Wicked, Ilman että mikään meitä keskeyttää, K11

[Kodamagnet]

//Wicked-fic, Elphaba/G(a)linda, femme, romance, fluff, angst, songfic
Ilman että mikään meitä keskeyttää

Kirjoittaja/Author: Kodamagnet
Disclaimer: L.F.Baum & G.Maguire
Fandom: Wicked -jjb lisäsi fandomin otsikkoon

Genre: Romance, femme, fluff, angst
Ratings: K11
Pairings: Gelphie, Elphaba/Galinda-flashback, muuten Elphaba/Glinda

Warnings: Ne joille femmeily ei sovi, niin hus.

Summary: ”Pyysinkö sinua omakseni? NO PITI, mutta menetin rohkeuteni...”

A/N: Herra Ylppö ja ihmiset-bändin kappale Horros on vaan niin upea biisi. Sain siitä sitten tämän idean. Juup, one-shot tämäkin. En näköjään osaa muutakaan! :'D
Jonkin sortin AUMusical-verse. Mitäs jos Suosiota/Popularia ei tapahtunutkaan....
Henkilö, jonka näkökulmasta kuvataan, vaihtuu aina välillä, että älkäätten ihmetelkö.


----------------


Sinä kesänä liikuin tivolin mukana,
ja tapasin sinut
Sinä kesänä päätin, että alkaa elämä,
kun tapasin sinut
Sinä esitit tanssiasi
Mä peittelin riemuani


Elphaba:
Elphaba Thropp, alias Parsakaali, seisoi keskellä suurta tanssiaissalia. Jokaikinen silmäpari tuijotti häntä. Hänen vihreää ihoaan, mustia hiuksiaan, rumaa mekkoaan ja huonetoverilta saatua suippoa hattua hänen päässään. Häntä alkoi kaduttaa, että edes laittoi hatun päähänsä ja ottikin sen heti pois, näyttäen jopa pelokkaalta. Häntähän oli kiusattu ennenkin, ei se ollut uutta. Miksei hän voinut olla välittämättä muiden katseista ja kiusaamisesta. Hänestä hattu oli hieno ja se jopa sopi hänen tyyliinsä. Hänen tylsään, kokomustaan tyyliinsä.
Hän nosti katsettaan ja hänen ruskeat silmänsä osuivat heti hänen siskoonsa, pyörätuolissa istuvaan Nessaroseen. Aina niin sulokkaaseen Nessaan. Nessa oli oikein sievä tanssiaisleningeissään ja isän antamissa rubiinikengissään. Hän oli aina ollut se kauniimpi. Hänen kauniit kasvonsa punehtuivat häpeästä ja hän näytti siltä, kuin olisi alkanut itkeä hetkenä minä hyvänsä.
Elphaba yritti tavoittaa Nessan, pyytääkseen tältä ymmärrystä, mutta tyttö käänsi pyörätuolinsa, lähtien pois paikalta. Nessan seuralaisena ollut Maiskispoika Boq lähti oitis hänen peräänsä, vaikka hänen katseensa vaeltelikin Elphaban huonetoverissa. Mistä puheen ollen...

Elphaba kääntyi kannoillaan, nähdäkseen huonetoverinsa Galindan. Hän oli kavereittensa ja ihailijoittensa saartama ja hänen deittinsä, se pöhlö prinssi Fiyero, senkun vain naureskeli muiden mukana. Mutta Galinda ei nauranut. Elphaba mulkoili blondia. Tyttö oli satavarmasti antanut hatun hänelle vain siksi, että voisi nöyryyttää hänet joka hiivatin opiskelijan edessä ja saisi kunnon naurut lukuisten ystäviensä kanssa.  Sininen ja ruskea tuijottivat toisiaan. Vihreä tyttö nosti hatun jälleen päähänsä ja painoi sen syvälle päähänsä.

Elphaban Madame Morriblelle antama taikasauva Galindalle välkkyi blondin tytön kädessä, discopallon pyöriessä katossa. Lopulta kukaan ei enää voinut nauraa, sillä joko heidän vatsoihinsa sattui, hengityksestä tuli vaikeaa, tai heitä ei vain enää naurattanut. Parsakaali juhlamekossa. Heh heh hee.
Elphaba sulki silmänsä ja alkoi tehdä tanssiliikkeitä. Naurunremakka alkoi taas, joku huusi jotain ikävää. Mutta vihreä tyttö ei jaksanut enää välittää. Hän kietoi käsiään yhteen, kieppui musiikin tahtiin. Tytöt hihittivät, pojat ulvoivat.

