Sekavaa ja yksinkertaista, K-11, James/Sirius

[Munis]

Nimi: Sekavaa ja yksinkertaista
Kirjoittaja: Munis
Ikäraja: K-11
Paritus: James/Sirius (pieni viittaus James/Lilyyn)
Genre: Angst, drama
Summary: He tarttuivat kynsin hampain hetkeen ja toisiinsa eivätkä juuri koskaan ajatelleet seuraavaa auringonnousua pidemmälle.
Varoitukset: Viittauksia alaikäisten väliseen seksiin
Vastuuvapaus: Kaikki minkä voi tunnistaa kuuluvaksi Rowlingille, kuuluukin hänelle.
Vapaa sana: Olen lukenut koko viikonlopun J/S:ää ja mulle tuli itselleni tarve kirjoittaa jonkinlainen "yhteenveto" siitä, millaisena mä itse poikien suhdetta pidän. En ole kirjoittanut yhtäkään ficciä sitten syksyn 2010, joten olisin tosi kiitollinen kommenteista.



Siriuksen ja Jamesin välillä ei koskaan ollut rakkautta siinä merkityksessä, miten se yleisimmin määritellään. He kyllä olivat toisilleen kuin veljet ja rakastivat toisiaan niin kuin veljet rakastavat. Välillä he riitelivät tulisestikin, mutta myös lakaisivat riitansa maton alle nopeasti eivätkä enää palanneet niihin. He eivät syöneet yhtäkään kynttiläillallista, käyneet kuutamouinnilla tai ostaneet toisilleen suklaarasioita. Eivät ikinä.

Heitä ei voinut nähdä suutelemassa pehmeästi tai halailemassa ihan aikansa kuluksi. He eivät kutsuneet toisiaan rakastajikseen. Se sana ei sopinut. Oikeastaan mikään sana ei sopinut. Poikaystävä? Ei. Kulta? Ei. Seksikumppani? Ei helvetissä. He eivät koskaan sitoutuneet. He olivat aina vapaita ja tiedostivat sen. He eivät vannoneet valoja tai suunnitelleet yhteistä tulevaisuutta. He tarttuivat kynsin hampain hetkeen ja toisiinsa eivätkä juuri koskaan ajatelleet seuraavaa auringonnousua pidemmälle.

Ehkä se oli yksinkertaista tai ehkä kaikkea muuta. Heidän rakkautensa saattoi olla monimutkaista, konstikasta, pulmallista, vaikeaa, monisäikeistä tai sekavaa. Se oli mahdollisesti myös yksinkertaista, helppoa, arkista, vaivatonta tai mutkatonta.  Se ei ollut hellää eikä pehmeää, mutta se saattoi olla huomioonottavaa.

He eivät koskaan kysyneet, sattuiko. He tiesivät, että sattui. He eivät välittäneet mustelmista tai kynnenjäljistä selissänsä. He tukistivat ehkä vähän liian kovaa ja kun he suutelivat, hampaat kolahtivat toisiinsa ja repivät alahuulen lihaa turhan voimakkaasti. Heille se ei koskaan ollut turhaa. Siinä hetkessä kaikki muu kuin hetki itse muuttui turhaksi.  Auringon pujahtaessa aamulla sisään he piilottivat toisen puolensa ja näyttelivät niin, että saivat muut uskomaan roolien olevan yhtä kuin todellisuus.

Heidän rakkautensa ei ollut hiljaista. Yleensä sängynjouset paukahtelivat niin, että kuulija olisi voinut olettaa verhojen takana olevan menossa nyrkkitappelun, ellei sieltä olisi samaan aikaan kuulunut kivun ja himon huudahduksia.

James ja Sirius eivät koskaan ihastuneet toisiinsa. He rakastivat toisiaan ja totta kai se tapa, jolla he sen tekivät, oli joidenkin mielestä väärä. Heidän väliset asiat eivät kuitenkaan koskaan oikeasti kuuluneet kenellekään muulle kuin heille itselleen, vaikka ruhjeet saattoi nähdä kuka tahansa joka piti silmiään auki.


Kun James lopulta kertoi menevänsä Tylyahoon punatukkaisen kanssa, Sirius vain muistutti tyttöjen olevan posliinia ja niiden menevän rikki jos niitä kohteli liian kovin ottein. Eikä Sirius tietenkään uskonut minkään muuttuvan ennen kuin muutokset olivat jo tapahtuneet eivätkä mustelmat enää palanneet Siriuksen iholle.

