Kirjoittaja: sugared
Ikäraja: K-11
Tyylilaji: drama aka yleinen puuhastelu
Fandom: Final Fantasy XIII
Paritus: Fang/Lightning
Vastuuvapaus: Nope, en omista Final Fantasya, ainoastaan huonon mielikuvitukseni. Hahmot ja maailma kuuluvat Square Enixille ym. pelintekijöille. Ja rahaahan minä en tästä saa.
Varoitukset: Tässä ficissä vahingoitetaan kolmea lähes viatonta mutta kovin rumaa eläinparkaa.
Tiivistelmä: Lightning kaipaa omaa rauhaa, eikä Fang aio sitä hänelle suoda – tälläkään kertaa.
A/N: Kirjoitettu
Drian haasteesta, osallistuu Let the game begin -haasteeseen. Tää on nyt vähän tällainen kaksi-hahmoa-väkisin-yhteen-tyylinen juttu, mutta mutta... Flight ei ole mikään lempiparitukseni, mutta tykkään asettaa ne vastakkain ja peilailla niiden eroja ja samanlaisuuksia. :--D Aika kepeä kirjoitelma tämä joka tapauksessa on!
******
Petoja
Oli myöhäinen iltapäivä, ja Gran Pulsen ja Cocoonin yhteinen taivas lähes pilvetön. Valo siivilöityi kultaisena tiheän lehvästön läpi, ja Median laakson mahtavat kalliot loivat maahan jyrkkiä varjoja. Juuri laakson varjojen armeliaaseen viileyteen, samalle paikalle kuin jo sadat matkailijat ennen heitä, oli Lightning kumppaneineen pystyttänyt leirinsä.
Lightning nojasi myrskyn kaatamaan puunrunkoon ja tutkaili miekkansa terää. Hiki oli liimannut hänen univormunsa karkean kankaan ihoon, ajatukset tuntuivat edelleen tahmeilta ja raskailta keskipäivän helteen jäljiltä. He olivat hetki sitten palanneet tiedusteluretkeltä, yhtä turhalta ja tuloksettomalta kuin edellisetkin. He olivat tulleet tähän kummalliseen, pelottavaan alamaailmaan etsimään vastauksia, mutta Lightista tuntui, että oli nyt vain entistä enemmän pyörällä päästään. Kun hän kävi iltaisin nukkumaan, hän kuuli korvissaan sen valtavan kellon, joka takoi kumeasti heidän rajallista aikaansa.
Nuori soturi vilkaisi ympärilleen. Snow ja Sazh yrittivät opettaa Vanillelle tunnettua cocoonilaista korttipeliä ja kiusoittelivat tyttöä, joka ei tuntunut millään sisäistävän pelin ideaa. Fang loikoili nurmikolla ruohonkorsi suussaan kolmikon rupattelua kuunnellen. Hope istui erillään toisista ajatuksiinsa hautautuneena. Lightning tunsi säälin ällöttävän, kädenlämpöisen aallon hyökyvän ylitseen. Jos kuka tahansa muu, hänet itsensä mukaan lukien, tuomittaisiin muuttumaan kristalliksi tai vaeltamaan hirviönä ikuisiksi ajoiksi, hän voisi hyväksyä sen. Ei hän sitä halunnut, mutta hän hyväksyisi sen – he olivat valinneet tiensä itse. Hope sen sijaan oli vain ollut väärässä paikassa väärään aikaan. Uutisiotsikoissa häneen olisi viitattu sivullisena uhrina, jonka kohtalo oli valitettava mutta väistämätön.
Light suoristautui äkisti. Hän kaipasi omaa rauhaa, tilaa ajatuksilleen. Hän halusi olla hetken yksin. Hän halusi olla hetken itsekäs, miettiä vain omia surujaan ilman sitä pientä jankuttavaa ääntä, joka muistutti, että jollain muulla meni paljon huonommin. Sotilas poistui vähin äänin leiristä ja lähti seuraamaan Archylte Steppelle johtavaa polkua.
