Ficin nimi: Already Gone
Kirjoittaja:minttuska
Paritus: Sirius/James
Genre: ei oikein ole kuvaavaa genreä, joten sanotaan katkeransuloinen
Ikäraja: lievä K-11
//Lils laski ikärajaaYhteenveto: James "katselee" Lilyä ja Sirius tekee jotain epäsiriusmaista katsoo parhaaksi väistyä.
A/N: Tämä on yksi vanhemmistani ja ensimmäisista ficeistäni joita en vielä silloin uskaltanut julkaista. Ensimmäinen julkaistu James/Sirius minulta ja muutenkin eka julkaistu Potter one-shot. Olen vähän epävarma kuuluuko Pimeyden voimiin, mutta pysyköön nyt sitten täällä. Ikärajakin saattaa olla liioiteltu mutta minun on ollut aina vaikea arvioida sitä eroa näissä matalaikärajaisissa. Sanokaa jos se teistä kuuluisi k-11:sta.
Ficci on tehty Kelly Clarksonin biisin "Already Gone" pohjalta, mutta lyrisit eivät oikein istuneet keskelle joten laitoin lyricsit sitten ihan vain loppuun. (kandee kuunnella samalla niin saa vähän tunnelmasta kiinni
)
Biisi on Alredy Gone - Kelly Clarksonilta ja Potterit ja kaikki siihen tunnistettava kuuluu J.K. Rowlingille.
Already gone
”James, oletko kotona?” Sirius huusi taloon astuessaan kynnyksen yli, ei vastausta. Sirius lähti kävelemään portaita pitkin ylös. Hän käveli makuuhuoneeseen, veti matka-arkkunsa esiin ja alkoi täyttää sitä vaatekaappinsa sisällöllä. Pino pinolta kaappi tyhjeni ja arkku täyttyi. Siriuksen silmiin alkoi kerääntyä kyyneliä. ”Tämä ei ole minun syyni... sinä tämän aloitit... minä teen oikein”, Sirius vakuutteli itselleen, mutta mitkään sanat eivät pystyneet viemään hänen jo valmista katumustaan. ”Hyvä on, jää ja tee James iloiseksi!” toinen ääni yritti sovitella, mutta Sirius pudisteli päätään. ”James ei koskaan tule olemaan onnellinen minun kanssani”, sanat kumosivat aikaisemmat ja se oli sillä selvä.
”James, rakastatko sinä minua?” Sirius kysyi leikitellen ja hymyili hellästi ystävälleen. James kierähti Siriuksen päälle ja suuteli tätä lyhyesti, mutta suloisesti.
”Tietysti, miksi minä muuten tässä olisin?” James vastasi. Siriuksen täytti lämmin onnellinen tunne, eikä hän pystynyt olemaan sipaisematta uutta suudelmaa rakkaansa huulille.
”Vaikka voisit saada kenet tahansa?” Sirius huomautti.
”Niin sinäkin”, James muistutti Siriusta suosiostaan. Kaksi koulun suosituinta ja halutuinta poikaa yhdessä, aika ironista ja julmaa tyttöjä kohtaan.
”Niinpä, tyttöjä... keitä tytöt kiinnostavat...”, Sirius oli ajatellut. Vaan ilmeisesti James ei ollut ajatellut samalla tavalla. Häntä oli liikuttanut suurestikin, mitä tytöt ajattelivat. Tai ainakin mitä yksi tyttö ajatteli... Ja se sai Siriuksen veren kiehumaan. Kyllä hän oli nähnyt pienet hymyt, tuijotukset, naurahdukset aina, kun se leiskuvatukkainen nainen oli ollut paikalla. Sirius ei tiennyt oliko James itse vielä tajunnut, mitä ne oireet merkitsivät tai huomannut oireita alkuunkaan, mutta Sirius oli. Kaikki oli alkanut koulun päättäjäisistä. Seremoniat oli jo pidetty, mutta jatkot Frank Longbottomin luona olivat jatkuneet läpi yön.
