Title: Romahtamaisillaan
Author: Sieppeli
Fandom: APH
Genre: Fluff, slash, dark
Pairing: GerIta (Germany, Italy), sivumaininta FrUk (France, UK)
Ikäraja: K11
Summary: Italian mieli alkaa olla romahtamaisillaan, mutta Saksan olkapää on aina käyttövalmis.
Warning! Seuraava ficci sisältää Dark!Italyn, eli pientä pätkää hänen ”pimeästä” puolestaan. Jos olet liian tottunut PASTAAAAA~! huutelevalle, aina iloiselle Italialle, tämän ficin alku saattaa kuulostaa sinusta hyvin oudolta. En vastaa seurauksista~!
So… Shall we begin?
* * *
Miehet nauroivat katkeransuloista nauruaan ja joku heistä suoristi mustanvihreää pukuaan. Maassa makaava nuorempi mies ei enää yrittänyt päästä ylös ja antoi veren valua haljenneesta huulestaan lattialle.
”Siinä.” Huomattavan tukeva mies sanoi ja sylkäisi maahan hakatun miehen vierelle, ”Ehkä tällä kertaa opit kuka täällä määrää. Jos et olisi se kuka olet, olisit jo kuollut, lupaan sen...” Mies käänsi selkänsä maassa lojuvalle miehelle, ja hänen oikealla puolellaan seisonut mies kyyristyi tämän puoleen, nostaen tätä hieman kauluksesta lähemmäs.
”Yeah.” Mies niin haisi vahvasti tupakalta ja muilta huumausaineilta, että hänen nostamansa miehen oli pakko kääntää päänsä pois, ”Kuulit mitä sanottiin. Ensi kerralla myö halutaan meiän rahat ajoissa. Capire?” Nuorempi mies käänsi katseensa tupakalta haisevaan mieheen ja sylkäisi verta suustaan tämän naamaan. Mies karjahti järkyttyneenä ja läimäisi nuorempaa miestä poskelle.
”Lopetatkos vitkastelun, hä! Alan saada tarpeekseni susta!”
”Minä alan saada tarpeekseni teistä.” Lyöty mies kuiskasi kylmästi, ”Alan saada tarpeekseni sinunlaisistasi paskiaisista, jotka luulevat omistavansa minut.”
”Nyt kuule pentu-” Tupakalta haiseva mies ärähti ja oli lyödä uudestaan, mutta nuorempi tarttui häntä kädestä ja väänsi.
”Pentu?” Mies kuiskasi, ”Minä olin täällä kun isoisoisäsi menetti henkensä maansa puolesta. Sinä häpäiset omilla teoillasi kaiken, minkä puolesta hän taisteli.” Kuului räksähdys kun nuorempi mies väänsi toiselta olkapään paikaltaan. Tupakalta haiseva mies huusi kivusta ja tuli heitetyksi pois tieltä. Joukon muut miehet peruuttivat säikähdyksestä, paitsi heidän tukevahko johtajansa, joka kääntyi jälleen ympäri tarttuen revolveriinsa.
”Nytkö rupeat taistelemaan vastaan?” Hän nauroi osoittaessaan revolverillaan miestä päähän, ”Eikö se ole jo liian myöhäistä?”
Ruskeahiuksinen mies nosti hitaasti katseensa lattiasta ja hänen kansalaisensa näkivät vain kieroon kasvaneen hymyn hänen kasvoillaan. Silloin tupakalta haiseva mies huomasi tämän kädessä jotain, mikä ei ollut siellä aikaisemmin. Ruskeahiuksinen huomasi tämän säikähtäneen ilmeen ja katsoi tätä karmivan lempeästi.
”Oliko tämä sinun?” Hän kysyi kohottaessaan juuri nappaamansa aseen miestä kohti. Tupakalta haiseva mies yritti huutaa jotain puolustukseksi, mutta se hukkui käsiaseen pamahdukseen. Porukan muut miehet, jopa heidän johtajansa havahtuivat pelästyneinä. Johtajan revolveri putosi kolahtaen hänen kädestään.
