Onnea Kommenttiarpajaisten voitosta! Tämä on jo nyt vähän vanhempi teksti, mutta koska suorastaan rakastan tätä, annan nyt kommenttini tälle.
Ensinnäkin Ihaan flegmaattinen luonne on jotain niin liikuttavaa, etten kestä!
”Vai niin”, hän oli virkkonut itsekseen, kun oli huomannut olennaisen osan itseään kadonneen. Hän yritti pienimuotoisesti katsella ympärilleen, josko hännänpahanen olikin irronnut hänen vaihtaessa nukkumisasentoaan, mutta se totisesti oli nyt kadonnut.
Tuo
ollennaisen osan itseään on niin mainiosti ilmaistu ja sitten se, että Ihaa reagoi asiaan vain hiukkasen vilkuilemalla ympärilleen. Ihaan päättelyn looginen lakonisuus on myös huvittavaa: jos häntää ei löydy, se tosiaan on aivan liian irti! Eipä se voisi enempää irti ollakaan.
Mistä hän oli alkuperäisen löytänyt? Oliko se aina siinä ollutkin?
Tosi Nalle Puh -kirjamaisia mietteitä! Ollaan kyllä syntyjen syvien äärellä! En ole ikinä lukenut ficciä tästä fandomista, mutta olet kyllä tavoittanut sen hyvin.
Oot myös kivasti kuvannut muita hahmoja: Tiikerin
jojomainen hyppely ja Nasun
pinkinpesupulveri ovat tosi valloittavia kuvauksia, joille ei voi muuta kuin hymyillä. Ja tosi osuvaa, että kun muut mussuttavat makeita herkkujaan, on Ihaalle varattu
ohdakeleipä Loppu on suorastaan riemastuttava! Ja vähän opettavainenkin, sillä tässä voi pohtia, milloin avuliaisuus menee liian pitkälle. Enpä haluaisi aamulla herätä ja huomata, että olennainen osa itseäni puuttuu
Tuskin pysyisin yhtä rauhallisena kuin Ihaa.
Voi sentään, tämä on kyllä veikeimpiä tekstejä, mitä on hetkeen tullut vastaan!<3 Kiitokset!