. Nyt lyhdyn valossa miehen kelmeät kasvot eivät herättäneet Harryssa pelkoa tai inhoa, vaan syvää kunnioitusta.

Hänkin oli kuollut samana päivä kuin Harry. He olivat molemmat selviytyneet, vastoin odotuksia.


III


Parantajaopistossa lomat olivat lyhyet, eikä niitä ollut kuin kaksi kertaa vuodessa. Harry oli lähtenyt opistolta heti, kun viimeiset tunnit olivat ohi ja joululoma oli alkanut.

Hermione oli valmistanut suuren illallisen Harryn loman kunniaksi. Ron oli ottanut vapaaillan aurorin töistään. He puhuivat, nauroivat ja Harry tunsi olonsa jälleen hetkeksi kokonaiseksi.

Oli ollut vaikeaa luopua pitkäaikaisesta unelmasta tulla auroriksi, mutta Harry tiesi, ettei työ ollut häntä varten. Hän oli taistellut jo omat taistelunsa. Oli aika hänen elämässään jollekin aivan muulle.

Harry vieraili lomallaan uudistuneella Viistokujalla, jossa hänen oma matkansa taikuuden kanssa oli alkanut. Irveta oli rakennettu uudelleen ja uusia kauppoja oli ilmestynyt kadunvarteen. Borgin & Burkes ei enää myynyt pimeyden artefakteja. Kaikki oli pysynyt samana, mutta muuttunut silti. Onneksi parempaan suuntaan.

Harry ei uskonut silmiään, kun näki Irvetan viereisellä pikkukujalla pienen putiikin. Kalkaroksen Liemet.

Harryn sydän läikähti hänen rinnassaan.

Hän asteli Rohkelikon päättäväisyydellä kauppaan, ennen kuin ehti muuttaa mieltään. Hän ei ollut nähnyt Kalkarosta vuosiin. Ei sodan viimeisten päivien jälkeen.

Putiikki oli yksinkertainen, mutta hyvällä maulla sisustettu. Pieni tila oli hyllymetreittäin täynnä liemiä pienissä tai suuremmissa purkeissa sekä aineisosia, joista osasta Harry ei ollut koskaan kuullutkaan. Kalkaroksen kosketus näkyi joka paikassa.

Tiskin takana seisoi pitkä, hoikka mies, jonka kasvot erottuivat huomattavasti paremmin, sillä hän oli sitonut hiuksensa taakse pienelle nutturalle. Kasvot, jotka olivat kummitelleet Harryn unissa harva se yö.

”Ei kaikista omintakeisin nimi”, Harry aloitti, eikä osannut kuin jatkaa heidän välistään kinastelua. Se tuntui helpommalta kuin puhua normaalien ihmisten tavoin. Kalkaros nosti katseensa Harryyn. Niissä loisti hetken hämmennys, mutta mies piilotti sen nopeasti takaisin kuoreensa.

”Ajaa asiansa”, Kalkaros vastasi ja nosti kulmaansa. ”En olisi uskonut, että joku päivä herra Potter astuu kauppaani. Ehkäpä itsekin olet ymmärtänyt liemien keittotaidoissasi olevan paljon toivottavaa.”

Harry hymyili. Hänen sydämensä tuntui täyttyvän sanoinkuvaamattomasta tunteesta, jota hän ei uskaltanut luokitella.


IV


Hyvä Harry,

kiitos viimeisimmästä kirjeestäsi. Kirjeenvaihto kanssasi on lähes yhtä raivostuttavaa kuin opettamisesi. Luettuani kirjeesi pystyn tuskin tekemään mitään muuta moneen päivään, sillä valtaat mieleni niin. Mikä on salaisuutesi, Potter?

Ystäväsi neiti Granger kävi taas pakeillani ja yritti udella tietoja sinun ja minun väleistämme. Osti hän tietenkin myös ainesosia omia kokeitaan varten, mutta pohdin, oliko hänen käyntinsä todellinen syy joku aivan muu kuin pienen yritykseni kannattaminen. Hän vaikuttaa edelleen yllättyneeltä, että pidät minua ystävänäsi.

