Title: 3 iltaa, jolloin Severus ajatteli Lilyä
Author: shira
Beta: Eip ole, jos virheitä ilmenee, syyttävä sormi tännepäin.
Rating: S
Pairing: Lily/Severus
Genre: Het, romance, angst, vähän fluff
Warnings: Spoilaa Deathly Hallowsia
A/N: Elikkäs osallistuu Kolme kertaa kun - haasteeseen.
3 iltaa, jolloin Severus ajatteli LilyäEnsimmäinen iltaSeverus Kalkaros istui yksin makuuhuoneen ikkunalaudalla. Muut hänen huonetovereistaan olivat jo nukkumassa; Luciuksen matala kuorsaus, Rabastanin pihisevä vinkuna sekä Rodolphuksen rauhallinen hengitys kuuluivat muuten hiljaisessa makuuhuoneessa vihreäsävyisten vuodeverhojen takaa. Vain Severus oli valveilla, eikä kukaan, joka hänen huoneessaan sillä hetkellä nukkui, olisi millään voinut arvata, mitä - tai oikeastaan ketä - nuori mies tällä hetkellä ajatteli.
“Lily.”
Severus hengitti syvään ja melkein pystyi haistamaan kesän kukkien tuoksun päästäessään tuon ihmeellisen kauniin nimen vierähtämään kieleltään kuiskauksena.
“Lily.”
Mustahiuksinen poika toisti nimen ja sulki silmänsä.
Mokomakin Potter oli saanut viekoiteltua tytön ensitreffeille Tylyahoon viime viikonloppuna, ystävänpäivänä. Siellä Severus oli nähnyt heidät, istumassa romanttisen näköisinä toisiaan syvälle silmiin katsoen matami Puddifootin kahvilassa. Kerubit olivat heitelleet heidän ylleen pieniä paperisydämiä, ja Lily oli näyttänyt poikkeuksellisen suloiselta vaaleanpunaisia sydämiä hiuksissaan. Severuksen mielestä oli äärettömän epäreilua, että hän oli rakastanut Lilya paljon kauemmin kuin Potter, heidän ensitapaamisestaan lähtien. Silti juuri Potter sai tuijottaa Lilyn ihaniin smaragdinvihreisiin silmiin vaikka ikuisuuden, jos halusi.
Kaikki edelliset viisi ystävänpäivää oli Lily viettänyt Severuksen kanssa, eikä varmasti voinut aavistaakaan, kuinka paljon Severusta loukkasi että hän istuskeli tällä kertaa Potterin kanssa kahvilassa. Nyt kuudentena vuonna kaikki oli muuttunut, tätä menoa Lily olisi jo seurusteluvaiheessa Potterin kanssa ennen kesää.“Lily…” Severus kuiskasi pimeyteen.
Yhtäkkiä matala kuorsaus loppui, ja tilalle olivat jääneet vain vinkuna sekä rauhallinen, syvä hengitys. Severus oli oppinut vaistoamaan vaaran ja pienetkin muutokset ympärillään kuuluvissa äänissä. Poika jähmettyi aloilleen kuin valmistautuakseen taisteluun.
“Severus?” kuului tuttu ääni pimeydestä.
“Niin?” nimen omistaja vastasi ja rentoutui hieman ollakseen herättämättä epäilyksiä.
“Minä… sanoitko äsken jotain?” Severus mietti nopeasti sekunnin verran ja pudisti sitten päätään, vaikkei kukaan häntä voinutkaan nähdä pimeässä.
“En.”
“Aha. Minä vain… aivan kuin olisin kuullut… no jaa, ei sitten mitään.” Lucius asettui jälleen makuuasentoon.
“Älä kuku siinä koko yötä. Minä nukun nyt.”
Severus hymyili hiljaa itsekseen.
Lily.
Toinen iltaSeverus käveli rauhattomasti ympyrää pienessä yksiössään Godricin notkossa. Peter Piskuilan, se pieni aivokääpiö joka tunsi Potterit niin hyvin, oli kavaltanut Jamesin ja Lilyn piilopaikan Voldemortille ja hyökkäys olisi tapahtuva tänä iltana, oli Voldemort Severukselle kertonut. Vain Severus olisi voinut auttaa Pottereita. Ei hän sitä Jamesin takia olisi tehnyt, miksi ihmeessä olisi kun kyseessä oli vain typerä keppostelija, joka oli jotenkin saanut Lilyn puolelleen ja jopa seurustelemaan kanssaan. Ei, Severus olisi tehnyt sen Lilyn takia. Pelastaakseen Lilyn ja ehkä myös hänen pienen poikansa. Vaikka poika olikin Potterinkin lapsi.
