Shut up, will youKirjoittaja/Author: Kodamagnet
Fandom: Xena Warrior Princess
Genre: Fluff, draama, femme, humor
Ikäraja: K11
Paritus: Xena/Gabrielle
Summary: One-shot. Sijoittuu ihan sarjan alkuun. Gabrielle on ollut Xenan seurassa parisen viikkoa ja Xenaa alkaa tytön pölpötys ärsyttää.. Miten hän saisi tuon söpön suun hiljaiseksi?
A/N: Joo XG nyt vaan sattuu olemaan meikäläisen ehkäpä yksi suosikkipareista IKINÄ joten.. Tästä tuli mitä tuli. Kämänen one-shot..
Kiitos lukemisesta jo etukäteen!
--------------
Aurinko paahtoi hiekkapolkua ja sen kulkijoita. Ihmiset hikoilivat ja huohottivat. Jotkut suojautuivat auringolta puun varjoon, tai matkasivat majataloihin.
Pitkä, tummahiuksinen soturi istui ison tammen juurella ja joi vettä nahkaleilistä. Osa viileästä vedestä valui hänen leualleen leilin suusta. Tyydytettyään janonsa hän pakkasi leilin takaisiin laukkuun, otti rennosti ja tarkkaili ihmisiä. Tai oikeastaan ihmistä. Pari viikkoa sitten, kun hän oli matkalla kotiinsa, Amphipolikseen, hän poikkesi vielä pienempään Poteidaia-nimiseen kylään, jossa tapasi mitä hurmaavimman nuoren neidon. Vaikka hän ensin vastusteli ideaa siitä, että tämä lähtisi hänen mukaansa matkustamaan ympäri Kreikkaa, ja kulkemaan veren, koston, vihan ja kuoleman tahrimaa polkua, hän oli salaa tyytyväinen, ettei tyttö antanut periksi. Xena huomasi hymyilevänsä katsellessaan, miten Gabrielle tarjosi täydestä vesileilistä neljää dinaaria kuuden sijaan. Tyttö oli tinkimisessä hyvä.
Lopulta hän näki, miten punertavakutrinen tyttö palasi hänen luokseen iso vesileili kainalossaan.
”Minä tiesin, että se kauppias uskoisi tarinani!”, hän hihkui innoissaan ja päästyään soturin luo hän pakkasi vesileilin toiseen laukkuun.
”Minkä niin?”, soturi kysyi hymyillen vinosti.
”No, kerroin että minulla on mukanani spartalainen soturi, prinsessa ja viimeisillään raskaana oleva nainen, joka tarvitsee vettä synnytystä varten ja että prinsessan täytyy peseytyä kuten neitojen täytyy ja että soturi on ollut juuri sodassa kentaureja vastaan eikä ole juonut pitkiin..”
”Älä toki kerro enempää. Meidän on parempi mennä, ennenkuin hän huomaa sinun vetäneen häntä nenästä”, Xena läpsäytti käsillään polviaan ja nousi ylös.
”Mutta kyllähän sinä käyt soturista ja prinsessasta”, Gabrielle kohotti hämmentyneenä kulmiaan.
”Niin mutta minä en ole viimeisilläni raskaana. Ainakaan tietääkseni”, sarkasmi valui valui sanojen mukana. Gabrielle nyrpisti nenäänsä, mutta hymy ei hyytynyt.
”Olisit ainakin kolme kertaa pulskempi jos olisit”, hän tokaisi ja laskeutui polvelleen sitoakseen kenkänsä tiukemmin kiinni.
Xena asteli kauemmas vaalean palominotamman luokse, tervehtien ja taputtaen sitä ystävällisesti. Argo oli kenties ollut kauempana varastelemassa omenia läheisen talon omenapuusta. Nainen otti ohjaksista kiinni.
”Gabrielle, ala tulla!”, hän huikkasi olkansa yli. Hän lähti taluttamaan Argoa takaisin tielle. Onneksi kauppiaalla oli muuta tehtävää, kuin katsella heidän peräänsä. Pian hän kuuli juoksuaskelia ja huomasi Gabriellen juosseen hänen viereensä kaksi raskasta laukkua olillaan.
”Huh... huh... Xena, voisitko... huh... mitenkään...huh..”, tyttö puuskutti. Xena pysähtyi ja otti laukut kiinnittäen ne Argon selässä olevaan satulaan.
”Täällä on niin kuuma..!”, Gabrielle pyyhki otsaansa ja alkoi riisua taivaansinistä, pitkähihaista paitaansa. Vanhempi nainen tuijotti häntä. Sinisen paidan alta paljastui vaaleaa, pehmeän näköistä ihoa.. Gabrielle käveli hänen ohitseen ja työnsi päällyspaidan laukkuun. Xena palasi takaisin maan päälle.
