8. luku
Harry heräsi keskipäivällä makuusalista ypöyksin. Päätä kolotti vieläkin ja suussa maistui oksennus,
mutta muuten hän oli suhteellisen hyvällä tuulella.
”Minun ei varmaankaan pitäisi vielä yrittää syödä…” poika ajatteli haroen geelistä rasvaisia hiuksiaan vain enemmän pörröön. Tämän vatsa vastusti ajatusta äänekkäästi murisemalla.
Harry huokaisi raskaasti ja nousi varoen ylös sängystä.
Ovelta kuului äänekästä hakkausta ja huutoa.
”Helvetti! Tule avaamaan, et sinä näin kauaa voi nukkua,”
”
Draco…” Harry murisi itsekseen kävellessään portaat alas – tavallista kömpelömmin – ja avatessaan oleskeluhuoneen oven.
”Valmiina uudelle kierrokselle?” Dracon sanoi virnuillen työntäen päänsä oviaukosta. Harry näytti tuimalta.
”Leikkiä vaan… Toin sinulle ruokaa - mikäli pystyt syömään,” tämä hymyili entistä ivallisemmin.
Harry mutisi jotain kiitoksen tapaista, mutta huomattuaan korin täydeltä hillopaahtoleipiä
ja noidankattilakakkuja hän suikkasi märän pusun Dracon huulille.
”Sinä pussaat kuin tyttö.” tämä härnäsi. Harry kohotti kulmakarvaansa,
ja imaisi todella kovalla voimalla blondin kaulaa.
”Oletko vieläkin sitä mieltä?”
”AI! Tuosta jää jälki… Minun täytyy pitää poolopaitaa monta viikkoa..!” Luihunen manasi
ja Harry nauroi tunkiessaan kolme kakunpalaa suuhunsa yhtä aikaa.
”Sinä syöt kuin-kuin..”
”Ron?” Harry ehdotti ja hörppäsi kurpitsamehua.
”Olisin sanonut kuin Crabbe, mutta joo.” Draco hymähti. Yhtäkkiä Harry tosiaankin muisti punapään.
Hänen poikaystävänsä, jonka luona hän ei ollut viettämässä joulua.
Sitten tuli tuskallisen hiljaiset kaksi minuuttia, mutta Harry rikkoi sen kysymällä:
”Mitä me teemme jouluaattona?” Draco käänsi katseensa tummahiuksiseen poikaan. He tuijottivat toisiaan silmiin.
”Minä ajattelin-” hän aloitti ja pieni puna kohosi hänen poskilleen. ”-että…”
”Niin?” Harry hoputti.
”Voisimme vain.. olla.”
”Olla?” hän kysyi epäuskoisesti ja ehkä hieman huvittuneena.
”Niin. Tiedäthän, istua jommankumman tuvassa jutellen ja syöden ja katsellen takkatulta…” Harryn leuka loksahti auki.
”Draco Malfoy ei kyllä sanonut noita sanoja.””Voisimme myös ottaa paksut viltit ja mennä yöllä tähtitornin huipulle-” Harry yskäisi,
ja se keskeytti Dracon unelmoinnin. Puna tämän kasvoilla syveni.
”En tiennyt, että olet noin.. Öh,
romanttinen..” Harry yritti tosissaan pitää naurua sisällään.
”Pää kiinni.” tämä murjaisi. Harry vilkaisi poikaa silmiin ennen kuin alkoi hihittämään hysteerisesti.
Draco pyöritteli silmiään.
”Sinä… sinä siis olit tosissasi?” Harry kysyi epäuskoisesti. Draco nyökkäsi heikosti. Rohkelikko päätti jättää asian sikseen.
~.~
”Ah! Siinähän te olette…” kuului vanha ja veikeä ääni poikien takana.
”Professori Dumbledore!?” Harry huudahti tarraten vahingossa blondin käteen, joka sihahti.
”Mitä asiaa?” hän kysyi jo hieman toipuneena säikähdyksestä.
”Itse asiassa tulin hakemaan herra Malfoyta,” pojat katsahtivat toisiinsa. ”Hänen isänsä on täällä.” Harry irrotti välittömästi otteensa suu napsahtaen auki. Draco nielaisi kuuluvasti.
”I-isäni?”
”Aivan niin. Tulehan nyt mukaani kansliaan,” Dumbledore sanoi hyräillen ja ennen kuin toinen ehti edes vastustella,
vanha mies oli jo tarttunut tätä olkapäistä. Draco vilkaisi Harryä epätoivoisesti.
Vasta kun ovi oli sulkeutunut, Harry tajusi kunnolla, mitä oli juuri tapahtunut.