Hetken kuluttua nuori nainen seisoi tasangon laidalla henkeään haukkoen. Ennen kuin oli lähtenyt matkalle, joka oli alkanut Bodhumista ja tuonut heidät Gran Pulselle, Lighting oli kuvitellut tietävänsä jota kuinkin kaiken tietämisen arvoisen, nähneensä kaiken, millä oli jotakin merkitystä. Hän oli ottanut asiakseen kertoa myös sisarelleen, miten maailma makasi, eikä ollut hetkeäkään epäröinyt, etteikö tietäisi tarpeeksi. Ennen kaikkea hän oli kuvitellut olevansa valmistautunut.
Siihen, mitä Pulse sylki uskaliaiden seikkailijoiden päälle, ei kuitenkaan voinut valmistautua. Lightning mietti, oliko kukaan hänen vuosia kestävän koulutuksensa aikana maininnut, että oli olemassa petoja, joille hänen univormunsa ja lyhyt mutta valovoimainen uransa turvallisuusjoukoissa eivät merkinneet mitään. Light veti miekkansa esiin ja kyykistyi vaistomaisesti, kun nuori, elinvoimainen behemot laukkasi tannerta täristäen hänen ohitseen. Tällä kertaa hirviön tähtäimessä oli kuitenkin jokin muu kuin nuori muukalainen. Lightning huokaisi tietämättä itsekään, oliko helpottunut vai pettynyt. Hän nautti tästä uudesta, kihelmöivästä vaaran tunteesta.
Fang, joka oli tottunut kotiplaneettansa paahtaviin helteisiin, osasi myös suhtautua niihin oikein – tekemättä mitään. Hänelle ei olisi tullut mieleenkään lähteä kuljeskelemaan ympäriinsä, ellei sitten olisi nähnyt silmäkulmastaan Lightningin katoavan leiristä. Hän nousi kissamaisesti venytellen pystyyn ja seurasi hetken korttipeliä, johon nyt myös Hope oli liittynyt. Fang hymyili itsekseen nuorukaisen selittäessä kärsivällisesti pelin sääntöjä Vanillelle ja moittiessa Snow'ta ja Sazhia, jotka olivat yrittäneet huiputtaa sinisilmäistä tyttöä.
"Alan kasvaa sammalta, jos makoilen tässä vielä hetkenkin. Lähden vähän kävelemään", hän totesi viattomasti. Hän epäili, ettei peliinsä keskittynyt nelikko olisi huomannut hänen poissaoloaan vielä moneen tuntiin, mutta ei halunnut huolestuttaa Vanillea.
"Ole varovainen", Vanille totesikin ja kohotti hetkeksi katseensa korteistaan. Fang tyytyi hymähtämään vastaukseksi ja nosti keihään olalleen. Hän lähti seuraamaan kallioiden kupeeseen muodostunutta polkua, jonka mutkan taakse Lightning oli kadonnut.
Hetken kuljeskeltuaan Lightning päätti tutkia solan, jonka sisäänkäynnin oli pari päivää sitten äkännyt. Hän tiesi kyllä, ettei ollut viisasta lähteä ominpäin seikkailemaan, mutta jotakin pientä osaa hänessä tämä tieto kiihdytti entisestään. Pulse oli kokonaan uusi maailma, jonka salaisuuksia ja ihmeitä hän halusi päästä tutkimaan.
Lightning lähti kohti vuosituhansien saatossa kahden vuoren väliin syntynyttä kulkureittiä. Hän oli juuri ylittämässä tiensä tukkinutta kalliomuodostelmaa, kun kuuli oksan katkeavan takanaan. Nuori nainen pysähtyi niille sijoilleen ja jäi kuuntelemaan lihakset jännityksestä värähdellen. Lehtien rasahtelua, kiihtynyttä hengitystä, vaanivia askeleita. Light tarttui miekkansa kahvaan ja veti aseen hiljaa tupestaan. Hän kääntyi hitaasti ympäri miekka kädessään, valmiina taisteluun.
