Sisälläkin sataa, S, angst | Narcissa, FF100

[Kupla]

Nimi: Sisälläkin sataa
Kirjoittaja: Kupla
Beta: Nilla
Genre: Angst
Päähenkilö: Narcissa
Ikäraja: S
Vapausvastuu: En omista tässä tekstissä mainittuja henkilöitä, paikkoja tai muita asioita. Ne kuuluvat J. K. Rowlingille. En saa tästä rahallista korvausta.
Tiivistelmä: Lucius sanoi, että sisälläkin sataa kun minä olen paikalla.
A/N: Näemmä minulla syntyy taas vaihteeksi angstia. Ficin Narcissalle halusin luoda selvästi kaksi puolta, yhden sellaisen joka kertoo kaikesta yksipuolisesti ja toisen, joka pyrkii pinnalle, janoaa oikeudenmukaisuutta mutta ei kuitenkaan koskaan pääse voitolle toisesta puolesta. Osallistuu FF100:an. Ja ei, en tiedä tästäkään mitä mieltä olen...
Sana: 016. Violetti.


15.11.
Sataa ja tuulee. Nurkista vetää taas kerran, vaikka Lucius väitti viime syksynä korjanneensa raot. Kynttilät tuppaavat sammumaan heti kun ne saa sytytettyä. Ruokasalin ikkunankarmien läpi valuu vettä, ja kotitontut saavat puunata koko ajan sitä suurta ikkunaa. Eihän se käy laatuun, että ikkuna ei olisi tahraton. Ajattelin pitää illalliskutsut.


16.11.
Lucius sanoi, että sisälläkin sataa kun minä olen paikalla. Hän ei ole hyvällä tuulella. Kolea ilma ottaa kai hänen polveensa, vaikka hän väittääkin että se on aivan kunnossa. Ei kai hän käyttäisi kävelykeppiään siirtyessään kirjastosta oleskeluhuoneeseen, ellei polvessa olisi taas jotain. Minulla on ikävä Dracoa. Onneksi hän tulee kotiin jouluksi. Lucius kielsi kirjoittamasta Dracolle niin usein. Muut kuulemma voivat nauraa hänelle jos kotoa tulee koko ajan kirjeitä. Jos Dracossa on yhtään samaa kuin Luciuksessa, kukaan ei todellakaan tule nauramaan hänelle. Draco on lahjakas kirouksissa ja herjoissa. Sukuperintöä.


Milloin minut kahlittiin tähän kartanoon? Milloin kauniista, hyvään sukuun kihlatusta tytöstä tuli tällainen?


18.11.
Lucius nukkuu taas vaihteeksi kirjastossa.


Mitä minä tein? Onko minussa todellakin niin paljon vikaa, kuin ihmiset väittävät?


23.11.
Leikkasin saksilla vahingossa sormenpäähäni. Se tuntui oikeastaan hyvältä. Lucius suuttui, kun verta valui matolle. Hän huusi minulle. Minä huusin takaisin. Ulkona ei enää sada, mutta on pilvistä. Ilma on viileää. Ehkä kohta sataa lunta. Lumi olisi mukavaa vaihtelua tähän harmaaseen maisemaan. Lapsena otin kiinni lumihiutaleita ja katselin niitä aina siihen asti, kunnes ne sulivat pieniksi vesihelmiksi. Ne kaikki olivat erilaisia. Draco teki samaa ollessaan nelivuotias.


24.11.
Tänään satoi lunta. Se suli heti pois, maa ei ole vielä edes roudassa. Lumi takertui siihen isoon ikkunaan ruokasalissa. Istuin koko päivän ikkunan edessä ja katselin lunta. En mennyt ulos, Lucius olisi nauranut minulle. Kylmää ja kosteaa säätä taas luvassa, Lucius on äreä ja turhautunut ja minä vilustunut.