”Hän ei sitten taida yhtään välittää, mitä muut hänestä ajattelevat!”, Fiyero naurahti, kietoen kätensä Galindan vyötärölle. Blondi tyttö vetäytyi pois pojan otteesta.
”Ei... kyllä hän välittää.”



Ja mä pyysin sinua omakseni
Tai no piti,
mutta menetin rohkeuteni


Ystäviensä hämmästykseksi hän lähti pois porukasta, työntyi väkijoukon läpi ja astui tyhjälle lattialle, noin kahden metrin päähän yksin tanssivasta, vihreästä tytöstä.
Tämä ei näyttänyt huomaavan yhtään mitään tanssimisiltaan.
”S-saanko tulla mukaan?”
Elphaba pysähtyi, ihan kuin olisi jäätynyt patsaaksi. Hän avasi silmänsä. Pettivätkö hänen korvansa, laukkasiko hänen mielikuvituksensa taas liian lujaa? Oliko hän juuri äsken kuullut...?
Ennen kuin hän ehti miettiä enempää, hän käänsi päätään niin, että näki pinkkiä silmäkulmastaan. Kyllä Galinda siellä oli. Kyllä se oli hän, jonka äänen hän oli kuullut.


Mutta Elphaba ei vastannut mitään. Hän sulki silmänsä ja jatkoi tanssiaan, ihan kuin mitään ei olisi tapahtunut. Ulkopuolisen silmin hänen tanssinsa näytti käärmemäiseltä, ihan luikertelulta. Erikoista, mutta jollain, kenties viekkaalla tavalla lumoavaakin. Sen katseluun jäi kuin koukkuun, hän keksi siihen aina jotain lisättävää. Elphaban mieli oli apea, se kuvastui hänen yksinäisestä tanssistaan. Jokaikinen koulutoveri vihasi häntä vain sen takia, että hän pärjäsi muita paremmin koulussa ja oli vihreä. Nessa taas häpesi häntä, ihan kuin isäkin.
Mutta Shizissä oli vain yksi henkilö, josta Elphaba ei pitänyt pätkääkään. Se ärsyttävä, näsäviisas, itserakas-


Halusin nähdä sinun huoneesi,
nähdä sinun maailmasi
Halusin astua sun vaunuusi,
ja katsoa tanssiasi
Ilman että mikään meitä keskeyttää,
se on elämää
Estä minua uppoamasta
Herätä minut horroksesta
Herätä minut horroksesta



Elphaba räväytti silmänsä auki, tuntiessaan kätensä koskettavan jonkun toisen kättä. Hyvin pehmeää kättä ja ihoa. Hän väistyi heti kauemmas ja näki Galindan, joka näytti siltä, kuin olisi jäänyt kiinni jostain sopimattomasta. Hänkin tanssi. Kukaan muu ei tanssinut. Hän siis oli todellakin tullut mukaan...
Aina niin sanavalmis Elphaba oli sanaton ja jäi sanattomana katsomaan, miten Galinda tanssi yksin sitä samaa tanssia, mitä hän oli äsken itse tanssinut. Elphaba ei pystynyt ajattelemaankaan mitään. Tämä oli liikaa.
Hän alkoi tanssia jälleen. Galindakaan ei lopettanut. Jotkut muutkin liittyivät mukaan. Vihreä tyttö ei voinut estää pientä hymynkaretta nousemasta hänen tummille huulilleen.

Rauhallinen musiikki vaihtui hieman räväkämpään ja ihmiset alkoivat tanssia jälleen villisti. Elphaba oli törmätä johonkin toiseen, mutta onnistui väistämään ja kääntyi nähdäkseen Galindan. Tyttö seisoi suoraan hänen edessään. Pyöreähköt kasvot, suloinen hymy, kauniit silmät, kultaiset kutrit... Elphaba tunsi pulssinsa kohoavan taas. Muttei inhosta.
”Kiitos taikasauvasta”, hän sanoi iloisella äänellä ja näytti ensimmäistä kertaa ujolta. Elphaba tuhahti ja katsoi välillä muualle, ettei Galinda näkisi hänen hermostuneisuuttaan.
”Kiitos sinulle.. hatusta”, hän kuitenkin käänsi katseensa takaisin tyttöön, päästäen hymyn tulemaan. Hän ei ollut hymyillyt aikoihin. Syynä oli ollut aikalailla Galinda. Nyt hän hymyili. Syynä oli vain ja ainoastaan Galinda.

