Kommenttikampanjasta päivää!
En olekaan ennen kommentoinut kuin muutamaa originaalia, koten tämä on pikkusisen vaikeaa. Valitsin tämän ficin kuitenkin jo nimen perusteella, nimen, joka on muuten uskomattomattoman kaunis, ja vaikka originaaleja useimmiten on vaikea kommentoida, aion yrittää parhaani.
Pakko muuten sanoa, että tämä oli hyvä valinta: jos nimi jo ihan yksistään oli liian ihana sivuuttaa, oli varsinainen ficci vielä parempi, vaikka sen saattaakin kokonaisuudessaan tiivistää noihin kolmeen sanaan, kymmenen tyhjää tuijotusta. Pidin siitä, kuinka nuo tuijotukset toistuivat tekstissä, vaikka tämä ei ollutkaan kovin pitkä. Mutta olen oppinut arvostamaan raapaleita, etenkin tällaisia kauniita ja hieman katkeria, suoria, mutta kuitenkin vertauskuvallisia ja paljon arvailun varaan jättäviä.
Pidin ideasta, repliikeistä, kuvailusta, kaikesta. Mutta täytyy sanoa, että hienointa oli se, että vaikka tästä välittyikin suru sekä kuolema, ei hetki, eivätkä sanat kuitenkaan tuntuneet itsetuhoisilta. Tämä oli kauniilla tavalla itsetuhoinen, kuten kertoo esmerkiksi tämä kohta:
Illalla kiipeän sillalle ja lennän.
Vaikka niinsanotun kuolin-/itsemurhatavan tästä tietääkin, se on kuin vertauskuva, liian kanis ollakseen pelottava, vaan kuitenkin surullinen. Itseasiassa tuo taisikin olla minun suosikkini koko tarinasta, vaikka pidin kaikesta muustakin, jokaisesta sanasta. Tästä en löytänyt sitä tietynlaista, hieman vanhanaikaiste runollisuutta, loppusointuja joka lauseesta. Muutamasta ylläkin, mutte se ei ole olennaista sen kannalta, mitä vielä tahdon sanoa.
Tämä oli kuin sellaista madernia runoutta, sanoja peräkkäin, kauniita lauseita. Ja realistista, vaikka kerrottu vertauskuvilla. Rakastuin.
Toivottavasti kommentti piristi ihan edes pikkiriikkisen : )