Nimi: Sarvekas viiksikeväinen
Kirjoittaja: Onkonälkä
Ikäraja: S
Tyylilaji: Drama
Hahmot: Ksenofilius ja Luna
Haasteet: Kerää kaikki hahmot; Ksenofilius, Vuodenaikahaaste
Sarvekas Viiksikeväinen
Joki kuohui jo pitkälle yli penkkojensa ja viimeiset lumikasat sulivat silmissä. Puut loivat hiirenkorvia oksiin, jotka vielä viikko sitten olivat aamuisin huurteen kuorruttamia.
Suuren, vinon ja hieman shakkinappulamaisen talon pihassa vaalea tyttö makasi hymyillen kurassa keltaisessa villakangastakissa. Vaaleat hiukset muodostivat kuvioita tummaan mutaan ja liikahtelivat metsän laidalle kiiruhtavien purojen juostessa niiden läpi. Uudet kumisaappaat olivat täynnä vettä ja tytön housujen alkuperäistä väriä oli lähes mahdotonta päätellä, ellei se sitten sattunut olemaan mudanruskea.
Portailla muutaman metrin päässä istui mies, joka tutki suurennuslasilla oransseja nuppuja köynnöksissä, joita versoili talon kiviseinää pitkin. Välillä hän käänsi katseensa tyttäreensä, hymyili ja syventyi taas kasviin.
"Luna, tule katsomaan!", mies huusi yht'äkkiä innoissaan ja kurassa makoileva tyttö pyörähti vatsalleen.
"Mitä sinä löysit?" Luna kysyi kompuroidessaan pystyyn ja juostessaan isänsä luo niin, että kumisaappaissa oleva vesi loiskui ja mutaiset hiukset tekivät kasvoille sotkuista sotamaalausta.
"Haluatko sinä nähdä sarvekkaan viiksikeväisen?"
"Joo! Löysitkö sinä sellaisen? Saanko nähdä, isi, saanhan?"
"Noh, noh, kärsivällisyyttä. Löysin sellaisen toukan! Eikö olekin hienoa!"
"Saanko nähdä sen?"
Mies veti vaaleanvihreitä lehtiä sivuun ja paljasti tyttärelleen vihreän toukan talon seinässä, hieman ulkonevan tiilen päällä.
"Onpa se kaunis!" tyttö iloitsi ja kurotti pienen kätensä sitä kohti.
"Älä koske siihen, nuo toukat ovat myrkyllisiä. Voit kuitenkin antaa sille lehtiä ruuaksi", mies hymyili lapselleen ja tarttui tämän ranteeseen, asetti pienelle kämmenelle ensimmäisiä keväisiä rikkaruohoja ja nyökkäsi rohkaisevasti, kun kurainen lapsi asetti lehdet varovasti tiilen päälle, toukan viereen.
"Mennäänpä sitten pesulle, olet ihan mutainen."
"Mutta isi, olen varma että kuulin makeanveden planktoneita!"
"Voi Luna, eihän sellaisia olekaan."
___
Kärsivällisesti ja tunnollisesti pieni Luna kävi ruokkimassa tiilen päällä asustavaa toukkaa jokainen aamu, päivä ja vielä iltamyöhäänkin monen päivän ajan, kunnes eräänä aamuna toukka oli kadonnut. Vaaleanpunaisessa pyjamassaan ulkoportaalla istuva Luna pyöritteli varpaitaan aamutossuissa alahuuli väpättäen, ja ärähteli kirkkaankeltaiselle sitruunaperhoselle, joka liiteli hänen ympärillään, laskeutui polvelle ja lähti sitten metsää kohti.
Ovi naksahti ja tytön isä ilmestyi portaalle tyttärensä vierelle mehulasin kanssa.
"Mikä on?" hän kysyi ja surullinen pieni tyttö osoitti kohtaa, jossa toukka oli ollut.
"Se toukka on varastettu!" Olen varma, että se oli ne pojat saukkonummen toiselta puolelta.
"Oletko varma, ettei se vain ollut jo syönyt tarpeekseen ja lähtenyt muiden sarvekkaiden luo?"
"Miksen minä nähnyt sitä?"
"Ehkä sillä oli kiire. Olen varma, että se olisi käynyt kiittämässä sinua, ja ehkä se odottikin, että tulisit taas, mutta joutui lähtemään ystäviensä luo."
"Hölmö mato." Luna sanoi pettyneenä ja hänen silmänsä kostuivat hieman. Hän oli ollut toukasta innoissaan, ja odottanut todella näkevänsä sen täysikasvuisena.
"Tulehan nyt, meillä saattaa olla vielä kurpitsakakkua jäljellä, mutta vain nopeimmille pikkutytöille."
Eikä Luna hetken päästä edes muistanut koko toukkaa.