Title: Kuun jumalatar
Author: Laxmi
Beta: Ei ole
Rating: K-11
Pairing: Remus/OFC/Evan + muita sivullisia
Genre: Draama, romance, ehkä angstiakin
Warnings: Kiroilua, väkivaltaa, murhia/tappoja.
Summary: Rosalie Ivanov on ihmissusi, jolla on synkkä menneisyys. Kun tyttö on kyllästynyt kotiopetukseen tämä päättää käydä viimeisen vuotensa tylypahkassa. Miten käykään kun tämä ystävystyy kelmien kanssa? Säilyvätkö Rosen salaisuudet?
Disclaimer: Rowling omistaa kaiken, paitsi minä muutamat hahmot.
A/N: Olen suunnitellut tätä jo jonkin aikaa, mutta toteutin sen sitten vasta nyt.
Eipä tässä kai muuta.
PrologiHuuto jatkui jatkumistaan. Rosalie pidätteli kasvonsa virheettömässä muodossa, ettei hänen isänsä huomaisi typerää tytärtään. Yhdeksän vuotias tyttö tiesi pelkäävänsä isäänsä ja veljeänsä, mutta jokin osa hänessä arvosti heitä. Ehkä se oli heidän päättäväisyytensä? Rosalien isä, Dragomir oli antanut elämänsä englantilaiselle pimeyden velholle. Siksi tämä olikin kyllästynyt Rosen äitiin, Ingretiin, joka oli valehtelematta huora.
Aleksei, hänen kaksoisveljensä, oli isänsä tapaan päättänyt vanhempana kumartaa vain ja ainoastaan englantilaista puoliveristä. Rosalie ei ollut koskaan ymmärtänyt sukunsa miehiä, joilla oli pakko mielle siihen velhoon. Joka tapauksessa nuori tyttö oli luvannut isälleen totella tätä joka asiassa ja siksi hän pelastuikin Dragomirin kirouksilta. Aleksei oli myös kiintynyt sisareensa, samoin kuin Rose häneen.
Rosalie ei tietenkään voinut olla myöntämättä, että hänen isänsä tavat eivät olisi tarttuneet häneenkin. Se, että hän ei tuntenut enää tuskaa katsoessaan äitinsä kirkuvan lattialla, tai sääliä kun Ingret pyysi Rosea auttamaan häntä.
Lyönti poskelle sai tytön säpsähtämään. Hän oli ollut taas omissa maailmoissaan, hitto vieköön! Rosalie siirsi turkoosi vivahteiset silmänsä Dragomiriin, joka tuijotti avoimesti nuorta tytärtään.
"Mene hakemaan puita vajasta, talo pitää lämmittää kun ei tuo huorakaan edes sitä viitsinyt tehdä", Dragomir murahti. Tyttö nyökäytti päätään pienesti ja hiippaili talosta ulos.
Valkoiset lumikinokset hohtivat taivaallisen kauniina tummaa yö taivasta vasten. Rosalie hönkäisi kylmää ilmaa pihalle, ennen kuin lähti kahlaamaan tietään metsän keskelle. Räpiköityään hetken upottavassa lumessa hän saapui huonokuntoiselle vajalle, jonka oven saranat olivat puolittain irti.
Nuori tyttö heitteli parhaat puut koriin, jonka täytyttyä hän lähti talolle päin.
Metsän hiljaisuus sai Rosen ihon kananlihalle, mutta tämä kieltäytyi pelkäämästä. Isä oli aina sanonut, etteivät kuolonsyöjän lapset pelänneet. Murina metsän syvyyksissä sai kumminkin Rosalien pysähtymään järkyttyneenä paikoillensa. Hitaasti hän käänsi päänsä taakse päin. Kiljaisu jäätyi hänen pehmeille huulilleen. Puun vieressä seisoi susi, eikä mitään tavallinen vaan tuplasti isompi kuin normaali susi. Hetkeen ei tapahtunut mitään, mutta sitten susi otti muutaman askeleen ja loikkasi valtavassa kaaressa Rosen päälle. Tytön poskilla valui kyyneleitä, kun susi upotti hampaansa tämän kaulaan.
Kuollutta metsää koristi enää vain Rosalien kivun raastama huuto.