Galinda:
Galinda Upland asteli hypähtelevin askelin kohti vihreää huonetoveriaan, saaden Elphaban hymyn hyytymään ja ilmeen muuttumaan jopa säikähtäneeksi. Blondi hymyili yhä. Päästyään aivan vihreän tytön eteen ja äkkinäisen rohkeudenpuuskan ottaessa vallan, hän nojasi eteenpäin ja painoi suudelman vihreän tytön punehtuneelle poskelle. Vetäytyessään häntä alkoi hieman kaduttaa, ehkei tuo ollutkaan sopivaa. Jos vihreä tyttö pitäisi häntä entistäkin inhottavampana, vaikka hän oli yrittänyt kaikkensa saadakseen huonetoverinsa huomaamaan hänet. Hetkinen... ajatteliko hän juuri noin? Oliko hän-
Ei.
Ei hän voinut olla.
Galinda tappeli itsensä kanssa päässään, kunnes näki Elphaban hymyilevän jälleen, entistäkin leveämmin. Hänellä oli kaunis hymy. Ja olihan vihreä tyttö muutenkin aivan sanoinkuvailemattoman kaunis, omalla luonnollisella tavallaan. Galinda hymyili takaisin ja tuijotti sitten hermostuneena varpaitaan. Miksi hänen sydämensä hakkasi näin voimakkaasti? Johtuiko se inhosta?
”Miksi annoit hatun minulle?”
Blondi nosti katseensa heti takaisin kauniin ruskeisiin silmiin, kuultuaan niiden omistajan kysyvän häneltä kysymyksen. Hän alkoi miettiä... niin, alunperinhän Shen-Shen ja Pfannee olivat provosoineet häntä antamaan hatun ”Parsakaalille” siksi, että se oli niin kauhea ja mauton, kuten vihreä tyttö itse. Galinda muisti sen pienen vahingonilon, minkä tunsi viedessään hattua huonetoverilleen. Sitten, Elphaban tullessa Ozdust Ballroomiin, päässään juuri tuo hattu ja muiden alkaessa nauraa, Galinda tunsi syvän katumuksen sydämessään.
Oikeastaan, hän oli tuntenut tuon katumuksen jo siinä vaiheessa, kun näki Elphaban kiitollisen ilmeen hänen ottaessaan hatun vastaan ja silloin, kun hän sai taikasauvansa Morriblelta, joka sanoi saaneensa sen Elphabalta. Miten vastata? ”Joo annoin sen sinulle, jotta voisin nolata sinut” olisi oikea vastaus, mutta Galinda ei voinut sanoa niin. Ei vaikka Pfannee ja Shen-Shen eivät suostuisi enää hengaamaan hänen kanssaan.  Ei vaikka Fiyero lemppaisi hänet. Ei enää. Ei näiden tunteiden takia.

”Ajattelin oikeasti, että se sopi sinulle...”, hän ei kyennyt sanomaan muutakaan. Surkeaa, Galinda, surkeaa. Mutta hän ei ehtinyt mollata itseään enempää vihreän tytön ottaessa häntä kädestä.
”Kiitos. Oikeasti. Se on hieno”, vihreä tyttö oli kuin toinen ihminen. Ei lainkaan inhottava, tai epäilyttävä, vaan ihan kuin kaikki muutkin Shizin tytöt. Mutta yksikään toinen henkilö ei ollut koskaan saanut Kilikkiläistytön sydäntä pamppailemaan niin voimakkaasti, että melkein sattui.
”Ole hyvä...”, hänen äänensä kutistui kutistumistaan. Hänen päässään pyöri ja häntä kuumotti. Hän tunsi pyörtyvänsä siihen paikkaan. Liikaa ihmisiä liian pienessä tilassa ja liian kaunis tyttö hänen edessään... maailma tummeni blondin silmissä ja hän vajosi kuin horrokseen.


