Sopimus (Narcissa/Lucius, K11)

[Jailie]

Nimi: Sopimus
Kirjoittaja: Jailie
Beta: Ei ole
Paritus: Narcissa/Lucius
Ikäraja: Ehkäpä K11
Tyylilaji: Draama luultavasti
Varoitukset: Pieni ruma sana ja lievää väkivallan kuvailua
Yhteenveto: Eliitillä on omat sääntönsä. Joistakin asioista vaijetaan.
Vastuuvapaus: J.K. Rowling omistaa hahmot ja minä vaan kirjoitan niistä.

A/N: Eka ficcini ja aika erilainen mitä minulla on yleensä ollut mielessä Ei vastaa yleisiä kuvitelmiani Narcissasta ja Luciuksesta (varsinkaan Luciuksesta..) tai yleensäkään velhojen eliitistä, mutta täytyy myöntää että tälläistäkin minun päässä pyörii joskus
Guadaloupe nosti ikärajaa asianmukaiselle tasolle.

--


"Tein kerran jotain todella typerää. Jotain, mitä todella kadun. Kukaan ei tiedä siitä."

"Voit kertoa mitä vain", nuori mies kuiskaa. Hän on tosissaan vaikka hän tietää. Tyttö on tehnyt asioita joita hän ei hyväksy. Viettänyt ehkä liian rattoisaa elämää, mikä ei ole hänen arvolleen sopivaa. Mutta nekin on vain asioita, jotka voi laittaa nuoruuden piikkiin. Asioita, jotka voi antaa anteeksi.

"Saatat kävellä pois, jos tiedät", tyttö kertoo.

"En kävele pois, kyllä sinä sen tiedät", poika maanittelee.

"Älä valehtele, Lucius. Me kumpikin hyvin tiedämme, ettei se ole totta."

"Ja me kumpikin hyvin tiedämme, että lopulta sinä kerrot."

Tyttö katsoo poikaa nimeltä Lucius alta kulmien. "Minä hakkasin Daliana Jonesin."

Lucius naurahtaa. "Kyllä minä sen tiesin, Cissy. Me kaikki tiesimme. Mutta hänhän on vain Jones." Poika katsoo tyttöä huojentuneena. Pahoinpitelyn voi antaa anteeksi. Sen voi selittää ja se on jo selitetty. Eliitillä on omat sääntönsä.

"Arvaa miksi. Hän näki kun nain jästiä kadulla. Ja arvaa mitä. Minä nautin siitä. Ja hän näki sen."

Jäätävä puristava tunne. Asia jota ei voi antaa anteeksi. Eliitin sääntö numero yksi on pyhä, eikä sitä saa rikkoa. Cissy tiesi sen. Cissy oli huipulla. Hän oli jotain sellaista minkä jokainen halusi omakseen. Musta, eli melkein kuninkaallinen, parempi kuin muut, vaikkei sitä haluttukaan myöntää.

"Valehtelet."

"En", Cissy sanoo hiljaa. Kyyneleet valuvat hänen sinisistä silmistään, vierien pitkin valkeita poskia. "Minä tiesin."

Lucius nousee.

"Minä tiesin", Cissy itkee. "Minä tiesin."

Lucius kohottaa kätensä ja läimäyttää kipeästi tyttöä kasvoille. Tytön huuli alkaa punertaa. Lucius lyö tyttöä uudelleen, jolloin hänen nenästään alkaa vuotaa verta. Hän toistaa sen vielä yhden, kaksikin kertaa. Eikä tyttö hievahdakaan, vaikka häneen sattuu.
Jotkin asiat voi antaa anteeksi, kun niistä vaatii tietyn hinnan. Eliitin eliitillä on omat sääntönsä.

Siksi poika suutelee tyttöä ja tyttö nauraa.

--


A/N: Toivottavasti piditte vaikka olikin vähän kuvailuköyhää 

[Lils]

Onpas mielenkiintoinen idea!

Minua viehättää kovasti ficit joissa käsitellään ideaa puhdasverisyydestä ja eliitistä, kaikista puutarhajuhlista ja arvokkuudesta ja sensellaista. Oli siis kivaa lukea fic jossa sitä käsitellään tällaisesta synkemmästä, häveliäämmästä kulmasta. Lucius ja Narcissa ovat mielenkiintoinen pari, sillä no, joskus tulee fiilis että he ovat vaan joku feikkaava, arvokas pari, mutta sitten taas, löytyyhän heistä sitä enemmänkin. Tämä aukaisi sillä tavalla aika hyvin heitä: heillä on arvokkuus ja tietyt normit, asiat, joita täytyy noudattaa, mutta heti kun se kaikki on sovittu, voidaan rakastaa ja nauraa ja olla omia itsejään - mutta vasta silloin. Ylpeys ensin.

Kirjoitat hyvin ja lahjakkaasti, tämä tökki ehkä vain parista, kolmesta, kohdasta, ja käsittelet hahmoja kivasti. Minusta tähän ficciin sopi, ettei uppouduttu kuvailemaan huonekaluja ja toisen silmienväriä vaan keskityttiin siihen dialogiin - vähäinen kuvailu keskittyi tunteisiin ja kaikkeen sellaiseen todella olennaiseen joka oli tärkeää ja liittyi jotenkin tähän. Onhan dialogejakin ilman mitään johtolauseita ja sellaisia ylimääräisyyksiä, tässä pieni kuvailu vain syvensi sitä ja kertoi enemmän, syvemmin, miten toinen sanoi ja miksi ja miten hän sen ajatteli. Kuitenkin tekstissä oli myös sellaista samojen asioiden toistelua, joka herätti minussa ristiriitaisia tunteita. Anteeksiantoa pyöriteltiin ylpeyden ja oman julkisivun lomassa suuntaan ja toiseen, välillä se turrutti mutta sitten taas siihen palaaminen oli tärkeää. Ehkä sen olisi sitten voinut naamioida eri sanoihin ja vertauskuviin, niin se ei olisi tuntunut niin jumittavalta.

Kiitos tästä!

[Jailie]

Oi kiitos Lils!  Olet ensimmäinen joka on ikinä kommentoinut ficcejäni (joita on vain kaksi, mutta silti).

Kiitos myös kritiikistä- tahdon aina kehittyä! Itsekin huomasin nyt jälkeenpäin lukemalla ne tökkivät kohdat  Pitäsi varmaan säilyttää kirjoitelmia ainakin viikko itsellään...