Hetkeen hän ei nähnyt mitään muuta kuin hiljaisen, vihreän polun takanaan. Sitten maahan piirtyi muodoton varjo, joka kasvoi pituutta sitä mukaa, kun pensaikon rasahtelu kävi kovaäänisemmäksi. Samalla sekunnilla, kun varjo muuttui lihaksi ja vereksi, Lightning hyökkäsi huudahtaen. Hänen miekkansa terä osui kolahtaen johonkin kovaan, ja kohottaessaan katseensa hän tajusi tunnistavansa hahmon.
"Fang! Mitä sinä täällä teet?" hän ärähti ja laski aseensa, joka oli jättänyt kalpean viillon naisen keihääseen.
"Olisit nähnyt naamasi", Fang vastasi virnuillen ja pyöritteli keihästään. "Eipä uskoisi, että se oikeasti taipuu tuollaisiin ilmeisiin."
Lightning vilkaisi miekan terästä heijastuvaa kuvajaistaan ja näytti mielestään samalta kuin aina ennenkin. Hän rypisti aavistuksenomaisesti kulmiaan tajutessaan, että juuri sitä Fang oli tarkoittanut.
"Olisin voinut vahingoittaa sinua", hän totesi ärtyneenä. Miksi ihmeessä hänen peräänsä oli kaikista maailman kiroista lähtenyt juuri Fang? Kaikki tuossa itsetietoisessa Pulsen kasvatissa ärsytti häntä, jo tämän matala, vieraalla aksentilla puhuva ääni sai hänen verenpaineensa kohoamaan. Valitettavasti Fang näytti tietävän sen.
"Tuskinpa vain", tummaverikkö naurahti raivostuttavan itseriittoisesti, ja Lightning puristi kätensä nyrkkiin. Hän päätti suhtautua naiseen samalla tavalla kuin tähän asti – kääntämällä selkänsä ja sulkemalla korvansa. Sillä tavalla kiusaajista pääsi eroon, niin äiti oli Serahille vuosia sitten opettanut.
Fang ei suinkaan lannistunut, kun Lightning lähti mitään sanomatta jatkamaan matkaa. Hän heilautti keihään olalleen ja seurasi naista, jonka miekanlappeesta taivaan valo heijastui sokaisevan valkoisina komeettoina. Olkoonkin, että hän oli vastikään herännyt 500 vuoden päiväunesta kristallin sisältä, hänen jalkansa muistivat tien.
"Mihin sinä olet menossa?" Fang kysyi teeskennellyn ystävällisesti ja loi Lightningiin uteliaan katseen.
"En tiedä. Haluan selvittää, minne tämä polku johtaa", toinen vastasi viileästi.
"Voin säästää sinulta sen vaivan ja kertoa, että polku johtaa lähteelle", Fang totesi ja virnisti pirullisesti huomatessaan pettymyksen välähtävän Lightningin kasvoilla. Sotilas oli arvatenkin toivonut löytävänsä jotain uutta ja jännittävää, jotain, mitä kukaan heistä ei ollut aikaisemmin nähnyt.
Fang oli oikeassa. Lightning pysähtyi ja kohotti katseensa siniselle taivaalle peittääkseen närkästyksensä. Ei tuntunut olevan enää mitään mieltä jatkaa seikkailua, kun sen määränpää oli paljastunut. Hänen teki mieli läimäyttää Fangia, niin kuin oli jo kerran tehnytkin, mutta hillitsi itsensä. Hän ei antaisi Fangille sitä tyydytystä, että reagoisi tähän jotenkin muuten kuin olemalla täydellisen välinpitämätön.
