Heidän vuokseen, K11

[Frederica]

Kirjoittaja: Frederica
Ikäraja: K11
Genre: angst
Paritus: Deanin vanhemmat, tässä Danny ja Erin
Vastuuvapaus: J.K. Rowling omistaa Potterit ja kaiken niihin kuuluvan. En saa tästä rahaa.
Varoitukset: sisältää maininnan väkivallasta ja maininnan hahmon kuolemasta
A/N: Mietin Deanin vanhempia ja sitä mitä Rowling on kirjojen ulkopuolelta paljastanut Deanin isästä. Tämä nimettömäksi jäänyt mies oli velho, joka jätti perheensä, koska oli kieltäytynyt liittymästä kuolonsyöjiin ja yritti suojella perhettään kuolonsyöjiltä lähtemällä. Näistä tiedoista ja pohdinnoistani syntyi seuraava teksti. Kertokaa mitä pidätte. Tässä on Deanin isän näkökulma.


Heidän vuokseen

Danny

Minun ei pitäisi enää olla täällä. Värähdys kulki niskaani pitkin vatsaan. Miten voisin lähteä? Erin istui keittiössä, syötti Deania ja hyräili pehmeästi nuotin vierestä.

Tämä on minun kotini, minun elämäni. Kävelin heidän luokseen, silitin Erinin poskea ja katsoin Deanin pyöreitä lapsen kasvoja. Hänen silmissään oli alusta asti näkynyt pienen pieni kipinä, minun vereni lahja.

Mutta he olivat jossain lähellä. Vaistosin heidät niin kuin koira myrskyn. Kuolonsyöjät olivat tulossa, ja minä olin heidän saaliinsa. Tiedät-kyllä-kenen palveluksesta ei kieltäydytty ja jääty eloon.

Kuinka voisin siis jäädä?

Erin näytti sotkuisine aamuhiuksineen, vauvan ruokaa poskessaan kauniimmalta kuin yksikään toinen nainen. Kaupungin pisimmät sääret ja terävin kieli, sellaiseen naiseen minä lankesin. Hän oli West Hamin vannoutunut kannattaja ja valmis puolustamaan joukkueensa kunniaa ketä tahansa vastaan.

Ja sinä sateisena iltapäivänä, jona saavuin tänne Edinburghista, Erin oli joutunut riitoihin sellaisten korstojen kanssa, jotka eivät kannattaneet West Hamia. Erinillä ei tuntunut olevan minkäänlaista itsesuojeluvaistoa, vaan hän huusi kolme kertaa isommille miehille pienten keuhkojensa ja tehdaskaupungin miehiltä opitun sanastonsa koko voimalla.

Eihän sitä voinut vain katsoa sivusta. Pakko siihen oli mennä väliin. Lopputuloksena minä päädyin Erinin asuntoon paikattavaksi; silmäkulma aukesi ja nenäni tuntui muuttaneen muotoa. Se ei haitannut mitään. Olin lyhyessä ajassa tajunnut, että tekisin tämän kummallisen jästinaisen puolesta mitä tahansa. Hän sai pelkällä katseellaan sisukseni vedeksi.

Hänen oikea nimensä oli Catherine Thomas, mutta minä ja vain minä kutsuin häntä Eriniksi. Se sopi hänelle paremmin. Catherine kuulosti liian pitkältä ja pehmeältä hänelle. Erinissä oli enemmän tulta ja hänen luonteensa särmää.

Minulla oli sääntö: maksimissaan kaksi kuukautta yhdessä paikassa. Kuolonsyöjillä ei ollut tapana luovuttaa, ja liike pitäisi heidät loitolla. Kunhan en jähmettyisi, selviytyisin.

Mutta Erinin vatsan pyöristyessä, minä jähmetyin. Ajattelin, etteivät he löytäisi minua, tuskin enää edes etsivät. Ajattelin, että minut oli unohdettu. Mitä minä edes olin? Mitätön otus tiedät-kyllä-kenen jaloissa, eivät he käyttäisi aikaansa minun etsimiseeni.

Valheita. Valheita. Valheita.

Joka loukkaa tiedät-kyllä-ketä, on mennyttä. Joka kieltäytyy palvelemasta, on mennyttä. Kuolonsyöjät eivät koskaan unohda loukkauksia. Ja minä olin loukannut heitä.

Totuus oli, että minä olin merkitty mies, jonka tuomiota oli vain lykätty. Niin pitkäksi aikaa kuin vain jaksoin juosta heitä pakoon. Lopulta he saisivat minut kiinni. Kissa sai aina rotan loukkuun.

Vielä minua ei ollut löydetty. He eivät olleet vielä täällä. Jos lähtisin, Erin ja Dean olisivat turvassa. Jos en lähtisi, heidät tuomittaisiin minun mukanani.

– Kuka on iso poika ja osaa syödä sylkemättä ruokaa äidin päälle? Erin leperteli.

Dean nauroi ja taputti pieniä käsiään yhteen riemuissaan. Hän nauroi ja hymyili paljon, itki vähän. Saatoin ajatella Erinin jättämistä. Se tuntui siltä kuin olisin yrittänyt kirota omaa kättäni irti, mutta tiesin, että Erin kestäisi sen. Hänet oli tehty selviytymään. Voisin elää tietäen, että hän oli turvassa, että olin tehnyt oikein. Mutta pelkkä ajatus Deanin jättämisestä sai minut jähmettymään.

