Elämän lieat käsissään K-11, James/Sirius

[Violetu]

Title: Elämän lieat käsissään
Author: Violet Baudelaire
Rating: K-11
Genre: Angst varmaan enimmäkseen.
Paritus/Hahmot: James/Sirius(/Regulus), Remus
Disclaimer: Rowling omistaa hahmot, minä vaan haastan itseni jälleen kerran saamatta mitään taloudellista korvausta. Lopun runoakaan en omista.
Osallistuu Poetry Wheel vol 1. -haasteeseen.

Summary: Täytyy osata päästää irti. Siriuksenkin olisi aika oppia se.


A/N: Alkuun minulla oli hehkuva inspis, oudon runollinen olo (syy ficin outoon tyyliin). Silloin joskus huhtikuussa. Kun se meni ohi, niin tämäkin unohtui kokonaan. Ja sitten tänään, 13.7. selailin sulkakynää ja... silmiin osui Poetry Wheel, deadline 15.7. 2010. Hupsis.
Ficci on tavallaan hyvinkin tulkinnanvarainen, aivan kuten runoillakin on tapana olla.
**********************************************************************************************************



Elämän lieat käsissään


Haukon henkeä, haparoin tietäni eteenpäin kuin humalassa. Pakotan silmäni pysymään auki. Jos räpyttelisin, karkaisi sielustani pisaroita.
Haluan unohtaa, enkä kuitenkaan halua.

Pehmeät mustat suortuvat kutittavat leukani alla, sylissäni lepää minua pienempi, luulee olevansa turvassa siinä. Minä hengitän sitä tuoksua, joka on minulle koti.

”Regulus”, jalkani eivät enää kanna ja suutelen verisesti likaista katuojaa.

Voikukan lehdet olisivat oikeastaan aika kauniita, jollei niiden vihreä olisi niin harmaata. Ajatukseni ovat sumeita ja sekavia. Haistan kalman hajun, mutta elämän häivähdys on vielä siellä.

Vieressäni makaa kuollut jänis, joka kuhisee toukkia. Toisen kuolema on toiselle elämä. Saattaisin nauraa, mutta keuhkoni ovat tyhjät. Henki on paennut minusta nuoremman veljeni elämän mukana.
Regulus, joka on lähtenyt tästä maailmasta minulta lupaa kysymättä. Puristan käteni nyrkkiin kuin saisin siten pidettyä veljestäni kiinni, kiinni niistä viimeisistä säikeistä, jotka vielä yhdistävät hänet minuun.

”Älä mene”, sanat repivät keuhkojani, mutta silti tunnen, miten Regulus loittonee minusta.
Silmäni painuvat kiinni, olen hävinnyt tuijotuskilpailun jäniksenruhon kanssa.
Haluan nähdä valkoisen valon ja Reguluksen, joka ojentaa kättään ja sanoo: ”Tule tänne.” Ja minä haluan mennä hänen luokseen, koska tiedän, ettei hän voi enää palata minun luokseni.

Niin paljon jäi sanomatta, niin monta erimielisyyttä jäi meiltä sopimatta.


* * *


”Sirius! Luojan tähden, SIRIUS!” Remus ravistelee liikkumatonta ruumista ja Jamesin sormet käyvät päämäärätöntä tanssia polvilla, kahlaavat pelon mustissa aalloissa.
Pähkinänruskeat silmät ovat nauliutuneet kalpeisiin kasvoihin ja toive, kaikkea väkevämpi toive tekee ilmasta paksua.
Sirius, sinun on pakko herätä.

Jamesin sormet puristavat farkkujen sinistä kangasta ja Remus pudistaa päätään.
Tilanne näyttää huonolta, Sirius ei reagoi, vaikka sydän edelleen lyö.

James sysää Remuksen syrjään, lasien takana kipinöi epätoivo ja kädet tarttuvat kalpeisiin poskiin.
”Sirius!” sormet pyyhkivät hätäisesti verta leualta ja huulilta, tahriutuvat punaiseen.
Siriuksen luomet väpättävät ja James heittää silmälasinsa sivuun, ne ovat tässä hetkessä vain tiellä.
Remus ottaa kopin.

James painaa otsansa vasten Siriuksen nihkeää otsaa.  
Tule takaisin. Tule takaisin. Tule takaisin. Ilma on sakeana epätoivoista pyyntöä, joka hallitsee Jamesin mieltä, kun hän puristaa silmänsä kiinni ja suutelee Siriusta.


