Nimi: Suloisesti sekaisin
Fandom: Percy Jackson
Ikäraja: S
Paritukset: Apollon/Hermes
Tyylilaji: Kesäistä fluffya
Oma sana: Kirjoitettu kesällä. Alunperin ihan vaan itselle raapusteltua, mutta ei kai siitä haittaa ole, jos laitan sen tännekin ^^ Tarkoituksella vähän lapsenomaista kuvailua ja höpsöjä huomautuksia tekstin lomassa. Älkääs ruvetko julmiksi tätä kommentoidessanne, ettehän?
Suloisesti sekaisin
"Kauniin näköisiä omenoita."
Tämä on yksi niistä esimerkeistä, joilla voi avata keskustelun Kasvillisuuden jumalattaren kanssa. Kehu hänen kasvattamiaan asioita. Demeter oli kyllä suopea kehuille.
"Vai on sitä ryhdytty omenavarkaaksi", Demeter tuhahti eikä hänen äänessään ollut lämpöä, mutta Hermes näki hänen suupielissään pienen hymyntapaisen. Demeter oli aina pitänyt hänestä.
He kaksi seisoivat yhdessä Olympoksen puutarhoista, joka oli täynnä väkeä. Nymfit kantoivat omenavateja toreille tai pakkasivat niitä paketteihin, jotka katosivat, kun niiden kyljissä oleviin pusseihin laittoi muutaman drakman. Demeterin hedelmäbisnes kukoisti kauneimmillaan. Hän ja Hermes tekivät monesti yhteistyötä, mutta nyt Hermes ei suinkaan ollut työasioilla.
"Kuka tässä nyt on varastamisesta puhunut", Hermes sanoi ja virnisti. Demeter oli aina kesäisin paremmalla tuulella, kun hän sai Persefonen kotiin. Nyt hänellä oli koivunlehden vihreä mekko yllään ja hänen mustat hiuksensa olivat lainehtivilla kiharoilla. Ruskeat silmät näyttivät lempeiltä, vaikka suu olikin tiukka viiva hänen mittaillessaan Hermestä päästä varpaisiin.
"Mistäs muusta sinä puhuisitkaan?" Demeter kysyi tuima ilme kasvoillaan, mutta Hermeksen silmät seurasivat ohimenevän nymfin kantamaa omenavatia haaveksivasti.
"Vaikka mistä. Maailman menosta, internetin ihmeistä, kaupankäynnistä, urheilusta, lääketieteestä, matkustamisen ihmeellisyydestä ja vaikka mistä muusta. Ei minulta lopu puheenaiheet. Nyt me olimme puhumassa omenoista. Saisinko yhden?" Hermes sanoi rennosti ja iski silmää kauniille nymfille, joka silmäili häntä sivummalta. Nymfi kikatti ja supatti kiireesti toiselle. Toinenkin kikatti. Hermes hymyili. Oikeita kaunokaisia tosiaan.
"Minä luulin, että olit tehnyt jonkinlaisen sopimuksen, ettet deittaile enää nymfejä", Demeter huomautti toinen kulma koholla. Hermes huokaisi. Totta. Sellaista hän oli tosiaan luvannut.
"Noh, enhän minä deittailekaan. Kunhan vähän heitän viatonta flirttiä", Hermes vastasi ja vilkutti tytöille, joiden ympärillä parveili lisää nymfejä. Osa heistä vilkutti takaisin.
"Ja mitäs mieltä se toinen asiasta on?" Demeter hymähti eikä kuulostanut enää lainkaan ärtyneeltä, jos oli koskaan sellainen ollutkaan.
"Varmaan flirttailee itsekin samalla tavalla", Hermes sanoi lauhkeasti. Hänellä ei ollut murheita rakkauselämässä. Itse asiassa hänellä oli kaikki hyvin. Kiireetkin olivat hieman rauhoittuneet. Siksi hänellä oli myös aikaa tiedustella omenoita. Mikään ei voittanut Demeterin hedelmiä. Ne olivat kirjaimellisesti jumalaisen ihania ja Hermekselle kohosi vesi kielelle pelkästään jo niiden ajattelemisestakin.
"Sen kyllä uskon", Demeter sanoi ja viittoi nymfejä kantamaan omenia Olympoksen toreille. "Vai omena? Mikä jekku tähän liittyy?"
Hermes mutristi suutaan. Ei ollut helppo saada toisten luottamusta, kun he koko ajan epäilivät häntä. Ei sillä, ettei siihen olisi ollut täysin hyväksyttävää syytä. Joskus kun oli tylsää, oli hauska keppostella. Se oli hänen luonteensa eikä hän mahtanut sille mitään. Nyt hän kuitenkin oli täysin rehellisellä asialla. No ei täysin. Ei hän koskaan ollut
täysin rehellisellä asialla.
