Kirjoittaja Aihe: Glee, Pala tähtitaivasta perhoshaavissa | Finn/Kurt/Blaine | S  (Luettu 2684 kertaa)

Solembum

  • ***
  • Viestejä: 1 827
Author: Sole
Fandom: Glee
Genre: Angst
Rating: S
Pairing: Kurt/Finn/Blaine
Disclaimer: Glee ei kuulu minulle, niin kovasti kun sen tahtoisinkin kuuluvan
Summary: ”Katsos poikaa, sehän näyttää onnelliselta.”

Hyvää syntymäpäivää, Zachy!

Pala tähtitaivasta perhoshaavissa

Silloin, kun Finn ei saa unta, tämä makaa selällään sängyllään, ja ajattelee Kurtia. Ei sillä tavalla, Finnhän rakastaa Rachelia, tyttöä, jolla on tummat silmät, ruskea tukka ja suudellessa suu hieman raollaan. Tai ainakin luuli rakastavansa. Enää Finn ei ole varma heistä kahdesta. Välillä Rachel osaa olla varsinainen draamakuningatar, laulaa liian kovaa ja korkealta. Rachelin sanoessa rakastavansa Finn jättää vastaamatta, ja suutelee Rachelia, vaikka ajattelee toista. Kun Rachel kuiskaa huulet hipaisten Finnin korvaa: rakastatko vai etkö rakasta, Finn vain leikkii hymyilevänsä, ja on hiljaa, sanomatta sanaakaan.

Finn sulkee silmänsä haaveillen Kurtin kädestä kädessään, rypistää otsaansa ajatellen, ettei tyttöystävistä seuraa kuin päänsärkyä. Rachelhan rakastaa itseään enemmän kuin Finniä. Kurt päästää irti Finnin kädestä, ja hetken Finn haparoi tyhjää. Eihän Kurt ole oikea, eikä haavekuviin voi koskea. Finn nousee istumaan, katsoo ulos ikkunasta. Ulkona on vielä pimeää, taivas itkee ikkunalasin litimäräksi. Sateensirpaleet peittävät tähdet näkyvistä. Herätyskellon digitaalinumerot näyttävät aamuneljää, ja Finn tietää, ettei vielä ole aika herätä.

Finn ajattelee Kurtin kalpeita kasvoja, surullisia silmiä ja suuta, joka ei hymyillyt Kurtin katsellessa peilikuvaansa sen ensimmäisenä aamuna Daltonin koulupuvussa. Kurt sanoi näyttävänsä liian tavalliselta. Silloin Finn sitoi Kurtin solmion, eikä Kurt kuin purrut huultaan Finnin pujottaessa kätensä sisään tämän sinisen takin kauluksesta. Burt huusi Kurtia autolta, ja Kurt heitti laukun olalleen sanaakaan sanomatta. Finn jäi seisomaan paikoilleen eteiseen. Kurtin kuva haalistui hiljalleen peilin pinnasta, Finn ajatteli vaivaantuneena Kurtin näyttäneen kauniilta puvusta huolimatta.

Finn istuu hiljaa pimeässä, etsii katseellaan taivaalta putoavia tähtiä. Finn tahtoo nähdä tähden lentävän, poimia sen, ja toivoa Kurtia itselleen, vaikka tietää Kurtin kuuluvan jo toiselle, Blaine Warblerille. Blainelle, joka hymyilee silloinkin, kun tahtoisi itkeä. Finn ei ole nähnyt Blainen kasvoilla muita ilmeitä. Finn huokaisee. Kerran Kurt oli heistä se, joka katseli silloin, kun luuli, ettei toinen näe. Vaan enää Kurt ei haaveile, onhan Kurtilla Blaine. Ei Kurt Finniä tarvitse. Kerran Kurt oli heistä se, joka tahtoi kerätä taivaalta tähdensirpaleita perhoshaavilla. Finn kuuntelee Kurtin hiljaista hengitystä, ja tietää tahtomattaan, miltä tuntuu rakastaa.

Kurtin alettua puhua Blainesta Burt sanoi Finnille: anna sen haaveilla, Finn tunsi vain putoavansa.

”Katsos poikaa, sehän näyttää onnelliselta”, Burt sanoi hapuillessaan käteensä kaukosäädintä.

Ja Finn vain nyökkäsi, eikä tiennyt, mitä tehdä.

