Nimi: Tahdon vain katsoa kauniita kuvia
Kirjoittaja: Codename
Paritus: Harry/Luna
Ikäraja: S
Genre: Angst, One-shot, Songfic
Disclaimer: Hahmot ja maailma kuuluvat J.K Rowlingille enkä saa tästä rahallista hyötyä. Ficin lopussa esiintyvät sanat ovat Paula Vesalan käsialaa.
Summary: Välillä hän pitää taukoa, vain näperrelläkseen kuvia, pitääkseen niitä käsissään ja silittääkseen tärkeimpiä.
A/N: Ficci syntyi nopeasti ja kivuttomasti, lukiessani PMMP:n biisin Kuvia – sanoja, jotka ovat inspiraatio tähän ficciin ja esiintyvät ficin lopussa. Osallistuu myös FF100 – haasteeseen sanalla 040 – Näkö. Pidän tästä, tämä on ensimmäinen ficci pienen inspiksenkatoamisen jälkeen.
Tahdon vain katsoa kauniita kuvia
Huone on likainen ja ränsistynyt. Sitä ei ole siivottu viikkoihin ja sen näkee – pölyä on kaikkialla ja tavaroita on lattialla sikin soikin. Ennen puhtaan valkoiset seinät ovat nyt ruoasta likaantuneet ja rumat. Ruokaa näkyykin vähän siellä täällä. Kaiken sen sotkun keskellä istuu nainen, noin kahdessakymmenessä. Eikä hän juurikaan eroa huoneen muusta sisustuksesta.
Hänen hiuksensa ovat harmaantuneet, eivät vaaleat niin kuin vanhoina hyvinä aikoina. Päällään sama, kulahtanut nalle-kuvioinen yöpaita, hän tutkiskelee oudosti hymyillen samanlaisia, suorakulmion muotoisia asioita, joita tarkemmin tarkasteltaessa tunnistaa valokuviksi. Hän on näköjään pienen asuntonsa jokaisesta lipastosta ja kolkasta kaivanut esiin kaikki valokuvat, mitä vain pystyi löytämään.
Nyt hän järjestelee niitä, laittaen useimmat kuvista hylättyjen kuvien alakuloiseen kasaan, jättäen kuitenkin eräät, kaikista tärkeimmät omaan syliinsä turvaan. Välillä hän pitää taukoa, vain näperrelläkseen kuvia, pitääkseen niitä käsissään ja silittääkseen tärkeimpiä. Niitä hän katselee lempeästi hymyillen.
Asunnon ulkopuolelta portaikosta kuuluu askeleiden ääniä. Toinen nainen, punahiuksinen ja paremmin itsestään huolta pitävä kävelee kuvia tutkiskelevan naisen kerrokseen ja astelee asunnon oven viereen.
”Luna?” nainen huokaisee kovaan ääneen. ”Tiedän, että olet siellä.”
Lunaksi kutsuttu nainen ei kuitenkaan välitä toisen naisen sanoista. Hän on viimein saanut kaikki kuvat järjestettyä ja tutkii nyt kymmentä kuvaa, jotka ovat jääneet jäljelle. Jokaisessa niissä on onnellisen näköinen pari, toisena osapuolena tämä Luna – niminen nainen ja toisena mies, salama-arpinen, jolla on sotkuiset hiukset.
”Et voi piileskellä siellä ikuisesti”, nainen ulkopuolella sanoo. ”Lopulta joudut tulemaan ulos.”
Taas kerran nainen, Luna, ei välitä. Hän kävelee erään seinän luokse, jota emme ole ennen nähneet. Se ei ole likainen, kuten muut seinät, vaan täynnä liimattuja valokuvia, joissa kaikissa esiintyy sama pari kuin niissä kuvissa, jotka nainen eritteli muusta joukosta. Hän ottaa virnistäen liiman lattialta ja alkaa liimata kuvia seinälle.
Asunnon ulkopuolella oleva nainen alkaa luovuttaa, kun mitään vastausta ei kuulu. Hän tietää, ettei se kannata, yrittää kiinnittää hänen huomionsa.
”Olen pahoillani Luna, mutta joudut vielä hyväksymään totuuden”, hän itkee lopuksi ennen kuin kävelee takaisin portaikon uumeniin. Sisällä Luna on saanut kaikki kuvat liimattua ja istuu lattialla, katsoen kuvien täyttämää seinää, hymyillen rakastuneen oloisesti. Aurinko ei paista ikkunoista läpi asuntoon.
***
Kun toiset sätkivät elossa, elossa
en tohdi koskaan olla niiden mukana
Kun ovat kaikessa mukana, mukana
mä tahdon katsoa vain kauniita kuvia
Ja kun mä katselen kuvia, kuvia
niin silloin voisin minäkin huutaa:
"Oon elossa!"
Minulla on valta, sinut valitsin
on pian pysäytetty hetki laitettuna laatikkoon
Sulle sielujeni seinään paikan varasin
mustaan huoneeseeni vien
ja kahdestaan sun kanssas oon