"No, käyn kuitenkin katsomassa. Kenties sieltä löytyy jotain hyödyllistä, jokin vihje", hän sanoi tyynesti. Fang pyöräytti silmiään mutta pysyi vaiti. He molemmat tiesivät yhtä hyvin, ettei lähteeltä löytyisi mitään. Ei mitään, mikä auttaisi heidät pois siitä epätoivon ja vastaamatta jääneiden kysymysten syöksykierteestä, johon he olivat ajautuneet.
Muutaman minuutin kuluttua lähde, josta Fang oli puhunut, piirtyi esiin. Köynnöskasvit valuivat rehevinä ja elinvoimaisina lähdettä ympäröivien kallioiden seinämiltä, niiden lehdet tavoittelivat jadenvihreänä kimaltavaa vettä kuin janoisten lasten sormet. Auringonkeltaisten höyhenten peittämät valtavat linnut kahlasivat lähteessä ja tuskin nostivat pörheitä päitään kahden naisen astellessa lähemmäs. Lightning huokaisi turhautuneena – jos Fang olisi ymmärtänyt pysyä poissa, paikka olisi ollut täydellinen yksinoloon ja ajatteluun.
Hän istuutui kostealle ruohomättäälle lähteen reunalle ja veti keuhkoihinsa märän, mudan ja vesikasvien tuoksua. Hän yritti parhaansa mukaan olla välittämättä Fangista, joka tärveli hänen rauhansa loiskuttelemalla suoraan veteen. Tumma nainen lähestyi varovasti kahta nuorta chocoboa, jotka tuijottivat reviirilleen eksynyttä ihmistä hetken tuikeasti mutta antoivat tämän sitten silittää kylkiään, joiden sulat hohtivat illan katoavassa valossa kuin haarniskat.
"Tule tervehtimään äläkä murjota siellä!" Fang huudahti. Lightning puristi suunsa tiukaksi viivaksi. Hän ei pitänyt chocoboista. Totuus oli, että hän pelkäsi niitä. Monta, monta vuotta sitten, kun hän ja Serah olivat olleet pieniä (ja heidän vanhempansa elossa), he olivat vierailleet Nautiluksen huvipuistossa. Serah oli pyörinyt riemastuneena, keltaiseen mekkoon pukeutuneena väkkäränä hevosenkokoisten lintujen keskellä – Light oli piiloutunut isänsä selän taakse. Sitä hän ei kuitenkaan halunnut myöntää edes itselleen, saatika sitten Fangille. Niinpä hän nousi hitaasti ylös ja asteli varovasti kohti noita pelottavia, suuria eläimiä, joiden mustista nappisilmistä oli mahdoton päätellä, mitä ne todella ajattelivat.
Lightning ei ehtinyt ottaa montaakaan askelta, kun jokin äänestä päätellen iso molskahti hänen oikealla puolellaan. Molskahdus kuului uudelleen, ja kun nainen kääntyi äänen suuntaan, hän näki silmäkulmastaan, kuinka chocoboparvi hajaantui ja Fang tarttui keihääseensä.
Ensin Lightning näki vain kolme rumaa, suomuista päätä, jotka olivat nousseet pintaan muutaman metrin päässä hänestä. Sitten elikot uivat lähemmäs, ja niiden pulleat, kalamaiset ruumiit paljastuivat veden alta. Lightning veti miekkansa esiin ja otti muutaman askeleen taaksepäin samalla, kun Fang ilmestyi hänen rinnalleen. Otukset lähestyivät kuopsuttaen kiukkuisina pohjamutaa. Light ei voinut olla miettimättä, olivatko elukat todella vaarallisia. Mulkosilmineen ne olivat uskomattoman rumia, ja ryhmyiset, paksut kananjalat ja lyhyet, räpistelevät evät saivat ne näyttämään ennemminkin koomisilta kuin uhkaavilta. Nuori soturi vilkaisi Fangia epävarmana.