Loppukesästä tivoli suljettiin,
ja menetin sinut
Minä autoin sinua muutossasi,
niin menetin sinut
Minä kannoin tavaroitasi
ja peittelin itkuani


Elphaba:
Vihreä tyttö silitti vaaleaa, hikistä otsaa hellin liikkein. Hän oli istunut samassa paikassa, sängyn reunalla, varmaan jo puolitoista tuntia. Hänen huonetoverinsa Galinda oli pyörtynyt kesken bileiden, kaikkien nähden. Hän kelasi mielessään tapahtumia...
”Kiitos. Oikeasti. Se on hieno”, Elphaba sanoi mahdollisimman ystävällisesti ja huomasi samalla puristavansa Galindaa kädestä ehkä hieman liiankin kovaa. Hän hölläsi hieman otettaan. Galinda oli lämmin. Ehkä jopa liiankin lämmin. Ehkä hän oli tanssinut hieman liikaa.
”Ole hyvä...”, hänen äänensä kuulosti pieneltä, mutta hän silti sai vilautettua hymynpoikasen. Hänen silmänsä menivät sameiksi. Elphaban hymy hyytyi ja sydän alkoi hakata. Mikä toiselle tuli? Hän oli juuri kysymässä toisen vointia, kun blondi romahti hänen käsivarsilleen. Elphaban onnistui ottaa hänet vastaan ja hän näytti järkyttyneeltä. Väkijoukko alkoi heti pörrätä heidän ympärillään, heitellen järkyttyneitä kysymyksiä ja kommentteja. Pfannee ja Shen-Shen alkoivat oikeastaan kiljua, eivätkä liikauttaneet eväänsäkään tehdäkseen mitään ystävänsä hyväksi. Boq rynnisti kuin tyhjästä ja yritti kutsua Galindaa jopa naurettavan epätoivoisella äänellä. Elphabaa alkoi hässäkkä ärsyttää.
”SIVUUN SIITÄ! Antakaa hänelle happea!”, hän huudahti, saaden muut perääntymään. Ihan kuin he olisivat muistaneet Parsakaalinkin olleen paikalla. Galinda makasi silmät kiinni, suu hieman auki, täysin viattomana, inhottavan Parsakaalin käsivarsilla. Boq oli ainoa, joka oli jo ns. ”tottunut” Elphabaan ja hän pysyi lähettyvillä.
”Missä Nessa on?”, Elphaba kysyi, katse silti Galindassa. Hän nosti tätä enemmän syliinsä.
”Hän on huoneessaan, ei suostu tulemaan ulos”, Boq sanoi pienellä äänellä, jossa ei ollut tippaakaan pettymystä. Elphaba tiesi miksi.
Vihreä tyttö nosti blondin käsivarsilleen ja nousi ylös. Väkijoukko katsoi totaalisen järkyttyneenä, neniään nyrpistellen. Miten Parsakaali kehtasi edes koskea ihanaiseen neiti Galindaan?
Elphaba ei jaksanut enää välittää ja kääntyi kohti ovea.
”Päästäkää meidät läpi”, hän totesi ilmeettömästi, saaden koulutoverinsa siirtymään pois tieltä. Ei toki hänen pyyntönsä vuoksi, vaan neiti Galindan vuoksi.


