Nimi: Untako vain?
Kirjoittaja: FakeLove
Genre: Angst, fluffy
arvioinko oikein?!Ikäraja: S
Paritus: Severus/Lily
Tiivistelmä: Severuksen ja Lilyn kohtaaminen
en osaa tiivistääA/N: Yöllinen teokseni eli saattaapi olla vähän.. öm laginen ja näin. Mutta nauttikaa, jos se vain on mahdollista
Untako vain?
23.58
Severus tuijotti herkeämättä kelloa ja sen hohtavia numeroita. Pian olisi keskiyö, eikä hän ollut nukkunut silmällistäkään. Numerot vaihtuivat ja näyttöön välähti hohtamaan sarja nollia.
Severus murahti tuskastuneena. Hän nousi ylös ja lähti harppomaan olohuoneeseen raidallinen yöpuku lepattaen, kunnes hän pysähtyi ovelle. Hänen sydämensä tykytti kovemmin kuin koskaan. Hän oli kuullut askelia. Oliko joku olohuoneessa?
Vedettyään henkeä Severus avasi oven. Helpotuksen tunne valtasi hänet välittömästi. Punatukkainen nainen istui nojatuolin syleilyssä, smaragdin vihreät silmät kiinnostuksesta loistaen. Hän tuijotti Severusta mietteliäänä.
”Hei, Sev” Lilyn ääni tervehti uteliaana.
”Lily..?” Severus kysyi silmät epäuskosta pyöreinä.
Lilyn kepeä nauru vaelsi olohuoneessa. Severuksen sydän oli pakahtua onnesta. Hänen suupielensä nyki, mutta Severus ei uskaltanut hymyillä – ei vielä. Haltioituneena Lilystä hän jäi tuijottamaan kaukaisuuteen. Lily alkoi näyttää huolestuneelta.
”Severus?” Lily kysyi huulta purren. ”Oletko kunnossa?”
Severus säpsähti. Hän tajusi vaipuneensa omiin ajatuksiin. Nostettuaan katseensa, hän huomasi, että Lily katsoi huolestuneena, pelon häivähdys silmissään.
”Kaikki on hyvin.” Severus sanoi lempeästi. ”Mutta…
sinä olet täällä!“
”Etkö olisi halunnut tavata minua?” Lily kysyi suu mutrussa.
”En minä sitä tarkoittanut!” Severus oikaisi. ”Haluaisitko jotain? Juotavaa kenties?”
Severus mutisi pari sanaa ja teki napakan liikkeen sauvallaan, jonka hän oli napannut taskustaan. Lilyn vieressä olevalle pienelle pöydälle ilmaantui kaksi viinilasia, jotka täyttyivät läpinäkyvällä juomalla.
”Kiitos, Sev.” Vaisu hymy nousi Lilyn suloisille huulille, kun hän nappasi toisen viinilaseista.
Severus istui Lilyä vastapäätä olevaan pehmoiseen nojatuoliin, jonka syleilyyn hän välittömästi upposi. Hän kutsui pöydälle jääneen lasin itselleen ja se lensi hänen käteensä. Maistellessaan juotavaa Severus tarkasteli Lilyä huolellisesti. Hetken epäröityään hän kuitenkin rohkeni kysyä mieltä painavaa kysymystä.
”Miksi olet täällä? Tai siis sinun pitäisi olla..” Sanat takertuivat Severuksen kurkkuun.
Lily ei näyttänyt loukkaantuvan, mutta pieni suru käväisi hänen silmissään.
”Kuollut? Niin..” Lily totesi vaisusti, katsomatta Severusta suoraan silmiin.
Severus oli toivonut, että Lily olisi nauranut ja sanonut olevansa elossa. He olisivatkin vain huijanneet pimeyden lordia – mutta silloin Jameskin olisi elossa.. Severuksen vapaa käsi puristui nyrkkiin hänen ajatellessaan James Potteria, sitä ylimielistä, kammottavaa limanuljaskaa –
”Mikä nyt on, Sev?” Lily kysyi säikähtäneen näköisenä tuijottaessaan nyrkissä olevaa kättä.
”Ei mikään. Mutta se kysymys..” Severus huomautti vihjaten.
”Ajattelin, että me voisimme vähän jutella.” Lily sanoi hymyillen.