Professori Dumbledore oli itse tullut hakemaan Draco Malfoyn
rohkelikkojen tuvasta,
sillä hänen
isänsä oli nyt Tylypahkassa.
”Uhh, alkaa ottaa jo koville…” poika mietti puhaltaessaan ilmaa raskaasti ulos.
Mitä siellä tapahtui? Tiesikö Lucius Malfoy hänestä ja Dracosta? Entä jos tämä hakikin Dracon pois?Harry lyyhistyi sohvalle päätään pidellen. Hänen arpeensa sattui.
Sitä tykytti ja kirveli, sekä se tuntui samalla polttavan kuumalta, että jääkylmältä.
Pahempaa kuin kidutuskirous. Harry hengitti entistä raskaammin ja katkonaisesti.
Pojan teki mieli huutaa. Itse asiassa, hän kuuli juuri nyt kirkunaa päänsä sisältä.
Se voimistui. Harry alkoi taas näkemään Voldemortin mieleen – tai ainakin siihen,
mitä tiedät-kai-kuka ajatteli ja haluaisi. Kirkuminen kuului yhä kovempaa, mutta äänet madaltuivat.
Nyt se kuulosti selvästi nuoren miehen huudolta.
Harry alkoi kuulla selvää puhetta huutojen lomasta;
”A-anteeksi, minä-”
”SUU KIINNI TYPERÄ POIKA!”
”Olemme syvästi pahoillamme, arvoisa Pimeän Lordi..”
”TARVITSEN ENEMMÄN ARVOSTUSTA! ETENKIN SINULTA LUCIUS!”
”Minä lupaan… poikani ei ikinä-”
”HILJAA!”
”Severus, mitä mieltä sinä olet?”
”Arvon Herra, minun mielestäni pojan täytyy saada ansionsa mukaan,”
”KIDUTU!”
”Oi, rakas Lordini, minun vuoroni seuraavaksi.. Niin ihana nähdä, kun sukulaiset kärsivät…”
”Lopeta tui hykertely Bella, Pimeän Lordi sentään tietää mitä tekee.”
”Severus, naurettavaa nuoleskelua…”
”Bellatrix, Severus, Lucius… NYT SAA RIITTÄÄ! Siitä hyödyttömästä penskasta ei ole mihinkään…! AVADA KED-””EEIIHH!” Harry huusi kurkkunsa täydeltä, vaikka olikin yksin huoneessa.
Hän makasi polvillaan maassa, kasvot märkinä. Rohkelikkopoika ei miettinyt sen enempää,
vaan lähti säntäämään kohti rehtorin kansliaa.
”Sokerisulkakynä…” hän sopersi nopeasti kivihirviölle. Harryn kädet puristuivat nyrkkiin,
kynsien kaivautuessa kämmeniin. Harry ei tiennyt kumpi häntä oksetti enemmän: krapula vai äskeinen näky.
Hän rämäytti nopeasti oven auki.
”Potter?” Kalkaros kysyi kohottaen kulmiaan.
”Merlin sentään, vaikka sinulla olisikin asiaa, pystyt varmaan odottelemaan hetkisen,”
Harry näki rehtorin hymyilevän puolikuulasiensa takaa, istuen jykevässä, pehmustetussa tuolissaan.
Hän etsi nopeasti katseellansa Dracoa, joka tosiaankin istui pöydän vieressä nojatuolissa isänsä vieressä.
Herra Malfoy katsoi Harryä pöyristyneenä ja sitten mies pyöräytti hieman silmiään.
Draco näytti kysyvältä ja vähän huvittuneelta. Harry suoristi lasejaan.
”Sinä- minä- ne- mutta-” hän sai sanottua, ja pyörtyi siihen paikkaan.
~.~
Harryn silmissä tuntui yhä sumealta, mutta hän oli varmasti hereillä.
Poika siirsi itseään hieman mukavampaan asentoon, ja huomasi jonkun tukevan tämän selkää.
”Matami Pomfrey..?”
”Ei.. minä tässä Harry,” sanoi hiljainen ja hellä ääni.
”Draco? Mutta sinä- Voi luoja…”
”Shh,” blondi hyssytteli. ”Miksi sinä oikein säntäsit sinne sillä tavalla…”
”Helvetin mahtava hetki kysyä..” Luihunen kirosi itsekseen sanojensa jälkeen.
”Minä-minä näin, että…” Harry piti lyhyen tauon. ”Että Voldemort.. kidutti sinua.
Te ette olleet yksin. Siellä oli isäsi, Kalkaros ja Bellatrix Lestrange…”
”Ja?”
