Nimi: Yksi pelistä pois
Päivämäärä: 4.10.2011
Päähenkilöt: Regulus Musta, Narcissa Malfoy
Ikäraja: K-11
Genre: one-shot
*
”Mutta oikeastaan tässä ei ole mitään järkeä. Otetaan vaikka joku satunnainen tyyppi, sanotaan nyt että Lestrange, ja mitä sille sitten muka tapahtuu. Jos odotetaan nyt vaikka kolme kuukautta, se saattaa olla hengissä tai sitten ei. Puoli vuotta ja se aika todennäköisesti ei ole hengissä. Koko ajan kuolee porukkaa eikä se ole kiinni siitä kuka on taitava tai varovainen. Ja sitten iltaisin Lestrange, tai kuka vaan, on iloinen, että selvisi ja panee vaimoaan ja kehuskelee kaikille jotka jaksavat kuunnella ja oikeasti pelkää ihan vitusti. Ja kaikki päivät ovat samanlaisia ja mitä pitemmälle selviää hengissä sitä todennäköisempää on, että pian kuolee.
Ja eihän siinä ole kyse puhdasverisyydestä tai jästeistä tai mistään tuosta paskasta. Se on vaan pelkkää valtaa koko touhu. Kukaan ei enää muista minkä takia pitäisi vihata jotain, mutta tässä nyt ollaan ja on pakko jotta itse jää henkiin. Eikä se tietenkään lopu ennen kuin kaikki on tapettu, tai no ainakin niin paljon että ei enää tarvitse miettiä kenelle se helvetin valta kuuluu.”
Regulus pistää suunsa kiinni ja nojaa kahdella kädellä pöytään. Minä katselen kynsiäni. Ne pitäisi pian lakata. Ehkä tänä iltana, jos Lucius ei ole kotona kun tulen. Minusta kyllä tuntuu, että hän lähti jonnekin. Ja kello on jo melkein yksitoista. Viisitoista kääpiötä on kutakuinkin tyhjentynyt, jotkut ovat lähteneet parempiin juhliin ja toiset nukkumaan. Regulus sytyttää tupakan ja näyttää säälittävän nuorelta sen kanssa, ihan ikäiseltään.
”Bellalle ei kannata ehkä puhua noita.”
Regulus hymyilee ja näyttää vielä enemmän teinipojalta. ”Se Lestrange oli vain esimerkki.”
”Niin tietenkin.” Kämmenselkäni tuntuu vähän kuivalta. Pitää muistaa rasvata. ”No mitä sinun mielestäsi pitäisi tehdä?”
Hän kohauttaa olkapäitään. Ei tiedä, tietenkään. Minäkin nojaan kyynärpääni pöytää vasten, koetan välttää tahmeita kohtia mutta ei se oikein onnistu. Minulta on jo hajonnut toinen kenkä tänään. Korko juuttui railoon vanhassa puulattiassa ja katkesi. Noin vain.
”Jos haluaa tehdä jotain”, Regulus sanoo, ”ei ole kauheasti vaihtoehtoja.”
”No listaa.”
”En viitsi.”
Yksi meistä vaihtoi puolta vähän aikaa sitten. Mietin ajatteleeko hän jotain sellaista. On kyllä vaikea kuvitella Regulusta hiipimään Dumbledoren hoiviin. Edellinen yrittäjä ehti kai vähän aikaa toimia vakoojana, ennen kuin hänet saatiin kiinni. Siitä ei kyllä kauheasti voi puhua, muuten joutuu itsekin tappolistalle. Kaikki mitä kuuluu on huhuja ja tietysti sitä samaa tylsää ylpeilyä, että taas on saatu yksi pelistä pois.
Ylpeilyäkin kuulee lähinnä humalaisilta. Selvänä kukaan ei halua ajatella, minkä takia joku haluaisi vaihtaa puolta. Vastauksia löytyy.
”Milloin sinun pitää mennä?”
”En tiedä. Onko savukkeita lisää?”
”Eikö Lucius ole kotona?”
”Ei kai.” Regulus ojentaa tupakan, sytytän sen sauvankärjellä ja näen sivusilmästä miten joku mies kulmapöydässä vilkuilee minua. Vedän olkapäät paremmin taakse.
”No miten se sujuu”, Regulus sanoo hetken päästä.
”Mikä?” minä tokaisen. ”Odota hetki.”
Käyn naistenhuoneessa. Se mies tuijottaa edelleen. Hänellä on kummallisen muotoinen nenä, luultavasti se on murtunut ainakin kerran eikä sitä ole korjattu kunnolla. Tumma viitta on halvannäköinen eikä oikein istu kunnolla hartioista. Toista kättä hän puristaa nyrkkiin pöydällä, toinen lepää reiden päällä. Hän on ehkä neljäkymmentäkaksi. Nykyään on vaikea arvioida kenenkään ikää. Melkein kaikki näyttävät vanhemmilta kuin ovat.