Myöhemmin Italia poistui talosta yksin.
* * *
Illasta Saksa saapui kotiin kyllästyneenä. Jälleen taas yksi päivä mennyt kokouksissa istuessa, eikö Kreikka voisi tehdä hänen elämäänsä vielä hieman vaikeammaksi?
Saapuessaan eteisestä olohuoneeseen ja aikoessaan jättää päällystakkinsa toistaiseksi sohvalle hän huomasi jonkun muun tehneen saman. Vielä välittämättä enempää Saksa laittoi omansa sen vierelle, mutta sitten hänen silmiinsä osuivat veripisarat, joita tämä toinen takki oli täynnä. Ottaessaan sinisen takin käteensä Saksa tunsi sen olevan vielä hieman lämmin. Omistaja ei siis ollut saapunut kauaakaan ennen häntä.
”…” Saksa mietti mitä tekisi, ”Italia!”
Vastausta ei kuulunut Saksan lähtiessä etsimään miestä, mutta hän löysi tämän nopeasti vessasta peilin edestä. Italia ei aluksi huomannut hänen saapumistaan, joten hän säpsähti tämän nähdessään.
”Sa-Saksa!” Hän sanoi kuulostaen yllättyneeltä, ”Jo-joko sinä tulit kotiin? En kuullut sinun-” Vaikka Italia oli yrittänyt piilottaa haljennutta huultaan vessapaperin alle, oli Saksa sen jo huomannut. Huokaisten hän oli tullut lähemmäs ja tarttui hellästi paperia pitelevään käteen.
”Näytäpä.” Saksa pyysi. Italia katsoi häntä säikähtäneesti silmiin ja antoi täristen myötä hänen pyynnölleen. Aukinaisen huulen nähdessään Saksa huokaisi surullisesti ja kurottautui Italian yli ottamaan sidetarpeita lääkekaapista.
”Mitä tällä kertaa?” Hän kysyi yrittäen peittää vihaisehkoa äänensävyään. Italia laski arasti katseensa maahan.
”Sama kuin ennenkin…” Kuului surullinen vastaus. Saksan nyökkäsi vakinaisesti saadessaan käsiinsä tarpeet, joita oli etsinyt.
”Istu alas.” Hän pyysi. Italia rojahti vessan kannelle istumaan, eikä irrottanut katsettaan lattiasta. Saksa laittoi puhdistusainetta pumpulipalalle ja alkoi hellästi puhdistaa Italian haavaa.
”… Minä tapoin heidät…” Italia kuiskasi varovasti Saksan ollessa valmis, ”Minä tapoin omiani.”
”Se oli tässä tilanteessa sallittua.” Saksa vastasi laittaessaan nyt veristä pumpulipalaa roskakoriin.
”Mutta-” Italia yritti sanoa vastaan, mutta keskeytti lauseensa ja kadotti päänsä käsiensä alle piiloon. Saksa näki niidenkin olevan veressä. Hänen sydäntään raapaisi ja hän laski kämmenensä Italian päälaelle.
”Ei hätää.” Hän sanoi varovasti silittäessään ruskeaa hiuspehkoa, ”Se on jo ohi. Olet taas hieman vapaampi valtio.” Aristellen Saksa laski huulensa Italian päälaelle ja tarttui sitten tätä kädestä vapauttaen hänen kasvonsa ja vetäen tämän ylös ja pois vessasta. Italia seurasi estelemättä häntä sohvalle, johon Saksa hänet istutti.
”Odota siinä ja lepää hetki.” Saksa pyysi ja lähti kohti keittiötä, ”Minä laitan sillä välin hieman ruokaa.” Saksa ei enää nähnyt Italian varovaista nyökkäystä, mutta kymmenen minuutin päästä palatessaan hän huomasi tämän olevan jo unessa käpertyneenä Saksan takin alle lämpimään. Italia tuhisi hieman unissaan, mikä näytti enemmän siltä, kuin hän olisi yrittänyt syödä takkia, joka oli vedetty turvallisesti lähelle kasvoja. Saksa huokaisi pienesti ja tuli toisen vierelle maahan istumaan, silittäen pehmeästi Italian poskea. Italialainen nojautui hieman hänen kättään vasten ja pieni hymy paljastui takin alta. Poskien punertumista oli Saksan enää siinä vaiheessa vaikea estää.