Demeter näytti tietävän sen, mutta ei viitsinyt alkaa sättimään veljenpoikaansa. Hänellä oli kiireitä.
"Ota omenasi ja mene häiritsemään jotakuta muuta", Demeter tokaisi napaten ohimenevän nymfin vadista hehkuvan punaisen omenan ja lykkäsi sen Hermeksen ojennettuun käsiin.
"Kauniita omenoita. Etteiväthän ihan olisi granaattiomenia?" Hermes kiusasi, mutta oli livahtanut jo nauraen tiehensä, kun Demeterin silmät olivat leimahtaneet varoittavasti.
"Seuraavalla kerralla ei tipu omenaa eikä sen puoleen mitään muutakaan", Demeter mutisi itsekseen ja komensi kikattelevia nymfejä töihin osan yhä katsellessa haaveksivasti Varkaiden jumalan perään.
*
Hermes istui jumalten palatsin katolla sandaalit löysällä. Hän huvitteli potkaisemalla niitä ilmaan jolloin ne syöksyivät siivet lepattaen alas kaupunkiin pelästyttäen satunnaisesti jonkun kauppiaan tai pikkujumalan. Halpaa huvia totta kai, mutta mikäs sen parempaa?
Omena hänen kädessään oli vielä koskematon, mutta viimein hän kohotti sen huulilleen, jotta voisi rikkoa ohuen kuoren vain maistaakseen sen makean sisällön suussaan. Hän ei kuitenkaan ehtinyt, sillä hänet keskeytettiin.
"Kas, kas. Demeterin omenia. Mistä sinä niitä pöllit?"
Ääni kuului Hermeksen takaa, mutta hän ei kääntynyt. Hän tiesi varsin hyvin kuka puhui.
"En pöllinyt vaan pyysin", Hermes vastasi. Tulija naurahti pehmeästi ja sai melkein lentävän sandaalin päähänsä, kun se syöksyi takaisin Hermeksen luo. Hän otti sandaalin käteensä. Siivet iskivät pehmeästi vasten hänen ruskettuneita käsiään.
"Ojenna jalkasi", tulija sanoi.
"Kyllä minä osaan itsekin sandaalini solmia", Hermes tuhahti, mutta ojensi siitä huolimatta jalkansa. Siitä pidettiin hyvää huolta. Kädet hyväilivät jalkaa hieroen jalkapohjaa hellävaraisesti. Sormien kosketus oli polttavaa, kuin auringon lämmittämä hiekka. Viimein kun sandaali pujotettiin jalkaan ja nauhat solmittiin ripeästi ja näppärästi, kohotti Hermes katseensa Apollonin kasvoihin, jonka ruskeat silmät hymyilivät.
"Hei", Auringonjumala sanoi.
"No hei vaan itsellesi", Hermes vastasi tervehdykseen melkein nauraen, mutta äänessä saattoi erottaa myös aavistuksen ivaa. Apollon ei välittänyt siitä tuon taivaallista vaan istui Hermeksen viereen.
"Eipä ole sinuakaan näkynyt pitkään aikaan", Apollon sanoi pienen hiljaisuuden jälkeen, kun he molemmat olivat tuijotelleet hetken alla näkyvää kaupunkia.
"On ollut kiireitä. En ehdi roikkua Olympoksella koko aikaa kuten eräät", Hermes sanoi erittäin merkitsevästi. Apollon tuhahti toisen huomautukselle.
"En minäkään ole täällä ollut", jumala puuskahti. "Kuolevaiset vievät paljon aikaa."
"Luulisi sinun voivan järjestävän aikaa", Hermes hymähti vilkaisten Apollonia, jonka vaaleat hiukset kiilsivät auringonvalossa. Hän näytti hyvältä revityissä farkkushortseissaan ja punaisessa hihattomassa paidassaan.
"Ei sitä minullakaan ole aina tarpeeksi", Apollon sanoi katse aluksi Hermeksen silmissä, josta se siirtyi sitten, kuin varkain, omenaan. "Jaatko omenasi?"
"Hanki oma", Hermes tuhahti ja haukkasi ensimmäisen palan omenastaan. Hän sulki silmänsä. Parempaa kuin hän muistikaan! Hermes hymyili leveästi, kun oikaisi jalkansa ja laski päänsä Apollonin syliin. Siinä oli hyvä olla. Hän pureksi omenan palan mössöksi suussaan ja nielaisi.
"Itsekästä", kommentoi Apollon hänen yläpuolellaan. Hermes virnisti.
