Nimi: Sinä lupasit, rakkaani, sinä lupasit
Ikäraja: Sallittu
Tyylilaji: angst
Yhteenveto: Severus Kalkaros miettii suhdettaan Lily Potteriin monien vuosien tämän kuoleman jälkeen
Haasteet: One True Hahmo Severus Kalkaroksella
Oma sana: Teki mieli kirjottaa jotain tällästä.
Sinä lupasit, rakkaani, sinä lupasit
Sinä lupasit. Sinä lupasit pysyä hengissä minun vuokseni. Sinä lupasit, että olemme aina ystäviä. Sinä lupasit, että emme jätä toisiamme. Miksi minun täytyisi pitää lupaukseni, jos sinäkään et pitänyt yhtäkään lupaustasi? Miksi minun täytyisi olla tukenasi, jos sinäkään et ollut minun tukenani?
Minä piilotin sinut, vein sinut turvaan. Minä ehdotin sitä Dumbledorelle. Ja silti... Silti sinä et pystynyt pidättelemään häntä. Minä olin jo tulossa, olin arvannut, että hän tulee kurpitsajuhlana. Olin vihaisena kuunnellut, kun Peter Piskuilan, sinun luottamasi ihminen, oli innoissaan kertonut olinpaikkanne Pimeyden lordille. Silloin minun teki mieli astua ringistä ja kuristaa Matohäntä kuoliaaksi. Silloin vihasin häntä yhtä paljon, kuin vihasin Potteria aikoinaan. Olisin mieluissani nähnyt hänen kuolevan silmieni edessä, kituvan. Hän ei pitänyt salaisuuttanne, hän mieluummin säästi oman henkensä. Jos olisit valinnut minut, Lily. Olisit valinnut minut. Minä olisin seissyt rinnallasi oman henkeni uhalla.
Mustan joutuessa syyttömänä vankilaan minun teki mieli kiljua, huutaa, ettei asia ollut niin. Ettei Piskuilan ollut niin urhea, kuin kaikki väittivät. Mutta silti tiesin, että tekisin mitä tahansa minua epäiltäisiin silti. En halunnut pelastaa Mustaa, minä nautin siitä, kun kävin silloin tällöin Azkabanissa ja näin hänen kärsivän. Nautin siitä, kaiken sen jälkeen, mitä hän oli kouluaikoina minulle tehnyt... En vain voinut enää sen jälkeen pelastaa häntä. En, vaikka hänen paras ystävänsä oli pelastanut minun henkeni.
Tiesin, että se, mitä pystyin tekemään, oli suojella sinun poikaasi. En kuitenkaan halunnut hänen – tai kenenkään muunkaan – tietävän, mitä tein hänen vuokseen. Tai sinun vuoksesi. Hänen smaragdinvihreät silmänsä katsoivat minua, sinun silmäsi, sen takia olin niin vihainen. Olisin halunnut vain unohtaa sinut ja jatkaa elämääni eteenpäin. Ilman sinua, niin kuin sinua ei olisi koskaan ollutkaan.
Ja kun sait hänet, kun sait poikasi. Kirjoitit minulle kirjeen, johon en suutuspäissäni edes vastannut. Heitin sen suoraan roskakoriin. Tiesin, että jos en olisi silloin kerran huutanut sitä kohtalokasta sanaa minä olisin ollut Harryn isä. Ja silti... Silti maailma meni näin. Maailma vei minulta sinut, Lily. Maailma vei minulta pojan. Maailma vei minulta elämän. Maailma vei minulta toivon.
Kuraverinen.
Kysyit, miksi sinä olisit poikkeus jästisyntyisenä. Miksi haukuin kaikkia muita jästisyntyisiä kuraverisiksi, mutta en koskaan sinua? Koska rakastin sinua. Rakastan yhä. Olit koulun viisain, olit kaunein, olit rohkein, olit vuoden ystävä. Hyväksyit kaikki joukkoosi, olit kaikille niin kiltti. Mutta minua et enää lopulta hyväksynyt. Ja se oli oma vikani. Oma vikani, koska sanoin sen sanan. Yksi ainoa sana vei minulta koko elämän.
Olen pahoillani, Lily. Olen todella pahoillani. Kun makasin ruumiisi päällä, tajusin kaikki virheet, jotka olin elämäni aikana tehnyt. Ja sen jälkeenkin olen tehnyt niin suuria virheitä. Minun olisi pitänyt olla kiltimpi pojallesi, minun olisi pitänyt uskoa häntä... Mutta poika oli Potterin poika. En voinut olla hänelle kiltti kaiken sen jälkeen, mitä miehesi oli minulle tehnyt. En, vaikka hän pelastikin silloin kerran henkeni.
Mutta sinä lupasit. Sinä lupasit pysyä hengissä minun vuokseni.