Severus veti tumman viitan päälleen ja lähti ulkoilmaan. Hän harppoi nopeasti läpi pimeän ja aution kylän, jossa ei ollut muita valoja kuin ikkunoista paistavat valonsäikeet, jotka kielivät talon omistajan olevan vielä hereillä. Severus kiihdytti tahtiaan ja melkein juoksi, ehkä hän ehtisi vielä, ehkä ei olisi myöhäistä…
Tummahiuksinen mies saapui puisen, vanhanaikaisen talon portille ja työnsi sen auki. Hän hidasti hieman tahtiaan pihapolulla, ja käveli jo normaalia vauhtia saapuessaan ovelle. Hän epäröi muutaman sekunnin ennen kuin koputti varovasti ovelle kolmesti. Ovi avautui Severuksen seistyä noin puoli minuuttia portailla.
“Ruikuli? Mitä sinä täällä tähän aikaan teet?” James Potterin ivallinen naama ilmaantui Severuksen näköpiiriin ja mies näki punaista.
“Minä… Minulla on asiaa Lilylle. Pyydä hänet ovelle”, Severus sanoi lyhyesti, kylmän rauhallisesti.
“Selvä. Mutta älä pidättele häntä koko iltaa, saimme juuri Harryn nukkumaan ja aiomme… pitää vielä hauskaa tänä iltana. Ostin juuri eräästä jästikaupasta sellaisia vehkeitä, että luulisi Lilyn innostuvan”, James virnisti hyvin ärsyttävästi.
“Tuo nyt hänet ovelle!” toinen hermostui; hänellä ei ollut mitään haluja kuulla Jamesin ja Lilyn seksielämästä. Sitä paitsi oli hirvittävä kiire, Voldemort saattaisi saapua paikalle minä hetkenä hyvänsä.
“Hyvä on, hyvä on… Rauhallisesti vaan, Ruikuli…”
Pian Lily ilmestyi ovelle.
“Severus…” Punahiuksisen naisen ilme oli aluksi hämmästynyt, mutta se muuttui nopeasti torjuvaksi. Kylmällä äänellä hän jatkoi; “Mitä sinä täällä? Muistaakseni viimeksi kun tapasimme kaksi vuotta sitten, et tahtonut nähdäkään minua enää.”
“Nyt ei ole aikaa selittää. Lähde täältä heti, ota Harry ja typerä Potterisi mukaan. Et voi jäädä tänne”, Severus sanoi nopeasti, vilkuillen koko ajan taakseen.
“Jaahas. Mutta arvaa vain lähdenkö minnekään? Olet poissa monta vuotta ja annat minun ikävöidä ja tulla melkein hulluksi huolesta ja sitten yhtäkkiä ilmaannut ovelleni ja ilmoitat, että minun täytyy lähteä kodistani ja vielä haukut aviomiestäni! Valitan, minä en lähde. Olisit tullut vähän aikaisemmin ja selittänyt edes, miksi täytyisi lähteä. En usko, että syy mikään tärkeä oli.” Lily suuttui, antoi tunteenpurkauksensa ottaa vallan ja nyyhkäisi. Hänen silmäkulmassaan oli pienen pieni kyynel valmiina putoamaan poskelle minä hetkenä hyvänsä.
“Ei, ei, Lily! Sinun täytyy ymmärtää, sinun täytyy lähteä-”, miehen äänessä oli aavistus hätäännystä.
“Valitettavasti en ymmärrä. On liian myöhäistä.” nainen paukautti oven kiinni. Severus jäi nojaamaan päätään oveen ja yritti selvittää itselleen, että Lily jäisi nalkkiin. Naisella oli liian suuri temperamentti ja päättäväisyys, eikä kukaan voisi kääntää hänen päätään. Kukaan ei voisi estää Voldemortia tuhoamasta Pottereita. Oli liian myöhäistä.