Italia kuitenkin avasi silmänsä hetkeä myöhemmin ja heidän katseensa kohtasivat. Saksa hämmentyi jälleen ruskeiden silmien viattomuudesta, vaikka vasta kymmenen minuuttia sitten Italia oli kertonut tappaneensa ihmisiä.
”… Ruokaa?” Italia kysyi. Saksa pyöräytti silmiään ja irrotti kätensä toisen poskelta.
”Ajattelin, että saattaisit haluta pastaa tänään.” Saksa vastasi noustessaan ylös. Se sai heti Italiaan liikettä ja tämä pomppasi istumaan.
”Ve~!” Italia riemuitsi ja puristi vihreää takkia lähemmäs rintaansa. Saksa yritti turhaan pyyhkiä huuliltaan hymyä, jonka toinen valtio sai aikaan, kääntyessään takanaan olevan pöydän puoleen ottaakseen sieltä lautasen, jonka oli tuonut jo Italiaa varten. Hän aikoi antaa lautasen hänelle, mutta italialainen vetikin Saksan vierelleen sohvalle istumaan. Italia otti häntä kädestä, laittoi siihen haarukan ja ohjasi käden laittamaan hänelle pastaa suuhun. Puna Saksan kasvoilla levisi lisää.
”Hyvää.” Italia myönsi huuliaan nuolten nieltyään ensimmäisen haarukallisen. Saksa yritti kiittää kehuista, mutta siitä tuli vain: ”D… -he…”
”Saksankin pitää syödä.” Italia päätti parin haarukallisen jälkeen ja otti käden jälleen ohjattavakseen. Saksa kiltisti myöntyi toisen käskyyn, mutta ei huomannut yhtä pastanpätkää, joka oli jäänyt roikkumaan pitkälle haarukan alapuolelle. Nopeasti pätkä oli päätynyt molempien suuhun ja vain sen kymmenen senttimetrin pituus oli heidän huuliensa välillä. Saksa ei ehtinyt selvitä häkellyksestä, kun Italia imaisi loput pastasta suuhunsa ja heidän huulensa koskettivat.
Saksa kuitenkin erottautui liian nopeasti suudelmasta.
”Italia!” Hän ähkäisi, ”Sinun huulesi aukeaa tuota menoa.” Italia näytti pettyneeltä.
”Ei se haittaa. Verta se vain on.” Hän sanoi alistuneella äänellä.
”Mutta-”
”Ei siihen satu.” Italia vakuutti, ”Huuleni on ihan kunnossa. Katso vaikka.” Ja hän suuteli Saksaa uudelleen. Samalla hän nappasi lautasen hänen sylistään ja kurkotti laittamaan sen pöydälle. Pienen taistelun jälkeen Saksa alkoi rentoutua ja antoi Italian suudella itseään.
”Osaan minä olla varovainen.” Italia kertoi suudelman välistä. Saksa alkoi hiljalleen huomata, miten häntä painettiin alemmas, selkä hiljalleen vasten sohvaa ja hän antoi periksi. Hän kaatoi itsensä tyynyille ja Italia seurasi perässä kavuten hänen päälleen, irrottamatta heidän huuliaan toisistaan. Saksa avasi hieman suutaan, jotta Italian kieli pääsi koskettamaan hänen omaansa. Kohta hän kuitenkin maistoi veren maun suussaan ja kuuli italialaisen ähkäisevän kivusta tämän vetäytyessä pois suudelmasta.
”Parempi lopettaa.” Saksa huomautti Italian pidellessä haavaansa, ”Ennen kuin-”
Ruskeat silmät katsoivat häntä hieman vihaisesti.
”Ei käy.” Italia vastusti. Saksa kohotti kulmakarvojaan hämmästyneesti.