"Jep. Minä olen itsekäs paskiainen", hän hymähti ja haukkasi taas omenaansa. Se rouskui mukavasti hampaissa ja kun Apollonin toinen käsi eksyi hänen hiuksiinsa, sulki Hermes silmänsä. Tällainen lepohetki kelpasi hänelle oikein hyvin.
"Oliko Demeterillä nättejä tyttöjä kantamassa omenoita?" Apollon kysyi. Hermes ei saanut hänen äänensävystään selvää. Kepeä se totta kai oli, mutta miksi Apollon kysyi sellaista?
"Olihan hänellä. Nymfejä. Vaikuttivat vähän tylsistyneiltä", Hermes vastasi ja paranteli asentoaan. Apollonin käsi silitti yhä hänen hiuksiaan.
"Ja sinä vähän piristit heitä?"
"Mustis?"
"En", Apollon sanoi pehmeästi. "Minä luotan sinuun."
"Olet varmaan ainoa", Hermes tuhahti, mutta oli salaa hyvin mielissään. Jumalat olivat taipuvaisia epäilemään toisiaan. Vaikka huijaaminen ei olisikaan jonkun jumalan erikoisalaa, olivat nämä silti hyvin usein taipuvaisia sellaiseen. Apollonin ja Hermeksen välinen side, suhde tai miksi sitä ikinä halusikaan kutsua, oli sangen erikoinen. He rakastivat, kunnioittivat sekä luottivat. Moni ei siihen kyennyt. Heiltä se kuitenkin onnistui.
"Haittaako se sinua?" Apollon kysyi. Hermes pohti kysymystä hetken. Sen hetken aikana hän tunsi miten toinen, yhä löysällä oleva sandaali pujottautui hänen jalastaan. Vaikka hän pystyikin kontrolloimaan kenkiään, ei hänkään ollut varma minne hänen kenkänsä oikein oli menossa.
"Ei. Muiden ei kannatakaan luottaa minuun. Se olisi heiltä typerää", Hermes sanoi ja avasi silmänsä. Hän kurotti sen käden missä oli omena Apollonin suuta kohti. Auringonjumala haukkasi siitä palan. Hirveän suuren palan. Melkein meni koko omena!
"Itsekkyyspisteesi laskivat juuri rajusti", hymähti hänen veljensä nielaistuaan. Hermes kohautti olkiaan, vaikka se oli hieman hankalaa makuuasennossa.
"No voi harmi. Nyt jäi sekin palkinto saamatta", Hermes sanoi muka harmissaan saaden pehmeän naurahduksen karkaaman toisen suusta.
"No ehkä sinä et olisi ollutkaan sopiva ehdokas. Tiedätkö kuka ansaitsisi itsekkyyden palkinnon parhaiten?" Apollon kysyi ja sipaisi peukalollaan Hermeksen poskea.
"Narkissos", Hermes vastasi empimättä. Apollonin kulmat kohosivat yllättyneinä.
"Ai. Minä meinasin Afroditea, mutta olet kyllä oikeassa. Narkissos peittoaa hänet mennen tullen", Apollon myönsi, kun ajatteli poikaa, joka oli rakastunut omaan peilikuvaansa. Ei hänkään nyt sentään
niin itserakas ollut.
"Hän oli kyllä komea", tuumasi Hermes mietiskelevästi.
"Minuakin komeampi?" Apollon kysyi hieman närkästyksissään. Hermes hymyili vinosti.
"Et sinä ole komea. Pikemminkin - hmm - viehättävä", Hermes sanoi keksittyään sopivan sanan.
"Viehättävä? Saat minut kuulostamaan naiselta", Apollon ärähti. Hermes haukkoi henkeään.
"Etkö sitten ole nainen? Voi Styks, olen tehnyt elämäni pahimman virheen!" Hermes kauhisteli ja nauroi, kun Apollon mulkaisi häntä. Onneksi Apollon ei ollut helposti loukkaantuvaa sorttia (lukuun ottamatta muutamia poikkeuksia) ja hän vain hymähti Hermekselle, joka katsoi häntä yhä hymyillen. Varkaiden jumala nosti kätensä (kunhan oli ensin hylännyt omenan) ja sipaisi Apollonin poskea.
"Meidän pitäisi tehdä tätä useammin", Apollon sanoi laskien kätensä Hermeksen käden päälle, joka lepäsi yhä hänen poskellaan.
"Ollaanhan me toistemme kanssa jo nyt aika usein. Ainakin jumalten mittakaavassa", Hermes naurahti kummastuneena.