”Mennäänkö?”, runoilijan ääni kaikui soturin korvissa.
”Mennään..”, hän vastasi.
”..ja sitten päätin pitää sen linnunpoikasen, nimesin sen Aristoteleeksi, se oli niin suloinen, kun se aina..”
”Kautta Zeun, milloin tuo tyttö sulkee suunsa?”
Xena nautti Gabriellen seurasta, sen hän kyllä myönsi, mutta välillä Gabriellen puheripuli yltyi jo ihan kontrolloimattomaksi. Silloin soturista tuntui, että hän voisi ärähtää ties mitä kamaluuksia runoilijalle, kun tämä menisi jo liian pitkälle.
Nyt alkoi olla jo sellainen hetki. Ja sitäpaitsi, heitä seurattiin.
”Sain muuten ensimmäisen ponini..”
”Gabrielle.”
”...enoni oli hyvin rikas mies. Siksi hän lahjoittikin meille...”
”Gabrielle.”
”...tosin Lilalle hän ei ponia antanut, hän antoi hänelle ankanpojan, jonka...”
”GABRIELLE.”
”...vanha kunnon Greta oli kyllä kieltämättä samanlainen kuin Argo, mutta...”
”GABRIELLE!”
He pysähtyivät.
Xena huomasi ärähtäneensä leijonan lailla. Hänen hampaansa olivat irvessä, ja hän tuijotti punertavakutrista tyttöä, kuin tämä olisi ollut saaliseläin. Gabrielle puolestaan näytti nimenomaan saaliseläimeltä. Hän oli kuin säikähtänyt jänis, joka oli valmis lähtemään karkuun. Xena suoristautui ja laittoi naamansa peruslukemille.
”Xe..”
”HILJAA! OLE HILJAA!”, soturi ärähti uudestaan. Argo näytti hermostuneelta. Se vaistosi täysin emäntänsä ärsyyntyneisyyden. Xena vilkaisi Gabriellea, joka näytti vieläkin järkyttyneeltä ja myös pelokkaalta.
”MAAHAN!”, Xena huusi yhtäkkiä ja pyörähti ympäri. Gabrielle teki työtä käskettyä ja heittäytyi maahan. Tummahiuksinen soturi nappasi chakramin lanteiltaan ja heitti sen läheiseen pusikkoon. Kuului mojova kolaus ja chakrami palasi bumerangin lailla emännälleen. Xena ripusti metalliaseen takaisin lanteilleen ja hölkkäsi pusikon juureen. Hän tarttui johonkin ja veti nuoren soturin pois puskasta. Harmillista pojanklopille, mutta puska sattui olemaan myrkkymurattia.
Xena läpsäisi miestä poskille saadakseen tämän hereille. Mies näytti säikähtäneeltä saadessaan taivaansiniset silmänsä auki ja kohdatessaan jäätävän sinisen silmäparin.
”Miksi seuraat meitä, poju?”, Xenan uhkaava äänensävy oli tunnettu.
”S-sain tehtäväkseni j-jäljittää soturiprinsessa..”, nuori mies änkytti. Xena pyöräytti silmiään ja päästi miehen otteestaan. He nousivat molemmat ylös.
”Ja ilmeisesti olet Dracon asialla?”, Xena laittoi kätensä lanteilleen ja vaihtoi painoa jalalta toiselle. Gabrielle käveli hiljaa hänen vierelleen taluttaen Argoa.
”Kyllä”, mies vastasi, näyttäen ja kuulostaen pelokkaalta.
”Miksipä Draco haluaisi laittaa kaltaisesi pikkupojan jäljittämään minut?”, naisen ääni tummeni tummenemistaan. Gabrielle alkoi todella ymmärtää, miksi jopa miehet kavahtivat kuullessaan Xenan nimen. Hän osasi olla todella pelottava.
”Koska hän... hän...”, poika änkytti ja nieleskeli. Xena otti yllättäen tämän olkapäästä kiinni. Poika nosti katseensa naiseen, ilmiselvästi vasten tahtoaan.
”Anna olla. Mene takaisin pomosi luo. Kerro hänelle, että jos hänellä on jotain asiaa, niin tulkoot itse. Minä en jaksa katsella kaltaisiasi enempää”, naisen äänessä oli kuultavissa katkeruutta. Ehkäpä hän muisti salaa kuolleen veljensä?
”Ja muuten, tuo pensas on muratti. Kannattaa varautua kutinaan”, nainen tokaisi. Poika oli alkanut jo raapia itseään. Hän lähti helpottuneen näköisenä juoksemaan jonnekin.
Gabrielle naurahti.
”Olet aika pelottava. Varsinkin silloin, kun uhkailet tai huudat...”, loppua kohden tytön ääni muuttui hiljaiseksi. Vanhempi nainen otti hevosensa ohjat käsiinsä.
