Author: It's me again! Ette pääse musta vieläkään eroon, sori:D
Disclaimer: Men vieläkään omista näitä vaan ihana Hidekaze-setä^^♥
Fandom: Aph
Genre: fluffy ja humour
Ikäraja: S
Pairings: GerIta, lievä PruHun ja AustHun.
Summary: Keltainen on kiva väri, vai onko sittenkään?
A/N: Tämä syntyi hetken mielijohteesta joten voisin omistaa tämän kaikesta huolimatta ihanalle Vinzupille. Hei, mä sain kerrankin jotakin aikaiseksi! Heittäkää kommentilla ihan mitä tahansa, olisi kiva tietää että edes joku lukee tätä!^^ Ja joo, tämä on vähän tällainen randomi mutta yritystä on. Mukana ff50-haasteessa sanalla 010, Keltainen.
Kahdenlaista keltaista
part 1. Saksankeltainen.
Saksa istuutui jälleen työtuoliinsa tutkimaan tärkeitä papereitaan. Mies huokaisi ymmärtäessään, miten paljon hänen täytyisi vielä tosissaan lukea sopimuksia usean tunnin jälkeen. Paperikasa näytti pikemminkin kasvavan vaikka hän pakersi niiden kimpussa jo viidettä päivää.
Mies siirsi väsyneenä mapillisen papereita toiselle pöydälle ja huomasi, että papereiden seasta vilkkui jotakin värikästä. Hän ojensi kätensä uteliaana, kaappasi paperin muiden joukosta ja tuijotti sitä kulmat kurtussa. Kuoren päällä käsiala oli sotkuista, ikään kuin kulunutta ja kärsinyttä, mutta kuitenkin tunnistettavissa. Mies avasi varovasti punavihreän kuoren ja kävi istumaan. Hän sai käteensä taitellun paperilapun, jonka sisältö oli enemmän kuin odotettu.
Ciao Ludwig, amore mio!!
Minä tiedän, että sinulla on kiire, joten kerron sinulle kirjeellä sen mitä tahdon kertoa! Minä katselin tässä pastaa mussuttaessani auringonlaskua ja se muistutti minua sinusta. Se oli täsmälleen samanvärinen kuin sinun lippusi! Ihan samanvärinen kuin narsissit pääsiäisenä tai lyijykynät tai sinun hiuksesi, VE~--
Tässä vaiheessa Ludwigin oli pakko vetäistä pari kertaa henkeä. Hänen kasvoilleen oli noussut hämmentynyt, miltei lapsellinen puna, mutta kaikki hermostuneisuus oli täysin tiessään. Sen paikalle yritti kovasti lillua hyväntuulisuus, eikä se haitannut miestä lainkaan.
--Mistä tuli mieleen, että minä, Veneciano, pidän saksankeltaisesta. Se on varmasti paras väri ikinä! Kaikkea hyvää sinulle ja tule syömään joskus.
Veneciano Vargas
Ludwig kuvitteli jo harmikseen pääsevänsä kirjeestä eroon, mutta huomasikin lapun toisella puolella olevan nopeasti raapustetun lisäyksen.
J.K. Lähdetkö joskus katsomaan kanssani saksankeltaista auringonlaskua, Ve~?
Saksa hymyili lempeästi ajatukselle. Veneciano oli ollut hyvin huomaavainen ja oikeastaan todella ajattelevainen laittaessaan hänelle kirjeen. Ehkä mies alkoi sittenkin oppia pikkuhiljaa jotakin? Ludvig istahti pöytänsä ääreen, työnsi kömpelösti toimistopapereita pois tieltä ja kaivoi ulkomaanposti-kirjepaperiaan pöytälaatikosta.
Guten tag meine liebe Veneciano
Tietenkin voisin lähteä katsomaan auringonlaskua Oli oikein hienoa kuulla sinusta. Oikeastaan lähden mielelläni kanssasi katsomaan auringonlaskua. Miten olisi viikonlopuna? Voisimme käydä syömässäkin, itse asiassa tiedän erään hyvän paikan...
Lopulta, kun kirje oli valmis, hän laittoi paperin kuoreen kokemuksen tuomalla taituruudella. Hän nuolaisi postimerkkiä ja liimasi sen kiireisen oloisena osoitteen viereen ylänurkkaan. Mies laittoi hatun päähänsä ja toimistoneidin ihmettelyksi lähti ulos ripeästi kohti lähintä postilaatikkoa.
part 2. Preussinkeltaista.
Prussia PoV
Tänään täydellisen auringon alla, joka on vain himpun minun mahtavuuttani alhaisempi, joku puhui keltaisen värin upeudesta ja siitä mitä siitä tulee mieleen. Ensimmäisenä hän mainitsi voikukan, mikä on, mein gott, järkyttävää. MINÄHÄN olen mahtavampi aurinkoa, saatika sitten pahaista kukaaan.
Mutta niin, mitä siitä tulee minulle mieleen ensimmäisenä? Minulle tulee tietenkin mieleen juuri aurinko, jota voidaan hyvällä tahdolla kuvata kenties ja mahdollisesti minun asemaani maailmassa. Olenhan juuri minä kaiken yläpuolella! Ja sitten tietenkin linnunpoikaset, kuten minun mahtava pikkulintuni Gilbird! Ja sitten tietenkin peruna-aivoinen tosikkoveljeni, jonka hiukset ovat sen sävyiset jos hyvällä ajattelee. Se on tosin lähinnä naurettavaa. Mutta toisaalta hänenkin hiuksensa kunnioittavat minua värillään, onhan väriä minun lipussani! Joten miksi sitä kutsuttaisi saksankeltaiseksi kun se on preussinkeltaista. Preussin Keltaista, du weis?
Siitä tulee mieleen myös ne päivät, jolloin juoksentelin Ungarnin kanssa mahtavina parivaljakkopentuina ympäri maita ja hänen hiuksensa hohtivat sen värisinä, vaikka ne ovatkin rusehtavat. Siitä tulee tietenkin mieleen setä Fritzin hillotäytteiset keksit ja voisula puurossa ja Ungarnin omenapiirakoiden kuorrute.
Tietenkin Ungarnin ihana mekko kevättanssiaisissa joskus kauan sitten, kuin myös kukka hänen hiuksissaan, jonka juuri minä olin valinnut. Samoissa tansseissa oli myöskin Österrich, tuo halpamainen lipevä pianisti, jonka juhlaliivi oli samaa sävyä. Voi miten vihasinkaan sitä tapaa, jolla hän tuijotti, se näytti melkein siltä että hän yrittäisi riisua katseellaan minun mahtavaa Ungarni—siis rakasta ystävääni Elizavetaa.
Kaikin puolin keltainen on siis typerien tyttöjen inhottava väri. Hyi yök.
..Pidinkin enemmän sinisestä.
