Ensimmäinen luku tulee sitten tässä
Luku 1.
”Onko sinun ihan pakko mennä, rakas?”
”On. En voi lykätä tätä enää kertaakaan.”
”Minä kaipaan sinua jo nyt. Miksi sen täytyy kestää niin kauan?”
”Jotkut asiat ottavat aikansa.”
”Enkö voisi tulla mukaasi?”
”Tästä keskusteltiin jo, Bella. Minun on mentävä yksin.”
Edward silitteli vaimonsa hiuksia hivenen kärsimättömänä. Milloin tuo tahmea takiainen päästäisi hänet lähtemään? Aivan kuin Bella olisi osannut lukea hänen ajatuksensa, sillä nainen takertui tiukemmin Edwardin kaulaan.
”Entä jos en päästä sinua lähtemään?” hän härnäsi ja tiukensi otettaan. Se alkoi tuntua jo lähes kivuliaalta. Edward liikahti hiukan ja Bella hölläsi käsiään.
”Minäkin tulen kaipaamaan sinua”, Edward henkäisi Bellan hiuksiin kokeillen uutta asetta jämäkän päättäväisyyden sijaan.
”Tuletko oikeasti?” Bella kysyi surua äänessään.
”Aivan varmasti”, Edward valehteli uskottavasti. ”Niin paljon, että sattuu.”
Valhe rauhoitti Bellan. ”Minäkin kaipaan sinua kipeästi, rakkaani.”
”Kohta olemme taas yhdessä”, Edward vakuutti hiljaa.
”Miksi muuten antaisinkaan sinun lähteä”, Bella sanoi hymyillen.
Tanya Denali oli jo kärsimätön. Missä Edward viipyi? Kärsimättömyys siirtyi hiukan sivuun hymyn tieltä; Edwardin nimi rauhoitti kauniin vampyyrin mieltä. Olihan siinä kulunut vuosia, mutta nyt Edward oli kokonaan hänen. Uusi synkkyyden aalto vavisutti Tanyaa – ei kokonaan. Kuvioissa oli yhä se ärsyttävän arkinen Bella, joka takertui päivä päivältä tiukemmin Edwardiin eikä päästänyt irti, vaikka mies kuuluikin Tanyalle. Tanyaa ärsytti, että hän oli se kiero osapuoli, joka oli vietellyt miehen vaimoltaan. Ei asia niin mennyt, ei tietenkään. Rakkaus heidän välillään oli totista ja todellista, ja se, että Edwardin avioliittokaan ei voinut heitä estää, oli vain todiste heidän rakkautensa lujuudesta. Tanya huokaisi ja heitti katseen majaan, jonka oli nyt varannut heidän piilopaikakseen. Se oli pieni hirsimökki, erittäin kotoisa mutta silti Tanyan sisustuksen ansiosta varsin tyylikäs. Valaistus oli himmeän salaperäinen, mutta takan loimuavat liekit loivat valojuoviaan puiseen lattiaan valaisten hiukan hämärää tilaa. Keskellä oli hienostuneen valkoinen pöytä, jolla oli kaksi kristallista muovattua viinilasia – kumpikin oli täynnä tummanpunais-ta nestettä, joka ei suinkaan ollut punaviiniä, vaan puuman verta. Edwardin suosikkia, tietysti. Takan viereen oli pystytetty suuri peili, josta Tanya nyt tarkasteli itseään; hän oli laittautunut vain tätä varten. Punertavan vaaleat hiukset oli koottu päälaelle pehmeäksi nutturaksi, jonka seassa puikkelehti kultainen ketju pitäen nutturaa kasassa. Päälleen Tanya oli pukenut shamppanjanvärisen cocktailmekon, kalleimman jonka löysi. Silkkimekko väreili Tanyan hoikalla, marmorinvalkealla vartalolla tämän liikahtaessa hermostuksissaan – joko Edward tulisi?
”Jää vielä hetkeksi.”
”En voi, kultaseni, olen pahoillani. Näemme taas pian.”
”Pian? Sinähän tulet vasta huomenillalla!”
”Vain yksi yö erossa. Kestämme sen.”
Bella huokaisi riipivän surullinen ilme kasvoillaan. ”Toivottavasti.”
”Bella? Katso minua”, Edward pyysi ja pujotti sormensa naisen leuan alle suostuttelemaan tämän kasvoja itseään kohti. Bella kohotti vastahakoisena kullanväriset silmänsä kohtaamaan Edwardin toffeenruskean katseen.
”Rakastan sinua, Bella”, Edward valehteli luvattoman uskottavasti. ”Se ei muutu vaikka viettäisimme tuhat yötä erossa. Olen aina sinun ja tiedät sen.”
”Joskus tuntuu, ettet olekaan yksin minun”, Bella mumisi onnettomana. Se oli totta; viime aikoina Edward oli tuntunut jotenkin etäiseltä.
