Title: Rakkaudella, Ina
Author: senna
Beta: noup
Genre: angst, drama
Rating: K11
Pairing: Bellatrix/OFC(Davina)
Disclaimer: Bella ja Potter-maailma kuuluvat Rowlingille, mutta Davina on ihan minun omani
Quote:
Minä kirjoitan. Minä kirjoitan hänelle sanan, kaksi, kolme. Kirjoitan monta sanaa, sillä minullakin on ikävä häntä. Vähintäänkin yhtä paljon kuin hänelläkin minua.Warnings: pari kirosanaa sieltä taitaa löytyä, ihan pieni, tulkinnanvarainen maininta seksistä
A/N: Tämä ficci siis tosissaan on spinoff pidemmästä tekstistäni
Minne tuuli kuljettaa, jonka tunteminen helpottaa tämänkin lukemista. Lupaan, että tämä on viimeinen spinoffini aiheesta ennen kuin aloitan Minne tuuli kuljettaa part II:n julkaisemisen. Menee FF50:een sanalla 012. Väritön. Omistan tämän ihanalle, rakkaalle
Lumillelle – hyvää syntymäpäivää ♥
Rakkaudella, InaKävelen pitkin metsäpolkua hypistellen pergamenttia sormissani. Korvissani soi tuulen humina maailman kauneimpana musiikkina, haistan hetkittäisen vapauden nenässäni. Aamunkostea sammal on viileää paljaiden jalkojeni alla, eikä aurinko yletä kurkottamaan säteitään metsän sydämeen.
Löydän pienen lammen, istahdan sen luo ja taittelen pergamentin auki. Luen kirjeen hymynkare suupielessäni, mutta syvällä sisälläni kyyneleet valuvat vuolaina kuin keväiset kosket. Pakotan kuitenkin pitämään itseni kasassa, vaikka ikävä on sanoinkuvaamaton.
Rakas Trixie, (voi miksi sinä aloitat sen noin miksi miksi miksi)
Olen nyt turvallisesti kotona. Täällä ei mikään tunnu muuttuneen hitustakaan sen jälkeen, kun lähdin kymmenen kuukautta sitten. Tosin Dania kyllä on kasvanut ainakin kaksi metriä sitten viime näkemän, mutta sovitaan, ettei sitä nyt lasketa mukaan. Muuten kaikki nimittäin on ennallaan kuin en olisi lähtenyt hetkeksikään.
Rakas kissaneitini oli aivan innoissaan päästyään taas kotiin – se ei tainnut pahemmin pitää siitä, että joutui viettämään niin pitkän aikaa kopassaan. Trixie pyöri kuin väkkärä ympäriinsä, juoksenteli huoneesta toiseen kuin hullu ja vaikka mitä. Nia nauroi sille katketakseen.
Minulla on ikävä sinua. En osaa edes sanoin kuvailla, miten ikävä. Niin ikävä, että sattuu sattuu sattuu. Kirjoita minulle. Kirjoita edes yksi sana lievittääksesi ikävääni. Minä en osaa sanoa enää yhtään enempää.
Rakkaudella, InaJa minä kirjoitan. Minä kirjoitan hänelle sanan, kaksi, kolme. Kirjoitan monta sanaa, sillä minullakin on ikävä häntä. Vähintäänkin yhtä paljon kuin hänelläkin minua.
Menee muutama viikko niin saan seuraavan kirjeen. Pakenen metsään, siellä saan olla rauhassa ja keskittyä. Siellä kukaan ei häiritse minun lukemistani. Siellä voivat olla vain kutsutut – vain minä ja Ina.
Parahin Trixie, (miksei enää rakas miksi)
Minä en tiedä, mitä täällä on tapahtumassa. Vain pari päivää paluuni jälkeen tapasin erään ihmisen. Hän on mukava ja hauska ja saa minut aina nauramaan ja tuntemaan hyvää oloa.
Tämän ihmisen nimi on Oliver. Ja me... Trixie, me seurustelemme. En ole ollut näin onnellinen pitkään aikaan. Enkä olisi koskaan edes voinut uskoa näin käyvän minulle. Mekin tapasimme vain sattumalta, kun olin puistossa viettämässä aikaa kirjojen parissa. Hän vain tuli yhtäkkiä juttelemaan minulle. Juttu alkoi luistaa heti ja nyt olemme olleet yhdessä parisen viikkoa. Hän on (älä nyt tapa minua) jästi.
Miten sinulla menee? Joko olet löytänyt itsellesi asunnon ja muuttanut pois? Toivottavasti sinulla menee hyvin.
Rakkaudella, InaEn voi vastata tuohon kirjeeseen. Se sattuu liikaa, vaikken sitä myönnäkään edes itselleni. Minun Inani on löytänyt miehen itselleen ja unohtanut minut ja kaiken sen, mitä tapahtui meidän välillämme. Kohta hän unohtaa minut kokonaan. Ja vielä jonkun saastaisen jästimiehen takia.