”James, tule tanssimaan”, punatukkainen nainen oli vetänyt Jamesia kohti tanssilattiaa, katsonut anovasti ja kikattanut. Siriuksen ja Jamesin juttu oli silloin vielä salaisuus ja ilmeisesti Lily oli iskenyt silmänsä Jamesiin. Siriuksen Jamesiin. Kaikki olivat olleet humalassa enemmän tai vähemmän silloin, mutta Sirius oli ollut vielä silloin lähempänä selkeyden rajoja. James oli vilkaissut Siriusta huumorin pilkehtiessä silmissä, odottanut suostumusta. Sirius oli nyökännyt, antaa nyt tytön saada tanssinsa. Ja ei siinä mitään, yksi viaton tanssi ei meinannut mitään, olihan Siriuskin tanssittanut muutamia tyttöjä ihan vain heidän mielikseen. Mutta kun myöhemmin Sirius oli löytänyt Jamesin kähmimässä Lilyä yläkerrasta, kun oli ollut aikeissa lähteä ja hakea kultansa mukaansa… raja oli ylitetty. Sirius oli jähmettynyt ovelle ja katsonut miten tyttö oli kikattanut ja ahminut samalla mitalla Jamesia itselleen. Sirius olisi voinut lyödä Lilyä, mutta hän ei lyönyt naisia. Eikä Lily edes tiennyt Jamesin olevan toisen omaisuutta, joten Jamesia Siriuksen olisi pitänyt syyttämän. Mutta James oli Siriuksen herkkä kohta, eikä hän pystynyt satuttamaan tätä, ei missään määrin. Lisäksi James oli varmasti niin kännissä, ettei tajunnut mitä teki eikä muistaisi huomenna mitään koko tapahtumasta. Sirius siis päätti tömistellä portaat alas suoraan ulos, ilmiintyä Jamesin luokse ja huomenna vaatia anteeksipyyntöä. James olikin täyttänyt odotukset. Hän oli palannut Siriuksen luokse anellen anteeksi antoa ja katunut tekoaan syvästi. Sirius oli heltynyt ainahan hän, kun oli kyse Jamesista. Mutta se ei ollut jäänyt siihen, siitä lähtien James oli aina ollut jotenkin positiivisempi, kun Lily oli ollut lähettyvillä. Ja vähitellen se lämpösäteily, jota James oli luonut vain ja ainoastaan Siriukseen oli kohdistunut tuohon punatukkaiseen ja smaragdisilmäiseen naiseen.
Sirius pamautti arkkunsa kiinni. Hän taikoi sen leijumaan viereensä alas. Taistelu oli hävitty, joten joukkojen oli aika vetäytyä. Sirius oli kirjoittanut selityskirjeen äkillisestä poistumisestaan jo valmiiksi Jamesille. Hän laski sen hellästi sinetteineen keittiön pöydälle. Hän kaivoi avaimensa ja laski ne pöydälle kirjeen seuraksi. Hän katsoi avaimenperäänsä. Se oli metallilevy johon oli kaiverrettu, ”Avain sydämeeni”.
”Valitettavasti avain ei kuitenkaan päästänyt minua sisälle rakkaani”, Sirius kuiskasi, käveli ovelle, astui ulos ja veti sen perässään kiinni. Ovi loksahti lukkoon.
-
James saapui töistä. Hän käänsi kahvasta ja ihmetteli miksi ovi oli lukossa.
”Ehkä se meni vahingossa”, James hymähti itsekseen. Hän kaivoi avaimensa ja avasi oven.
”Sirius, et arvaa, se hemmetin Kingsley laittoi minut tuplavartioon...”, James huusi riisuessaan päällysvaatteitaan. ”Voisi luulla, että hän yrittää savustaa minua ulos, taidan käydä tyypin hermoille”, James jatkoi rupatteluaan ja saapui keittiöön. ”Sirius?” James kysyi hämillään, kun ei saanut vastausta. ”Siriuuus!” James huuteli ja lähti käymään läpi huoneita. Hän kiipesi kiireellä portaat ylös ja alkoi jo hätääntyä. ”Sirius, mitä hemmettiä sinä oikein pelaat!” James ärisi ja laskeutui portaita. James saapui takaisin keittiöön ja huomasi vasta nyt lapun pöydällä. ”Sirius on lähtenyt jonnekin ja jättänyt minulle lapun”, James huokaisi helpottuneena. Hän hämmästyi nähdessään Siriuksen avaimet pöydällä. Hän poimi avaimet kämmenellensä ja hämmästeli niitä. Sitten hän poimi kirjeen ja avasi sinetin.
