Laske tähdistä ikuisuus | S

[Pansy Paradise]

Kirjoittaja: Pansy Paradise
Ikäraja: S
Yhteenveto: Piti juosta ja hymyillä


*~*~*~*



Tehtävä oli hymyillä kauniisti. Hymyile tai kuole. Kaikkea sai tehdä, ei vain saanut näyttää että oli rikki. Rikottu, hajalla, särkynyt.

Nauraa oikeissa kohdissa, lopettaa enkelipuheet. Olla elossa, hengittää. Ei saanut leikkiä kuollutta, itkeä. Tai nauraa liian äänekkäästi, tai hymyillä typerästi typerissä kohdissa. Piti pelata täydellisyyttä.

Enkeleistä ei saanut puhua. Enkeleitähän ei ole olemassa. Piti juosta ja hymyillä. Ei saanut hengästyä. Kaiken piti olla kevyttä. Tähtiä ei saanut jäädä katselemaan. Piti katsoa aamunkoittoa.

Yöhön ja kuutamoon jääminen oli kiellettyä vaikka siellä nauroi aidosti. Nauroi kaikille, kaikelle.

Piti kutoa unelmien ja valheiden verkkoa, yksin. Kertoa kaikesta muttei mistään.

Elämä oli tähtien valossa kimaltava laatoitus, pysy keskellä, älä koske saumoihin, leikkiä. Elämästä oli tullut peli.

Tähtitaivaan alla, siellä vain oli, ei tehnyt mitään, runoili, unelmoi, teki sitä mitä ei osannut, mitä halusi. Siellä ei ollut enää kuori. Ei enää haamu. Oli näkyvä. Välitti itsestään, ei muista.


Koska olihan siellä vain hän ja yksinäisyys.


***

Aamunkoiton lapset valoa koskettaa,
kuutamoyön lapset sitä halajaa.

Leikkiä vain, laske tähdistä ikuisuus,
kunnes aamunkoitto valkenee.

Katso kuuta laskevaa, sinne haipuu yö
Huomenna voit uudestaan
ikuisuutta laskea.

Kunnes aamu koittaa
ja ikuisuus vaipuu yksinäisyyteen.

[culliina]

Kaunista.
Rakastin ficin syvyyttä, sen filosofisuutta ja syvempien merkitysten verkkoa. Se oli kuin verhonrako ikkunassa, josta saattoi nähdä palan äärettömyyttä, tähtitaivaan. Kaunista ja voi, niin todellista!

Yöhön ja kuutamoyöhön jääminen oli kiellettyä vaikka siellä nauroi aidosti.

Tämä oli ehdottomasti paras kohta. Se kuvastaa niin selkeän vahvasti elämää, kuinka täytyy kulkea sääntöjen mukaan, vaikka toisin olisi parempi. Kuinka ihminen ei enää saa elää yksin, vaan hänet pakotetaan osaksi valoa, yhteiskuntaa, joka monesti osoittautuu yötäkin pimeämmäksi ja petollisemmaksi. Yksin olisi onnellinen, mutta kuinka kukaan voi olla yksin itsensä kanssa? Paradoksit ovat nyky-yhteiskunnan perusta. Yksin saa elää omilla ja luonnon ehdoilla. Toistaiseksi ei orava ainakaan minua ole kieltänyt menemästä uimaan, se on aina ollut joku toinen ihminen.

Joskus toivon voivani elää yössä, ainakin entistä vapaammin. Tuntui kuin ficcisi olisi pukenut sen kaiken sanoiksi, lauseiksi, ja järjestänyt niistä karunkauniin kokonaisuuden. Ei selvästikään aloittelijan työtä.

Kiitos tästä palasta elämää.

~Culliina