”No siinä..
näyssä, olitte rehtorin kansliassa. Tosin Dumbledore ei ollut siellä ja minä ajattelin-”
”Että josko niin tapahtuisi oikeasti?” Draco ehdotti juoksuttaen sormiaan pitkin Harryn peitteiden välissä olevaa rintakehää. Harry nyökkäsi ja huokaisi.
”Sama juttu niin kuin Siriuksen kanssa.. Ja jos en olisi mennyt siihen lankaan, hän saattaisi olla vielä elossa,”
”Harry! Montako kertaa siitä pitää sinulle mainita!? Se ei ollut sinun vikasi-” Draco aloitti.
”Anteeksi kun keskeytän, mutta montako kertaa
sinä oikeastaan olet siitä puhunut?” Harry virnisti hieman.
Draco näytti pöllämystyneeltä.
”No siis, en minä, mutta-”
”Se on okei, Draco.” Rohkelikko mumisi. ”Olenko minä sairaalasiivessä..?” Draco nyökkäsi ja vilkuili hieman poispäin.
”Se selittää nihkeät lakanat,” Harry mumisi itsekseen.
”Ylihuomenna on sitten jouluaatto..” Draco aloitti varovaisesti pienen hiljaisuuden jälkeen.
Harry nyökkäsi ja pureskeli huultaan.
”Emmehän me aio kännätä silloin?” tummatukkainen poika kysyi ja virnisti.
”Ei tietenkään!” Draco hymyili.
”Hyvä,” Harry aloitti pitäen pienen tauon. ”Koskahan minut päästetään pois täältä..?”
”Kysy itse,” blondi sanoi ja nytkäytti päätään ovesta syöksyvää matami Pomfreytä kohti.
”Poikakulta! Oletko kunnossa? Onko olo jo parempi? Juohan nyt lääkkeesi…”
”Kiitos, minä olen ihan kunnossa. Pääsenkö illaksi takaisin tupaani?” Harry henkäisi,
kun sai lääkkeensä tuskallisesti valumaan kurkusta alas. Se poltteli tuplasti enemmän kuin tuliviski.
”Luultavasti, kunhan vain lepäät sen illan.” Pomfrey vastasi ja katsahti Dracoon. ”Ja mitäs herra- mikä se nyt…”
”Malfoy,” poika sujautti.
”Niin, niin, mitä varten herra Malfoy on täällä? Tarvitsetko särkylääkettä vai-”
”Ei, minä-minä tulin katsomaan Harryä.” matami Pomfrey vilkuili vuorotellen poikia epäilevästi.
Draco päästi säpsähtäen nopeasti Harryn kädestä irti.
”Vai niin.” nainen vain tuhahti ja lähti matkoihinsa. Se ei todellakaan ollut kaikkea, mitä hänellä olisi ollut sanottavana.
Kun ovi oli kolahtanut, molemmat huoahtivat hyvin raskaasti.
”Haluatko… että jään kanssasi yöksi?” Draco kysyi nypläten nukkaa sängynpeitosta.
”Öh- ei tarvitse.” Harry vastasi kiusalliseen sävyyn ja haukotteli teennäisesti.
”Tarvitset unta, minä taidan lähteä syömään. Nähdään huomenna!” Luihunen töksäytti
ja häipyi ovista ennen kuin Harry ehti vastustaa.
~.~
Seuraavana aamuna oli Dracon vuoro herätä märkien unien takia.
”Luojan kiitos kukaan Luihunen ei ole tänä jouluna Tylypahkassa!” hän ajatteli itsekseen ja päätti mennä pitkään,
kuumaan suihkuun.
Draco asetti taikasauvansa peilipöydälle. Luihusenvihreät flanelliyöhousut valuivat Luihusten kylpyhuoneen vaaleanvihreälle kaakelilattialle ja mustat bokserit tulivat perästä.
Draco astui nurkkasuihkun alle, eikä viitsinyt sulkea verhoa, sillä kukaan muu ei ollut koulussa.
Vesi oli aluksi viileää, mutta se lämpeni hiljalleen. Blondi antoi kuuman,
höyryävän veden valua aluksi vain vartalolleen ja sitten myös hiuksiin.
Poika puristi värikkäästä tuubista haaleankeltaista ainetta, joka tuoksui sitruunalta.
Sitten tämä vaahdotti sitä kauan ja tunnollisesti hiuksiinsa.
”Ahh! Mikään ei voita pähkinäkuorintaa…” Draco myhäili ja otti vähän pienemmän purkin,
missä oli beigenväristä tahnaa. Hän pyöritteli kuorintavoidetta käsilleen ja jaloilleen,
kunnes oli tyytyväinen lopputulokseen.