Reguluskin näyttää vanhemmalta, ainakin välillä. Kun palaan pöytään, hän tuijottaa käsiinsä otsa rypyssä. Hän on oikeastaan ihan saatanan nuori tällaiseen. Hänen pitäisi olla vielä koulussa, mutta sen sijaan hän tekee Pimeyden Lordille jotain juttuja joista kukaan ei oikeastaan tiedä enempää, ja jotka saavat hänen hartiansa painumaan kasaan. Tuskin hänellä on mitenkään erityisen iso rooli missään, luultavasti jutuista ei vain puhuta koska niistä ei vain puhuta. Mutta välillä minusta tuntuu, että hän on jotenkin vielä pahemmin ansassa kuin muut.
Kaikki on vaan niin helvetin dramaattista. Tämäkin baari, tupakansavu ja likaiset viinilasit.
”Mennään pois.”
Regulus kohauttaa olkapäitään ja nousee, tietenkin. Menemme kadulle. Täällä ei ole katuvaloja, mutta kuu on melkein täysi ja kyllähän sekin valaisee ihan riittävästi. Se jo kerran hajonnut korko katkeaa taas. Ilmeisesti en enää osaa kunnolla edes tehdä korjausloitsua.
”Pitäisikö minun”, Regulus ehdottaa.
”Anna olla”, sanon ja otan molemmat kengät pois jaloista. On kuitenkin vielä melkein kesä, kadun pinta ei tunnu kovin kylmältä sukkahousujen läpi.
Joskus minua hirvittää kaikki. Ihan kaikki. Herään aamulla ja Lucius on mennyt jonnekin, tai sitten hän ei ole tullut koko yönä kotiin. Kartano on iso ja kaikki seinät tuntuvat vierailta. Menen väärään suuntaan, kun koetan päästä keittiöön, miten säälittävää. Välillä tulee kylään vieraita, joita en tunne. Niiden kanssa pitää istua pöydässä ja jutella, kotitonttu keittää teetä, minä ristin jalkani ja mietin vähän väliä olenko jo sanonut liikaa, vaikka oikeastaan en ole sanonut mitään.
Päivät ovat niin samanlaisia. Ja yksi kerrallaan ihmiset kuolevat, tutut ja tuntemattomat. Välillä en piittaa tippaakaan.
”Minne me ollaan menossa?” Regulus kysyy.
Käännyn katsomaan häntä. Hän on työntänyt kädet syvälle viittansa taskuihin, heiluttelee sormiaan siellä. Minusta tuntuu, että hänkin kuolee kohta.
”Onko sinulla tyttöystävä?” minä kysyn.
Häntä naurattaa. ”Ihan kuin sellaiselle olisi aikaa.”
”Haluaisitko?”
Hän pudistelee päätään.
”Miksi et? Ei sinulla voi olla niin paljon vastuuta. Kyllä sen verran aikaa aina on.”
”Millaista Luciuksen kanssa on?”
Lucius ei puhu kovin paljon. Ainakaan minulle. Kyllähän hän muille puhuu. Juhlissa iltaisin, lasi kädessä hän puhuu niin paljon että mitään ei jää mieleen. Hän nukkuu yleensä selin minuun, joskus hän suutelee minua ennen kuin rupeaa nukkumaan ja joskus hän haluaa naida, mutta yleensä hän tulee kotiin myöhään ja lähtee aikaisin ja näen hänet, jos satun heräämään yöllä. Välillä hän on ihan tavallinen ihminen, suuttuu tyhmistä asioista ja miettii minun kanssani, mitä kartanon pihalle pitäisi tehdä.
”Siinähän se.”
Välillä talo on niin tyhjä ja minun tekee vain mieli olla jossain muualla.
Regulus nyökkää.
”Tekee mieli luovuttaa”, hän sanoo. ”Tässä ei ole mitään järkeä.”
”Älä luovuta”, minä sanon. ”Ei se kannata. Kuuntele. Tapat vain itsesi.”
Hän tuijottaa suoraan takaisin.
*
A/N: En tajua miten Regulus voi olla aina vaan vaikea hahmo kirjoitettavaksi. Olen myös nyt hieman järkyttynyt siitä miten nuorena Regulus oikeastaan kuoli. Eihän se nyt silloin tuntunut miltään kun oli itse 17-vuotias ja kauheessa Regulus-innostuksessa kirjoitti angstisia tulkintoja Reguluksen elämästä ja teoista mutta heh, nyt tuntuu siltä kuin se ois jotenkin selän takana vaivihkaa muuttunut lapseksi ja miettisin että missä ihmeen vaiheessa tämä tapahtui.
Tää tarina nyt tietysti oli enemmän Narcissaa. Mutta Narcissa onkin jotenkin helpompi ymmärtää.
