Title: Menetetty
Author: yuuri
Raiting: k-11
Genre: Angst,sorrow,deathfic
Pairing: Narcissa/Tom(Voldu ^^)
Summary: Sota on ohi, mutta suru valtaa itselleen tilaa.
A/N: toivottavasti saan teidät tuntemaan edes jotain...
Pimeä puolikin voi rakastaa ja tuntea tuhansia tunteita.
Runo on itse kirjoittamaani, joten älkää ihmetelkö sen tönkköyttä tai muuta vastaavaa..... 
osallistuu rare10:iin
****
Narcissa istui Kartanon katolla ja tuijotti yötaivasta. Hänen vaaleat hiukset liehuivat kevyessä alkukesän tuulessa. Revenneet vaatteet ja katkennut taikasauva hänen vieressään kertoivat tarinaa. Sota oli ohitse - he olivat hävinneet. Hän, Narcissa Malfoy oli hävinnyt. Hänellä olisi ollut tilaisuus ratkaista sota heidän hyväkseen, mutta uskollisuus rakkaimalle sai hänet perääntymään. Narcissa oli luvannut ettei hän itkisi. Tunteet olivat heikkoutta - niin Mestari oli sanonut.
uskon vain siihen mitä näen
uskon siihen vain mitä tunnen..
pian en usko enää mihinkään
ei ole mitään mihin uskoa..Narcissa painoi päänsä käsiinsä ja huokaisi. Hän oli sydämessään pettänyt perheensä - fyysisesti vain miehensä.
- Mihin minä nyt uskon? Mihin minä kuulun? Nainen kuiskasi pimeyteen. Pimeys ei vastannut, vaan pysyi hiljaa. Mestari oli ollut heidän laiturinsa - turvasatamansa. Mestari oli antanut heille jotain johon uskoa, mutta yhdessä hetkessä ne lupaukset olivat kadonneet. Seuraajat olivat vannoneet kostoa. Narcissa tuhahti. Koston haluaminen edellytti tunteita ja tunteet olivat heikkous. Hän ei tulisi enää koskaan tuntemaan mitään. Naricssa kohotti kasvonsa kohti täysikuuta.
- Olen sinun ikuisesti.
kuljen omia polkujani
en muiden..
en katso taakse päin eneteen päin
näen vain maailman sellaisena kuin se edessäni avautuu..Narcissa suuteli miehensä otsaa viimeisen kerran. Hän kohotti miehensä sauvan ja kuiskasi viimeset sanat. Vihreä valo välähti. Yksi poissa, yksi jäljellä. Narcissa tiesi, että hänen ei olisi koskaan kuulunut luoda perhettä ympärilleen - niin vain tapahtui. Hän petti tuon teon kanssa sen yhden ainoan, jota hän todellisuudessa oli rakastanut ja tulisi aina rakastamaan. Lordi.
- Hyvästi Draco, Narcissa kuiskasi ja suuteli poikansa poskea. Poika oli kuin isänsä - kopea ja hävyttömän komea. Vihreä valo. Narcissa katkaisi Luciuksen sauvan ja heitti sen poikansa huoneen takkaan. Hän kumartui poikansa ylle ja siirsi hiussuortuvat tämän silmiltä. Narcissa hymyili. Hän oli aloittanut jotain jonka vain hän voi viedä päätökseen.
tuskan ja kivun autiomaana
vihan ja rakkauden viidakkona..
en kuulu kumpaankaan..
olen vain minä ja taivas..Nottit, Avery ja niin monet muut olivat kadonneet maan alle, mutta hän löyttäisi heidät. Narcissa kääntyi kulman taakse ja virnisti. Nuorempi Nott - Theodoreko se oli, osoitti häntä sauvallaan suoraan kasvoihin.
- Niin monet olet tappanut, niin monet olet mentsästänyt. Tämä saa riittää, nuori poika sanoi hiljaa. Narcissa naurahti. Hän ei voinut uskoa hävinneensä niin paljon nuoremmalle. Narcissa sulki silmänsä.
- Hän rakasti minua, todella rakasti. Minä vain teen niinkuin hän on määrännyt. Tunteet ovat heikkous - kosto on tunne, Narcissa kuiskasi. Kuivat huulet halkeilivat ja hän saattoi maistaa raudan suussaan. Poika liikahti.
- Hän rakasti sinua - sitä en epäile. Kosto on tunne - tiedän sen, siksi minun pitää tehdä tämä, poika sanoi. Narcissa avasi silmänsä ja nyökkäsi. Hän oli jälleen kerran pettänyt herransa, rakkaansa - hän oli tuntenut.
hetken hiljaisuus......- Avada Kedavra, Theodore Nott kuiskasi.
***
A/N: Theo on <3 ja hänen ei edes pitänyt olla tässä, mutta kas, sielläpä hän on..
Aito Nott, ujuttautuu mun kirjotuksiin ihan ite ^^ Ah, niin, älkää tappakko mua