[Sisilja]

Kommenttikampanjasta hyvää päivää! Olin lukaissut ficcisi kertaalleen jo ennen kuin nappasin kommentointivuoron, mutta koska olen ikäväkseni vähän lusmu, sain itseäni niskasta kiinni vasta nyt. Toivottavasti palaute ilahduttaa joka tapauksessa!

Paljastit rikkoneesi tällä tekstillä enemmän tai vähemmän pitkän kirjoittamattoman kauden, joten täytyykin sanoa ihan ensiksi, että onneksi rikoit. Ficci vei mukanaan ja tässä oli juuri sopivasti sitä tuttua tunnelmaa, johon törmää usein J/S-ficeissä. Tätä lukiessa tuntui kuin olisi palannut kotiin!

Allekirjoitan kyllä ilomielin näkemyksesi näistä kahdesta. Jamesin ja Siriuksen suhde on täynnä värejä, niin synkkiä kuin vähän kirkkaampiakin, mutta fakta on se, ettei se suhde ole ainakaan harmaata arkea (voisi tosin olla mielenkiintoista lukea joskus kuvaus sellaisestakin). Rakkaus on monimutkaista ja vaikeaakin, ja minusta oli hienoa, kuinka tässä tekstissä pohditaan juuri sitä. Mitä rakkaus pohjimmiltaan on, mitä se on Jamesille ja Siriukselle ja mitä se toisaalta ei ole. Koska kyllähän se ilmiselvästi on rakkautta, vaikka ei ehkä "yleisimmin määritellyssä merkityksessä".

Minua kiehtoi tässä tekstissä erityisesti asioiden ristiriitaisuus, ettei mitään voi määritellä kunnolla vain muutamalla sanalla. Ettei asioista voi sanoa suoraan, mitä ne ovat. Tällä tavalla:

Auringon pujahtaessa aamulla sisään he piilottivat toisen puolensa ja näyttelivät niin, että saivat muut uskomaan roolien olevan yhtä kuin todellisuus.

Heidän rakkautensa ei ollut hiljaista. Yleensä sängynjouset paukahtelivat niin, että kuulija olisi voinut olettaa verhojen takana olevan menossa nyrkkitappelun, ellei sieltä olisi samaan aikaan kuulunut kivun ja himon huudahduksia.

Tässä on juuri sitä ristiriitaisuutta. Toisaalta James ja Sirius pitävät yllä kulisseja, piilottavat toisen puolensa ja näyttelevät, toisaalta taas he antavat rakkautensa kuulua ja kauas. He eivät siis itsekään tiedä, miten päin olisivat, jolloin suhde saa kipakkaa lisäsävyä. Räiskyvyyttä ja epävarmuutta samaan aikaan. Onhan sitä jo tässä kohtaa:

Poikaystävä? Ei. Kulta? Ei. Seksikumppani? Ei helvetissä.

Kun asioilla ei ole nimeä, niistä on vaikeaa puhua ja niihin on vaikeaa uskoa. Niiden olemassa olo on epävarmaa. Tällainen tasapainoilu oli minusta tämän ficin kantavia voimia (iskevän parituksen ohella). James ja Sirius rakastavat, elävät nuoruuden kiihkolla, juoksevat eteenpäin (eivät ajattele seuraavaa auringonnousua pidemmälle! Ihanan oivaltavasti sanottu!), mutta eivät pysähdy ja ymmärrä pitää kunnolla kiinni toisistaan.

Koska niinhän siinä tälläkin kertaa käy. Punatukkainen tulee ja vie Jamesin ja Sirius astuu kuuliaisesti sivummalle. Lopetus oli suosikkini koko tekstissä, ehkä juuri siksi, että se oli niin kovin irrallinen osa muuhun tarinaan verrattuna (ja ellen pahasti erehtynyt, olet käyttänyt enemmän entteriä ennen viimeistä kappaletta). Vaikka tekstin sävy on kokonaisuudessaankin hyvin toteava, lopussa se toteavuus korostuu vielä erityisesti. Näin asiat menevät, näin kuului käydä, vaikkei Sirius totuutta tajunnutkaan ennen kuin oli jo myöhäistä. Erityismaininta kuuluu posliinitytöille, joista kuultaa läpi Siriuksen katkeruus!