”Anteeksi siitä ärjymisestä, mutta meidän olisi voinut käydä huonosti. Jos puskassa olisikin ollut vaikka kymmenen tai kaksikymmentä soturia, he olisivat ehtineet hyökätä kimppuumme ennen kuin olisin huomannut, jos et olisi sulkenut alati pölpöttävää suutasi”, Xena puhui ja tunsi samalla helpotusta, ”toivottavasti ymmärrät, että joskus kannattaa olla hiljaa, vaikka olisikin runoilija.”
Gabrielle jättäytyi hieman jälkeen Xenan jatkaessa matkaa, mutta aloitti taas puhumisen. Xenaa ärsytti. Taas.
”...mistä tulikin mieleeni, oliko sinulla pienenä lemmikkiä?”
Xena päätti vastata.
”Isoveljeni Toris kävi lemmikkiapinasta”, hän vastasi naurahtaen kuivasti.
”Eli ei. Ai niin, kerroinko jo siitä, kun minä...”
Xenaa ärsytti enemmän. Toki matkaaminen kaksin oli hauskempaa kuin yksin, mutta.. ei näin. Hän ei ollut koskaan ollut erityisen puheliasta sorttia. Hän piti hiljaisuudesta. Ja omasta rauhasta. Nyt sitä ei enää ollut, mutta vaikka se ärsyttikin häntä, hän huomasi salaa myös nauttivansa siitä.
”...yksi päivä kun me olimme Perdicuksen, Lilan ja Fionan kanssa...”
Toisaalta Xenan kävi Gabriellea sääliksi, koska tätä ei kuunnellut kukaan, mutta toisaalta hänen teki kovasti mieli sitoa Gabriellen suu jollain. Mutta millä?
Hän pysähtyi ja otti vesileilin satulassa kiinni olevasta laukusta ja joi aimo kulauksen. Siitäpä hän saikin idean. Aurinko paahtoi, Gabrielle puhui, puhui ja puhui. Suihkun paikka!
Gabrielle pysähtyi vähän matkan päähän ja katseli ihmeissään Xenaa joka virnuili itsekseen. Hän astui pari askelta eteenpäin.
”Xena, mistä moinen ilme? Hei, antaisitko minullekin...”
Hän ei kerennyt lausua lausettaan loppuun, kun Xena kääntyi, painoi leilin kyljestä ja ruuttasi vettä Gabriellen päälle. Lopetettuaan Xena laittoi leilin kiinni ja takaisin laukkuun. Runoilija seisoi silmät kiinni puristettuina, vaatteet likomärkinä ja hiukset kosteina hänen edessään, eikä hän voinut olla nauramatta.
”Mitä nyt, veikö vesihiisi kielesi?”, hän puhui, kuin lapselle.
Gabrielle avasi silmänsä ja näytti puolestaan ärsyyntyneeltä.
”Miksi sinä noin teit? Minulla ei ole muita vaatteita! En minä voi märillä vaatteilla matkata!”, hän katseli märkiä vaatteitaan, joista näkyi osittain läpi.
Xena huomasi saavansa hieman punaa poskille nähdessään osan Gabriellen vaatteiden alla piilossa olleesta vartalosta...
”Noh, jää toki tänne kuivattelemaan. Ei ihmisiä, eikä eläimiä. Voit ihan rauhassa kuivatella täällä ilman, että kukaan näkee. Me jatkamme Argon kanssa matkaa...”, soturi puhui, kuin olisi leikkinyt.
”Enkä jää! Kävelen sitten vaikka alasti perässäsi!”, Viimeisen lauseen sanottua runoilija peitti nopeasti suunsa kädellään. Xena nauroi ja pyyhki silmiään.
”No siinäpä olisikin näky!”, hänen naurunsa hiljeni hihittämiseksi, mikä oli hyvin epä-xenamaista. Gabrielle mutristi suutaan kuin pikkulapsi.
”On siinäkin soturiprinsessa, minä en ole tehnyt mitään väärää, niin sinä kastelet vaatteeni läpimäriksi!”, hän vaikutti todella ärsyyntyneeltä ja tuohtuneeltakin.
”Vika on kuule ihan sinussa itsessäsi, sinä vaan pölpötät ja pölpötät! Etkö osaa koskaan olla hiljaa?”, soturin leikkisä puoli piiloutui jälleen tiukan puolen alle.
”Minkä minä sille voin, että tykkään puhua, kertoilla tarinoita ja kysellä ihmisistä? Siksi halusinkin mukaasi, että voisin tavata uusia ihmisiä, nähdä maailmaa ja saada inspiraatioita uusiin tarinoihin! Okei, välillä puhun liikaa ja välillä olen ärsyttävä, mutta puhuminen on intohimoni! Olen aina halunnut olla..”