Katsoin Eriniä, vain Eriniä. Hänen kasvojaan. Hymyilin hänelle, hän hymyili takaisin. Lähdin keittiöstä katsomatta taakseni. Menin makuuhuoneeseen, pakkasin vaatteeni ääneti selkäreppuun, heilautin repun selkääni ja otin taikasauvani farkkujen lahkeen alle piilotetusta kotelosta.

Sydämeni löi niin kovaa, että se sai pääni humisemaan. Hetken olin varma, että pyörtyisin. Suljin silmäni, ajattelin silmänräpäyksen ajan Erinin kasvoja ja Deanin hymyä ja olin vähällä oksentaa. Pakotin heidän kuvansa pois.

Nyt olisi keskityttävä, heidän vuokseen.

Laskeuduin portaat hiljaa ja avasin oven. Suljin sen jäljessäni, enkä katsonut taakseni.

Mihin ikinä tieni veisikään, niin enää ikinä en näkisi Eriniä ja Deania. Se oli varma.

Tieni tosin osoittautui lyhyeksi. He olivat jo jäljilläni.

Aikani kului loppuun punatiilisillä kujilla. Kun kuulin kohahduksen, ajattelin Erinin ja Deanin hymyjä.

[onkonälkä]

Tää on kivasti kirjotettu, ja pystyn hyvin kuvittelemaan Dannyn tuskan jättää oma perhe. Kirjotusvirheitä en huomannut. Kai tähän tulee jatkoa?

[Frederica]

onkonälkä, kiitos kommentistasi. Piristit aamuani mukavasti. Se, että olen sinusta onnistunut tekstissä ja kuvailussa, sai minut hyppimään pientä ympyrää. En nimittäin yleensä kirjoita minä-muodossa ja minua hiukan epäillytti, että kuinka hyvin olin tässä ratkaisussa onnistunut, kiitos siis kommentistasi. Suoraa jatkoa tälle en uskalla lupailla, tämä syntyi niin hetken innoittamana, mutta kieltämättä tuohon jää aukko esim. Erinin ajatusten ja tunteiden osalta.

[Brangwen]

Söpöä. Ja sitäkin julmempaa, että Erin ja Dean eivät saa koskaan tietää, miksi Danny lähti. Erin voi ihan rauhassa vihata miestään, joka karkasi sanaakaan sanomatta, tietämättä, että mies pelasti hänen ja Deanin hengen. Surullista. Julmaa. Hyvin kirjoitettu.

Ja Frederica-muru, tämä minäkertojaratkaisu on onnistunut siinä määrin hyvin, etten tullut sitä lukiessani edes ajateleeksi, että käytät jotenkin poikkeavaa kertojaa   

[Antelope]

Hei

On todella julmaa ja surullista, ettei Dean saanut tuntea isäänsä eikä saanut tietää miksi hän lähti. Oli julmaa ettei hän sanonut vaimolleen mitään. :< Vaikka Dannyn teko oli hyvä, muttei kuitenkaan ihan loppuunmietitty. Olen siitä asti miettinyt, kun Row kertoi, että Deanin isä lähti suojellakseen perhettään, että miksi hänen piti tehdä juuri niin. Olisi hän voinut kokeilla muitakin vaihtoehtoja. Niinkuin uskollisuusloitsua, ja olla sitten itse salaisuudenhaltija jne. Vaihtoehtoja olisi ollut useita. Mutta, Row on niin päättänyt, ja minä kunnioitan häntä. ♥

Hänen silmissään oli alusta asti näkynyt pienen pieni kipinä, minun vereni lahja.

Pidin tästä kohdasta, mutta aloin sitten myöhemmin miettimään, että taikuushan alkaa näkyä lapsessa vasta noin seitsemän vuotiaana? Ei voi tietää onko lapsi skipattu taikuudelta vai onko hän surkki ennen sitä. (kai?) Mutta ihan sama pidin tästä lauseesta. :>

Totuus oli, että minä olin merkitty mies, jonka tuomiota oli vain lykätty.

Alan aina nauramaan, kun kuulen tuon merkitty mies-jutun, enkä pystynyt hillitsemään itseäni edes tälläisessä angstificissä.

Tämä oli hyvin kirjoitettu ja Deanin isän PoV toimi. (:

Kiitän,

Antelope

[Frederica]

Brangwen, kaunis kiitos palautteestasi! Oli piristävää kuulla, että olin onnistunut kertojaratkaisussa (ja muussa). Olen jotenkin aina ajatellut, ettei Erin ehkä halua pahemmin muistella Dannya. Mutta hänelle jäi Dean ja hän löytää Rowlingin mukaan itselleen miehen ja Deanilla on paljon sisarpuolia, joten Erinistä taitaa tulla kuitenkin varsin onnellinen.

Antelope, oi, näin pitkä ja  ihana kommentti, kiitos.<3 Ilahduttavaa, että olen sinusta onnistunut Dannyn näkökulmassa. Olen myös miettinyt, että karkuun lähtemiselle on ehkä olemassa joitain perusteluja, joita ei ole vain paljastettu meille. Yritin pysytellä tässä faktoissa, mutta kyllä pieni AUhyppy uskollisuusloitsun puolelle olisi houkutellut. Tuossa taikuuden näkymisessä tuntuu olevan aina ajoittain pientä (hämärää?) rajanvetoa (tai olen mahdollisesti ymmärtänyt jotain väärin ), mutta loppujen lopuksi pidän itsekin tuosta kohdasta (ihanaa, että joku muukin pitää!), että päätin säilyttää sen ja vedota hämäriin raja-arvoihin. Etkä ole ainoa, jota merkitty mies naurattaa, älä huoli.