James
Minä lähden. Lopullisesti. Tämä meidän juttu... siitä ei tule mitään me emme vain kuulu yhteen ja sillä hyvä joten… Jonkun on lähdettävä ja se taidan olla minä. Haluan vain sanoa, että tämä ei ole syytäsi. Sinä olit täydellinen, minä vain... Me vain ei kuuluta yhteen. Ja jottet pääsisi perääni, minä lähden myös Englannista, koko Iso-Britanniasta. Remus ja Peter tietävät minne, mutta he eivät kerro joten älä yritä tulla perääni. Olen varma, että löydät vielä jostain paremman ja arvoisesi kumppanin. Ja silloin sinä kiität minua. Joten ole hyvä... Halusin tehdä tämän sinulle helpoksi joten lähdin jo. Haluan sanoa vielä yhden asian, minä rakastan sinua.
Sirius James tuijotti kirjettä kauhuissaan, hämmästyneenä. Hänen kätensä alkoivat täristä ja hän tunsi miten kyyneleet ilmoittivat tulostaan polttelemalla silmäkulmia. James karjaisi tuskissaan, ryttäsi kirjeen ja paiskasi sen lattialle. Hänen oli mentävä Siriuksen perään. Tämä ei jättäisi häntä... ei saisi. James ryntäsi ovelle, kiskaisi ainoastaan kengät jalkaansa ja paukautti oven perässään kiinni.
Heti suojataikojen ulkopuolella hän ilmiintyi Remuksen asunnon eteen. Hän ryntäsi portaille ja hakkasi ovea, läimi sitä nyrkein. James ehti tuskastua, kun ketään ei kuulunut, mutta vihdoin joku laahusti ovelle ja avasi sen. Se oli Remus.
”Missä hän on?!” James karjaisi ja tarrasi Remusta kauluksesta. Remus näytti pelästyneeltä.
”Kuka?” hän kysyi hämillään.
”Se ääliö piski, Sirius!” James sylkäisi. Remus näytti ymmärtävän ja yritti tuupata Jamesin kauemmas. Mutta James ei hellittänyt. Remus huokaisi.
”Sarvihaara päästä paidastani irti”, hän pyysi rauhallisella äänellä.
”En, ennen kuin kerrot minne hän meni!” James ärähti. Remus katsoi häntä moittivasti. James ärähti ja riuhtaisi Remuksesta irti. Remus astui pari askelta taemmas.
”Tule sisään”, Remus pyysi ja piti ovea kutsuvasti auki.
”Minä en halua sisään, vaan tietää minne se piski on mennyt!” James huudahti. Remus huokaisi.
”Sirius ei halua, että seuraat häntä”, hän totesi lempeästi. James tuhahti.
”Niin kuin välittäisin!” hän sanoi. Remus näytti myötätuntoiselta.
”Jos Sirius teki, mitä aikoi, hänellä oli siihen varmasti myös syy”, Remus sanoi. Jamesin silmät levisivät.
”Sinäkö tiesit?!” hän karjaisi. Remus nyökkäsi hitaasti.
”No, sattuiko hän myös kertomaan lähtönsä syytä?” James ärähti.
”No, mitä hän sanoi sinulle kirjeessä?” Remus kysyi varovasti.
”Että meidän juttu ei toimi, ja että se ei ole syyni. Että hän aikoo lähteä koko Britanniasta, että muka löydän vielä joskus arvoiseni kumppanin ja vielä loppuun hän lisäsi rakastavansa minua”, James sanoi kaiken yhteen pötköön ja hänen silmiinsä alkoi taas kerääntyä kyyneliä. Hänen ilmeensä vääristyi ja hän vei katseensa alas. Sitten hän pyyhki kyyneleet hihaansa ja nosti katseensa päättäväisenä ylös.
”Joten kerro! Kerro minne hän meni!” James ärähti. Remus katsoi häntä vain onnettomana.
”Hyvä on! Sinä et ehkä suostu kertomaan, mutta Peter ei ole yhtä vahva, hän kertoo minulle!” James huudahti ja kääntyi ympäri.