* * *

Loittonen valkoisesta valosta, enkä ymmärrä miksi. Yritän kysyä, mutta en saa sanoja tottelemaan.
Minä haluan mennä, miksi minun ei anneta mennä?
Kuulen veljeni äänen, pyynnön, joka satuttaa. Satuttaa, mutta myös herättää. Saa minut ymmärtämään, että minun on laskettava hänestä irti.

En voi hallita, minulla ei ole valtaa päättää, milloin joku ei kuole, milloin kuolee. Minun on annettava Reguluksen jatkaa matkaansa ilman minua. Tällä matkalla minulla ei ole oikeutta olla hänen kanssaan. Ei edes saattaa.
Minun on lähdettävä toiseen suuntaan. Elämän suuntaan.


* * *

Tunnen lämmön, jotakin pehmeää huulillani, vaikka suussa maistuu metallinen veri. Käteni ovat kylmät ja tyhjät, en tiedä missä olen, en edes, missä haluan olla. Etsin jotakin mihin tarttua ja löydän sotkuiset hiukset. Miten hyvältä tuntuukaan pitää elämästä kiinni.

Avaan silmäni ja kohtaan parhaan ystäväni silmät. Ne ovat täynnä onnea ja helpotusta, kyyneliäkin. Tuskaa, joka kalpenee ja muuttaa muotoaan, sulaa.

”Luojan kiitos”, kuulen Remuksen äänen ja tunnen hänenkin lämpönsä.  Makaamme maassa yhdessä sotkussa, me kaikki kolme. Polveni on Remuksen kyynärpää ja sydämeni on Jamesin hymy.

Sielumme pitävät toisiaan käsistä kiinni.

Enkä minä halua kuolla, ennen kuin nämä kaksi ovat poistuneet viereltäni. Tiedän, että Peterkin on hengessä mukana, missä onkaan.

En aio enää koskaan päästää irti.


****************************


Ihmisen
anna mennä,
miehen, naisen, lapsen,
vapautta janoavan
Avaa ovet ja ikkunat,
sillä ketään ei voi käskeä

Vain yhdestä
pidä kiinni,
äläkä ikinä päästä
Vain sielustasi
pidä
kaksin käsin kiinni

~Tommy Tabermann

[Sädekehä]

Eksyin lukemaan tätä J/S:n toivossa, ja vaikkei tämä ehkä ollut ihan sitä mitä odotin, olen tosi tyytyväinen, että tulin lukeneeksi tämän. Tämä oli nimittäin aika vakuuttava, todella taiteellinen ja hmm.. erilainen. Pidin synkästä tunnelmasta, runollisuudesta ja tavallasi leikkiä sanoilla. En pahemmin välitä Sirius/Reguluksesta (oikeastaan en pidä siitä ollenkaan), mutta tavallaan voin myös kuvitella Siriuksen riutumassa veljensä puolesta. Mielikuva ei ehkä ole niin voimakas kuin se voisi olla, mutta joka tapauksessa onnistuit kuvailemaan tuon tuskan vallan mainiosti.

Nuo pari ekaa kappaletta olivat kyllä parhaimpia koko ficissä, ja onnistuit kyllä sanoilla punomaan todella koukuttavan, tuskallisen verkon. Pidin myös enemmän alun kielikuvista ja siitä tulkinnanvaraisuudesta, mikä loppua kohden ehkä hieman haihtui. Mutta oli loppukin hyvä, erityisesti Jamesin ja Siriuksen suhteen tullessa siinä paremmin esille.

Ää, anteeksi, en osaa sanoa mitään järkevää. Pidin tästä kuitenkin todella paljon, ja onnistuit kyllä luomaan mainiosti utuisen runollisen ja synkän tunnelman. Vakuuttavaa. (:

Haukon henkeä, haparoin tietäni eteenpäin kuin humalassa. Pakotan silmäni pysymään auki. Jos räpyttelisin, karkaisi sielustani pisaroita.

Aij, tämä oli ihana. Kiitos. ~

[Altais]

Onnea kommenttiarpajaisvoitosta!  Löysin tällaista vanhempaa tuotantoasi, jonka olen itse asiassa lukenut jo aiemminkin, ja on ollut aikomus kirjoittaa kommenttia, mutta näemmä en ole sitten kirjoittanut. Voi, tämä oli niin sydäntä raastava ja koskettava, tällaista nuoren miehen syvää surua, jota ei pysty kenellekään sanomaan ääneen eikä oikein itselleenkään tunnustamaan, mutta josta ei silti pääse ylikään. En oikein ikinä lue Sirius/Regulusta, mutta tässä se oli niin viitteellistä, että itse luin sitä enemmän syvänä veljesrakkautena kuin jonain muuna. Ihanaa se on aina joka tapauksessa, että nämä kaksi olisi olleet toisilleen tärkeitä, eikä Sirius olisi ollut niin välinpitämätön, kuin kirjoissa annetaan ymmärtää.