Severus kulautti lasinsa tyhjäksi ja kohdisti katseensa toiseen lasiin, jonka Lily oli siirtänyt huuliaan vasten. Hän ei juonut vaan laski lasin pöydälle. Severus siirsi katseen Lilyyn ja pohti. Haluaisiko hän tietää Lilyn asian? Jos se olisikin jotain kammottavaa? Hetken emmittyään, hän päätti haluta tietää.
”Mistä haluaisit puhua?” Severus kysyi peitellen sisimpänsä pelon värettä.
Lily hymyili jälleen valloittavaa hymyään. Hänen punaiset huulensa näyttivät niin kovin epäaidoilta kalpeaa ihoa vasten. Lily nousi ja siirtyi istumaan Severuksen syliin. Hän siirsi kasvoille valahtaneet mustat hiukset pois ja hymyili leveämmin nähtyään kasvot paremmin.
”Pelkäätkö sinä?” Lily katsoi suoraan Severuksen sysimustiin silmiin. ”Mitä sinä pelkäät?”
”Minä... minä pelkään... että… menetän… uudestaan...
sinut. Lily, sinä olet tärkein asia maailmassani!” Severus kuiskutti ja otti Lilyn hennon käden omiensa väliin. ”En ole koskaan rakastanut ketään niin kuin rakastan sinua..”
Lily hymyili vaisusti. ”Tiedän sen. Mutta meitä ei ole luotu yhteen. Kyllä sinä ymmärrät, minä kuulun Jamesille – “
”Ei – “ Hän kielsi. Severus ei uskonut, hän ei
tahtonut uskoa, vaikka kokoajan tiesi. Hän nosti etusormensa pystyyn ja vei sen omilta Lilyn huulille. ” – sanaakaan. Sinä olet minun nyt.”
He tuijottivat toisiaan silmästä silmään, hymyillen lempeästi. Lilyn smaragdin vihreät silmät olivat niin lumoavat.. Severus nosti kätensä toisen poskelle ja silitti sitä hiljaa. Hetken he vain istuivat sylikkäin sanomatta sanaakaan.
“On aika” Lily kuiskasi Severuksen korvaan.
Lilyn sanat viilsivät Severusta terävän veitsen lailla. Ei vielä, ei näin nopeasti. Severus loi kysyvän katseen Lilyyn. Hän toivoi, että nainen naurahtaisi ja sanoisi jäävänsä ikuisiksi ajoiksi.
”Minun on aika lähteä.”
Severus tunsi uuden viillon rinnassaan, entistä tuskallisempana. Se sai parahduksen karkaamaan hänen huuliltaan ja pään painumaan alas.
”Älä lähde… En kestä sitä. Sinä loit minut uudestaan, kasasit minut kokoon. Et voi lähteä ja jättää minua uudestaan!” Severus parahti itkuun.
Lilyn siro käsi tarttui varovasti Severusta leuasta. Käsi nosti päätä ylemmäs, kunnes hänen katseensa kohtasi Severuksen kyynelien kostuttamat kasvot. Valloittava hymy säkenöi Lilyn kalpeilla kasvoilla. Hänen punaiset huulensa koskettivat hellävaroen Severuksen otsaa.
”Anna anteeksi.”
Kaikki alkoi haihtua. Severus ei enää kyennyt näkemään selvästi, kaikki sekoittui keskenään isoksi värikkääksi sekamelskaksi. Väri alkoi kadota, kaikki muuttui harmaammaksi. Väritön näkymä alkoi kieppua rajusti.
Samassa Severus säpsähti hereille. Todellisuus hyökkäsi hänen niskaansa ilkeämmin kuin koskaan aiemmin. Pettyneenä ja hiestä märkänä Severus nousi istumaan. Kaikki olikin ollut vain unta, unta josta hän ei olisi ikinä halunnut herätä. Huokaisten Severus nousi ylös ja käveli vaappuvin askelin hakemaan lasin vettä.
Matkallaan hän huomasi olohuoneessa jotain merkillistä. Pienellä pöydällä nojatuolin vieressä oli kaksi viinilasia. Toinen oli juotu kokonaan tyhjäksi, mutta siinä ei ollut mitään erikoista. Severus tihrusti tarkkaavaisena toista lasia ja henkäisi kovaa.
Lasissa oli huulipunaa.