Minä voisin mennä pois – menisinkin, ellei minua vielä tarvittaisi. Kun pirullinen puoleni saa vallan, minun tekee mieli tappaa itseni. Haluaisin nähdä ihmisten ilmeet kun he kuulisivat siitä. Luciuskin voisi joskus katua jotakin.


29.11.
Tylypahkasta otettiin yhteyttä. Lucius ei tarkkaan kertonut mitä oli tapahtunut, mutta Draco oli kai saanut jostain jälki-istuntoa. Lucius meni Tylypahkaan selvittämään Severuksen kanssa, mistä oikein oli kyse. Leikkasin taas saksilla sormeeni.


Olen niin säälittävä, että tekisi mieli nauraa. Tuntuu siltä kuin mieleni olisi kahlittu. En osaa enää ajatella ympäröivää maailmaa, säkenöivästä naisesta on tullut puolikas jääpatsas.


3.12.
Lucius lupasi, että kävisimme joku päivä Viistokujalla yhdessä. Dracolle pitää ostaa joululahjoja, Lucius tarvitsee pari uutta kaapua, ja kyllä minulle muutama uusi silkkipuku tai tanssikengät kelpaisivat. Vaikka enhän minä


”Cissa?”
Käteni jähmettyi kesken lauseen. Sulkakynän smaragdinvärinen muste valui pieneksi lammikoksi paperille, ennen kuin ymmärsin nostaa kärjen pois. Se tahri viimeisen kirjoittamani sanan.
”Mmm-m?” vastasin, ja toivoin, että Lucius olisi jo unohtanut mitä asiaa hänellä minulle oli.
”Mitä sinä teet?”
Hänen äänensä oli uninen, vähän karhea. Puraisin huultani ja harkitsin, etten vastaisi.
”Kirjoitan. Reseptejä. Tulen nukkumaan ihan kohta. Kirjoitan tämän ohjeen loppuun.”
Selkäni takaa kuului kahinaa ja narahduksia, kun Lucius pyöri sängyllä ja jatkoi sitten uniaan. Kun hänen hengityksensä kuulosti rauhalliselta, suljin nahkakantisen muistikirjani. Jätin sulkakynän pöydälle, kyllä joku sen siitä korjaisi ennen aamua. Hengitin kynttilää kohti. Se sammui.


Liian koleaa, liian kosteaa.

[Sirina Black]

Hmmm. Mitähän fiksua tästä nyt sanoisi? Mielenkiintoinen on ehkä parhaiten tätä kuvaava sana. Ja erilainen.

Narcissan ajatukset ovat jotenkin niin käsinkosketeltavan angstisia ja sellaisia joihin itsekin pystyn samaistumaan.

Milloin minut kahlittiin tähän kartanoon? Milloin kauniista, hyvään sukuun kihlatusta tytöstä tuli tällainen?

Ihana. Retoriset kysymykset sopivat tämänkaltaisiin ficceihin todella hyvin.

Olen niin säälittävä, että tekisi mieli nauraa. Tuntuu siltä kuin mieleni olisi kahlittu. En osaa enää ajatella ympäröivää maailmaa, säkenöivästä naisesta on tullut puolikas jääpatsas.

Cissa-parka. Ei se rikkaan naisen elämä ole niin helppoa kuin kuvittelisi.


Tykkäsin kovasti!


*Sirina kiittää ja kumartaa*

[Kupla]

Sirina, kiitän Erilainen tämä nyt ainakin on, ja hyvä, kun pidät tätä myös mielenkiintoisena. Hain noihin päiväkirjamerkintöihin sellaista tiettyä yksinkertaisuutta ja angstia. Kiitos taas kerran kun kommentoit!

[Lils]

Tämäpä mielenkiintoinen fic!