Nyt Elphaba istui yhä sängyllä, silittäen Galindan otsaa. Tyttö oli ollut tajuton jo kohta kaksi tuntia, häntä alkoi jo huolestuttaa. Ehkä Galinda oli syönyt tai juonut huonosti? Hän ei voinut tajuta itseäänkään. Miksi tuo hölmö tyttö aiheutti hänelle näin voimakkaita tunteita? Ei tämä inhoa enää ollut.
Tyttö värähti ja mumisi jotain. Elphaba palasi takaisin maankamaralle ja työntyi hieman lähemmäs huonetoveriaan.
”Galinda? Kuuletko minua?”, hän kysyi hellällä, hiljaisella äänellä. Blondi heitteli päätään puolelta toiselle, saaden vihreän tytön säikähtämään ja perääntymään hieman. ”Elpha...ba...”
Elphaba ei voinut uskoa korviaan.
”Elph...”
Vihreä tyttö nojautui jälleen eteenpäin. Jostain syystä hän tunsi itsensä onnelliseksi.
”Galinda, olen tässä...”, hän kuiskasi. Sitten siniset silmät aukenivat hitaasti ja arasti. Galinda siristi silmiään ja ruskea ja vihreä sulautuivat taas yhteen.
”Elph...”
”Oletko kunnossa?”, vihreä tyttö hämmästyi omaa hellää puoltaan. Hän oli harvoin näin hellä. Yleensä vain Nessaa kohtaan, mutta tällä hetkellä pikkusisko häpesi silmät päästään vain kuullessaankin isosiskonsa nimen.
”Mitä tapahtui...?”, blondi nosti vaalean kätensä kasvoilleen, kuin olisi tehnyt kamalaa aivotyötä muistaakseen, mitä tosiaan oli tapahtunut.
”Pyörryit.”
”PYÖRRYIN?”, hänen silmänsä rävähtivät auki ja hän näytti järkyttyneeltä.
”N-niin...”
”VOI EI!”
Blondi nousi ylös istumaan, mutta hänen silmänsä kääntyivät lähes takaperin ja hän rojahti suoraan Elphaban syliin.
”Hei, ota rauhallisesti!”, vihreä tyttö kuulosti pelottavan vakavalta. Hellyys tuntui kadonneen. Blondi tyttö värähti. Parsakaali kosketti häntä. Ja häntä ei ällöttänyt yhtään. Hänen ihonsa nousi kananlihalle.
”Sinun täytyy levätä”, Elphaba laski huonetoverinsa takaisin sängylle. Hän nosti pinkin peiton takaisin palelevan tytön päälle ja nousi ylös, lähteäkseen pois. Mutta hänen käteensä tartuttiin. Galindan käsi puristi määrätietoisesti hänen rannettaan. Vihreä tyttö kääntyi kysyvä ilme kasvoillaan hänen suuntaansa.
”Älä mene”, blondi onnistui inahtamaan ja punehtui.


Pyysinkö sinua omakseni?
No piti,
mutta menetin rohkeuteni


Galinda:
Ehkä sekunnin ajan Galinda ehti pelätä Elphaban vain riuhtaisevan itsensä irti, mutta vihreä tyttö hymyili ystävällisesti, saaden hänen sydämensä jumputtamaan jälleen täydellä teholla.
”Tarvitsetko jotain?”, vihreä tyttö kysyi, istuen takaisin sängylle, melko lähelle blondia. Galinda nielaisi ja siirsi katseensa mihin tahansa muualle, paitsi Elphabaan.
”Minulla on kylmä. Älä mene”, hän onnistui sanomaan ja puri huultaan. Hän oli tainnut nolata itsensä ihan täysin. Tuskin tuollaisen mokan jälkeen Elphaba kehtasi edes katsoa häneen. Mutta kaiken tuon sijaan vihreä tyttö otti sisätossunsa pois, nousi kontalleen sängylle, ennenkuin rojahti hänen vierelleen, iho vasten ihoa. Tosin Elphaba ei ollut peiton alla. He katsoivat toisiaan silmiin pitkän, pitkän ajan. Tilanne tuntui kiusalliselta, mutta Galinda huomasi nauttivansa joka hetkestä.
”Onko näin hyvä?”, hän kysyi. Galinda nyökkäsi, punastuen hieman. Sitten hän huomasi jotain omituista.
”Miten minulla on yöpukuni päällä?”, hän kysyi hämmentyneellä äänellä. Hän pystyi kuulemaan Elphaban nielaisevan.
”Öhh, vaihdoin ne sinulle kun toin sinut terveydenhoitajan avustuksella tänne... ajattelin, että sinun olisi mukavampi niin...”
Galindan mieleen tuli heti kuva itsestään taju kankaalla, Elphaba ja terveydenhoitaja vaihtamassa hänelle vaatteita, kuin hän olisi ollut iso vauva. Häntä hävetti. Aivan vietävästi. Hän punehtui ja vetäytyi peiton alle.
”H-Hei, me vain ajattelimme, että sinun tanssimekkosi tuskin tykkäisi siitä, että-”
”Olinko kamala?”
Hän ei nähnyt Elphaban ilmettä, mutta sai hänet ainakin hiljaiseksi.
”Mitä?”
”Olinko kamala? Siis kamalan näköinen?”
”Ai se tanssimekko päälläsi?”
Galinda mutristi suutaan ja vetäisi peiton pois kasvoiltaan, saaden vihreän tytön taas säikähtämään suunniltaan.
”No EI! Kautta Ozin, Elphaba, sinun piti olla vuosikurssimme paras oppilas ja olet silti NOIN tyhmä!!”