James harppoi taikojen ulkopuolelle ja ilmiintyi poksahtaen Peterin asunnon ovelle. Hän koputti sitä rivakasti. Peter avasi lähes saman tien ja hänkin näytti yllättyneeltä nähdessään Jamesin.
”Missä Sirius on?!” James huudahti heti uhkaavimmalla sävyllään. Peter säpsähti pelästyksestä.
”Mitä?” hän kysyi ja James kirosi mielessään Peterin hidasjärkisyyttä.
”Missä on Sirius!” James toisti tavaten selkeästi. Peter näytti ahdistuneelta.
”Hän kielsi minua kertomasta”, hän mutisi. Jamesin silmät leimusivat.
”Kielsikö hän myös sinua kertomasta siinä tapauksessa jos langetan sinuun kokovartalolukon ja lukitsen kaappiin?” James kysyi uhkaavalla äänellä. Peter katsoi Jamesia pelästyneenä. Hän ei epäillyt ollenkaan, ettei James olisi pystynyt siihen.
”Ei mutta...”, Peter mutisi.
”No, mikä sitten on ongelma?” James huudahti. Peter näytti entistä ahdistuneemmalta.
”Kun Sirius ei oikeasti halua, että...”, hän yritti selittää, mutta James ei kuunnellut.
”Minua ei kiinnosta, mitä Sirius haluaa ja mitä ei, kerro missä hän on!” James raivosi. James kuuli Peterin huokaisevan ja tiesi siinä vaiheessa voittaneensa.
”Hän on Downstreetillä, hänen porttiavaimensa lähtee viiden minuutin päästä”, Peter mutisi. James tunsi sydämensä seisahtuvan. Hän riensi ulos suojamuurista ja kaikkoontui saman tien.
Katu oli täynnä ihmisiä, heitä oli paljon ja olisi vaikea erottaa ketään erityistä ihmismassasta. Hän juoksi katua pitkin ja tunsi miten sydämensä pamppaili.
”Ei ole vielä liian myöhäistä, ei ole vielä liian myöhäistä!” hän hoki mielessään itselleen ja vilkuili paniikissa kelloaan. Jos hänellä olisi ollut luudanvarsi, hän olisi etsinyt Siriuksen hujauksessa, mutta hänellä ei ollut…
Lopulta hän kääntyi jollekin syrjäiselle sivukujalle. Hän tiesi porttiavaimen olevan sellaisella, sillä yksikään jästi ei saisi olla näkemässä, jos ei humalaisia ja kodittomia laskettu. Hän juoksi kujaa pitkin ja lopulta hän näki ihmispiirin, joka oli keskittynyt haisevan reikäisen hanskan ympärille, joka lojui roskapöntön kannen päällä.
”Sirius!” James huusi. Yksi miehistä, tummatukkainen ja myrskynharmaasilmäinen mies nosti katseensa ja Jamesin sydämeen levisi helpotus. Tämän silmät olivat ammollaan hämmästyksestä ja lievästä kauhusta.
”James seis!” Sirius huusi, veti sauvansa esiin ja heitti loitsun tätä päin. James tunsi jalkojensa jähmettyvän paikoilleen. Hän ei pystynyt liikuttamaan niitä. Hän yritti tavallista vastamanausta, mutta se ei toiminutkaan. Hän ärähti ja nosti epätoivoisen katseensa miesystäväänsä tai ex-miesystäväänsä. James toivoi, ettei jälkimmäinen ollut oikea vaihtoehto.
”Sirius älä lähde, minä rakastan sinua!” James huusi. Muiden miesten silmät kääntyivät Siriuksen ja Jamesin puoleen hämmästyneinä. Siriuksen silmissä välähti.
”Ei, sinä luulet rakastavasi, muttet rakasta”, Sirius huusi takaisin.
”Mitä sinä tarkoitat?” James kysyi hämmästyneenä, hän ei käsittänyt mitä toinen tarkoitti.
”Älä käsitä väärin, minä rakastan sinua, mutta en voi elää vierelläsi kun näen, etten ole tarpeeksi”, Sirius sanoi.
”Kuinka niin et ole tarpeeksi, minä rakastan sinua, enkä ketään muuta!” James huusi. Sirius vain pudisteli päätään surullisena, eikä sanonut enää muuta. James päätti vaihtaa suuntaa.