Tällä kertaa en onnistu estämään kyyneleitä putoilemasta poskilleni. Onneksi kukaan ei ole näkemässä.
Kahden kuukauden kuluttua saan seuraavan kirjeen, vaikken ole edes vastannut edelliseen. Avaan pergamenttirullan vapisevin käsin. Asun jo yksin. Olen päässyt pois siitä helvetistä, jota kodiksi kai pitäisi kutsua.
Trixie, (ei enää edes parahin miksi)
Eikö kirjeeni ole tullut perille vai onko siihen jokin muu syy, ettet vastaa? Olen pahoillani, jos olen loukannut sinua jollakin tavalla – se ei todellakaan ole ollut tarkoitukseni. Toivon, että vastaisit. Minulla on sinua ikävä ja tahdon tietää, miten sinulla menee siellä.
Muutan aivan piakkoin pois kotoa. Me olemme ajatelleet Oliverin kanssa hankkia yhteisen asunnon. Se on jännittävä jo ajatuksenakin, mutta toisaalta myös pelottava. Vaikka olinhan minä vasta poissa kotoa kymmenen kuukautta. Se ei kuitenkaan ole sama asia. Nyt olen muuttamassa pois ihan virallisesti, koko loppuiäkseni.
Miten sinulla menee? Kirjoita, ole niin kiltti.
Rakkaudella, InaEn kykene vieläkään vastaamaan. En osaa kuvitella
minun Inaani asumassa jonkun saastaisen jästimiehen kanssa saman katon alla, miehen koskettavan häntä likaisilla sormillaan, hänen paikkojaan ja... Ei, ei sellaista voi ajatella. Se on inhottavaa jo pelkästään ajatuksen tasolla, saati sitten, että se olisi totta. Hyi helvetti!
En vastaa, mutta siitäkin huolimatta seuraava kirje tulee vai hieman yli kuukauden päästä. Menee pari päivää ennen kuin uskallan sitä edes avata. Kun tunnistan Inan käsialan pergamentin päällä, en vain uskalla.
Mitä minä pelkään? En tiedä. Ehkä sitä, että Ina kertoo taas, kuinka onnellinen hän on typerän jästimiehensä kanssa ja kuinka he kohta varmaan saavat jo lapsiakin. Yhteinen kotihan heillä kai on jo hankittuna. Minäkö mustasukkainen? No, ehkä vähän.
Viimein kuitenkin rohkaisen mieleni ja taittelen pergamentin auki.
Rakas Trixie, (se on rakas taas rakas minuun sattuu)
toivon, että siellä on kaikki hyvin. Et ole vastannut kirjeisiini. Tai ehkä ne sitten ovat vain hukkuneet matkalla, etkä ole koskaan saanut niitä. Olen kuullut, että joskus pöllöjä napataan matkalla. Kenties niin on käynyt nytkin.
Täällä menee kaikki ihan hyvin. Minä ja Oliver muutimme samaan asuntoon kuun alussa ja pikkuhiljaa kaikki alkaisi olla kunnossa. Ainakin kaikki paikat. Sänky tosin vielä puuttuu, sillä emmehän me toki halua nukkua lattialle levitetyillä patjoilla. Trixie joutui jäämään kotiin Nian hoitoon, sillä Oliver ei siedä kissoja. Hieman surullista, sillä ei minulla täällä ole oikein ketään muita ystäviä kuin Trixie. Mutta minun oli pakko tehdä valinta, joko Oliver tai Trixie. Tietyllä tapaa minua kyllä kaduttaa valintani. Trixie on ollut vieressäni suunnilleen aina ja nyt kun se ei enää olekaan, en osaa olla ilman sitä. Bella, minun on ikävä Trixietä – sekä kattiani kotona että sinua, rakas ystäväni.
Jos se, ettet ole vastannut, johtuu jostakin, mitä minä olen tehnyt tai sanonut niin olen pahoillani. Olen siinä tapauksessa aivan huomaamattani loukannut sinua, joten pyydän nöyrimmästi anteeksi ja toivon, että kirjoittaisit. Kaipaan sinua ja tahdon tietää, kuinka sinulla menee.
Rakkaudella, InaMiksi yrittäisin taaskaan peitellä kyyneleitäni? Eihän niitä kukaan täällä ole enää näkemässä. Vaikka minun on täytynytkin aiemmin kovettaa itseni, olla itkemättä, en silti enää pysty siihen. Se on vain täysin mahdotonta nykyään. Voin olla ulkoapäin katsottuna kova kuin kivi, vaikken todellakaan ole. Jokin sisälläni on vinksahtanut pois paikoiltaan. On ollut pois paikoiltaan jo pitkään.
Kirje, jonka sain, oli viimeinen kirje, jonka sain minun Inaltani.