Hänen äänensä jäi kaikumaan kattolamppuun ja seiniin ja oli se varmaan mennyt seinienkin läpi naapurihuoneisiin. Elphaban silmät olivat lautasen kokoiset. Galinda hengitti syvään.
”Olinko kamalan näköinen... alasti?”, hänen äänensä kutistui lähes kuulumattomaksi, mutta vihreä tyttö onneksi kuuli sen. Galinda silti pystyi pitämään katseensa Elphabassa.
”No siis... olethan sinä kaunis ja... äh, mitä minä oikein selitän! Kuulostan ihan friikiltä...”, hän vetäytyi jälleen poispäin.
”Etkä kuulosta”, Galinda sanoi ja laski kätensä vihreälle olkapäälle, ”haluan tietää, mitä sinä ajattelet minusta.”
Galinda pystyi vihdoinkin myöntämään itselleen, että tuo omituinen vihreä tyttö Maiskismaasta veti häntä puoleensa kuin magneetti. HÄNET hän halusi. Ja Uplandeilla on tapana saada, mitä haluaa. Mutta Elphaba ravisti päätään voimakkaasti ja kääntyi häneen.
”Galinda, mitä peliä sinä pelaat?!”, hän rääkäisi vihaisen näköisenä. Galinda säikähti, hänen sydämensä hypähti kurkkuun ja hän nosti käden suunsa eteen.
”Miten niin mitä...?”
”Kaikki tietävät, että tapailet Fiyeroa! Miksi sinä kyselet tuollaisia, kuten mitä minä ajattelen vartalostasi? Häneltähän sinun pitäisi tuollaisia kysellä!”
Galinda huomasi, että häntä itketti. Ihan kamalasti. Hän oli ehkä viimein ylittänyt rajan. Ja aika pahastikin. Kyyneleet nousivat hänen silmiinsä ja hän pelkäsi, että ne näyttivät krokotiilin kyyneliltä.
”Mutta minä...”
”Mitä peliä sinä oikein pelaat? Haluatko kenties hyvät naurut siitä, että sait minut tunnustamaan tunteeni sinua kohtaan tai-”
Vihreä tyttö näytti huomanneen itse nopeammin, mitä oli juuri sanonut, sillä hänen ilmeensä muuttui vihaisesta järkyttyneeksi hieman ennen kuin Galindan ilme säikähtäneestä hämmästyneeksi. Galindan aivot alkoivat raksuttaa. Olivatko hänen tunteensa siis molemminpuolisia? Ei hän nyt sentään NIIN blondi ollut, kuin antoi ymmärtää!
”Tunnustaa tunteesi?”, hän kysyi, kuin ei olisi jo tajunnut. Hän tahtoi kuulla ne suoraan sydämestä ja Elphaban suusta.

Halusin nähdä sinun huoneesi,
nähdä sinun maailmasi
Halusin astua sun vaunuusi,
ja katsoa tanssiasi
Ilman että mikään meitä keskeyttää,
se on elämää
Estä minua uppoamasta
Herätä minut horroksesta

Elphaba:
Vihreä tyttö oli kuin jäätynyt. Hän oli läimäissyt kätensä suulleen, hyvin epä-elphabamaisesti, ihan kuin pikkutyttö, joka oli juuri möläyttänyt jotain salaista. Tai no, niinhän hän oli tehnytkin. Möläyttänyt jotain hyvin salaista. Galinda tapitti häntä sinisillä silmillään, eikä tuskin päästäisi häntä menemään, ennenkuin hän sanoisi sen, mitä oli sanottavana. Elphaba laski tärisevän kätensä syliinsä ja painoi päänsä niin, että mustat, suorat ja pitkät hiukset peittivät hänen kasvonsa. Hän sulki silmänsä, toivoi parasta ja pelkäsi pahinta. Hän ottaisi nyt riskin. Galinda voisi hyvinkin naureskella huomenna hänen kertomisiaan ja jokainen pitäisi häntä entistäkin friikimpänä, eikä Nessakaan puhuisi hänelle koskaan. Mutta tästä tilanteesta ei ollut enää pakoa takaisin. Ei hän osannut mennä ajassa taaksepäinkään. Pelkästään eteenpäin.
”No, minä... tuota...”
”Niin?”
”Olen tuntenut näitä tunteita jo pitkään...”
”Mitä tunteita?”, Galindan käsi otti kiinni vihreästä kädestä, saaden Elphaban hengityksen vaikeutumaan ja sydämen hakkaamaan niin, että se jopa sattui.
”Minä olen jo pitkään tuntenut vetovoimaa sinua kohtaan...”

