Nimi: Kaksi yössä (yksin)
Ikäraja: K11
Tyylilaji: angst, drama
Fandom: Harry Potter
Hahmot/Paritus: Remus/Draco
Vastuunvapautus: Pottereiden maailma kuuluu luojalleen J.K. Rowlingille, ja raapustelen siitä omaksi ilokseni allekirjoittamatta mitään kirjailijan möläytyksiä
Yhteenveto:
Remuksen itsekunnioituksesta on jäljellä vain rippeet, ja Dracon kanssa Sirius hänen päässään vaikenee, ehkä liian järkyttyneenä puhumaan.A/N: Tämä on juhannustaikani ihanaiselle
Kiirsulle, joka toivoi hirmuisen inspiroivasti Remus/Dracoa! ♥♥♥ Olkoon niin juhannuksesi kuin koko loppukesäkin täynnä onnea, tai toivottavasti ainakin tämä lahja ilahduttaa hetken.
Tämä on palasteltu, koska nähtävästi angst on minulle liikaa kerrytettäväksi varsinaiseen oneshottiin
Kirjoitusinto iski kuin metrinen halko, vaikka en ole kirjoittanut Potterista hetkeen. Toinen hyvä sysäys tuli Lyhyin runo on nimi -haasteesta saamastani Anne Michaelsin sitaatista, joka on luettavissa alta. Toinen sitaatti ei liity haasteeseen mitenkään, mutta koska se puhutteli minua tämän tekstin osalta niin syvästi, päätin jättää sen näkyviin teillekin
Teksti osallistuu myös Sana/kuva/lause10 haasteeseen sanalla
hengittää, jonka assosioin usein Remukseen
Ja ai niin! Pahoittelen mahdollista tekotaiteellisuutta, Remus vei minut takaisin "urani" alkuvuosiin.
At least, I always joked, when
you have nothing, nothing can be taken from you,
but we both knew that was bad math, that there was
always something to be taken from you,
not lost, but taken.
— Anne Michaels, runosta Correspondence
Not all those who wander are lost
- J.R.R. Tolkien, runosta The Riddle of Strider
*
Remus ei ole varma, kumpi heistä lopulta lankeaa ensimmäisenä.
Kesä on hikinen ja painostava, mutta ankeuttajien nostattama sumu on kylmää ja takertuu rintaan. Remus huuhtoo tunteet alas aina vain uusilla pannullisilla teetä, ajattelee sitä, miten hän aina uskoi lähtevänsä heistä neljästä ensimmäisenä.
Toisina öinä hänen piilopaikkansa tunkkaisuus on liikaa. Remus ilmiintyy satunnaiselle nummelle ja yrittää hengittää yöilmaa, joka ei tuo luvattua helpotusta.
Ja siellä jossain hän kohtaa toisen kaltaisensa.
*
Dracon silmät eivät ole mustat, mutta niissä on ehdottomasti liikaa Mustaa: synkkyyttä ja päättäväisyyttä ja tietynlaista ironiaa. Ehkä historia todella toistaa itseään (tai sitten Remus itse on höpertymässä), mutta jos onkin niin, että Harry muistuttaa häntä Jamesista, niin Dracossa on aivan liikaa Siriusmaisia piirteitä. Aristokraattinen tapa vain
ottaa oma tilansa, iva ja terävä kieli. Itsevarmuus, joka on liian suuri pojan omaksi parhaaksi, joskin viimeaikoina monta kertaa kolhittuna.
Tummat varjot silmien alla näyttävät tutuilta ja ilma on turhan sakeaa halkaistavaksi sanoilla.
*
Remuksen itsekunnioituksesta on jäljellä vain rippeet, ja Dracon kanssa Sirius hänen päässään vaikenee, ehkä liian järkyttyneenä puhumaan.
