Otsikko: Pitkän päivän päätteeksi
Kirjoittaja: Soni
Oikolukija: astars913
Pari: H/D
Ikäraja: S
Tyyli: Angst.
Tiivistelmä: Kun Draco Malfoy sai elämältään kaiken sen mitä halusi.
Vastuunvapaus: En omista enkä tahdo loukata.
A/n: Tämä on jo vanhempi teksti joka kumpusi halustani lukea tätä aihetta käsitteleviä ficcejä, mutta suurin osa oli kesken ja asiat hoituivat liian helpolla. Valitettavasti tekstinä en ole päässyt tätä jatkamaan samalla tavalla kun olen sitä ideana joten ajattelin että on aika julkaista tämä tänne.
Pitkän päivän päätteeksi Draco Malfoy ilmiintyi idyllisen kotitalon pihaan jossain päin Itä-Englantia. Talo oli rakennettu vanhan mökkirähjän pohjalta heidän unelmatalokseen. Taikuuden avustuksella kaikki oli sujunut totta kai nopeammin ja loppu tuloksena heillä oli kaksikerroksinen talo, joka huokui kotoisuutta ja lämpöä ja jota ympäröi runsas puutarha.
Syreenit, ruusut ja muut kukat olivat täydessä kukinnossaan ja tekivät ilman muhkean makean tuoksuiseksi. Dracon matka vaaleasorapolkua pitkin johti leveälle kuistille, jossa pienellä pöydällä oli pieni posliini astiasto ja kaksi posliini nukkea nauttimasta teestään.
”Huhuu!” hän huhuili innoissaan pieneen eteiseen, joka oli täynnä kaiken kokoisia takkeja ja kenkiä.
”Isä!” kiljui useampi lapsi ympäri taloa ja pienet jalat lähtivät tömisten suuntaamaan hänen luokseen. Kolme hänen nuorimaistaan syöksyi halimaan isänsä jalkoja ja vaati päästä syliin.
Hän heitti laukkunsa ja takkinsa sivuun ja päästi Jamesin kiipeämään harteilleen ja kaappasi Morganan ja Lilithin, perheen kesken Molly ja Lily, syliinsä.
Suurena ihmismöykkynä he hoippuivat oikealle oviaukosta keittiö-ruokatilaan.
”Isi, kato isä tuli!” James huusi komeimmalle miehellä päällä maan, joka laittoi parhaillaan lautasia pöytään Julien kanssa.
Joka päivä Draco muisti kiittää onneaan siitä, että Harry Potter oli yksin hänen.
”Siltähän tuo näyttäisi”, Harry nauroi iän myötä tummemman vihreiksi muuttuneet silmät tuikkien. Iän myötä Harrylle oli kertynyt myös tuhansia ja taas tuhansia naururyppyjä suupieliinsä ja silmien ympärille. Joka ilta Draco laski lumoutuneena aviomiehensä poimuja. Harryn se sai joskus repimään hiuksiaan, mutta Draco tiesi että enimmäkseen toinen vain nautti yksinkertaisesta hellyyden osoituksesta.
Harry oli yrittänyt vastata tähän laskemalla Dracon harmaat hiukset, mutta platina muuttui vain valkoiseksi, eikä se varsinaisesti näkynyt muun vaalean hiuksen seasta. Harry oli ennustanut että jonain aamua hän heräisikin ja huomaisi, että hänen hiuksistaan oli tullut valkoiset. Tai sitten ne ehtisivät tippua kaikki sitä ennen. Kyllä Draco oli huomannut hiipivän hiusrajansa ja parkunut kauhistusta miehellensäkin, joka oli vain luvannut rakastaa häntä kaljunakin.
Kalju! HÄN! Draco Malfoy!? Oi se ei tullut kysymykseenkään!
”Oliko hyvä päivä?” Harry kysyi ja kumartui suukottamaan Dracoa ohimolle.
Draco, joka oli uppoutunut suunnitelmiinsa kaljuuntumisen estämiseksi vastasi: ”Jep. Saimme Hermionen kanssa kaksi lakiesitystä eteenpäin ja saimme hyväksynnän yhdestä aiemmasta. Joko syödään?” hän kysyi leikkisästi kuorien lapset yltään ja kumartui tervehtimään miestään kunnon suudelmalla.
Harry oli aurorin uran sijaan ryhtynyt koti-isäksi ja kirjailijaksi.
”Käy kutsumassa Lucien alas, niin päästään syömään”, tämä vastasi ja Draco lähti hakemaan pahimpaan teinikapinavaiheeseen uppoutunutta poikaansa huoneestaan.
Siinä he sitten istuivat, Malfoy kartanon kolmannen ruokasalin mahonki pöydän ääressä, joka oli ollut hänen vanhempiensa lahja heille Lilyn synnyttyä.
