Kirjoittaja Aihe: Aamiaista, S  (Luettu 2181 kertaa)

Crywell

  • ***
  • Viestejä: 435
  • hullua hurskaammaksi
Aamiaista, S
« : 09.05.2012 10:23:42 »
Author: Crywell
Pairing: Remus/Tonks
Genre: fluffy
Rating: S
Warnings: ei mitään ihmeellistä
Summary: Edellisenä yönä oli jälleen kelmeä, pyöreä kuu noussut taivaalle. Täysikuu oli luonut hiljaiset säteensä Remuksen arpiselle iholle ja polttanut hänestä esiin joka kuukautisen hirviön.
A/N: Teki mieli kirjoitella jotakin arkipäiväistä : ) Ei hienoimpia tekstejäni, mutta mm




Aamiaista

Remus heräsi särkyyn. Se oli oikeastaan ennemminkin kipua, sillä sen voimakkuus oli ehdottomasti säryn yläpuolella. Hän puristi silmänsä kiinni ja urahti hiljaa, kun poltteleva kipu tykytti kehon jokaisessa lihaksessa laantumatta sekunniksikaan.

Edellisenä yönä oli jälleen kelmeä, pyöreä kuu noussut taivaalle. Täysikuu oli luonut hiljaiset säteensä Remuksen arpiselle iholle ja polttanut hänestä esiin joka kuukautisen hirviön.

Joka ikinen kohta kehossaan sykkien Remus kampesi itsensä ylös. Hän huomasi yllättäen, että oikeassa käsivarressa tuntui erilaista kipua: ei sellaista kaikennielevää taukoamatonta jomotusta, vaan pistävää, kuumasta kylmään hyppivää. Hän vilkaisi olkavarttaan, ja huomasi sen olevan kääritty valkoiseen sideharsoon. Harson läpi tunki haaleita, punertavia läikkiä. Hän oli ilmeisesti satuttanut itsensä vahingossa yöllä remutessaan.

Portaat olivat hirveät. Sekä reidet että pohkeet kirkuivat tuskasta ja anoivat alakertaan pyrkivää miestä lopettamaan, pysähtymään ja jäämään siihen aloilleen, tai oikeastaan ihan mitä vaan, mitä ikinä, kunhan hän vain lopettaisi heti. Sitkeästi Remus kuitenkin jatkoi, vaikka olikin alakerran viileälle parketille jalkapohjansa laskettuaan vähällä lyyhistyä siihen paikkaan.

Keittiö oli täyttynyt nenää pistelevästä hajusta, joka hetimiten toi mieleen mustuneet, korventuneet asiat. Katonrajassa leijui harmahtavanmusta nokipilvi, todisteena ruokatapaturmasta joka oli ottanut tapahtumapaikakseen Remus Lupinin keittiön. Todisteet numero kaksi ja kolme olivat hellan luona. Toinen makasi lattialla ylösalaisin, puoliksi raaka taikina lattialle valuen ja musta puoli alaspäin, pannustaan lentäneenä. Toinen repi pitkiä, mustasta punaiseen koko ajan vaihtavia, joka suuntaan sojottavia takkukiharoitaan ja murisi.

“Ja miksikähän tätä katastrofia nimitetään?” Remus kysyi vaipuessaan (viimein, ah) yhteen keittiöntuoleista. Hän hymyili naiselle, joka käännähti salamannopeasti ympäri hellan luona.

“Eikä! Hitto vie, herätinkö sinut?” Nymphadora Tonks kysyi huolestuneesti irvistäen, ja hänen hiuksensa oikenivat saman tien ja vetäytyivät päähän lyhyeksi valkoiseksi pörröksi. Remus pudisti päätään.

“Ei, kipuun minä heräsin.”

Hiukset pitenivät tutumpaan mittaan kihartumaan poskille ja vaihtoivat värinsä violetinpinkeiksi.

“Loistavaa, tai siis ei... Mutta niin.” Sitten hän vilkaisi lattialle, ja hiukset kävivät nopeasti taas mustassa ennen kuin palautuivat violettiin. “Minä yritin yllättää sinut pannariaamiaisella.”

“Ahaa, eli silkka luonnonkatastrofi?” Remus hymyili lempeästi, eikä Tonkskaan osannut estää pientä hymyä nousemasta eloisille kasvoilleen.

“Jep, olen syytön.”

Sitten nainen kierähti oikealle puolelleen ja alkoi hääräämään yhden keittiökaapin luona. Remus seurasi Tonksin touhuja, katsellen hänen boksereihinsa sonnustautunutta pyöreää takapuolta, ja aina välillä sen peittävää naisen päällä roikkuvaa t-paitaa, joka sekin oli oikeasti hänen. Kieppuvan ja sinne tänne sinkoilevan Nymphadoran katselu sai hänet unohtamaan särkyään hieman.