Dora on liian pehmeä, kiltti ja hellä. Liian hersyvä ja eläväinen. Dracossa on samaa synkkyyttä kuin hänessäkin, ja vaikka poika ei juo teetä, hän nielee vähintään yhtä monta kupillista mustaa kahvia. Kunnes kädet tärisevät ja silmissä on eksynyt katse, joka harhailee väärällä tavalla Remuksen vartalolla.
”Minulle ei ole mitään menettävää”, Draco nauraa ja Remus tietää, että se on valhe.
*
”Teikäläisille minä olen saastainen puolilajinen”, Remus sanoo, eikä edes tunne mitään.
”Aivan, isäni riemastuisi.”
Dracon vastaus on liian terävä, etenkin kun hän tarttuu Remuksen hiuksiin ja suutelee taas. Ne ovat karheat siinä missä Dracon omat hiukset ovat silkkistä suortuvaa, kaikki pojassa on sileää ja Remuksen teräviä kulmia sekä maalaismaisia pisamia hienompaa. Ainoa tahra ihon puhtaudessa on musta läikkä kyynärvarressa, sitä he kumpikin välttelevät kuin eivät näkisi ollenkaan. Muut arvet eivät näytä sen rinnalla miltään.
”Tee se nyt vain”, Draco komentaa, ”kosketa minua.”
Ja Remus tottelee, mutta puree jälkiä paidan alle. Hän ei ollut heistä se koira.
*
Eräänä yönä kuumuus on liikaa, iholla kiirii hikihelmiä ja kahvi saa vain sydämen tykyttämään levottomana.
”Vie minut pois”, Draco kuiskaa, eikä Remuksesta ole vastustamaan.
Yhdessä ilmiintymistä varten pitää tarttua kädestä kiinni, ja se tuntuu kaiken heidän tekemänsä jälkeenkin kiusallisen intiimiltä. Kun tyhjyys päästää heistä otteensa ja Remus kuulee meren, hän miettii tekikö sittenkin virheen. Draco hengittää suolaista ilmaa syvälle sisäänsä, eikä päästä hänen kädestään irti.
Remus miettii harrastiko hän Siriuksen kanssa seksiä samalla rannalla. Ehkä tämä on sen hänen mielensä takapirun tuotos, sen joka puhuu vuorotellen erilaisilla menneisyyden äänillä ja jolla on aina Siriuksen virne.
Draco painautuu Remusta vasten täynnä nälkäistä tarvetta, yö on yhä ylettömän tukala mutta ainakaan ankeuttajat eivät tule niin lähelle rantaa. Hiekka tarttuu kiinni ihoon ja Dracon kädet kourivat Remuksen karvaista selkää. Avoimen taivaan alla siinä on jotain erityisen moraalitonta, mutta he eivät osaa lopettaa ennen vapinaa ja Dracon silmistä pusertuvia kyyneleitä.
*
Merivesi on viileää ja huuhtoo lian pois heidän ihojensa pinnalta. Draco nojaa päätään Remuksen soliskuoppaan ja luultavasti miettii sitä samaa mitä hänkin: että olisiko parempi vain uida niin kauas, ettei jaksaisi takaisin. Tai vajota syvyyksiin tällä tavalla sylikkäin, sehän olisi melkein romanttista, mutta ei heidän tapauksessaan. Luultavasti se näyttäisi siltä, että likipitäen pedofiili opettaja veti entisen oppilaansa mukanaan.
”Kukaan ei koskaan ojentanut minulle kättään tarpeeksi ajoissa. Miksi minä laittaisin jonkun muun perheeni ja kunnian edelle?” Draco kuiskaa katkerana.
Remus ei sano mitään, koska Draco on ehkä liian nuori ja sokea ymmärtämään. Mutta henkilökohtaisesti Remus toivoo, ettei hänellekään olisi tarjottu lempeyttä – tai ainakin että hän olisi tajunnut kieltäytyä ennen kuin oli liian syvällä saadakseen henkeä.
Ehkä he molemmat ovat vannoneet uskollisuutta väärälle jumalalle, sellaiselle joka ei todella välitä uhrauksista. Varsinkaan niin vähäisistä kuin he.