Draco katsoi ylpeänä perhettään ja sitten miestään, joka oli koko maailma hänelle.
Se että hän oli saanut tämän tilaisuuden olla näin onnellinen, tuntui hänestä uskomattomalta. Että hänen elämänsä oli näin täydellistä, kuin unta.
”ISÄ!”
Mitä?
”DAD! Wake up!”
”What?”
Hän katsoi alas lapsiinsa. Viisi ja neljä -vuotiaat lapset katsoivat häntä huolestuneena. Tyttö puristi rintaansa puolisilmää nukkea, jonka hän oli ostanut tälle kirpputorilta. Pojan hiukset eivät olleet eläissään nähneet saksia tai kampaa, Draco oli todennut sen olevan aikaa sitten menetetty yritys.
Idyllisen omakotitalon sijaan, hän heräsi todellisuudestaan, peräpohjolan 70-luvun kerrostaloon, jossa vanhat muovit haisivat vielä joka nurkassa ja suihkusta tuli puoli tuntia jääkylmää vettä aamuisin.
Hän ei puhunut uuden kansansa kieltä kuten lapsensa, hän ei tuntenut tätä maailma kuten lapsensa. Hän oli juuttunut sinne jonnekin mistä oli tullut ja se sai hänet aina ajattelemaan kaikkea sitä mitä hänellä ei ollut.
Ei miestä, joka rakasti. Ei ketään, joka odotti kotona valmiin ruuan kanssa. Ei työtä josta hän saisi tyydytystä saati rahaa.
Ainut mitä hänellä oli, olivat hänen lapsensa ja luoja yksin tietää kuinka hän on tehnyt parhaansa viimeiset viisi vuotta, että nämä saisivat sen lapsuuden jonka he ansaitsevat, lapsuuden jossa on rauha.
Lapset katsoivat häntä vielä huolestuneena. Hän nousi nojatuolistaan ja poimi aiemmin lukemansa kirjan lattialta. Hän asetti sen sivupöydälle ja huokaisi uupuneena.
”Joko teillä on nälkä?” hän kysyi ja vilkaisi alas. Alice porhalsi jo takaisin nukkejensa ääreen, mutta hänen poikansa katsoi häntä vielä otsa kurtussa.
”Ja! Jag har massor hungrig!” Alice kiljui ja vaihtoi suuntansa nukkeleikeistä keittiöön nopeasti, kuin sieppi konsanaan.
”English, Alice, English!” Draco muistutti keittiöön jo kadonnutta tytärtään ja lähti itsekin keittiöön. Omahyväisesti hymyillen tyttö istui kuin tatti jo odottamassa keittiössä silmäpuoli nukke viereisellä tuolilla.
Draco kaivoi jääkaapista tarvikkeita ja valmisti perheelleen nopean päivällisen. Kolmestaan he istuivat kiikkerän IKEA -pöydän ääressä ja söivät ruokaansa. Draco katsoi syvää kaipausta tuntien lapsiaan joista molemmista hän löysi näiden isää, josta nämä luojan kiitos eivät tienneet mitään. Kumpikaan ei ollut näyttänyt merkkejä taikuudesta, mikä hänestä oli vain hyvä. Vaikka hänestä oli vaikea uskoa, että Tylypahka heidät näin pohjoisesta löytäisi, koskaan ei voinut olla turhan varma.
Hän kyllä pelkäsi sitä päivää kun hänen lapsensa menisivät kouluun. Nyt he leikkivät enimmäkseen naapurin mummon kanssa, joka oli heidän päivähoitajansa, koska Dracolla ei ollut rahaa lapsenvahtiin.
Silloin viimeistään hänen lapsensa tajuaisivat että heidän perheestään puuttui neljäs jäsen ja hänen täytyisi valehdella näille. Hänellä oli yksinkertainen tausta tarina jo valmiina, mutta häntä inhotti valehdella lapsilleen, joille oli aina painottanut rehellisyyden merkitystä. Oli kuitenkin kaikkien parhaaksi, jos he eivät tienneet mitään taikuudesta, saati syntymänsä todellisesta luonteesta.
Illalla Draco peitteli lapsensa sänkyyn ja luki näille Hobbitin seikkailuja, sitten hän vetäytyi omaan huoneeseensa, ovi raollaan jos Alice näkikin painajaisia.
Hän vaihtoi pyjamaansa ja kiipesi sänkyynsä, käpertyen pienen pienelle kerälle. Hammasta purren hän vuodatti tutut kyyneleensä ja hautasi nyyhkytyksensä tyynyynsä, ettei vain herättäisi lapsiaan.
Viimein hän nukahti ja jatkoi unelmaansa siitä mihin viimeksi jäi.