Pehmeät mustat suortuvat kutittavat leukani alla, sylissäni lepää minua pienempi, luulee olevansa turvassa siinä. Minä hengitän sitä tuoksua, joka on minulle koti.

Tämä kohta kävi sydämeen ihan todella, samaan aikaan lämmitti (onhan se nyt ihana ajatus, että nämä nukkuu sylikkäin), ja teki pahaa, kun Regulus pikkuinen luuli isoveljen voivan suojella kaikelta. Ja että Reguluksen hiusten tuoksu oli Siriukselle koti, tämä sulattaa minut ihan täysin.

Regulus, joka on lähtenyt tästä maailmasta minulta lupaa kysymättä. Puristan käteni nyrkkiin kuin saisin siten pidettyä veljestäni kiinni, kiinni niistä viimeisistä säikeistä, jotka vielä yhdistävät hänet minuun.

Tämä oli ihan mielettömän surullista, mutta hymyilytti samalla vähän. Totta kai Siriuksen suru olisi ollut juuri jotain tuollaista, että menit sitten kuolemaankin ilman minun lupaani. Voi Siriusta, tämä kuulostaa kyllä niin tosi paljon häneltä.

Niin paljon jäi sanomatta, niin monta erimielisyyttä jäi meiltä sopimatta.

No mutta niinhän heiltä jäi! Tämä on taivahan tosi, ja ihan hirveää menettää toinen tuolla tavalla, kun ihan kaikki jäi kesken, ja Sirius varmaan kuvitteli, että on lähes rajattomasti aikaa sopia ja puhua auki kaikki hiertävät asiat. Ihan kamalaa huomata sitten, ettei sitä ollutkaan rajattomasti, vaan tilaisuus meni jo, eikä uusia tule. Itketti tuo Sirius, joka olisi halunnut Reguluksen luokse, kun toinen ei voinut enää tulla hänen luokseen.  :'(

Minun on annettava Reguluksen jatkaa matkaansa ilman minua. Tällä matkalla minulla ei ole oikeutta olla hänen kanssaan. Ei edes saattaa.
Minun on lähdettävä toiseen suuntaan. Elämän suuntaan.

Tämäkin oli ihan mielettömän upea kohta. Vaikka olikin varmaan melkein mahdoton päästää veljestä irti, onneksi Siriuksella oli joku, joka piteli kiinni tässä elämässä, vaikka sitten hiukan väkisin. Ihanaa, että ne olivat juuri James ja Remus.

Tunnen lämmön, jotakin pehmeää huulillani, vaikka suussa maistuu metallinen veri. Käteni ovat kylmät ja tyhjät, en tiedä missä olen, en edes, missä haluan olla. Etsin jotakin mihin tarttua ja löydän sotkuiset hiukset. Miten hyvältä tuntuukaan pitää elämästä kiinni.

Onneksi loppu oli täynnä rakkautta ja toivoa, vaikka kaikki olikin varmaan melkoisessa kaaoksessa. Ihana ajatus, että Sirius tunsi pitävänsä kiinni elämästä, kun piti kiinni Jamesin sotkuisesta tukasta.  Voi Sirius, ehkä tekisi hyvää opetella vaikka hiukan puhumaan noiden häntä rakastavien tyyppien kanssa siitä, miltä tuntui menettää veli, sen sijaan että esittäisi ettei paljon kiinnosta.

Kiitos tästä ihan mielettömän hienosta ja runollisesta tulkinnasta tuohon Lyrics Wheeliin, upeasti olit kyllä tulkinnut tässä noita alkuperäisiä lyriikoita. Vaikka olikin enemmän kuin vähän angstinen teksti, niin joskus sellaisen lukeminen tulee tarpeeseen, kun oikein kunnolla pääsee sisään siihen toisen pahaan oloon. Kylläpä muuten olisi upeaa, jos joskus vielä innostuisit kirjoittamaan jotain näistä veljeksistä, vaikka nostalgian merkeissä, jos ei muuten.