Päätin yllättää hänet sanomalla tunteen olevan täysin molemminpuolinen.

Et ole kertonut vielä suunnitelmistasi tulevaisuuden suhteen. Neiti Lovekiva tekee kuuleman mukaan mielenkiintoista tutkimusta taikaolentojen parissa. Ehkäpä hän tarvitsee apua pitääkseen olennot terveinä. Olethan sinä erikoistunut taikaolentojen parantamiseen.

Ehdottamasi illallinen kuulostaa erinomaiselta mahdollisuudelta myös uusia velhoshakkiottelumme. En malta odottaa, että pääsen laittamaan tilit tasoihin. Viimeinen voittosi oli täysin tuuria, sillä kuten sanoin, läsnäolosi vie minut lähes mielenvikaisuuden partaalle.

Kaikkea hyvää,
Severus


V


Harry harvoin heräsi ennen Severusta.

Aurinko oli vasta nousemassa ja sen ensisäteet kurottautuivat verhojen sivusta makuuhuoneeseen. Harry haukotteli. Severus hänen vierellään oli potkinut peiton melkein lattialle, kuten tavallisesti. Heillä molemmilla oli edelleen painajaisia, mutta yhdessä he olivat tulleet enemmän eteenpäin kuin koskaan yksin.

Harry kietoi peiton uudelleen rakkaansa ympärille. Severus ynähti pienesti, muttei onneksi herännyt. Mies nukkui seesteisesti ja hänen kasvoillaan oli rauhallinen ilme, joka tasoitti miehen ryppyjä. Harryn mielestä Severus näytti söpöltä, vaikka Severus kivenkovaa oli väittänyt, ettei häntä voisi kutsua söpöksi missään tilanteessa.

Harry sipaisi Severuksen kasvoille karanneet suortuvat miehen korvan taakse. Severus näytti niin kauniilta.

Ei mennyt kauan, kun Harry nukahti uudelleen, käsi Severuksen ympärillä.

[Pahatar]

Tämä oli kyllä aivan loistava ja todellinen hyvän mielen ficci. Olen niin iloinen, että kirjoitit Severuksesta, ja vieläpä Severus/Harry -parituksesta, joka on minusta aivan ihana, vaikkakin vaikea. Tässä näiden kahden välit oli kuitenkin kuvattu hyvin luontevasti. Tuo, että canonia muutettiin juuri niin kuin pitikin, eli Severus jäi tässä eloon, lämmitti suuresti mieltä. Nämä viisi hetkeä kertoivat hyvin paljon Harryn ja Severuksen keskinäisistä väleistä, niiden kehittymisestä sekä molempien tunteista, ja hyvin hienolla tavalla.

Ensimmäisessä osassa pidin kovasti Harryn pohdinnoista, mitä rakkauteen tulee. Ne olivat minusta todella kypsiä, ja jollain lailla sopivat Harrylle niin hyvin, kun hän on joutunut olosuhteiden pakossa aikuistumaan liian nuorena. Tuo Severuksen huomautus oli aivan loistava, ja tuli mieleeni, että Harry taisi sen myötä oivaltaa jotain hyvin oleellista, mitä ihastumiseen tulee. Ellei sitten ollut oivaltanut jo aiemmin:

Herra Potter, olisiko teidän aikanne palata haaveluistanne tänne meidän kuolevaisten keskelle?”

Kalkaros tuijotti Harrya tummilla silmillään, jotka tuntuivat porautuvan sieluun asti. Kuuma puna hiipi Harryn poskille.