Hana sulkeutui ja Draco asteli peilin eteen kuivailemaan itseään. Hiukset valuivat vettä
ja olivat liimautuneet kosteaan – mutta hyvin pehmeään – ihoon.
Hän napautti taikasauvaansa, mikä kuivasi hiukset silmänräpäyksessä.
Hetkeä myöhemmin sauvan päästä purkautui läpinäkyvää hiusgeeliä tämän kämmenelle.
Poika suki sitä hiuksiinsa ja pesi kädet.
Hän kiinnitti huomiota edelleen kipeästi punoittavaan fritsuun kaulassaan,
mutta ei antanut sen häiritä, vaan puki valkoisen kauluspaidan, Luihusen kravatin ja mustat puvunhousut.
~.~
Kello oli jo melkein viisi. Harry pääsisi muutaman tunnin päästä sairaalasiivestä,
mutta oli tuskin vielä kyvykäs tekemään paljon mitään. Draco istahti pehmeälle nahkasohvalle tylsistyneenä.
”Se vanha ukko aavisteli jotain tänään…” poika ajatteli raapien päätään.
”Isähän sanoi kertoneensa
professorille jotain sen tapaista, että minun pitäisi tietää jonkun kaukaisen sukulaisen
kuolemasta tai vastaavaa, vaikka… hän vain yritti suostutella minua taas kuolonsyöjäksi.
Noh, ainakin sen verran järkeä sillä vanhuksella on päässä, ettei jättänyt minua kaksin isän kanssa,
ties vaikka olisi kutsunut itse Pimeän Lordin paikalle… Helvetti! Minä en jaksa tätä enää..!
Kuunnellaanko minua? EI! Saatanan isä ja Malfoyiden vitun maine…”Dracon ajatuksen tulvivat vihaa ja erilaisia kysymyksiä. Hänen teki todellakin mieli rikkoa jotain..
Tappaa. Sekuntiakaan ajattelematta poika kaivoi taskustaan pienen tikarin.
Se kiilsi aitoa hopeaa, ja sen varressa oli vihreä luihusen käärme.
Silmät kostuivat ja yksi kyynel tipahti avoimelle kämmenelle. Toinen piti veistä kädessään.
Poika tärisi kauttaaltaan. Se kohosi korkeammalle ja korkeammalle.
”Helvetti, minä.. minä
tapan itseni!” Draco kuiskasi itselleen. Tikaria pitelevä käsi
pysähtyi, ennen kuin se oli noussut edes kaulan kohdalle. Poika pudisti huomaamattaan päätään pienesti.
Vasemman käden hiha oli noussut ylöspäin, ja se paljasti kalpean, laihan ranteen.
Ehkä jo muutamien päivien päästä siinä näkyisi pimeän piirto.
Ennen kuin Draco ehti huomatakkaan. Veitsi oli jo painettu ohuelle iholle.
Käsi tärisi kuin olisi yrittänyt laittaa lankaa neulansilmään.
Hopeinen terä painui syvemmälle lihaan ja saattoi jo melkein huomata lämpimän veren tirsuvan haavasta.
Veitsi oli pysynyt samassa paikassa hetken aikaa. Kasvot olivat märät kyynelistä.
Luihunen puristi voimakkaasti silmiään kiinni ja voihkaisi kivusta.
Veitsi oli sivaltanut ihoon pitkän haavan. Veri valui mustille housuille ja sohvalle.
Terän päässä oli pari tippaa punaista verta. Tuntui kuin Draco olisi huutanut keuhkonsa pihalle.
Poika heitti kaikella voimallansa veitsen viereiseen takkaan. Terveellä kädellään tämä otti sauvan taskusta,
ja lausui heikolla äänellä loitsun. Samassa tikari syttyi tuleen.
Kalpea poika nyyhkäisi ja sanoi toisen loitsun, mikä sitoi ohuen harson tämän ranteen ympärille.
Hän istui hievahtamatta paikoillaan melkein viisi minuuttia. Sitten hän valui makuulle sohvalle ja nukahti.
A/N: En edes tiiä, mutta mun on vaan pakko pyytää anteeksi. Tämä luku oli lyhyt ja todella, todella angstinen..! Ja pahoittelen, sillä Odota Minua menee nyt
tauolle! Tarkkaa päivämäärää ei ole, mutta palaillaan kuitenkin keväällä.
Muihin ficceihini sekä käännökseeni kyllä tulee päivityksiä. Kommentit otetaan edelleen tauonkin aikana vastaan!