”Mistä mokoma hupsu ajatus pälkähti mieleesi?” Edward kysyi lempeällä äänellä. Häntä pelotti. Mitä jos Bella aavistelikin jotain Tanyasta?
”Olet käyttäytynyt oudosti viime aikoina”, Bella sanoi hiljaa. Hänen mielensä muuttui pikkuhiljaa toiveikkaaksi, sillä hän uskoi, että tässä oli keino jolla hän sai Edwardin jäämään luokseen.
”Kenties vain kuvittelet”, Edward vähätteli.
”Kenties.”
”Et kuitenkaan usko kuvittelevasi, vai?” Edward veikkasi taitavasti.
”En usko.”
”Bella, minä kuulun sinulle. Älä anna minkään horjuttaa rakkauttamme.”
Bella nipisti huulensa kireäksi viivaksi ja katsoi syvälle Edwardin silmiin. Katse näytti vilpittömältä, vaikka se kaikkea muuta kuin vilpitön olikin.
”Annatko minulle jotain mitä voin muistella ollessasi poissa?” vastasyntynyt kysyi hiljaa ja pidätteli hymyä. Edward naurahti ja suikkasi pikaisen, vastentahtoisen suukon Bellan poskelle.
”Siinä”, hän sanoi hymyillen vinosti. ”Muistele sitä.”
Bella mutristi huuliaan. ”Siinäkö se? Odotin vähän enemmän.”
Edward nauroi ja suostui suutelemaan Bellaa – suudelma oli pikainen ja siitä puuttui täysin tunteet. Bellaa puute ei näyttänyt häiritsevän tai sitten hän ei vain huomannut sitä, sillä kun hätäinen suukko päättyi, hän näytti aivan tyytyväiseltä.
”No tuossa oli jo vähän yritystä”, hän sanoi hymyillen.
”Hyvä että kelpasi”, Edward sanoi kalseasti.
”Edward?” Bella kysyi varovasti.
”Hmmh?”
”Ei sinun ole pakko mennä. Älä lähde. Jää minun vuokseni, ole kiltti.” Bella käytti kaiken suostutteluvoimansa; hän puhui anovalla, sydäntäsärkevällä äänellä ja loi aviomieheensä siirappia tihkuvan katseen tuuheiden ripsiensä alta muodostaen kasvoilleen raastavan, onnettoman ilmeen. ”Ole kiltti”, hän henkäisi vielä ja varmisti, että kukkainen tuoksu leyhähti Edwardin kasvoille. Edwardiin tuolla kaikella ei ollut mitään vaikutusta.
”Olen pahoillani, rakas. Minä lähden nyt”, hän tokaisi pakottaen äänensä lempeäksi. Hän suuteli vaimoaan vielä pikaisesti, vastentahtoisesti; se oli lähtiäissuukko, jota ilman Bella tulisi hulluksi. ”Olet ajatuksissani.”
”Kaipaan sinua jo nyt.”
”Minäkin sinua. Soitan sinulle heti kun voin, lupaan sen.”
Tanya naputteli mustan satiinikorkokenkänsä kantaa lattiaan. Missä ihmeessä Edward viipyi?
Edward juoksi nopeammin kuin ikinä ennen, ajatuksissaan punertavanvaalea kaunotar, joka odotteli häntä – kenties jo kärsimättömänä. Oli vieläkin mahdotonta uskoa, että tuo kaunis olento rakasti häntä ja vain häntä. Edward lisäsi vauhtia jokaisella ajatuksellaan Tanyasta; marmorinvalkea iho, lisää nopeutta. Siro vartalo, lisää nopeutta. Uskomattomat kasvot, lisää nopeutta. Tanyan kauneus oli loistava motiivi.
Tanya huokaisi. Ehkä Edward ei tulisikaan. Ehkä se tylsä, arkinen Bella oli saanut hänet otteeseensa, ehkä Edwardin tunteet yhtäkkiä laimenivat...
Edward oli jo melkein siellä. Odottaisiko kauneuden jumalatar häntä yhä? Vai oliko jo liian myöhäistä? Hän pyrähti pienen, kotoisan mökin ovelle ja nuuhkaisi ilmaa. Tuoksui hyvälle; ilmassa poltteli tulen liekit, silkin kangas loi oman hajunsa ilmaan, talon hirsissä tuoksui terva, ja ihanin tuoksu kaikista oli ruusuisen makea Tanya. Edward hymyili ja astui sisään – ja siinä, aivan hänen edessään, seisoi kaunein nainen mitä oli ikinä nähty. Tanyan ihastuttavat kasvot levisivät hymyyn, joka valaisi hänen koko olemuksensa. Yksi silkinsileä suortuva tipahti Tanyan nutturasta alas tuon korkeille poskipäille ja Edwardin sormenpäihin kohahti halu sipaista se romanttisen hitaasti korvan taakse.