Toinen hetki oli aivan ihana, tykkäsin tästä niin, koska minulla sydän särkyi Severuksen kuolemasta. Tätä lukiessa tuli kuitenkin sellainen tunne, että kaikki olisi voinut mennä sittenkin toisin, ja se tuntui hienolta. Ymmärsin hyvin, miksei Harry ollut juhlatuulella. Ei olisi varmaan ollut missään tapauksessa, eikä varsinkaan, kun Severus taisteli hengestään. Tässä tuntui, että Harry näki tämän ensimmäistä kertaa aivan uudella tavalla, ja hänen tunteensa tätä kohtaan syvenivät entisestään:

Kalkaros näytti enemmän ihmismäiseltä kuin hämärässä luokkahuoneessaan. Nyt lyhdyn valossa miehen kelmeät kasvot eivät herättäneet Harryssa pelkoa tai inhoa, vaan syvää kunnioitusta.

Kolmas hetki oli näistä kaikista ehkä hauskin johtuen tästä sananvaihdosta, jolle nauroin pitkän aikaa:

”Ei kaikista omintakeisin nimi”, Harry aloitti, eikä osannut kuin jatkaa heidän välistään kinastelua. Se tuntui helpommalta kuin puhua normaalien ihmisten tavoin. Kalkaros nosti katseensa Harryyn. Niissä loisti hetken hämmennys, mutta mies piilotti sen nopeasti takaisin kuoreensa.

”Ajaa asiansa”, Kalkaros vastasi ja nosti kulmaansa.

Tuo on vain niin Severusta, että tässä ei nimillä koreilla, eikä millään muullakaan, vaan se mikä riittää, on hyvä. Ajaa asiansa, todellakin! Rakastin tuota kohtaa, ja minusta oli ihana ajatus, että liemimestarilla oli oma liike, jonka myötä hän saa tehdä sitä, minkä osaa niin hyvin, mutta ei tarvitse enää väkisin opettaa ketään lahjattomampaa. Ja tuo hetken loppu toi niin hyvän mielen minulle, kun ajattelin, että jospa se näiden kahden lähentyminen tästä lähtisi. Tykkäsin myös siitä, että Harry halusi parantajaksi mieluummin kuin auroriksi, koska minusta se sopii Harryn luonteenlaatuun paljon paremmin. Ja varsinkin, kun ajattelee, mitä kaikkea oli tapahtunut.

Neljäs hetki olikin ihastuttava, kun tässä päästiin Severuksen ajatuksiin kirjeen muodossa. Tätä lukiessa tuli kyllä sellainen tunne, että Severus on jo aika lailla myyty, niin kuin Harrykin. Eihän Severus muuten myöntäisi Hermionelle mitään. Aivan ihanaa tämä välien lämpeneminen, vaikka eihän Severus nyt tietenkään voinut sitäkään myöntää ilman pientä vinoilua. Mutta se oli tässä jo niin lämminhenkistä, että hihkuin sille lukiessani.

Viides hetki olikin sitten jotain aivan ihanaa, kun siinä oltiin yhdessä, ihan niin kuin pitikin. Pidin niin noista Harryn ajatuksista ja tunteista, jotka tulivat tässä hienosti esiin kaikessa lyhykäisyydessään. Oli myös hyvin ymmärrettävää, että menneisyys vaivasi molempia edelleen, mutta ilahduin niin suuresti siitä, että he pystyivät tukemaan toisiaan ja voivat sen myötä paremmin. Ja ajattelin, että he ymmärsivät myös niin hyvin toisiaan. Rakastin tätä kohtaa ehkä eniten, ja olen kyllä täysin samaa mieltä Harryn kanssa, vaikka ymmärrän Severuksenkin näkökannan. Tuntui silti niin hienolta, että Harry oli kertonut tuon Severukselle, ja varmasti paljon muutakin:

Mies nukkui seesteisesti ja hänen kasvoillaan oli rauhallinen ilme, joka tasoitti miehen ryppyjä. Harryn mielestä Severus näytti söpöltä, vaikka Severus kivenkovaa oli väittänyt, ettei häntä voisi kutsua söpöksi missään tilanteessa.

Sulin aivan tuolle, että Severus oli Harryn silmissä kaunis. Niin minunkin silmissäni. Ja eiköhän Severus ajatellut Harrysta ihan samoin.