Ficcisi oli kaiken kaikkiaan nautittavaa luettavaa, pidin kovasti sen kiihkeästä tunnelmasta (sillä voihan toteavuuden toteuttaa kiihkeästikin, voihan?), nuoruuden ja nuoruuden rakkauden ohikiitävyyden aistikkaasta kuvauksesta. Onnistuit tavoittamaan minusta hienosti James/Siriuksen koskettavimmillaan. Nyt vain toivon, että innostut kirjoittamaan lisää!

Kiitos, keep going!

[Lils]

Olen lukenut tämän jo muutamaan otteeseen, sillä tämä on todella onnistunut kuvaus näiden kahden väleistä, mutta koska laiskuus hahah niin kaipasin jotain potkua tähän kommentoimiseen, joten kiitä kommenttikampanjaa. : D Tämä kuitenkin ansaitsee paljon paljon paljon kommentteja, joten!

James/Sirius on oikeastaan juuri tällaista, mistä sinä kirjoitit. Minulla siihen on aina kuulunut ehkä vieläkin syvemmän angstinen ja viiltävä sävy, mutta tämä rujous ja rajuus (hassu sanayhdistelmä muuten) on hyvin hyvin suuri osa siitä. Ei tosiaan mitään rakastavaisia tai poikaystäviä, vaikka jälkimmäinen onkin jotain sinnepäin - ei mitään hempeää romantiikkaa tai sellaista liian pehmeää, vaan jotain vaan niin kovaa mutta samalla epätoivoisen kiihkeää. Onnistuit siis tosi hyvin vangitsemaan tähän niitä vuosia ja sitä suhdetta, sitä tiivistä mutta jyrkkää ja samalla hyvin vapaata suhtautumista toiseen. Tekstin luonne oli ihanan synkkä, mutta sopii kyllä sinänsä iltalukemiseksi ainakin minulle herkkäuniselle, ettei tämä ollut suoraan niin ahdistavaa kuin usein on.

Kirjoitat oikeasti tosi taidokkaasti, en tiedä olenko sanonut sitä ennen, mutta pidän siitä tavasta, miten jokainen sana on niin tarkkaan valittu. Tai sillä tavalla, että jos teksti on todella villiä tajunnanvirtaa ja niin vauhdilla suoralla ajatuksella kirjoitettua, että sitä ei tavallaan ole ehditty paljoa harkita, näkyy se usein jotenkin äkkinäisempänä. En tiedä tekniikkaasi tai mitään mutta tätä lukiessa tuli hyvin maltillinen olo kuitenkin, sellainen, ettei mitään oltu vain jätetty sinne ajatuksella "voisi tämän paremminkin sanoa mutta ehkei lukija huomaa", vaan se oli juuri sellaista ihan tosissaan tehtyä. Muotoilinpas vaikeasti ja kuulostaa nyt ihan eriltä kuin tarkoitijn mutta siis niin niin ihanan rauhallista tekstiä vaikka sisältö onkin paljon äkkinäisempää jotenkin! Käytät todella hienoja sanavalintoja, ja sellaiset juuri kuten sängynjousten paukahtelut ja ihan kaikki kynsistä hampain repimiseen ja ihan kaikkeen tuo vain sen juuri oikean mielikuvan, juuri sen James/Sirius-mielikuvan - sinä todella kirjoitit tämän tarinan, omalla tavallasi mutta oikein ja niin osuvasti että tätä oli hyvä lukea. Tunteet ja myötätunto heräsivät ja tämä tuntui samalta kuin omissa ajatuksissani.

Loppu oli niin surullinen, tai no koko ficin ajan kestävä tarinankerronta, se heidän tarinansa, oli kovin surumielinen ja jätti kovasti sääliä ja kaikkea. Niinhän se oli, ettei toista ollut koskaan merkitty omakseen, mutta silti se jäi kaihertamaan ja jätti toisen yksin - koska tuli joku, joka osasi merkitä ja viedä itselleen. Sirius oli siellä aina ja olisi aina ollutkin, mutta ei koskaan samalla tavalla kuin Lily oli Jamesille, mikä on tavallaan hyväsydämistä ja jaloa mutta sitten taas hyvin riippuvaista ja karua.

Todella hieno tulkinta tästä parituksesta, olen pitänyt tästä tekstistä hyvin paljon jo ensimmäisestä lukukerrasta lähtien ja taidan pitää vielä kauemminkin! Kirjoitat ihanasti, joten kiitos paljon tästä. : )