« Viimeksi muokattu: 11.06.2012 17:57:17 kirjoittanut Yukimura »

Zacharias

  • les amis de l'abc
  • ***
  • Viestejä: 2 573
  • korkokenkäpoika
    • tumblr
Kommenttiversio numero kaksi:

Kun siä linkkasit tämän fabossa, niin en oikeasti osannut arvata, että siä olet kirjoittanut tällä parituksella aivan ihanan, angsta täynnä olevan ficin. Ja omistanut sen vielä miulle! Et tiedä kuinka paljon miä tätä oikeasti arvostankaan. Siksi en voi luvata mitenkään erityisen asiapitoista kommenttia tähän väliin, mutta toivottavasti siitä on siulle edes murto-osa samaa iloa mitä miulla tätä lukiessa.

Eli siis, siähän tiedät miun fanonin. Finn rakastuu Kurtiin, kun on liian myöhäistä. Ja Kurt on jo oikeasti rakastunut Blaineen ja on onnellinen. Tässä oli taas upeasti se esillä! Koko se, miten Finn on haavoittuvainen ja tahtoo, mutta ei saisi. Ah. Se tuli esille monilla eri kauniilla tavalla tämän tekstin aikana, kuten se solmion sitominen (ja btw, aivan mieletön keksintö. Nyt ärsyttää, että se en ollut minä, joka sen keksi. Realistista ja angstin multihuipentuma.)

Siä kirjoitat upeasti. Siun teksteissä on aina se yksi upea metafora, johon koko teksti tiivistetään. Ja tässä juuri tuo Finn toivomassa tähteä, saadakseen Kurtin - fantastico. Miä ihmettelen sarjaakin seuratessa, että miten ne ovat saaneet Mr. Hudsonin pysymään niin mainiosti kasassa - henkisesti nimittäin. Ja itse tietysti fiksuna päätin, että se on Kurtin ansiota. Finn kun välittää silti siitä, että Kurt on onnellinen. Vaikkei se onni olekaan hänen kanssaan.

Lainaus
Finn ajattelee Kurtin kalpeita kasvoja, surullisia silmiä ja suuta, joka ei hymyillyt Kurtin katsellessa peilikuvaansa sen ensimmäisenä aamuna Daltonin koulupuvussa.

Juuri näin! Kurt on onnellinen Blainen kanssa, mutta Dalton on asia erikseen. Ja Kurtilla on jotenki aina surulliset silmät (turhat fanontietopäivitykset volume miljoona). Ylipäänsä pystyin näkemään tämän kuvan selkeänä edessäni, haikeana ja ah, niin hienona. Jooh, miun adjektiivivarasto on ehtymässä, mutta voinen sanoa siis, että tämä kohta pysäytti ja jätti hymyilemään (kyllä, hymyilemään tälle, miten hienon angstilauseen olit onnistunut luomaan.)

Lainaus
Finn kuuntelee Kurtin hiljaista hengitystä, ja tietää tahtomattaan, miltä tuntuu rakastaa.

Kyynel silmäkulmassa. Klaine olkoon endgame, mutta tämä paritus on silti kultaa monipuolisuutensa ja syvyytensä vuoksi. Ei siinä fluffyonnelassakaan mitään vikaa toki ole. Siltikin, ah, tällainen on vain minua varten.

Herran jumala tämä kommentti oli superkämäinen. Ihan hirveä. Mutta miä rakastin tätä. Kiitos todella paljon, ja luen tämän vielä moneen otteeseen ♥

- Zachy

ps. oot ihanin  :-*
« Viimeksi muokattu: 20.10.2011 21:44:48 kirjoittanut Zacharias »
l'univers nous reprend,
rien de nous ne subsiste


Solembum

  • ***
  • Viestejä: 1 827
Kiitos kommentista Zachy pieni!

Hihi, kiva että pidit solmiosta. Se oli sellainen hetken mielijohde, en tahtonut, että Finn varsinaisesti alkaa hiplaamaan Kurtia, koska sellainen ei oikein sovi sille, mutta tahdoin sen kuitenkin koskettavan edes jotenkin. Elehän se on solmion sitominenkin. Plus sellaista piiloläheisyyttä.
Tuo sinun kommentti sai mut hymyilemään. On ihana kuulla onnistuneensa. Ja jos vieläpä sain sut angstilla hymyilemään - kai sen täytyy jo olla jonkinlainen saavutus : )

Kiitos kiitos kiitos, kommentti oli ihana!
Lainaus
(turhat fanontietopäivitykset volume miljoona)
ovat rakkaus.