”Italia…” Hän sanoi rauhallisesti ja nousi ylös, jotta heidän otsansa osuivat yhteen, ”Älä satuta itseäsi tarpeettomasti. Älä ainakaan vain näyttääkseni olevasi vahva.” He katsoivat hetken toisiaan silmään, mutta sitten Italia irrotti katseensa huokaisten.
”Anteeksi.” Hän sanoi varovasti. Hymy kävi Saksa huulilla hänen suudellessaan italialaisen poskea. Italia pyyhkäisi leualleen valuneen veren pois niiskaisten ja pyyhki sen hihaansa painaessaan päänsä Saksan olkapäälle. Tämä puolestaan kiersi kätensä italialaisen ympärille ja antoi tälle suojan, jonka luuli tämän tarvitsevan.
”Tulet sitten huomenna kanssani töihin.” Saksa määräsi, ”Et näe yhtään minkään mafiasi jäsentä huomenna.”
”Sí.” Italia vastasi ääni säristen.
”Saisit siinä itsekin vähän töitä tehtyä.” Saksa muistutti.
”Sí.”
”Todennäköisesti Itävalta ja Suomi eivät suostu jatkossa edes keskustelemaan mistään raha-asioista kanssasi jollet tee edes jotain itsesi eteen.”
”Sí, sí Saksa, mutta voitko olla puhumatta työasioista? Edes tämän yön?” Italia sanoi Saksan paitaan. Tämä hymähti silittäessään Italian hiuksia.
”Ja.” Saksa sanoi, ”Eiköhän se käy.” Kuin kiitollisuutta osoittaakseen Italia takertui lähemmin hänen rintaansa ja päästi pienen onnellisen ´Ve~´-huokauksen sulkiessaan silmänsä.
* * *
”Tässä ei tapahdu mitään!” Parkaisi Preussi Japanille, heidän molempien ollessa samassa puussa piilossa. Japani ei kuitenkaan laskenut kameraansa alas, vaan tiiraili yhä sen läpi kiinnostuneena talon ikkunasta sisälle.
”Odota nyt ystäväni.” Hän rauhoitteli saksalaista, ”Ja nauti siitä, mitä näet.”
”Niinpä.” Kuului Ranskan ääni hieman ylempää oksastosta, ”Joten hiljaa siellä hölmö! Pilaat tunnelman.”
”Äh!” Preussi parahti nojautuessaan puun runkoa vasten näpräillessään videokamerallaan, ”Tarvitsen toimintaa… Tee jotain bruder!”
”Anteeksi.” Japani sanoi rauhallisella äänellä, ”Mutta jos et ole hiljaa seuraavaa kymmentä minuuttia, niin minä joudun pudottamaan sinut tästä puusta alas.” Preussi tuhahti ja heitti häntä kyllästyneesti oksan pätkällä.
”Kello on vasta kolme.” Preussi sanoi hetken päästä, ”Tässä saattaa mennä koko iltapäivä.”
”Olen valmistautunut odottamaan tarvittavan ajan.” Japani vastasi.
”Mutta minun täytyy päästä päivittämään blogini!” Preussi parahti.
”Kylläpä sinä olet huono stalkkeri.” Ranska voivotteli, ”Minä osaan sentään varautua tällaisia tilaisuuksia varten!”
”Sinä et edes käytä tietokonetta!” Preussi huomautti.
”Kuka tässä tietokonetta edes tarvitsee, kun kaikki hupi tulee livenä.” Ranska nauroi.
”Sitä paitsi, Preussi.” Japani sanoi iloisella äänensävyllä ja kurkisti puun rungon ohitse saksalaista, ”Jos meillä menee myöhään, voit hyvin julkaista kostoksi kaiken saamasi materiaalin Internetissä. He ovat sen ansainneet.” Preussi katsahti Japania hieman pöllämystyneenä, mutta hänen huulilleen levisi hyvin julma hymy.
”Pidän tuosta ideasta!” Hän naurahti.
”Mutta eikö se ole vähän julmaa?” Ranska voivotteli, ”Jos ottaa huomioon, että saatamme tänään päästä vain näkemään lohdutusseksiä?”