Kiitos paljon tästä ficistä, joka ilahdutti minua suuresti. Tässä ei ollut mitään muuta vikaa kuin se, että se on nyt ohitse. Joten voisit kirjoittaa lisää.

[Larjus]

Oi, vanhaa kunnon Snarrya ♥ Tykkään tämmöisistä ficeistä, jotka koostuvat periaatteessa irtonaisista pätkistä mutta muodostavat yhdessä selkeän kokonaisuuden ja jatkumon :3 Tässäkin on sellainen selkeä tarinan kaari, kun alussa Harry pohtii ihastumista ja lopussa sitten onkin selvästi ihan rakastunutkin. Se voi toki olla, että siihen ensimmäiseen kysymykseensä Harry ei vastausta saanut

Pakko yhtyä Pahattaren sanoihin ja todeta, että oli kyllä niin oikea muutos canoniin, että Kalkaros selvisi Naginin hyökkäyksestä. Siitä tuli samalla häntä ja Harrya yhdistävä tekijä. Niin kuin sen tokan osan loppulauseina todettiinkin, molemmat kuolivat sinä päivänä mutta selvisivät sittenkin. Kuin kohtalo kietoisi heidät yhteen 😌

Harry ei uskonut silmiään, kun näki Irvetan viereisellä pikkukujalla pienen putiikin. Kalkaroksen Liemet.

Oi että, pieni taikajuomaputiikki sopii kyllä Kalkaroksen uravalinnaksi. Eipähän tarvitse repiä hiuksia oppilaiden takia Hiuksista puheen ollen, mulle tuli mainitusta nutturasta ekana vain mieleen samanlainen kampaus kuin McGarmiwalla, ja vähänkö repeilin aikani kun sellaista Kalkaroksen päähän mielessäni sovittelin 😂 Vaikka eihän tossa edes just sellaista nutturaa kuvailtukaan. No, minkäs sitä hyvin omapäiselle mielikuvitukselleen mahtaa...

Loppua jo vähän ehdin sivutakin, mutta oli kyllä niin ihana käänne tälle 🥰 Paljon jää tulkinnan varaan, että miten suhde tuohon asti eteni, mutta toisaalta se avoimuus on kivaa ja toimii tosi hyvin. Hauska kuvitella, mitä kaikkea onkaan voinut tapahtua hahmojen välillä. Tärkeintä nimittäin on lopputulos, että he ovat yhdessä ja rakastuneita ja onnellisia ♥

Harryn mielestä Severus näytti söpöltä, vaikka Severus kivenkovaa oli väittänyt, ettei häntä voisi kutsua söpöksi missään tilanteessa.

Haha, pakko kyllä olla tässä asiassa Kalkaroksen puolella ja todeta, että ei hän kyllä mikään söpö ole Ihana hahmo kyllä muuten, ja Rickmanin näyttelemänä komeakin, mutta ihan en söpöksi häntä laskisi.

[Ygritte]

Oi Snarrya! <3 Ja miten ihanasti tämä oli kirjoitettu, tavallaan tapahtui paljon asioita ja pitkällä aikavälillä, mutta kaikista hetkistä oli napattu tällainen merkittävä kohta, jonka ääreen pysähdyttiin. Tämä ficci suorastaan soljui eteenpäin, kohti onnellista loppuaan. Tämä oli ihanan piristävää luettavaa. Severus selvisi, niin Harrykin, he löysivät toisensa ja kuten aiemmissa kommenteissa mainittiinkin, ehkä tämä oli heille jopa yhdistävä tekijä. Kumpikin oli kokenut kamalan kohtalon, selvinnyt, ja nyt he löysivät toisensa. Ihan sydän sulaa näille kahdelle <3

Harry ei uskonut silmiään, kun näki Irvetan viereisellä pikkukujalla pienen putiikin. Kalkaroksen Liemet.

Harryn sydän läikähti hänen rinnassaan.

Hän asteli Rohkelikon päättäväisyydellä kauppaan, ennen kuin ehti muuttaa mieltään.

