Nimi: Viimeinen talvi
Kirjoittaja: raitakarkki
Oikolukija: turkinpippuri ♥
Ikäraja: Sallittu
Paritus: Seamus/Lavender
Tyylilajit: angst (romance)
Tiivistelmä: Ne sanat, ne kaikki asiat tuntuivat nyt hirvittäviltä ja Seamus vihasi itseään, niiden vuoksi Lavender pelkäsi tulla kotiin.
A/N: Virkehaaste ja satanen, sana on liikaa + het10 ja OTP10. Virkehaasteen sanat olivat huurteinen, pisara, puutarha, huilu, vino, suudelma, kunnianhimoinen, piippu, herätä, sukeltaa, kylmä, kenkä, jää, kalteva, helmeilevä, punainen, myötäillä, taivas, sana, hirvittävä, kirkas, upota, värinä, pippuri ja kyynel.
Lasi tuli huurteiseksi, kun Seamus kaatoi siihen omenamehua. Yksi mehupisara valui ohi lasin ja muistutti pientä kyyneltä valuessaan hitaasti mutta varmasti kohti pöytää.
Seamus nosti katseensa lasista ja tutki puutarhaa, joka näytti erittäin epäsiistiltä rehottavine rikkaruohoineen ja leikkaamattomine pensaineen. Seamus muisti, miten hän oli yrittänyt soittaa huilua puutarhan isoimman omenapuun alla, mutta häntä ei soittotaidoilla ollut pilattu, joten se oli hänen ensimmäinen ja viimeinen soittokertansa.
Seamusin kasvoilla käväisi vino hymy, kun hän muisteli onnellisia hetkiä puutarhassa. Hän muisti miten Ron ja Hermione olivat vaihtaneet suudelmia tiuhaan ruusupensaiden varjoissa, miten Harry oli yrittänyt pommittaa ylimpien oksien omenia kivillä, jotta saadakseen ne irtoamaan ja miten Lavender oli tanssinnut päin puuta, kun oli ensimmäisen kerran kuullut nykyisen lempikappaleensa.
Seamus oli ollut kunnianhimoinen ostaessaan talon, joka sisälsi tämän muistorikkaan puutarhan. Lavender oli pitänyt vakuuttaa, sillä talo ei ollut tehnyt hyvää ensivaikutelmaa: sen piippu oli ollut rikki, maalit kuoriutuivat irti seinästä ja ikkunat olivat säpäleinä. Mutta Seamus oli kuitenkin ostanut talon, saanut kaiken valmiiksi, herännyt upouudesta makuuhuoneesta, jonka oli rakentanut vanhan työhuoneen tilalle, ja mikä parasta, hän asui siellä Lavenderin kanssa.
Seamus muisti sen aamun, kun oli juossut läheisen lammen rantaan ja sukeltanut viileään veteen. Lavender oli seisonut rannalla, väittänyt, että vesi oli varmasti kylmää ja että Seamusin pitäisi heti nousta ylös, ettei tämä vilustuisi. Lopulta Lavender oli heittänyt Seamusia kengällä ja saanut näin Seamusin ylös vedestä, heti kun hän oli ensin käynyt sukeltamassa sen kengän.
Talvella lammen pintaan oli muodostunut kimalteleva ja kristallinen jää, jonka päällä Lavender opetti Seamusia luistelemaan. Seamus oli väittänyt, että jään pinta oli varmasti edes hieman kalteva, sillä sen päällä ei vain voinut pysyä pystyssä. Sitten keväällä, kun jää oli sulanut ja auringossa kauniisti helmeilevä vesi päässyt taas esiin, oli Seamus käynyt tutkimassa asiaa ja vakuuttanut, että lampi oli itsessään vino, mille Lavender oli vain nauranut ja sanonut, että Seamusin pitäisi keskittyä johonkin muuhun kuin lampien kulman tutkimiseen.
Vain viisi viikkoa sitten olivat Ron ja Hermione tulleet uudella punaisella autollaan - josta Ron oli muuten erittäin ylpeä - juoneet kahvit Seamusin ja Lavenderin puutarhassa ja kertoneet, miten Harry ja Ginny käskivät kertoa terveisiä, hieman kuulumisia muiltakin ystäviltä ja jotain siitä, miten Malfoyn huhuttiin menneen naimisiin.
Kun Lavender sitten ilmoitti lähtevänsä matkoille - hän halusi ilmeisesti hieman omaa tilaa - oli Seamus ensin myötäillyt, tuskin Lavender kauaa viihtyisi.
”Taivaan tähden, Seamus, kyllä minä sinusta välitän, minä vain haluan kokea sen saman, sen, mitä minulla oli ennen kuin asetuin aloilleni”, oli Lavender selittänyt, mutta Seamus oli tiennyt, mistä oikeasti oli kyse.
Hän haluaisi nyt perua ne sanat, jotka oli aiemmin sanonut Lavenderille, kaikki se miten hän oli haukkunut itseään ja syyttänyt Lavenderia siitä, että hän vain vihasi Seamusia ja halusi lähteä pois. Ne sanat, ne kaikki asiat tuntuivat nyt hirvittäviltä ja Seamus vihasi itseään, niiden vuoksi Lavender pelkäsi tulla kotiin. Lavender lähetteli kirjeitä, joissa kertoi miten hän oli uinut kirkkaassa Välimeressä, rastastanut norsulla ja niin edelleen. Hän ei halunnut Seamusia kuitenkaan mukaan, siitä olisi muka ollut liikaa vaivaa, mutta Seamus tiesi, mitä Lavender tarkoitti, ja sanat upposivat Seamusiin kuin kylmä veitsi.
Nyt Seamus katsoi vihaisena puutarhaansa ja omenamehulasiaan, hänen kätensä värisi kun hän paiskasi lasin päin talonsa seinää. Hän halusi Lavenderin takaisin, halusi naisen syleilyynsä, he voisivat kokata jotain tulista, Seamus maustaisi ruuan pippurilla, sillä siitä Lavender pitäisi.
Jos Seamus vain voisi, hän anelisi Lavenderin takaisin, pyytäisi anteeksi. Mutta sisimmässään Seamus tiesi, ettei Lavender tulisi, naisen matka jatkuisi ikuisesti ja Seamusille jäivät vain katkerat kyyneleet.