Luciuksen ja Narcissan avioliitto ei ole koskaan ollut minunkaan mielikuvissani täysin onnellinen, ja tämä sopi siihen hyvin. Narcissa on kuitenkin hahmona myöskin hyvin ylpeä ja sillä tavalla heltymätön, ettei koskaan todella myönnä mikä on vialla - ja jos myöntää, senkin hyvin kylmästi ja tunteettomasti, niin kuin sillä ei todella ole väliä. Luciuksen äreys jotenkin kuvasti ehkä sitä ikää, tai en tiedä; olen aina ajatellut Luciuksen vähän silllä tavalla vanhentuvan, että se lipevyys muuttuu vähitellen äreydeksi ja turhautuneeksi, sukkeluudet loppuvat ja sitten jäljelle jää vain se raivo ja kiihtyvät tunteet, eikä niitä osata enää muotoilla sen tekoasiallisemmin. Ja Narcissaa hän on tuskin koskaan ymmärtänytkään pintatasoa enempää.

Pidin ficin sisällöstä; päiväkirjamaisuus oli kiva tapa toteuttaa tämä, tosin olisivathan merkinnät saaneet olla pidempiäkin. Yleinen kursiivi oli jätetty pois, mutta se mielestäni selkeytti tätä ja teki tästä todellisemman - vähemmän pakkorunollisen, kirjallisen. Myös maininnat Dracosta olivat ihania, sillä kuitenkin oma lapsi kuuluu jokaisen vanhemman arkeen useinkin, ja olisi ollut outoa, jos nainen olisi kirjoittanut päiväkirjaan vain miehestään.

Kielellisti tämä ei ollut niin mestariteos, mutta senhän tekee jo aikakin - on itsestäänselvää että kirjoittaja kehittyy paremmaksi ja paremmaksi vuosien aikana, eikä tämäkään ollut edes huono. : D Pidin siitä arkisuudesta ja helposti ymmärrettävästä tekstistä, joka oli jollain alistuvalla tavalla hyvin musertava ja alakuloinen.

Kiitos tästä!

[Sisilja]

En muista ikinä ennen lukeneeni ficciä, joka on melkein kokonaan kirjoitettu päiväkirjamuodossa, mutta ihastuin tämän tekstin tyyliin kyllä heti ensi silmäyksellä! Minusta Narcissan hahmolle sopii päivänkirjan pitäminen, koska miellän sen tavan jotenkin sivistyneeksi, tärkeiden hetkien kirjoittamisen muistiin, nahkakantiseen muistikirjaan nyt varsinkin. Tosin tässä tapahtumat eivät ole suuria ja merkittäviä, ne ovat vain välähdyksiä väsähtäneestä arjesta, ja juuri se onkin hieno koukku. Kunpa merkinnät olisivat olleet vielä hivenen pidempiä ja kertoneet vähän enemmän.

Pidin Narcissan viileästä ja toteavasta tavasta kirjoittaa. Se ei äkkiseltään kerro asioista kuin pintaraapaisun, mutta kun sanoja tarkastelee pidempään, löytää rivien välistä paljon katkeruutta ja toivottomuutta. Luciuksesta valuu pois se ennen niin tuttu kopeus ja arvokkuus, jäljellä on enää äreä ja tyytymätön, lyhyessä ajassa paljon vanhentunut aviomies, joka nukkuu mieluummin kirjastossa kuin vaimonsa vierellä, valittaa, ärhentelee ja valittaa, ei oikeastaan enää edes elä, on vain. Narcissa pysyy silti vaiti, ei anna toivottomuutensa räiskähtää esiin, ei anna itsensä paeta sitä kaikkea. Tavallaan se on kovin surullista, ja sait minut todella myötäelämään Narcissan tuskaa. Lyhyet maininnat Dracosta olivat mukavia, hellyttäviäkin, ja niitä olisi minusta voinut vilistä tekstissä vielä enemmänkin.

Kieli oli tässä näppärän yksinkertaista, lyhyet lauseet palvelivat tekstiä ja sen tarkoitusta oikein hyvin! Tässä oli paljon kekseliäitä yksityiskohtia, kuten lumihiutaleet tai Luciuksen kävelykeppi, jotka kertovat elämästä ja sen laadusta yllättävästi ja mielenkiintoisesti. Lyhyesti sanottuna pidin, kiitos!