Tanya ei turhaan aikaillut Edwardin huomattuaan; hän pyrähti tuon luokse, kietaisi hoikat kätensä miehen kaulan ympäri ja suukotti kaikkea mihin ylsi. Kun Tanya lopulta saavutti huulet, joita hamusi, hän suuteli niitä vaativasti ja melkeinpä toruen Edwardia myöhästymisestään. Se oli suudelma tositarkoituksella, vailla turhaa kainostelua; he suutelivat pitkään, toisiaan maistellen. Tanya raapaisi hellästi Edwardin ylähuulta siirtyi näykkimään tämän korvalehteä, ja jokainen hento puraisu oli rangaistus myöhästymisestä. Edward tiesi sen joten yritti olla värisemästä mielihyvästä; rangaistuksen ei kai ollut tarkoitus tuntua hyvältä.
”Tulit vihdoinkin”, Tanya kuiskasi Edwardin kaulaa vasten.
”Olen pahoillani että myöhästyin”, mies vastasi karhealla äänellä.
”Voin miettiä anteeksiantoa myöhemmin...” Tanya mumisi varsin vihjaavaan sävyyn. ”Ehkä sitten, kun saan kunnollisen anteeksipyynnön”, hän lisäsi. Edward naurahti ja erkani naisesta nähdäkseen tuon ilmeen, joka ei kuitenkaan ollut aivan sellainen, kuin hän oli toivonut; Tanya näytti järjestelmälliseltä. Edward kohotti toista kulmaansa.
”Tahdon keskustella kanssasi Bellasta”, Tanya ilmoitti napakasti. ”Äläkä yritä väittää vastaan. Äkkiä se on ohi. Etenkin, jos annat minulle tahtomani.”
”Mitä sinä sitten tahdot?” Edward kysyi huvittuneena.
”Edward, minä tahdon sinut kokonaan itselleni”, Tanya sanoi vakavana. Hän ei antanut miehen väittää vastaan vaan jatkoi päättäväisenä: ”Tahdon eroon Bellasta. Minua inhottaa olla se, joka joutuu tapaamaan sinua salaa. Tahdon olla sinun laillisesti ja hyväksytysti. Tahdon esittäytyä julkisesti rouva Cullenina – enkä tahdo, että se saa aikaan paheksuvia katseita.”
”Pakotatko minut valitsemaan?” Edward totesi. Jälleennäkemisen ihana tunnelma oli haihtunut ilmasta.
”Sinähän olet jo valinnut minut. Tahdon siitä vain vahvistuksen”, Tanya selvensi. Edward huokaisi väsyneesti.
”Se ei onnistu, rakkaani, en tahdo musertaa Bellaa”, hän toisti sanat jotka oli sanonut useasti ennenkin. Tanya ei vieläkään käsittänyt niitä.
”Siinä tapauksessa voit mennä takaisin sen Bellasi luo – en tahdo miestä, joka ei kykene ottamaan minua kokonaan.”
”Juteltaisiinko tästä myöhemmin? Nyt tahdon vain olla kanssasi ja rakastaa sinua”, Edward pyysi ja veti kasvoilleen hymyn. ”Ole kiltti, Tanya. Jutellaan tästä huomenna. Lupaan, että harkitsen asiaa kunnolla. Mutta vasta huomenna.”
Tanya punnitsi hetkisen vaihtoehtoja.
”Olkoon sitten. Mutta yhden vastauksen tahdon jo nyt”, hän sanoi vaativasti. Edward pyöräytti silmiään. ”No, mitä?”
”Mikä on ihaninta elämässäsi?” Tanya tiukkasi. Edward naurahti.
”Täytyy myöntää, että salasuhde kanssasi on ihaninta elämässäni”, hän sanoi rehellisesti. Järkevä mies olisi sanonut, että kaunis tytär tai ihastuttava vaimo, mutta Edwardilla oli omanlainen tärkeysjärjestyksensä. Tanya hymyili.
”Sen minä halusinkin kuulla”, hän sanoi ja syöksyi takaisin Edwardin kimppuun nyt kun tunnelma palasi kohdilleen. Suudelma oli hellempi, hitaampi, eikä siinä ollut rajua latausta kuten jälleennäkemisen suudelmassa. Edward kuljetti kätensä Tanyan pehmeisiin hiuksiin, kun taas vasen käsi etsi naisen kurvikkaat muodot aina kylkiluilta reidelle. Tanya kuiski epämääräisiä turhuuksia miehen korvaan – oli helppo unohtaa kireä keskustelu Bellasta kun Edward oli niin lähellä.
Huomautelkaa kirjoitusvirheistä, joita varmasti löytyy :3