“Tässä!” huudahdettiin ja kulho asetettiin turhankin voimallisesti Remuksen eteen pöydälle. Murot ja maito heilahtelivat uhkaavasti aivan kulhon reunoilla ja Tonks hymyili leveästi.

“Tein sinulle aamiaisen joka tapauksessa, vaikka tämä ei olekaan yhtä fiini kuin alunperin suunniteltu.”

“Kiitos,” Remus kiitti, aidosti lämmin tunne rinnassaan huomaavaisuuden takia. Tonks heilutti kättään ja päästi vähättelevän äänen.

“Syö aamuruokasi, piski.”
Remus haukahti murolusikallistensa välistä ja sai Tonksin nauramaan iloisesti. Mustunut pannukakku jäi hylättynä lattialle, kun he istuivat keittiön pöydän ääressä naureskellen ja sormeillen toistensa käsiä ja söivät ei-niin-fiiniä mutta sitäkin suuremmalla rakkaudella tehtyä aamiaista.
« Viimeksi muokattu: 18.05.2015 03:04:58 kirjoittanut Kaapo »
Aamuaurinkoja, kahvia ja teetä, mielikuvitusystäviä ja piirileikkejä.

Potterin Poika

  • Vieras
Vs: Aamiaista, K-7
« Vastaus #1 : 16.05.2012 17:14:26 »
"Syö aamuruokasi, piski."
Naurahdin hieman tuossa kohdassa ja muuten tämä olikin todella hyvä ficci. Suosittelen muillekin!

Funtion

  • Vieras
Vs: Aamiaista, K-7
« Vastaus #2 : 24.06.2012 12:47:57 »
Keittiö oli täyttynyt nenää pistelevästä hajusta, joka hetimmiten toi mieleen mustuneet, korventuneet asiat.
Hetimiten, ei hetimmiten.

Toinen repi pitkiä, mustasta punaiseen kokoajan vaihtavia, joka suuntaan sojottavia takkukiharoitaan ja murisi.
Koko ajan, ei kokoajan.

“Ja miksikähän tätä katastrofia nimitetään?” Remus kysyi vaipuessaan (viimein, ah) yhteen keittiöntuoleista.
Eikö sen kuuluisi olla miksiköhän, eikä miksikähän?

“Eikä! Hitto vie, herätinkö sinut?” Nymphadora Tonks kysyi huolestuneesti irvistäen, ja hänen hiuksensa oikenivat sama tien ja vetäytyivät päähän lyhyeksi valkoiseksi pörröksi.
Saman tien, ei sama tien.

Kieppuvan ja sinne tänne sinkoilevan Nymphadoran katselu sai hänet unohtamaan särkyään hieman.
Toi muoto "särkyään" kuulostaa jotenkin oudolta tässä yhteydessä…

“Tässä!” huudahdettiin ja kulho asetettiin turhankin voimallisesti Remuksen eteen pöydälle.
Voimallisesti? Onko se oikeasti sana? :')

*

Mmh, kuten sanoit itsekin, tää ei ollut sun hienoimpia tekstejäs, mutta silti erittäin kiva ja leppoisa! Tällainen arkinen kuvaus tuntuu joskus ihan kivalta luettavalta, kun aivot on vielä puuroa, eikä keskittymiskykykään ole paras mahdollinen. Ja loppujen lopuksi olihan tässäkin paljon hienoja lauseita ja ilmaisuja, sellaisia, jotka kuuluu sun kirjoitustyyliis:

Murot ja maito heilahtelivat uhkaavasti aivan kulhon reunoilla ja Tonks hymyili leveästi.

Tää oli jotenkin ihanan vauhdikas lause! Tosin tuossahan pitäisi olla ja-sanan edessä pilkku, sillä tekijä vaihtuu siinä... mutta viis pilkuista, emmä niitä aina itekään jaksa laittaa ihan oikeille paikoilleen!

Vaikka tämä nyt keskittyikin tuohon aamiaiseen ja arkiseen sähellykseen, niin ehkä mä silti oisin kaivannut vähän lisää juttua tuosta särystä, johon Remus heräsi. Ajatuksia, mietteitä, jotain. Se tuntui vähän irralliselta lopussa, kun siinä alettiin enemmän keskittyä Tonksin laittamaan aamupalaan. Ja onhan otsikkokin jo sentään "Aamiaista." Mut joo, kyllä mä tästä pidin, ja Remuksenkin kipua oli nätisti kuvailtu, vaikken ihan sitä tunnelmaa saavuttanutkaan.

Kuten jo mainitsinkin, ei paras tekstisi, mutta omalla tavallaan hauska ja rento. Edelleenkin nää sun kaikki Draco/Lunat on jotain niin uskomatonta, ettei niitä pysty mitenkään ylittämään. Kiitos paljon tästä, tää oli kiva kevyt luettava heti näin aamutuimaan (niin, varttivaille yksi on minulle aamu. :D)