”Pikkuvikoja!” Preussi huudahti vastaan, ”Lohdutusta se on minullekin, jos sairastun tässä puussa!”
”Pojat!” Kuului naisen huuto alhaalta. Kolmikko katsoi alas ja näki Unkarin.
”Mitä sinä haluat?” Preussi ärähti.
”Vieläkö sinne mahtuu mukaan?” Nainen kysyi innostuneesti.
”Sopu sijaa antaa, Unkari-neiti.” Japani väläytti hänelle kohteliaan hymyn.
”Hmmp! Kunhan pysyt poissa minun mahtavalta oksaltani.” Preussi puuskahti. Unkari katsoi häntä nopeasti vihaisesti lähtiessään kiipeämään tikkaita pitkin ylös.
”Niin, täällä minun vieressäni on oikein hyvät näkymät!” Ranska heläytti, ”Minulla on varakiikaritkin, jos tilanne meinaa siirtyä makuuhuoneen puolelle… Honhonhonhonhon…”
”Ei kiitos, toin omat.” Unkari kertoi, ”Ja Japani, Taiwan pyysi sitten jo alustavasti kuvista kopiot, että jos voisit-”
”Luonnollisesti.” Tuli vastaus.
”Hei, nyt tapahtuu jotain!” Ranska ilmoitti ylhäältä.
”Mitä?” Unkari parahti, kun ei ollut vielä päässyt katsomoon.
”Ei, he vain kävivät päiväunille.” Japani huokaisi yllättävän onnellisella äänensävyllä ja räpsi pari kuvaa.
”Tylsää!” Preussi huudahti.
”Suloistapas.” Ranska väitti vastaan, ”Tulee mieleen kun kerran me Englannin kanssa-”
”En halua kuulla!” Preussi huudahti ja tukki korvansa.
”Nyt jos tämän tarinan keskeytät tuon takia, ” Unkari kirosi päästessään Ranskan luokse samoille korkeuksille, ”Lupaan hakata teidät molemmat, kunhan pääsemme täältä joskus alas.”
”Voin hoitaa heidät alas jos tarvitset apua.” Japani ilmoitti.
”Voi, en todellakaan aio jättää tätä tarinaa kesken!” Ranska kihersi, ”Olen varma, että monet voisivat maksaa kuullakseen sen…”
A/N
Ja niin nelikko oli hyvin julma, eikä antanut mitään oikeutta sille, että Italia oli surkealla tuulella, vaan käyttivät sitä etunaan. Valitettavasti se, mitä tapahtui – jos tapahtui – myöhemmin tuon iltapäivän aikana, jää lukijan oman mielikuvituksen varaan (kun se ei kirjoittajalla riittänyt) ja se, mitä Ranskan tarinassa tapahtui, jääköön johonkin toiseen kertaan. Nyt, hyvää yötä <3
Ai, et lähtenytkään vielä. Tämä ficci syntyi ”haasteena” Vinzupilta, joka oli kyllä vain aluksi ehdotus, että ”Sipi, mitä jos kirjoittaisit GerIta-ficin”, johon minä vastasin: ”Oliko tuo haaste? :”>” Ja Vini sanoi: ”No… Jos haluat niin on.” Ja minä halusin! Ja kun kysyin, että millaista saisi olla, niin ehdot olivat: Aluksi vakava!Italia (josta tuli Dark!Italia) ja sitten GerItaa… Yritin kovasti nostaa ikärajaa tätä kirjoittaessa edes viiteentoista, muttah… Pysyn näköjään ikuisesti kolmessatoista, jos otetaan romantiikka huomioon… *Huoh* Ei sitten… Ja lopulta loppuivatkin kirjoitusideat kokonaan ja päätin antaa stalkkereille vähän herkkuja <3
Capire on muuten italiaa, ja tarkoittaa ”ymmärrätkö” tai siis ”Ymmärtää” jos tarkkoja ollaan…
Jos huvittaa, saa kommentoida, mutta pääasiassa kiitos vain tämän kauhistuksen lukemisesta ; D