”Hyvä on, entä sitten? Me olemme olleet parhaat ystävät yksitoistavuotiaista asti ja nytkö sinä hylkäät minut lopullisesti?” James huusi.
”Etkö sinä tiedä, että todelliset ystävykset pysyvät ystävinä, vaikkeivät näkisi enää koskaan toisiaan”, Sirius sanoi. Jamesin silmiin alkoi kerääntyä kyyneliä.
”Sinä et tarkoita tuota”, hän parahti. Sirius ei ehtinyt vastata, kun tämä katosi, porttiavaimen aika oli kulunut umpeen. Jamesin polvet notkahtivat ja hän vajosi polvilleen. Hän läimäisi asfalttia tuskissaan ja huusi. Huusi ja rikkoi kämmentensä ihon hakkaamalla niillä kovaa asfalttia. Kyyneleet tippuivat, valuivat valtoimenaan, muodostivat puroja joita pitkin kulkea Jamesin poskia pitkin. Hän roikotti päätään käsiensä varassa kontillaan, huusi, hakasi, parkui ja itki.
Aikaa oli kulunut jonkin verran. James oli menettänyt ajantajunsa eikä ollut täysin varma kuinka paljon. Kovaääninen poksahdus havahdutti hänet. James ei kuitenkaan kääntynyt ympäri nähdäkseen kuka tulija oli, ei hän välittänytkään. Tulkoon vaan ja vaikka murhatkoon hänet siihen, hän ei välittänyt. Hän kuuli askelia, jotka lähestyivät ja lopulta tunsi lämpimän kämmenen selällään. Se oli pehmeä ja alkoi hieroa rauhoittavaa tahtia ylhäältä alas. Jamesin päähän heräsi sokea toive... voisiko se olla. Henkilö kumartui kyykkyyn Jamesin viereen ja jatkoi käsiliikettään. James nosti päätään, mutta päästi sen taas valahtamaan nähtyään kuka hahmo oli. Remus.
James tärisi, hän tunsi vasta nyt tärisevänsä kyynelten voimasta. Remus mutisi jotain ja samassa James tunsi saavansa jalat taas itselleen. Hän nousi kyykkyyn, mutta pudottautui sitten polvilleen. Remuksen käsi valahti pois.
”Miksi hän lähti?” James kuiskasi. Hänen kyynelensä olivat nyt kuivuneet, hän ei pystynyt enää puristamaan ainuttakaan kyyneltä esiin. Hän kuuli miten Remuskin pudottautui polvilleen ja tunsi sitten lämpimän käsivarren kietoutuvan ympärilleen. Se tuntui hyvältä lohduttavalta, mutta se ei ollut lähelläkään sitä tunnetta, lämpöä ja lohtua, minkä Sirius oli aina saanut aikaan.
”Hän uskoi näin olevan parempi”, Remus vastasi lopulta karhealla äänellä. James vilkaisi Remuksen kasvoja ensi kertaa kunnolla. Niitäkin kirjoi hiljainen kytevä suru, mutta James epäili, että toinen oli vain pahoillaan hänen puolestaan.
”Miten näin muka voisi olla parempi? Kerro minulle, kerro jotakin positiivista tästä”, James pyysi. Remus ei vastannut, lopulta hän avasi suunsa ja sanoi sillä samalla karhealla äänellä.
”Ehkä ajan kanssa”. James pudotti päänsä alas, vastauksessa ei ollut mitään positiivista.
”Tule, mennään, voit vaikka yöpyä minun luonani”, Remus ehdotti. James ei nyökännyt tai tehnyt muutakaan elettä osoittaakseen kuulleensa. Hän vain nousi vaiti ja antoi Remuksen ilmiinnyttää heidät molemmat.
-
Pari vuotta myöhemmin
”Sinä tulit kuitenkin”, karhea ääni sanoi. Mies nyökkäsi vastaukseksi.
”Sinua ei näkynyt aikaisemmin, joten sormukset luovutettiin minulle”, Remus sanoi ja kaivoi sormuksia taskustaan. Hän ojensi ne Siriuksen kouraan. Sirius silmäili sormuksia, niiden hentoja kaiverruksia, Lily & James kauniilla koukeroilla. Hän nyökkäsi ja pani sormukset varmaan turvaan. Hiljaisuus lankesi, jonka Remus lopulta keskeytti.
