Ficin nimi: Nahkatakkinen tyttö
Kirjoittaja: Minä, dissatkaa siis Matohäntää
Tyylilaji: Angst
Ikäraja: K-11
Varoitukset: No ainakin viiltelyä, juomista ihan vähän ja lääkkeiden väärinkäyttöä.
A/N: Dingon kappaleeseen perustuu. Tämmöinen pätkä on pyörinyt ja muotoiltunut mun päässä jo muutman päivän. En tiedä tuliko tästä nyt ihan sukka, itse näin henkilöt ja paikat mielessäni, koska tää on sai ihan pikkuisen vaikuteita mun omasta elämästä. Alunperin tämän piti olla Potter-aiheinen, mutta en oikeastaan saanut alkuperäisen kirjoituksen jälkeen muotoiltua päähenkilöä keneksikään Potter-hahmoksi, joten tästä tuli ihan orginaali teksti. Kommentta sitten vain tulemaan
____________________
Otan kaapista viimeisen puhtaan lasin. Avaan hanan, ja lasken lasiin vettä. Hana jää tippumaan hiljaiselle. En välitä. En välitä enään mistään. Hoipertelen sohvalle, ja otan kulauksen vettä. Painan silmäni kiinni ja keskityn tähän hetkeen. Mitä minulla on enään jäljellä? Ei yhtään mitään. Miksi silti kärsin vielä tässä, mitä joku voisi sanoa elämäksi. En itke. Minä en itke koskaan. Avaan lompakkoni, joka pursuaa kuitteja. Käännän sen ympäri. Ei mitään. Huokaan.
Viereisessä huoneessa alkaa tuttu itku. Taas sitä mennään. Otan lapseni syliin ja rauhoitelen sitä.
On aika aamulenkille. Ulkona on kylmä helmikuinen aamu. Puen mustan rakastamani nahkatakin päälleni ja laitan skidin vaunuihin. Takkuisat blondit hiukseni vedän ponkkarille. Valisen reitin sattumanmukaisesti. Tiedän, että kaupassa pitää käydä. Tiedän ettei kaapissa ole ruokaa. Tiedän myös sen että tämä päivä on aivan yhtä huono kuin eilinenkin. Askeleeni muuttuvat varmemmiksi toinen toisensa jälkeen. Minua paleltaa. Vastaan tulee Alko. Puraisen huultani. Ei pitäisi. Puren huultani vielä lujempaa. Pian puren sitä niin lujaa, että verta valuu pitkin leukaani. Astun sisälle alkoon. Kävelen suoraan kaupan perälle, ja otan käsiini ensimmäisen ylettämäni viinapullon. Maksan pullon, ja kävelen kotiin takaisin. Tyttö on jo nukahtanut.
Avaan viinapullon ja otan kulauksen. Neste polttelee kurkussani, ja lopulta turruttaa sen. Tiedän ettei päivää viedä loppuun ainoastaan alkoholilla. Kävelen huoneeseeni ja vetäisen vaatekaapin oven auki. Kaivelen pohjaa jonkun aikaa, ja viimeinkin käsiini osuu pahvinen kenkälaatikko. Avaan laatikon. Se on tyhjä. Vetäisen tiukasti henkeä. Mitä nyt? Mitään ei ole tehtävissä. Minulla ei ole rahaa uusin aineisiin, vanhakin on maksamatta. Kävelen takaisin keittiöön, ja otan uuden hörpyn viinaa. Tiedän vain yhden kaman lisäksi unohtaa henkiset kivut. Otan suurehkon, terävän ja hieman verisenkin veitsen tiskialtaan reunalta, mihin sen jätin eilen. Alan kuljettaa veistä pitkin vasenta rannettani. Tunne on mahtava. Kipu on kauhea, mutta toisaalta se auttaa minua unohtamaan tämän helvetin. Veistä seuraa perässä punainen jälki. Verta ei vielä valu. Sitten painan veistä lujemmin rannettani vasten. Veri pulpahtaa ranteesta. Ähkäisen fyysisestä tuskasta. Aselen hieman epävarmoin askelin kohti kylpyhuoneen lääkekaappia. Tongin kaapin perin pohjin, mutta saaliini on aika vähänen. Muutama kipulääke ja yksi ainoa masennuslääke. Parempi sekin toki kun ei mitään. Nielen lääkkeet jälleen yhden viinahörpyn kera. Nyt alkaa jo lattia pyöriä päässäni. Silmissä sumenee. Kuulen jostain kaukaa lapsen itkun.
”Ei hätää kulta. Äiti on tulossa”, kuiskaan.
Pian kuitenkin huone vaihtuu pelkkään mustaan.
Hän tulee vastaan ei-mitään ilmein.
Nuori elämänsä on kahlittu vaunuihin.
On vainuissa lapsi, taas sataa lunta.
On tähdet yksin rooleissaan,
kun hän työntää lastenvaunujaan.
Ja kulkee ilman saattajaa.
Hän on ollut joskus nuori nainen.
Käyttänyt aineita spiidistä tinneriin.
Maanantai aamut vain yhtä tuskaa.
Näin eilisen muistot vierellään, hän on herännyt
tuntien kipeää. Yksin jäämisen tunteen häpeää.
Chorus:
Hän on nahkatakkinen tyttö.
Sama tyttö on nähnyt helvetin.
Nahkatakkinen tyttö.
Se sama tyttö on uskonut ihmisiin.
Chorus repeat
Hän tulee vastaan ei-mitään ilmein.
Tulee ei mistään ja päätyy ei mihinkään.
Tietäen on jossain yksinäiset, jotka nuoruuden leikeistä
luopuen paljon saivat vain yksinään kantaen, palapeliä
virheistä liitelleen.
On tyhjentynyt estraadimme, on ihmiset jättäneet narikan tyhjilleen.
Takahuoneessa on vain pieni nainen, joka levinneet
maskarat kasvoillaan ja pudistaa päätänsä pahoillaan.
Ja show vain jatkaa kulkuaan.
Chorus x 4