"Olen tapellut näitä vastaan aiemminkin. Ne ovat voimakkaampia kuin miltä näyttävät. Ja äkäisiä", Fang totesikin, arvaten Lightningin ajatukset. Hän pyöräytti keihästään kuin lämmitelläkseen ja hyökkäsi sitten salamannopeasti ja armottomasti – hän ei antaisi otuksille mahdollisuutta päästä niskan päälle.
Tuntiessaan ensimmäisen puraisun nahkasaappaaseen verhotussa sääressään Light ymmärsi, mitä Fang oli tarkoittanut. Olkoonkin, että kalamaisesta ulkonäöstään huolimatta elukoiden pienissä päissä raksuttivat luultavasti kananaivot, ne käyttivät ylivoiman tehokkaasti hyväkseen. Sotilas oli varma, että jos he herpaantuisivat hetkeksikään, oliot nokkisivat heitä, kunnes heistä olisi jäljellä vain valkoista luuta ja tuppo hiuksia.
Alkajaisiksi Lightning kävi elukoista nopeimman kimppuun. Iski nainen kuinka monta kertaa tahansa, otus nousi aina pystyyn ja hyökkäsi entistä voimakkaampana. Maa oli täynnä ruosteenpunaisia tahroja, ja Light hiestä märkä, kun eläin lopulta kaatui veteen ja liikautti eväänsä viimeisen kerran. Sotilas pyyhkäisi verta ja hikeä otsaltaan. Hän kääntyi ja kohtasi Fangin kahden voimakkaamman yksilön saartamana.
Fangin tummissa silmissä paloi se sama, kuumeinen katse, jonka Lightning oli heidän lyhyen tuttavuutensa aikana nähnyt jo satoja kertoja. Katse, joka sai naisen loppujen lopuksi kiittämään, että he olivat samalla puolella. Fang yksin oli pelottavampi kuin kaikki ne hirviöt, joihin he olivat matkansa aikana törmänneet.
"Pärjäätkö sinä?" hän kysyi tullessaan pulselaisen avuksi. Fang vilkaisi häntä huvittuneena, ja tämän kasvoilta kuvastuva verenhimo teki Lightningin melkein huonovointiseksi.
"Juuri ja juuri", nainen tokaisi ja survaisi keihäänsä terävän kärjen lähimmän elikon rintaan. Light irvisti, ja yhdessä he kävivät kolmannen hirvityksen kimppuun.
Hetken kuluttua vaaleanpunaiseksi värjäytyneessä vedessä kellui kaksi suomuista ruumista, eläimistä kolmas oli sukeltanut uuvuttavan taistelun jälkeen pakoon. Lightning lysähti väsyneenä maahan, ja Fang seurasi hänen esimerkkiään huuhdeltuaan keihäänsä lähteessä.
"Mitä ne oikein olivat?" Light kysyi kaikesta huolimatta aiempaa hyväntuulisempana. Hänen veressään kuohuva adrenaliini sai hänet unohtamaan kaiken muun ainakin hetkeksi.
Fang kohautti olkiaan.
"En minä tiedä."
"Sinähän sanoit, että olet tapellut niitä vastaan aiemminkin."
"Niin olenkin", Fang vastasi tajuamatta ilmeisesti alkuunkaan, mihin Lightning tähtäsi.
"Sitten varmaan myös tiedät, miksi niitä kutsutaan", nuori nainen totesi närkästyneenä. Pulsen kasvatti loi häneen huvittuneen katseen.
"Te cocoonilaiset varmaan kuvittelette, että maailma muuttuu jotenkin helpommin hallittavaksi, jos kaikelle antaa nimen?" Fang hymähti. Lightning sadatteli hiljaa mielessään ja nousi puhdistaakseen miekkansa terän.
