Title: Särjetyn sydämen tarina
Kirjoittaja: Zarya
Beta: -
Genre: fluff, angst (kiva pari ^^) ja femme
Paring: Bellatrix/Alice
Disclaimer: Rowling omistaa hahmot, minä idean ja tekstin.
Ikäraja: K-11
Summary: Rakkautta ja petoksia.
A/N: Eli minun LW5 ficcini. Kirjoitettu siinä yhden aikaan yöllä ja tein samalla aikamoisen virheen. En kuunnellut ko. kappaletta, vaan kuuntelin Malice Mizeriä ja Moi Dix Moisia. Siitä johtuu sitten kappaleen tunnelma, joka on paljon surumielisempi kuin sen pitäisi olla.
Sanat, jotka löytyvät ficin lopusta, olivat varsin mukavat, joskin minulla kesti pienoinen ikuisuus keksiä soiva paritus. Kävin läpi Draco/Ginnyt (yök), Narcissa/Rodolphukset, Ginny/Blaiset ja päädyin viimein femmeen. Tämä on nyt hieman paremminkin selitys kappaleen kertosäkeistölle höystettynä angstilla ja sanojen tapahtumilla. Nauttikaa. [Ja kommentit eivät ole kiellettyjä *vink vink*]
I
Juoksimme paljain jaloin nurmikolla, kuu keikkuen päidemme yllä. Sinä yllytit minut siihen, mikä sinänsä oli aika yllättävää, yleensä minä olin se, joka ehdotti sääntöjen rikkomista, luihuinen kun olin. Et sinä, puuskupuh. Mutta sinä iltana sinä tunnuit jotenkin erilaiselta, jotenkin kiihkeämmältä, surumieliseltä. Tunnuit elävän kuin se olisi ollut viimeinen päiväsi maan päällä.
Jahtasin sinua takaa aina järven rannalle saakka, kunnes äkkiä pysähdyit ja kellahdit maahan selällesi, levittäen kädet sivuille. Istuin sinun vierellesi ja kaaduin myös selälleni, katsellen kuinka kiharaiset vaaleat hiuksesi loistivat kuun valossa ja kuinka rintasi kohoili kiihkeän hengityksen tahdissa. Makasit siinä silmät kiinni, kostean nurmikon tarttuessa paitaasi, niin kauniina.
Kierähdin yllesi käsieni varaan ja sinä jouduit puhaltamaan kasvoillesi valuneet hiukseni pois, jolloin mustat hiukset sekoittuvat vaaleisiin. Niin kaunis. Sinä näytit niin kauniilta siinä maatessasi, se yö tuntui humalluttavalta, tuoksusi ympäröi minut pyörryttävästi.
Kumarruin yllesi painamaan huuleni vasten omiasi.
Vastasit kiihkeästi, yllättäen minut taas. En vastustellut, en, pidin siitä, ja samalla se hermostutti minua. Vetäytyessäsi kauemmas kuiskasit jotain korvaani. ”Rakastan sinua, Bella, tiedäthän sen.”
”Tiedän sen”, vastasin. Sinä katsoit minuun niin vetoavasti, silmät kuunvaloa heijastaen, yhä jotenkin surumielisen oloisesti. Kierähdin pois päältäsi, takaisin vierellesi. Sinä aloit leikkiä hiuksillani, kiertäen niitä sormesi ympäri, katsellen jonnekin kaukaisuuteen.
”Tiedätkö, vanhempani tapasivat myöskin täällä, Tylypahkassa. Tämän saman järven vierellä.”
Hymähdin pienesti tuijottaen viereisen koivun latvuksiin, miettien mihin sinä yritit tähdätä. Liikahdit pienesti vierelläni,
”He sanovat, että se oli rakkautta ensi silmäyksellä. Että he hullaantuivat täysin toisiinsa, tietäen viettävänsä koko loppuelämänsä yhdessä. Ja niin he tekivätkin, viettivät isot häät, ostivat kauniin omakotitalon, jossa oli suuri puutarha ja saivat lapsen.”
Käänsit kasvosi minuun päin, vakava ilme silmissä. Sitä olisi voinut kutsua miltei anovaksi. En silloin oikein ymmärtänyt sitä.
”Sitä minkin haluan, Bella, isot häät, kauniin omakotitalon ja kauniin lapsen…Sitä minäkin haluan Bella, olla onnellinen. Ymmärräthän sinä, Bella, ymmärräthän.”
Kierähdin kyljelleni, nojautuen kyynärpääni varaan, pyyhkäisten hiukset kasvoiltasi. ”Ymmärränhän minä”, sanoin rauhoittavasti, uppoutuen silmiisi.
Sinä hymyilit pienesti ja vedit minut lähemmäs, oikein lähelle.