Tämä oli ihana kohta! Niin Harrya ja Rohkelikkoa Eteenpäin vaan ennen kuin ehtii liiaksi ajattelemaan! Ja sitten:

”Ei kaikista omintakeisin nimi”, Harry aloitti, eikä osannut kuin jatkaa heidän välistään kinastelua. Se tuntui helpommalta kuin puhua normaalien ihmisten tavoin. Kalkaros nosti katseensa Harryyn. Niissä loisti hetken hämmennys, mutta mies piilotti sen nopeasti takaisin kuoreensa.

”Ajaa asiansa”, Kalkaros vastasi ja nosti kulmaansa. ”En olisi uskonut, että joku päivä herra Potter astuu kauppaani. Ehkäpä itsekin olet ymmärtänyt liemien keittotaidoissasi olevan paljon toivottavaa.”

Voisin kuvitella, miten turvallista molemmille on palata takaisin siihen samaan vanhaan, mitä joskus oli. Vaikka kumpikin ymmärtää tilanteen muuttuneen, silti ikään kuin jatketaan siitä, mihin jäätiin, ilman että täytyy muistella mitä kaikkea pahaa siinä välillä tapahtuikin.

Hyvä Harry,

kiitos viimeisimmästä kirjeestäsi. Kirjeenvaihto kanssasi on lähes yhtä raivostuttavaa kuin opettamisesi. Luettuani kirjeesi pystyn tuskin tekemään mitään muuta moneen päivään, sillä valtaat mieleni niin. Mikä on salaisuutesi, Potter?

Severus on tässä ficissä alusta loppuun oma, ihana itsensä. Voisin kuvitella juuri sen olevankin syy, miksi Harry häneen ihastuu ja kaipaa Severuksen seuraa. Loppuhan tässä on aivan ihana, onneksi Severus ja Harry saivat toisensa. Kaiken jälkeen he todella ansaitsivat tämän onnellisen loppunsa. Kiitos tästä ihanasta ficistä

[Myötätuuli]

Vau, oon todella otettu, että tähän pätkään on tullut näin monta kommenttia niin lyhyellä ajalla! Kiitos kaikille tasapuolisesti

Pahatar, kiitos pitkästä ja ihanasta kommentistasi! Täällä foorumilla aina, kun kommentoit, oot huolellinen ja otat aikaa kommentin tekoon. Arvostan sitä todella paljon ja saat aina sen kautta hymyn huulille, vaikka kommentti ei olisikaan omaan fikkiini. Itse olen hurahtanut tähän klassikkoparitukseen vasta aivan hiljattain, luettuani erinomaisia fikkejä englanniksi. Tämä oli siis tällainen testi sen suhteen, että mitenköhän paritus itselläni luontuisi. Oli mukava saada kuulla, että tällainen AU kuulosti luonnolliselta ja muutokset oli tehty hahmoja kuunnellen. Severus on lempihahmoni Pottereista, mutta hän on kompleksisuudessaan haastava kirjoitettava. Oli siis kunnia saada kuulla, että toinenkin Severus-fani piti tästä ja koki, että hahmo oli todenmukainen. Tätä oli todella ihana kirjoittaa! Osallistuin tällä parituksella nyt One True Something -haasteeseen, joten lisää on tulossa.

Larjus, nauratti, kun puhuit, että mielikuvissasi kummitteli McGarmiwan nutturatyyli. Severuksella se näyttäisi... noh, aika mielenkiintoiselta. Kiitos kommentistasi, joka antoi itselleni myös ajatuksen aihetta. Tämänkin teoksen tein yön pikkutunneilla, musiikkia kuunnellen ja tunnelmoiden. Vähän kokeillen, että mitäköhän tästä tulee. Oli mukava huomata, että lukijana olit poiminut sieltä tällaisen tarinan läpi kulkevan juonen, eli Harryn tien rakkauteen. Kirjoittaja ei nyt myönnä, että oliko itse näin tietoisesti sitä ajatellut, mutta hyvä, että se tuli läpi.