Severus ikävöi Lilyä jo nyt.
Kolmas iltaOli jälleen kerran elokuun ensimmäinen päivä, ja kello tikitti pian yhdeksää illalla. Severus Kalkaros istui pienen liemien työhuoneen asuintilansa keittiössä, joi teetä vihreästä mukista ja mietti.
Lilyn ja Jamesin poika, Harry Potter oli aloittanut tänä päivänä koulunsa Tylypahkassa. Hänet oli lajiteltu tietysti Rohkelikkoon isänsä ja äitinsä tavoin.
Severus oli odottanut tätä päivää, odottanut ja odottanut monta vuotta. Että saisi viimeinkin nähdä Lilyn pojan, nähdä mitä tällä olisi samaa kuin Lilyllä ja mitä tämä olisi perinyt Jamesilta. Valitettavasti poika ei ollut saanut äitinsä tulenpunaisia hiuksia, joita Severus oli aina mielellään katsonut ja silittänytkin ennen Potterin tulemista mukaan kuvioihin. Ei, Potterin typerän sotkuisen takkupesän piti tietenkin periytyä Harrylle. Täytyi toivoa että Harry ei ainakaan sotkisi niitä koko aikaa samalla tavalla kuin isänsä.
Mutta ne silmät.
Severus oli ensin hieman säikähtänyt poikaa, ei ollut uskoa nähdessään nuo silmät - jotka olivat täysin identtiset kuin äidillään - ensimmäistä kertaa moneen, moneen vuoteen. Hetken järkytyksen jälkeen Severus toipui ja rentoutui, ja oli unohtunut katselemaan rakastamiaan silmiä melkein koko Dumbledoren puheen ajan. Kerran Harry taisi huomata hänen tuijotuksensa, mutta Severus reagoi salamannopeasti muuttamalla katseensa oitis epäystävälliseksi ja katsoi poikaa tuimasti.
Severus ei jaksaisi odottaa seuraavaa liemituntia, saadakseen jälleen vain katsoa niitä silmiä jotka olivat niin hämmästyttävän vihreät ja jotka hän oli niin monesti ennen nähnyt. Ja rakastanut niitä ja niiden omistajaa. Siis ei tietenkään Harrya, ajatuskin olisi hupsu vaikka Severus bi olikin. Harryhan oli vasta 11-vuotias.
Severus pudisti päätään, nyt hänen ajatuksensa olivat harhailleet ihan kummallisille teille. Mutta Lily oli auttanut häntä kaikessa, he olivat olleet melkeinpä parhaat ystävät. Lily oli ollut niin ystävällinen ja kiltti, ettei Severus ollut varmasti ikinä törmännyt niin ihanaan ihmiseen. Ja Potterin piti saada hänet, ei se nilviäinen olisi Lilya ansainnut.
Mutta mikä siinä jos Lily oli ollut onnellinen. Ja onnellisilta hän ja Potter olivat vaikuttaneet, ainakin sinä viimeisenä iltana. Severus sulki silmänsä ja hörppäsi jo jäähtyneestä teestään. Voi, kuinka hänen sydämessään oli läikähtänyt lämpimästi, kun Lily oli kertonut ikävöineensä ja kaivanneensa häntä, vaikka naisen äänensävy olikin ollut vihainen. Severus ei piitannut muusta, kun oli saanut tietää että joku oli välittänyt hänestä niinä kahtena vuotena, jolloin hän oli opiskellut pimeyden voimia ja uponnut vähitellen itsekin pimeyteen. Mies oli herännyt vasta kun Voldemort oli tappanut Lilyn; hän tajusi ettei halunnut olla kenenkään sellaisen puolella joka oli valmis tappamaan kaikki hänelle tärkeät ihmiset ja vaikka Severuksen itsensäkin. Hän oli rientänyt Dumbledoren luokse ja he olivat käyneet pitkän keskustelun hyvyydestä ja pahuudesta, vihasta ja rakkaudesta. Lopulta Dumbledore oli saanut voitettua Severuksen puolelleen ja tämä alkoi toimia kaksoisvakoojana.
Severus oli todella ollut Dumbledoren, koko ajan. Lilyn kuolemasta asti.
Lilyn vuoksi. Niiden silmien vuoksi.
A/N2: Kommenttia ?