II
Heräsin sinun viereltäsi aamulla. Katselin sinun nukkumistasi, näytit niin rauhalliselta. Silitin poskeasi kämmenselälläni. Sinä et ollut kuin muut tytöt, kauhean laiha ja meikattu, sinä olit luonnollisen pyöreä, aito. Kuljetin kättäni poskeasi pitkin, olkapäilläsi, rinnoillasi, kyljelläsi, selkärankaasi pitkin, haluten tuntea sinut. Pitkään olin saanut vain katsella sinua, vaihtaa pitkiä katseita, mutta nyt pystyin tuntemaan sinut vierelläni, aitona, todellisena.
Oli ihmeellistä, että minä olin saanut sinut. Olit unieni nainen ja minä rakastin sinua enemmän kuin uskoitkaan, enemmän kuin pystyisit ikinä kuvittelemaan. Sinun näkemisesi vierelläni oli niin ihmeellistä, että se miltei salpasi hengitykseni. En osannut muuta kuin katsoa sinua, hädin tuskin liikkuen ettet katoaisi. Tiesin, että meitä ei ikinä hyväksyttäisi, varsinkaan minun perheeni puolelta, mutta sen pienen hetken uskalsin olla onnellinen. Siinä maatessani minusta tuntui, ettei meitä voitaisi erottaa.
Tuhahdit hieman ja avasit silmäsi, luoden minuun vielä unisen katseen silmäripsiesi takaa. Hymyilit raukeasti ja vedit minut lähemmäs, oikein lähelle.
III
Kun kerroit minulle ensimmäisen kerran, en ensin uskonut sinua. En uskonut, että pystyisit tekemään sen minulle, varsinkaan sen jälkeen mitä olit sanonut viime yönä. En uskonut, että voisit vain jättää minut ja mennä naimisiin sen miehen kanssa. En uskonut, se ylitti minun käsityskykyni.
Sinä sopersit jotain talosta ja lapsista kyyneleet silmissä, pelkkä peitto kiedottuna vartalosi ympärille. Sanoit, että minähän olin sanonut ymmärtäväni. Mutta minä en ymmärtänyt. Eikö meidän pitänyt olla yhdessä? Annoin sinulle kaksi vaihtoehtoa, joko minä tai se mies. Käänsin sinulle selkäni ja jätin sinut yksin itkemään lattialle. En vieläkään ymmärtänyt ja minulta jäi täysin huomaamatta sen aamun auringonnousu, sekä kaikki auringonnousut sen jälkeen.
Myöhemmin sain kuulla, että teillä oli ollut isot häät. En ollut vastannut kutsuun, vaikka sen sainkin. Odotin sinua yhä luokseni. Sain kuulla, että olit saanut ison omakotitalon ja suuren puutarhan, ja että olit vielä raskaanakin. Olit saanut kaiken mitä halusit.
Minä taas opin olemaan rakastamatta ja näkemään sinun kasvosi joka yö unissani. Opin vihaamaan sinua ja maailmaa, joka oli varastanut sinut minulta. Opin vihaamaan teitä kaikkia ja samalla opin rakastamaan ainoastaan himoitsemaani valtaa. Sitähän sillä miehelläkin oli ollut, kun nait hänet.
Ja minä opin nauttimaan saamastani vallasta. Erityisesti nautin siitä, kun sain näyttää sinulle valtani. Kun sain kuulla, kuinka kiruit tuskasta ja kun sain nähdä, kuinka silmiesi loiste himmeni.
Kiitos sinulle, Alice, sillä sinä opetit minulle yhden asian. Sinä opetit, että rakkaus tuo mukanaan vain tuskaa. Ja nyt sinäkin voit tuntea sen.
[size=85]Zen Café - Stop
nurmikko kasteinen tarttuu sun tennareihin
puisto on tyhjä kun kerrot sun isästä kerrot myös äidistäsi
kuinka ne kohtasivat
Pyynikin harjulla
pilkottaa päivä ja postia kantaa jo mies
kuluneet haalarit
kahisten katsoo sua, katsot mua, katson sua
tuoksusi pyörryttää mut
puoleeni kumarrut
*kertosäe*
stop en rakastua saa
se tietää vain surua ja murheeksi käy
murheille stop
en rakastua saa se tietää vain surua
hiljentäkää
sydän hiljentäkää
olet niin upea, toivoin sut uniini
nyt olet totta ja
aamusta raukeat silmäsi katselee mua
henkeni salpautuu kun
puoleesi kumarrun
*kertosäe*
kirkuvat lokit kun katuja putsataan
pyydät mun numeroa, mä käyntikortin saan
loittonee selkäsi
minä käyn miettimään
soita en koskaan
mä kohtalon vietäväks jään
*kertosäe*2 * [/size]