Ygritte, kiitos ihanasta kommentistasi! Oli mukava kuulla, että tarina eteni hyvin eteenpäin ja sitä oli mukava lukea. Ihana kuulla myös, että tällä parituksella löytyy edelleen faneja Finistä. On myös ilo kuulla, että Severus oli loppuun asti oma itsensä. Olen myös samaa mieltä, että tästä syystä Harry häneen ihastuu. Sillä Harry itsekin on, kaikesta Rohkelikon urheudestaan huolimatta, sarkastinen, ulkopuolinen muista oman historiansa vuoksi. Hänellä on Severuksen kanssa yhteistä enemmän kuin uskoisikaan.

[Altais]

Olen ollut aikeissa kommentoida tätä siitä saakka, kun tämä on ilmestynyt, ja nyt havahduin siihen, etten sitten kuitenkaan ollut vieläkään tehnyt niin. Joten nyt on hyvä hetki korjata tämä puute, sillä tykkäsin tästä valtavan paljon, ja ihana kuulla, että aiot kirjoittaa lisääkin Harry/Severusta. Se on tosi mielenkiintoinen paritus, josta olen kuitenkin lukenut aika vähän ficcejä aiemmin. Tässä oli kiinnostava lähtökohta, kun molemmat olisivat selvinneet sodasta, ja Harry kuitenkin tietäisi Severuksesta sen, mitä sai canonissakin ennen hänen kuolemaansa tietää. Niin että onhan se nyt kiinnostava lähtökohta sille, millaiseksi näiden suhde olisi tuon tiedon valossa muuttunut. 

”Herra Potter, olisiko teidän aikanne palata haaveluistanne tänne meidän kuolevaisten keskelle?”

Ihana, kun Harry pohti tuolla lailla ihastumisen syvintä olemusta keskellä liemien tuntia, ja tämä Severuksen kommentti oli kyllä niin jotain, mitä sen juuri olisi voinut kuvitellakin sanovan. Ja että tuo kommentti ja katse olivat sitten juuri sitä mitä tarvittiin, että Harry tajusi jotain tärkeää. 

Kalkaros näytti enemmän ihmismäiseltä kuin hämärässä luokkahuoneessaan. Nyt lyhdyn valossa miehen kelmeät kasvot eivät herättäneet Harryssa pelkoa tai inhoa, vaan syvää kunnioitusta.

Tämä oli tosi tunteisiin käyvä ja uskottava ajatus, että Severus olisi tuossa tilanteessa näyttänyt Harryn silmissä enemmän ihmiseltä kuin koskaan ennen. Ja että hän herättäisi Harryssa yhtäkkiä ihan erilaisia tunteita kuin ennen. Mielenkiintoista ajatella, että tuo kosketus kuolemaan (ja vielä samana päivänä), ja siitä elävien kirjoihin palaaminen olisi Harrya ja Severusta yhdistävä kokemus.

Oli ollut vaikeaa luopua pitkäaikaisesta unelmasta tulla auroriksi, mutta Harry tiesi, ettei työ ollut häntä varten. Hän oli taistellut jo omat taistelunsa. Oli aika hänen elämässään jollekin aivan muulle.

Minua jotenkin aina liikuttaa ajatella Harrya sodan päätyttyä, kaiken kokemansa jälkeen. On niin helppo kuvitella, että Harry kaipaisikin ennen kaikkea rauhaa, aikaa itselleen ja mahdollisuutta ensi kertaa elämässä ehkä edes miettiä sitä, kuka hän ihmisenä on ja mitä haluaa. Kun miettii, millainen poika Harry alun perin oli, niin eihän hän varmaan halunnut itselleen mitään sankarin viittaa ja jatkuvaa huomion keskipisteenä olemista. Sikäli en ole ikinä tykännyt siitä kirjojen epilogista, että minusta siinä ei juurikaan ollut annettu tilaa tuolle. Olisi paljon helpompi kuvitella Harryn olevan kaiken jälkeen hiukan erakko ja taipuvainen vetäytymään omiin oloihinsa. Sellaisena hän voisi hyvin löytää yhteisen sävelen Severuksen kanssa. Olipa ihana ajatus, että Severuksellakin olisi jatkossa uudenlainen elämä Tylypahkan ulkopuolella, ja oma liike. 

kiitos viimeisimmästä kirjeestäsi. Kirjeenvaihto kanssasi on lähes yhtä raivostuttavaa kuin opettamisesi. Luettuani kirjeesi pystyn tuskin tekemään mitään muuta moneen päivään, sillä valtaat mieleni niin. Mikä on salaisuutesi, Potter?