”Tässä sitä taas mennään! Et hillitse puhettasi ollenkaan! Kun aloitat lauseen, niin se leviää sadaksi uudeksi lauseeksi!”
”Mutta Xena, haluan että tiedät minusta edes jotain, ettet koe minua aivan ventovieraaksi ja...”
”Viimeisen kahden viikon aikana olen kuullut elämänkertasi jo ainakin neljä kertaa alusta loppuun!”
”Mikset koskaan kerro itsestäsi?”
”Koska en näe siihen syytä!”
”Miksi? Haluatko että lähden?”
”En minä niin sanonut, tarkoitin vain, että..”
”Juuri sitä sinä tarkoitit!”, Gabrielle näytti jo siltä, että voisi pillahtaa itkuun minä hetkenä hyvänsä. Keskustelun sävy oli muuttunut.
”Sinä haluat minusta eroon! Haluat että lähden, enkä enää ikinä näytä naamaani sinulle, vai?”
Xenaa alkoi ärsyttää Gabriellen marttyyri-asenne.
”Kuuntele nyt, minä en ole milloinkaan sanonut, että...”
”Ei olisi pitänyt ryhtyä tähän ollenkaan! Syvällä sydämessäni tiesin, ettet kuitenkaan pidä minua mukanasi muusta kuin säälistä!”
”Gabr-”
”Hyvä on! Minä lähden! Jätän sinut rauhaan! En enää kosk-”
Ällistyttäen itsensä, kuin varmasti myös Gabriellenkin, Xena oli harpannut reippaasti eteenpäin, ottanut Gabriellea olkapäistä kiinni ja painanut huulensa tämän huulia vasten. Xena antoi suudelman jatkua useita sekunteja ja lopulta hän vetäytyi pois ja suoristautui.
”En ole milloinkaan sanonut, että haluaisin sinun lähtevän. Enkä halua. Enkä tule haluamaan”, hän puhui kuin lapselle.
Gabrielle oli samaan aikaan säikähtäneen, lumoutuneen että hämmentyneen näköinen. Aivan kuin hän ei olisi uskonut, mitä juuri tapahtui.
”Xe..”
”Ja vielä yksi asia.. mikäli haluat jäädä luokseni ja ennen kaikkea; pysyä hengissä, sinun täytyy välillä muistaa sulkea tuo suloinen suusi”, Xena hymyili hellästi. Sellaista ilmettä ei Gabrielle ollut vielä nähnyt. Salaa hän toivoi, ettei tuo olisi viimeinen hellä hymy, minkä hän näkisi Xenan huulilla.
”Mutta Xena..”
”Niin, Gabrielle?”
”Jos jatkan puhumistani, aiotko vielä kaataa vettä päälleni, tai suudella minua?”, Gabrielle kuulosti toiveikkaalta. Xena naurahti.
”Voin kyllä tehdä kumman tahansa silloinkin, kun olet hiljaa...”, Xena kuulosti lähes kehräävän. Hän siirsi kätensä Gabriellen olilta tämän vyötäisille ja veti tämän aivan itseensä kiinni. Gabrielle pysyi paikallaan, eikä voinut irroittaa katsettaan vanhemman naisen kauniista silmistä.
”No, jos tekisit sitten niin”, nuorempi nainen hymyili leikkisästi.
”Mitä tarkoitat?”, Xena nosti toisen kätensä silittääkseen Gabriellen pehmeitä, punottavia poskia.
”Kyllä sinä tiedät”, Gabrielle näytti kieltä. Xena näytti takaisin ja kumartui suutelemaan runoilijaa uudelleen. Tällä kertaa Gabrielle vastasi suudelmaan ja kietoi kätensä soturin kaulan ympärille. Xena tunsi onnellisuuden liekin syttyvän sydämeensä. Hän huomasi tunteneensa alusta asti vetoa nuorempaan naiseen. Ja hän kun oli ollut niin ärsyyntynyt runoilijan jatkuvasta pölpötyksestä. Nyt hän ainakin oli viimein löytänyt mainion tavan saada hänet sulkemaan suunsa. Pian he irroittautuivat, mutta näyttivät siltä, kuin olisivat halunneet yhä lisää.
”Xena kuule...”, Gabrielle kuulosti nyt vakavalta.
”Mitä?”
”Riisutko sinäkin vaatteesi, ettei minun täydy kävellä yksin ilman rihman kiertämää?”
Tosin huomatessaan vihjailevan sävyn puheessaan Gabrielle punastui rajusti ja näytti tomaatilta. Xena ei voinut olla purskahtamatta jälleen nauruun.
//Vaihdoin ikärajan K11:sta. Ajattelin sen olevan passeli.