”Hyvä että tulit, James pelkäsi, ettet tulisi”, Remus sanoi, Sirius ei vastannut. ”Hän on hyvin iloinen ja kiitollinen siitä”, tämä lisäsi vielä, kun hiljaisuus jatkui.
”Sinä itse halusit...”, Remus aloitti lopulta, kun hiljaisuus tuntui liian ahdistavalta. Sirius nyökkäsi vakavana.
”Niin halusin”, hän vastasi. ”Koska tämä tekee hänet onnellisemmaksi, hän rakastaa Lilyä.”
”Hän rakasti sinuakin, rakastaa edelleen”, Remus kuiskasi. Sirius pudisti päätään.
”Ei”, hän sanoi. Sen jälkeen hääseremonia alkoi, ja heidän oli oltava hiljaa. Sirius näki miten Jamesin silmät levisivät hämmästyksestä, kun tämä saapui paikalleen seisomaan. Hän ei kuitenkaan sanonut mitään, eikä sanonut Siriuskaan.
-
”Onnea nuorelle parille!” huuto raikui tanssisalissa, kun ihmiset nauroivat, tanssivat, naureskelivat vitseille ja hymähtelivät muistoilleen. Sirius oli laitettu istumaan Remuksen ja Peterin kanssa samaan pöytään, lähelle Jamesin ja Lilyn kunniapöytää.
”Sirius söisit jotain, sinun pitäisi olla iloinen”, Remus sanoi.
”Minähän olen iloinen”, Sirius vastasi ontosti. Eikä Sirius valehdellut. Hän oli iloinen Jamesin puolesta ja oli jo monesti valmistanut itseään henkisesti tätä hetkeä varten. Sillä hän oli tiennyt sen olevan väistämätöntä. James oli liian rakastettava persoona, jotta hän olisi jäänyt ikuisiksi ajoiksi poikamieheksi. Remus katsoi Siriusta säälivästi, muttei sanonut mitään. Hän ei halunnut alkaa väittelemään yhden parhaimman ystävänsä häissä. James suunnisti ystäviensä pöytään. Hän pysähtyi seisomaan Siriuksen viereen ja Sirius kohotti kohteliaasti katseensa.
”Kiitos”, James sanoi ainoastaan. Siinä samassa Lily ryntäsi Jamesin luokse ja pyysi tätä tanssiin. James ei silti hievahtanutkaan, hän halusi ensin kuulla Siriukselta vastauksen. Sirius taas puolestaan olisi voinut vastata jotain rennosti vitsaillen kuten:
”Mitä minä sanoin”, mutta häntä ei huvittanut. Lopulta hän tyytyi sanomaan jotain hyvin epäsiriusmaista:
”Ole hyvä.”
Already Gone
Remember all the things we wanted
Now all our memories they're haunted
We were always meant to say goodbye
Even with our fists held high
It never would've worked out right
We were never meant for do or die
I didn't want us to burn out
I didn't come here to hold you, now I can't stop
I want you to know that it doesn't matter
Where we take this road someone's gotta go
And I want you to know you couldn't have loved me better
But I want you to move on so I'm already gone
Looking at you makes it harder
But I know that you'll find another
That doesn't always make you want to cry
Started with a perfect kiss then we could feel the poison set in
Perfect couldn't keep this love alive
You know that I love you so, I love you enough to let you go
I want you to know that it doesn't matter
Where we take this road someone's gotta go
And I want you to know you couldn't have loved me better
But I want you to move on so I'm already gone
I'm already gone, already gone
You can't make it feel right when you know that it's wrong
I'm already gone, already gone
There's no moving on so I'm already gone
Already gone, already gone, already gone
Already gone, already gone, already gone, yeah
Remember all the things we wanted
Now all our memories they're haunted
We were always meant to say goodbye
I want you to know that it doesn't matter
Where we take this road someone's gotta go
And I want you to know you couldn't have loved me better
But I want you to move on so I'm already gone
I'm already gone, already gone
You can't make it feel right when you know that it's wrong
I'm already gone, already gone
There's no moving on so I'm already gone
A/N: Kommenttia?