Aivan ihana tämä Severuksen kirje, tykkäsin niin paljon, kun Severus oli täsmälleen oma itsensä, mutta kuitenkin lämpimät tunteet paistoivat läpi, ja rakastan, kun Severus osaa yllättää olemalla myös tosi hauska mies.  Suloista, että Harry ja Severus lähentyisivät ystävyyden ja yhteisten velhoshakkiotteluiden kautta (voi vaan kuvitella, millainen tunnelma niissä olisi, ja millaisia katseita vaihdettaisiin shakkilaudan yli). Kiva myös, kun tässä kuultiin hiukan Lunan ja Hermionen kuulumisia.

Harry sipaisi Severuksen kasvoille karanneet suortuvat miehen korvan taakse. Severus näytti niin kauniilta.

Yhdessä sylikkäin nukkuminen, ja nukkuvan rakastetun katseleminen on aina jotain tosi sydämeen käyvää. Rakastin noita Harryn ajatuksia, kun hän katseli nukkuvaa Severusta. Kyllä nämä kaksi vaan ansaitsevat olla onnellisia kaiken kokemansa jälkeen, ja varsinkin Severuksesta voisi kuoriutua rakkauden ja hyvien kokemusten myötä ihan uudenlainen, syvästi rakastava puoli. Kiitos tästä, tykkäsin todella paljon, ja odotan innolla myös saada lukea lisää Harry/Severusta jatkossa! 

[Myötätuuli]

Hei Altais! Ihanaa, kun kommentoi fikkiäni ja pidit siitä! Mielenkiintoista, että sinun kauttasi uskaltauduin kokeilemaan Harry/Draco -paritusta ja ehkäpä nyt Harry/Severus tulee tutummaksi näiden kirjailujeni kautta.

On niin helppo kuvitella, että Harry kaipaisikin ennen kaikkea rauhaa, aikaa itselleen ja mahdollisuutta ensi kertaa elämässä ehkä edes miettiä sitä, kuka hän ihmisenä on ja mitä haluaa. Kun miettii, millainen poika Harry alun perin oli, niin eihän hän varmaan halunnut itselleen mitään sankarin viittaa ja jatkuvaa huomion keskipisteenä olemista.

Tämä on niin olennaista Harryn hahmolle. Hyvää pohdintaa aiheesta. Kirjojen epilogi tuntuu olevan sellainen easy way out, enkä hetkeäkään usko, että asiat olisivat oikeasti menneet niin. Sillä Harry on loppuviimeksi herkkä ja hyväsydäminen, enkä usko, että aurorina tällaiset puolet olisivat päässeet oikeuksiinsa. Harry haluaisi varmasti vain mainitsemaasi rauhaa ja yksinäisyyttä oltuaan velhomaailman ykköspoika koko elämänsä ajan.

ja rakastan, kun Severus osaa yllättää olemalla myös tosi hauska mies.

Tämä! Unohtuu välillä itseltänikin, mutta kyllähän siellä kaiken jyreän ulkokuoren sisällä piilee erinomainen huumorintaju.

Kiitos kommentistasi!

[Kelsier]

Kommenttiarpajaisista hei!

Nämä olivat söpöjä hetkiä ja kiva, että juuri tuo kirje oli Severuksen näkökulmasta. Se toi sopivasti esille hänen mietteitään. Tykkäsin eniten viimeisestä, jossa Severus saa hellyyttä, jollaista ei varmasti juuri saanut ennen Harrya, vaikka hän onkin umpiunessa.

Kiva, kun kirjoitit!

-Kel