"Kuvottavia, luonnonvastaisia otuksia joka tapauksessa", hän totesi päättäväisesti katsellessaan lähteessä lepäävää ruumista, jonka omituiset jäsenet sojottivat jokaiseen ilmansuuntaan.
"Luonnonvastaisia?" Fang toisti ja kohotti hiilenmustia kulmiaan. "Ei suinkaan. Nämä otukset ovat juuri sellaisia kuin luonto on niiden tahtonut olevan. Tässä maailmassa vain vahvimmat pärjäävät, luonto karsii pois ne, jotka eivät tänne kuulu. Te siellä Cocoonissa taas... te niitä luonnonvastaisia olette. Jumalan muovaamia."
Lightning avasi suunsa vastatakseen (vähät hänen typerästä strategiastaan, josta ei tuntunut olevan Fangin kanssa mitään hyötyä), mutta tummaverikkö vaiensi hänet kädenliikkeellä.
"Sinun ja minun, Lightning, välillä on se ero, että minä olen naarastiikeri ja sinä sirkusleijona. Sirkusleijona, joka osaa vain ja ainoastaan ne temput, jotka sen kouluttaja on sille opettanut. Eläin, jonka ei ole tarvinnut selvitä villissä luonnossa päivääkään."
Lightning punastui loukkaantuneena.
"Aina sinä jaksat esittää, että tiedät maailmasta jotain enemmän kuin me muut, mutta--"
Hänen kiivas puheenvuoronsa keskeytyi, kun Fang nousi pystyyn ja asteli aivan kiinni häneen. Hän kuuli saman kiihkeän hengityksen, jonka oli hetki sitten kuullut polulla. Lightning tunsi oman hengityksensä salpautuvan hetkeksi, kun Fangin tuoksu – sekoitus eksoottisia kukkia, parkittua nahkaa ja verta – valtasi hänen sieraimensa.
"Mitä sinä teet?" Lightning kivahti ja tunsi poskipäidensä punan syvenevän. Hän vihasi sitä, miten helposti Fang sai hänet pois tasapainosta, hänen mielenrauhasta järkkymään.
Sen sijaan, että olisivat muodostaneet vastauksen sotilaan kysymykseen, Fangin täyteläiset, kuparinmakuiset huulet painoivat Lightningin huulille viivyttelevän suudelman.
"Mitä ihmettä tuo oli olevinaan?" nuori nainen ärähti ja vetäytyi taaksepäin. Hänen sydämensä hakkasi epämiellyttävän nopeasti, se halusi paeta tilanteesta niin kuin omistajansakin. Fang nuolaisi huuliaan ja virnisti hitaasti.
"Halusin vain nähdä ilmeesi", hän totesi kepäesti. Hän vetäytyi verkkaisesti taaksepäin kuin odottaen jotakin.
Kiehuvan kuuma kiukku välähti Lightningin silmissä, ja hän tönäisi Fangin kohti lähdettä. Fang älähti yllättyneenä ja kompuroi taaksepäin yrittäen saavuttaa tasapainonsa ennen kuin kaatuisi veteen. Lightning tönäisi horjuvaa naista uudelleen. Fang kiljaisi kimakasti, kun jääkylmä vesi kahmaisi hänet hyiseen syleilyynsä. Pulselainen nousi pärskien ja yskien pintaan ja loi Lightningiin murhaavan katseen.
"Odotahan vaan, sinä viekas pikku pirulainen, että pääsen ylös, niin pieksen tuon sotilaallisen suoran selkäsi verille!" Fang sähisi. Ennen kuin hän ehti toteuttaa uhkaustaan, Lightningin huulet olivat hänen omillaan.
Vaativa, musertava suudelma yllätti Fangin, ja hän oli vähällä kaatua kolmannen kerran. Light irroittautui voitonriemuisesti hymyillen. Fang virnisti, ja ensimmäistä kertaa elämässään sotilas vastasi virnistykseen.
"Kappas, sirkusleijona näyttää oppineen uusia temppuja."