Betat: raoti, Aici ja pikkuinen
Paritukset: OC/OC
Ikäraja: K-11
Genret: Slash, Draama, One-shotti, Lievä H/C, Lievä angst, Lievä fluff
A/N: teki mieli kirjoittaa jotain pientä ja angstista. Kauhean pirteä, kun on niin angstista ei tule mitään. naurattaa lähinnä.
Haltiat ovat omia ja voisin tehdä rahaa niillä.
-----
Puristan nurmikkoa allani. Se on vielä kostea edellisyön sateen jäljiltä. Sateen, jota on jatkunut useina peräkkäisinä öinä, lakaten aina päivän ajaksi. Puusta tippuu satunnaisia vesipisaroita väsyneille kasvoilleni, yrittäen piristää.
Vesi nurmikolta tunkeutuu ohuiden vaatteideni läpi iholleni. Puristan nurmikkoa tiukemmin, kostean kankaan takertuessa vartalossani oleviin haavoihin kiinni, satuttaen. Tunnen, kuinka veri valuu haavoista pieninä juovina pitkin ihoani. Se sotkee vaalean kankaan punaiseksi ja värjää nurmikon kuoleman värillä.
Sattuu.
Muistan vieläkin ne viiltävät miekat ihollani. Kuinka ne repivät minut riekaleiksi ja satuttivat. He tiesivät mitä tekivät. Tiesivät ettei ole hyvä olla haltia heidän, pahojen ihmisten, keskellä. He olivat niitä, jotka oltiin karkoitettu valtakunnasta, tuomittu kuolemaan. Eivät he olleet niitä ihmisiä, jotka tulivat haltioiden kanssa toimeen. Ystäviä.
Kauankohan olen maannut tässä?
Linnutkin ovat alkaneet laulamaan taas puissa. Ne laulavat, kuin mitään pahaa ei olisi tapahtunut yöllä. Kuin ne eivät olisi tietoisia kaikesta pahasta mitä silloin tapahtui. Puro solisee jossakin lähellä. Se on saanut lisää virtaa öillisistä sateista. Minneköhän se matkaa?
Suljen silmäni hetkeksi, vain hetkeksi. Niiden auki pitäminen koskee. Auringonsäteet polttavat.
Silmissäni pyörivät menneet ajat - hyvät ajat. Onnellisuus ja ystävät. Nauroin ja olin iloinen. Minä rakastin ja sain rakkautta takaisin. Tutut tuoksut tulvivat mielessäni, turvalliset maut maistuvat suussani, yrittäen peittää veren katkeruuden alleen.
Hyvän tilalle vaihtuu viime öinen. Kaikki oli vielä hyvin ennen puoltayötä. Vietin rakkautta tihkuvia hetkiä metsässä haltioista rakkaimman kanssa. Tuli hälytys, jota en koskaan unohda.
"Ihmisiä! Karkotettuja Etelärajalla!", muistan Itäisen rajan vartijan huutaneen lähellämme olleessa kylässä.
Verilöyly. Kuolleita ja haavoittuneita. Ihmiset vastaan haltiat.
Taistelin haltioiden puolesta ihmisiä vastaan. Tajusin kadottaneeni rakkaani, hätäännyin ja hätäilin.
Isku.
Isku kylmästä miekasta kylkeen rikkoen tunikan päältäni.
Hiljaiset puheet takaani kantautuvat korviini ja saavat toivon heräämään sisälläni. Aukaisen silmäni ja yritän katsoa kuka puhuu. Askeleet lähestyvät, vaistoan sen.
"Eyron!" tuttu ääni huhuilee jostakin läheltä.
"Täällä... puun takana", henkäisen huutajalle ja kasvoilleni nousee tuskainen ilme tuntiessani kipua haavoissani. Heti perään tajuan, että lähistöllä on muitakin puita. Katselen ympärilleni etsien lisäapua huutajalle.
"Pensaan luona", lisään.
Askeleet nopeutuvat ja lehdet kahisevat niiden alla.
Vierelleni ilmestyy haltia, jonka kasvot ovat likaiset ja hauiksessa viiltohaava. Tämän hopeiset hiukset ovat tahriintuneet verellä ja niissä roikkuu muutama kuollut lehti.
"Fádal... Lle maa quel", sanon hiljaa vitsaillen haltialle. Tätä ei tunnu yhtään naurattavan tilanne.
"Onneksi olet elossa", haltia sanoo, istahtaen viereeni. "Luulin menettäneeni sinut."
Katselen taistelun murjomaa Fádalia. Sydämeni tekee kärrynpyöriä saadessani olla elämäni tärkeimmän henkilön lähellä.
Olen tuntenut vanhemman haltian koko elämäni ajan, jonka aika olen oppinut arvostamaan ja rakastamaan häntä. En osaa kuvitella elämääni ilman Fádalia.
Fádalin katse kiertelee tarkasti vartaloani huomioiden haavat.
"Sinähän olet haavoinnut", vierellä oleva haltia kuiskaa järkyttyneenä tarkkaillessaan haavojani. "Tarvitset apua!"
Hymyilen hieman, "uuma dela."
Fádalin toinen kulma kohoaa haltian ihmetellessä käytöstäni. Hengitykseni on kiihtynyttä, vaikkakin katkonaista. Se vinkuu hiljaa, kuin sisälläni olisi huilu. Rykäisen hieman, jonka takia kurkkuuni nousee kitkerää nestettä.
"Tahdon olla hetken kanssasi kahden", protestoin.
Tarkkailen vanhemman haltian kapeita kasvoja. Tämän silmiin on noussut kyyneliä, jotka valuvat likaisia poskia pitkin, jättäen vaaleita juovia jälkeensä. Fádal on niitä haltioita joiden ulkonäöstä ei voi uskoa, että hän olisi herkkä.
"Älä itke", lohdutan murtunutta haltiaa. "Saanko toivoa yhtä asiaa, ennen kuin lähdet hakemaan apua?"
Fádal nyökkää hiljaa, pyyhkien kyyneleet poskiltaan likaiseen hihaansa. Naurahdan hiljaa vieressäni istuvan haltian huolettomalle käytökselle.
"Pidä minua kädestä hetki kiinni, ennen kuin lähdet. Ollaan vähän aikaa kahdestaan", ehdotan.
Fádalin silmät laajenevat ja tämä katsahtaa pikaisesti maahan, jonka jälkeen minua. Pudistelen hiljaa päätäni, jotta näkisin Fádalin paremmin. Silmissäni on alkanut sumeta ja näkeminen on hankalaa.
"Eyron", Fádal sanoo hiljaa ja katsahtaa minuun huolestuneen näköisesti. "Minähän pidän sinua kädestä kiinni."
Muutaman sekunnin ajaksi unohdan hengittää kuullessani Fádalin sanat. Vaikka sattuu, nostan päätäni nähdäkseni käden, josta Fádal sanoo pitävänsä kiinni.
Totta se on. Juuri ja juuri näen, että Fádal pitää verisestä kädestäni kiinni, leikitellen peukalollani.
Lasken pääni takaisin maahan ja nielaisen.
"Hae apua", ääneni värähti.
-----
Lle maa guel = näytät hyvältä
Uuma dela= älä hätäile
