Nimi: Päivä kerrallaan
Kirjoittaja: miiinäää
Ikäraja: K11
Genre: Drama
Vastuuvapaus: Minun on, minun on. Paitsi, mitä nyt tunnistatte sieltä kuuluvan todellisuuteen, niin niitä en omista.
Haasteet: Rikoshaaste (näpistely), raapalehtinen
A/N: Ensiksi ajattelin, että kleptomaniasta olisi mielenkiintoista kirjoittaa ja aluksi yritinkin. Mutta kääntyi tälläiseksi, mistä en ole sinänsä pahoillani. Pidän tästä valtavasti, kun ihastuin lennosta keksittyihin hahmoihin ihan suunnattomasti. Ehkä palaan heihin vielä jossain vaiheessa. ;) Nyt lukuiloa.
Raapaleiden sanamäärät: 300 + 200 + 300Päivä kerrallaan
Ihmisiä joka puolella, väentungos, eikä ihmismassa liikkunut kunnolla mihinkään suuntaan. Edessä kulkevalla naisella käsilaukusta pilkistää rahapussi ja se on seuraavassa silmänräpäyksessä se on sujahtanut Pajun takin povitaskuun. Hontelon puoleinen nuorimies pujottelee ihmismassan läpi ja kääntyy toiselle kadulle. Alitajunnassa tuntuu pistos, mutta se häviää kuten aina.
Paju niiskauttaa nenäänsä ja kaivaa lompakon povitaskustaan. Hän koluaa koko lompakon lävitse ja löytää yhteen satayksitoista euroa ja viisikymmentä senttiä ja kolme alennuskuponkia ruokakauppaan – ihmiset pitävät liikaa rahaa mukanaan. Kortit ovat turhia, samoin lompakko, joten ensimmäiseen vastaan tulevaan roskikseen Paju pudottaa kenenkään kiinnittämättä sen suurempaa huomiota halvan ja jo hieman risaisen lompakon.
»Onnistiko?« on ensimmäinen sana, jonka Paju kuulee esitettävän ja hän nyökkää aavistuksen. Siro, naisen käsi silittää nopeasti hänen poskeaan ja antaa huulien väliin valmiiksi käärityn sätkän – palkkio. Kolmen tunnin kuluttua hän saisi uuden, kunhan saisi jotain tuotua. Rahaa mieluiten tietysti.
»Onnisti?« sohvalla istuva Pete kysyy ja napsauttaa kuulakärkikynän terän esiin. Paju nyökkäsi ja kaivoi rahat vetoketjullisesta taskustaan ja laski pöydälle. Hiljaisuuden vallitessa Pete laski rahoja ja lisäsi ne jo kokoon saatuun summaan.
»Jep, enää viis euroa, niin on vuokra koossa. Vittu me ollaan parhaita« Pete nauraa ääneen ja ensimmäisen kerran sinä päivänä Pajunkin huulille valuu hymy. Punatukkainen nainen istuu Peten viereen ja nojautuu tämän olkaa vasten.
»Kuvittele, Tintti, te ootte saaneet Pajun kanssa kokoon yhden aamun aikana jo kakssataayheksänkytviis euroa. Viis euroa, niin on vuokra koossa ja sitten voidaan suunnitella, mitä syödään.«
Tintti huokaisee helpotuksesta ja kääntää katseensa Pajuun. Tämä tietää jo, mitä Tintti tulee sanomaan, mutta imee tyytyväisenä sätkäänsä (päivän ensimmäistä) ja katsoo naista suoraan silmiin.
»Mä tiedän, että sä tulit vasta, mutta pitäiskö mennä? Päiväruuhka alkaa olla ohitte.«
»Joo, mennään, että päästään syömäänkin tänään« Paju myöntyy ja karistaa sätkästään tuhkaa tuhkakuppiin. Tintti nyökkää, nousee seisomaan, sitoo punaiset hiuksensa sotkuiselle poninhännälle ja pukee paksun hupparin päälleen – ulkona on pikkupakkasta.
~*~
Tintti katselee kirjakaupassa viattoman näköisen kirjaa ja välillä sipaisee kasvoille karkailevaa hiustupsua takaisin korvan taakse. Hän vilkuilee laiskasti ympärillään hyöriviä ihmisiä – jouluintoa, joka näiden kasvoilla hehkuu tai päinvastaisesti hermostuneisuutta. Lahjat pitää ostaa, mutta mitä keksiä kenellekin?