"En minä sitä tarkoittanut. Tarkoitin juuri tällaisia hetkiä. Että vain ollaan. Ilman seksiä", Apollon sanoi. Hermes mietti asiaa hetken ja hänen kasvonsa ehtivät vakavoitua. Apollon odotti salaa hieman hermostuksissaan hänen vastaustaan.
"Tiedän. Niin minustakin", jumala lopulta vastasi ja ottaen Apollonin käden omaansa laskien sen vatsansa päälle. Hän sulki jälleen silmänsä nauttien siitä tunteesta, kun Apollonin lämpimät sormet hyväilivät hellästi hänen kasvojaan. Kaikki oli ihanaa...
"AI!" Apollonin äkillinen huudahdus sai Hermeksen räväyttämään silmänsä auki ja kohottamaan päänsä ylös Apollonin sylistä. Hänen silmänsä olivat kaventuneet ja hänen caduceuksensa oli valmiustilassa valmiina etsimään hyökkääjän tai mahdollisen uhkatekijän, josta voisi jäädä jäljelle pelkkää tuhkaa. Mutta sellaista ei näkynyt. Ainoastaan hänen villiintynyt sandaalinsa pomppimassa Apollonin pään päällä.
Sandaali oli häijy. Olihan se sentään nopeimman jumalan jalkine. Se teki syöksyjä, kieppejä ja iski kaikkialle minne vain ehti (se ehti hyvin moneen paikkaan) eikä yhä yllättynyt Apollon saanut siitä otetta. Hetken Hermes ei osannut muuta kuin tuijottaa suu auki näkyä, joka joko yritti tappaa hänen nauruhermonsa tai sitten epäilemään mielenterveyttään, mutta pian hänet havahdutettiin.
"Uu, tällaista ei näekään joka päivä", George hykerteli ihastuksissaan.
"Maia!" Hermes huudahti ja sandaali liisi hänen ojennettuun käteensä. Apollonin hiukset olivat sotkussa sandaalin hyökkäyksen jäljiltä ja ilme oli ikimuistoinen isoveljen kasvoilla.
"Mitä. Zeuksen nimeen. Sinun. Päässäsi. Oikein. Liikkuu?" Apollon kysyi hitaasti kulmat epäuskoisessa kurtussa. Hermes aukaisi suunsa selittääkseen, mutta Apollon kohottikin äkkiä kätensä torjuvasti. "Älä sanokaan. En halua tietää."
Hermes hymyili pahoittelevasti ja pujotti sandaalin jalkaansa sitoen nauhat tiukasti. Tämän jälkeen hän oli hetken hiljaa, kunnes joutui nojaamaan päätään Apollonin olkapäätä hänen kehonsa värähdellessä hillittömän, mutta äänettömän naurunpuuskan kourissa. Apollon pani kätensä hänen suulleen.
"Ei äännähdystäkään", toinen jumala sanoi tiukasti ja Hermes oli tikahtua Apollonin kättä vasten. "Sama koskee käärmeitä!"
"Meillä on nimet", Martha huomautti happamasti, mutta ei kuulostanut vihaiselta. Naurun kyyneleet valuivat Hermeksen poskille ja Apollonin kädelle, joka poistui Hermeksen suulta vasta kun toinen oli kokonaan rauhoittunut. Silti Apollon arveli, että Hermeksen suusta kuuluisi jotain äskeiseen välikohtaukseen viittaavaa, mutta toinen yllätti hänet.
"Meillä
tosiaan pitäisi olla tällaisia hetkiä enemmänkin..."
Vastaukseksi Apollon ei vastannut ääneen vaan pujotti heidän sormensa yhteen. Se ele kertoi paremmin kuin mitkään sanat hänen olevan samaa mieltä Hermeksen kanssa.
"Hermes saattaa päästää sinut vähällä, mutta me emme anna sinun unohtaa tätä, Apollon! Emme ikinä!"Apollon teki sormillaan pistoolin ja oli ampuvinaan käärmeet, mutta Hermes ei nähnyt sitä. Hän oli jälleen sulkenut silmänsä, koska hän halusi muistaa tämän hetken juuri tällaisena. Kun Olympoksen äänet porisivat vaimeasti hänen korvissaan, kun hänen kätensä oli Apollonin kädessä ja nenä tulvillaan Apollonin ihanaa tuoksua... Kun toinen oli lähellä ja kaikki oli hyvin.
Jumalasta tuntui, kuin hän voisi seota silkasta onnesta. Mutta kenties sellainen sekoaminen olisikin vain hyvästä.
Oma sana: Lyhythän se oli, mutta ei se minua haittaa yhtään. Ja häijy sandaali <3 ^^
Nyt uusien Apollon/Hermes -ficcien varasto on virallisesti tyhjillään.
