Otsikko: Kun sade kastelee hiuksesi
Kirjoittaja: Romione
Ikäraja: K11 (ilman yhtä pientä huumemainintaa olisi ollut K11)
Beta: Death Eater
Vastuuvapaus: En omista rakkaan Rowling-tädin hahmoja, paikkoja tai muutakaan. En saa rahaa kirjoituksistani.
Genre: Fluff (ehkä myös romance)
Paritus: Ronald/Hermione (kirjoitettu Hermionen näkökulmasta)
A/N: Vihdoin ja viimein pääsin kirjoittamaan sillä parituksella, jolla olen aina halunnut. En ole varma, mitä tästäkin nyt sitten tuli. Lyhyt, ikävä kyllä.
Kun sade kastelee hiuksesi
Sää ei voisi olla huonompi. Käännän katseeni taivaaseen, jossa synkät pilvet eivät jätä mitään arvaamisen varaan. Alkaa sataa kaatamalla ja meidän täytyy kävellä kotiin muutama kilometri. Voisimme ilmiintyä kotiin, mutta emme voi tehdä sitä tässä iltaruuhkassa jästien keskellä. Nappaat minua kädestä ja saat minut tuntemaan oloni turvalliseksi.
Tavallaan rakastan kanssasi sateessa kävelyä. Se saa minut muistamaan meidän ensisuudelmamme, jonka muistamisesta en saa koskaan tarpeekseni. Siitä ei ole edes kauaa aikaa, ehkä puoli vuotta. Tilanne näytti silloin vakavalta ja minä olin epävarma nuori nainen. En tiennyt mitään ajatuksistasi ja olin pelokas, ettet rakastaisikaan minua. Minulla oli tuoreessa muistissa, kun jätit minut ja Harryn hirnyrkkejä etsimään luullessasi, että rakastin Harrya. Olit silloin muutenkin turhautunut. Me yritimme vain tehdä tehtävämme eli tuhota hirnyrkin. Vesi kasteli meidät kummatkin, enkä voinut enää vastustaa kiusausta. Onneksi me suutelimme. Muuten elämäni olisi kurjaa.
En voinut hillitä itseäni, koska näytät niin ihanalta hiukset läpimärkinä. Saat minut humaltuneeksi kuin olisit huume ja minä narkkari. Minun tekee nytkin mieli napata sinut syliini ja suudella huuliasi, mutta uskon, ettet haluaisi suudella minua niin julkisella paikalla. Kun olemme huoneessasi Kotikolossa - missä minä nykyään asun - sinä kyllä suutelet ja syleilet minua. Vaikka minusta muuallakin kuin Kotikolossa suuteleminen olisi sopivaa, minä en halua painostaa sinua. Rakastan sinua enemmän kuin mitään tai ketään muuta. En halua ikinä päästää sinusta irti. Kun kuolet, kuolen mukanasi. Jos olisin kuollut Naginin takia Tylypahkan taistelussa, olisin halunnut kuolla sinun syliisi.
Meillä on pitkä menneisyys, jota en kadu yhtään, vaikka se saattaakin olla hieman ristiriitainen. Et voinut sietää minua silmissäsi, kun ensimmäistä kertaa tutustuimme. Kiitän kuitenkin Nevilleä joka päivä siitä, että hänen vuokseen tapasin sinut ja Harryn. Jos en olisi koskaan tavannut sinua, en tiedä missä olisin nyt. En ainakaan tässä pitämässä sinua kädestä ja tuijottamassa sinua jumalaisiin silmiisi, joita kehystävät läpimärät hiuksesi, joita haluaisin niin julmetusti koskettaa.
Jos joutuisin luettelemaan kaikki ne kerrat, joina olimme aivan vaarojen ja jopa kuoleman rajoilla, lista olisi hyvin pitkä. Elämä oli hieman erilaista Harry Potterin ystävänä. Tiesin kuitenkin koko ajan, että selviäsimme. Ja jos et selviäisi, niin minä en haluaisi kärsiä, vaan päästä tilanteesta yksinkertaisimmalla tavalla nopeasti pois.
"Hermione, sinun silmissäsi on taas se poissaoleva katse", kuiskaat yhtäkkiä karhealla äänelläsi korvaani. Suuni venähtää virnistykseen ja puristan kättäsi omassani entistäkin kovempaa, koska pelkään, että karkaat pian. Haluan sinun tietävän, että minä tekisin mitä tahansa vuoksesi.
"Minä vain ajattelin. Sinua. Meitä", totean yksinkertaisesti ja annan sateen piiskata kasvojamme. Käännymme kulman taakse ja käännät minut tiiliseinää vasten. Pidät vahvoja käsiäsi ympärilläni ja tuijotat minua suoraan silmiin sinisillä silmilläsi ja lipaiset vesipisaran pois huuliltasi. Kiedot toisen kätesi selkäni ympäri ja nostat toisen pitämään leukaani pystyssä.
"Hermione, rakastan sinua. Paljon", sanot, etkä irrota otettasi minusta. Et välitä enää, vaikka jotkut katsovat meitä hieman kummaksuen. Katsot vain minua, etkä välitä mistään muusta. Silmistäsi huokuu totuus, että sinä rakastat minua. Et ketään muuta. Uskon sinua, vaikket avaisi suutasi ollenkaan. Sinä olet minulle tärkeämpää kuin itse elämä.
"Minäkin sinua. Paljon", toistan ja pyyhkäisen märät hiussuortuvani pois kasvoiltani, mutten ehdi reagoida muuten, koska sillä sekunnilla kumarrut hieman ja suutelet minua, vaikka sade kastelee meidät läpimäriksi. Suljet silmäsi ja suljet pois koko muun maailman ja minä teen samoin. Rakastan sinua, Ron. Rakastan, rakastan, rakastan. Älä lähde luotani koskaan pois. En anna sinun lähteä. Vastaan suudelmaan ja kiedon omat käteni kaulaasi.
Kun hetken päästä irroittaudut vetämään henkeä nostat kätesi poskelleni ja pyyhit siitä sadepisaran. "Halusin vain sinun tietävän sen", tokaiset ja suutelet minua uudelleen. Olen ikuisesti kiitollinen siitä, että minulla on sinut. Sinä ja sinun sateen kastelemat hiuksesi.