Ohittaessaan suurempaa porukkaa hän sujauttaa kirjan suureen laukkuunsa, kiertää kassan kaukaa ja pujahtaa aukinaisesta ovesta, kun pari ihmistä tulee sisään. Hälyttimet aloittavat huutamisen heti ja jalat kirivät nopeuttaan. Joku huutaa perään ja nopeus muuttuu juoksuksi. Kirja on kahdenkymmenenviiden euron arvoinen, mutta täydellinen lahja Petelle, että sen takia karkuun juoksemisen on sen arvoista.
Tintti juoksee niin pitkälle kuin jaksaa ja pujahtaa suureen tavarataloon sisään, hukkuen sen asiakkaiden massavirtaukseen. Hän jää norkoilemaan Tiimarin eteen ja pitää silmällä kassaa. Nuoren näköisellä tytöllä ei ole rahapussia ja taskussa ei vetskaria, joten taskuun tiputetut kolikot ovat helppo saalis.
Kun tyttö ohittaa oviaukon, Tintti lähtee seuraamaan tätä pari askelta jäljessä ja kun ihmisiä tulee vastaan, luo ympärille näkösuojan, hän sujauttaa kätensä takuun mahdollisimman huomaamatta ja tarttuu niin moneen kolikkoon kuin pystyy. Punapää kääntyy tytön takaa kädet oman hupparinsa taskussa viistoon vasemmalle, kun tämä vilkaisee taakseen aistien kosketuksen;
rahan puuttumista ei kuitenkaan huomaa.
Päästyään ulos tavaratalosta Tintti laskee rahat ja hymähtää. Kolme euroa ja yhdeksänkymmentä senttiä. Toivottavasti Pajulla parempi onni.
~*~
»Mitä me syödään?« Pete kysyy ja laittaa vuokrarahat kirjekuoreen. Tintti kohauttaa olkiaan ja Paju kurtistaa kulmiaan; kumpikaan ei sano mitään ja Pete tietää monen vuoden kokemuksesta, etteivät nämä tule pukahtamaan sanaakaan ennen hänen ehdotusta.
»Makaronijauhelimössöä?«
»Äh, sitä on ollu liikaa…« Tintti valittaa ja valuu parempaan asentoon sohvalla.
»Miten ois, jos ostetaan makkaraa monta paketti, pöllitään pari pussia lihasuikaleita, ostetaan monta sipulia ja leipää. Tehdään niistä sitä mössöä pannulla?« Paju ehdottaa ja käärii sätkää keskittyneesti.
»Käy!« Tintti huudahtaa ja nousee parempaan asentoon. »Tupakkaakin täytyy ostaa. Sitä ei saa pöllittyä…«
»No, mennäänpä sitten« Pete sanoo, lyö kämmenet reisiinsä ja nousee heittäen takin niskaansa.
Tintti on jo ottamassa Atrilli-merkkistä makkarapaketti, kun Paju huudahtaa, ettei sitä. Punapää kurtistaa kulmiaan ja vilkaisee tummatukkaista nuorukaista ilkeästi. Silmät huutaa kysymystä ‘miksei’ ja tuhahdus karkaa, kun toisenlainen makkarapaketti lasketaan koriin. Kun muita ihmisiä ei näy ja he ovat kameran sokeassa pisteessä, Pete tunke farkkuihinsa, munien kohdalle yhden lihasuikalepussin, ja Paju toisen.
»On tääkin tapa näpistää« Tintti mutisee itsekseen ja ansaitsee naurunremakan ystäviltään.
Rahat riittävät juuri ja juuri – viisikymmentä senttiä jää ylitse, kun ostoksina on vain maitoa, kahvia, suodatinpusseja, tupakkaa kaksi toppaa, venttejä, rizloja, kaksi paketti makkaraa ja sipuleita. Ulkona, katseilta piilossa lihasuikalepussit laitetaan muiden ostoksien sekaan ja kolmikon huulilla kareilee hymy; yhtenäinen ja salaperäinen. Helpottunut ja onnellinen.
Sitä päivää ei täytyisi elää nälässä.
»Mää vihaan sipulin kuorimista!« Tintti valittaa pöydän ääressä, kun Pete ja Paju polttavat tiskipöydällä istuen tupakkaa. Ruoanlaitto on naisten hommaa ja Tintti heistä hallitsee sen parhaiten. Paju naurahtaa ivallisen puoleisesti ja saa Tintin osoittamaan itseään veitsellä. Punapään silmät vuotavat, mutta niissä pilkehtii huumori, ja radio soittaa Eminemiä.
»Kuoris nyt vaan, niin päätään syömäänkin joskus« Pete mutisee ja Tintti heittää tätä kohden rannerenkaansa. Paju pudistaa päätään ja tumppaa sätkänsä pesualtaaseen. Ulkona taivas on revennyt ja kaataa sangosta ihmisten päälle vettä.
He sentään selvisivät tämän päivän.