Kirjoittaja: Irishe
Ikäraja: S
A/N: Kirjoittelin paperille hieman omia mietteitäni tästä maailmasta, koettaen saada muutetuksi omaa näkemystäni maailmasta. Nähdäkseni sen, minkä olen kieltänyt itseltäni jo kauan. Toivon kuulevani aivan yleisiä ajatuksia nykyajan egoismista, sekä teidän kokemuksistanne tästä asiasta. Lisäksi kaikenlainen palaute on erittäin toivottua!
Tällaisen tekstin sain sitten aikaan:
Egoistinen Egoismi
Matkasin vain mielessäni. Matkasin läpi maailman, läpi maailmojen. Matkasin kohti onnea, tähtiä, kuuta. Matkasin läpi maiden ja metsien. Katsoin läpi jokaisen. Mutta yhdelläkään heistä ei ollut hymyä, sydäntä tai mieltä. He kaikki olivat kuoria, pelkkiä rankoja, jotka suorin selin kannattelevat eteen päin ihmisrauniota.
Minä katsoin heidän ilmeettömyyden maalaamia kasvoja ja kysyin itseltäni - tähänkö on tultu? Onko meidät pakotettu egoismin tympeään maailmaan, jossa muiden auttaminen ja muista välittäminen on rikos, ja sitä myöten rangaistava teko?
Ja vaikka miten kääntelin ja vääntelin asiaa mietteissäni, en saanut yhtään myöntävää, en yhtään kieltävää, vastausta. Sain vain hiljaisuuden, joka ilkkuen rallatteli minulle: "Ollako vai eikö olla?"
Mietteistäni minä punoin palmikon. Pitkän palmikon täynnä kukkaismerta. Minä kiedoin sen ylleni verhoksi, asettaen kysymysmerkit huulilleni. Ja kun itse itseäni katsoin, näin vastauksen etsimääni kysymykseen.
Egoismi. Mikä hirveä peto. Se asui sisimmässäni. Ja minä ymmärsin olevani kuin kuka tahansa kohtaamisistani ihmisistä. Ei minulla ole hymyä, ei sydäntä, ei mieltä. Kuljen vain suoraselkäisenä eteen päin - minä ihmisraunio. Ja kuvittelen tietäväni, näkeväni, kokevani ja tuntevani enemmän kuin muut, enemmän kuin kukaan muu ympärilläni.
Ja ilkkuva ääni rallattelee minulle: "Egoisti, egoisti, e-g-o-i-s-t-i!" Ja minä tiedän sen olevan oikeassa. Paremmuuden ja ylemmyyden tunnossani ja luulossani olen pahempi egoisti kuin yksikään kohtaamani ihmisraunio. Sillä minä en edes ymmärtänys olevani itse suuri egoisti - paholainen sisältä päin.