Hiljaisuus.
Syvä hiljaisuus.

Galindan ilme oli epäselvä, mutta se riitti Elphaballe. Hän nousi ylös, ja peitti kasvonsa käsillään.
”Anteeksi, minun ei ollut tarkoitus sanoa tuota ääneen... ymmärrän, jos haluat vaihtaa huonetta, kukapa minunlaiseni friikin kanssa haluaisi-”
Kaksi kättä kietoutui ohuen vyötärön ympärille. Elphaba nosti kätensä pois kasvoiltaan ja päästi kirvelevät kyyneleet polttamaan hänen poskilleen punertavat viirut. Galinda rutisti tiukkaan, jopa niinkin tiukkaan, että vihreän tytön oli vaikea hengittää.
”Et sinä ole mikään friikki”, Galinda sanoi ja irrottautui, kääntäen Elphaban puoliväkisin itseään päin. Hän ei näyttänyt edes hämmästyvän, saati säikähtävän punaisia viiruja vihreän tytön poskilla. Hän nousi palelemisestaan huolimatta polvilleen, että oli suurin piirtein samalla korkeudella Elphaban kanssa. Elphaballa ei ollut aavistustakaan siitä, mitä blondi aikoi seuraavaksi tehdä.
”Heti ensi hetkestä lähtien huomasin, miten sydämeni löi tiheämpään lähelläsi. Ei se ollutkaan inhoa”, blondi hymyili ja pyyhkäisi hellällä huiskauksella kyyneleet pois. ”Älä itke, minäkin alan itkeä...”
Liian myöhäistä, kaksi kirkasta kyyneltä tipahti kummallekin vaalealle poskelle. Vihreä tyttö naurahti ja puri huultaan. Galinda oli käsittämättömän kaunis myös itkiessään. Elphaba ei keksinyt muutakaan ja veti blondin lämpimään halaukseen, saaden siihen vastauksen heti. Hän tunsi helpottuneisuutta. Galinda oli niin pehmeä ja kevyt. Elphaba huomasi sydämensä pamppailevan, kun tunsi blondin isot ja pyöreät rinnat vasten omia, pieniä rintojaan. Halaus oli sittenkin ehkä liian intiimi ystävysten väliseksi. Vihreä tyttö vetäytyi nolostuneena pois. Hän loi huonetoverilleen epävarman hymyn. Galinda raotti huuliaan. Elphaba tunsi valtavaa halua suudella noita punaisia, täydellisiä huulia...
”Minäkin...”, Galinda kuiskasi. Vihreä tyttö säpsähti tullessaan takaisin maan päälle.
”Mitä?”
”Minäkin olen...”, blondi henkäisi ja nosti vihreän käden vasemmalle rinnalleen, saaden vihreän tytön pulssin kohoamaan entisestään. Hän tunsi toisenkin kohonneen pulssin. Hän ei voinut olla katsomatta omaa kättään pyöreällä ja suurella rinnalla... oliko hän todellakin hereillä, vai oliko tämä taas jokin typerä fantasia? Hän nosti ruskeat silmänsä jälleen sinisiin silmiin ja tajusi, että totta se tietysti oli.
”Galinda...”, hän päästi tuon kauniin nimen huuliltaan ja pyyhkäisi kirkkaat kyyneleet pois punehtuneilta, valkeilta poskilta. Ennen kuin hän oli aikeissa tunnustaa tunteensa ihan kunnolla, Galinda oli työntynyt hieman eteenpäin ja painanut huulensa hänen huulilleen. Hetken ajan Elphaban pää löi tyhjää, eikä hän voinut uskoa hetkeä todeksi. Sitten hän kuitenkin sulki silmänsä ja he suutelivat vielä hetkisen, ennenkuin he vetäytyivät. Jos Elphaban iho olisi ollut normaalin värinen, hän olisi varmasti ollut ihan tomaatin näköinen.

”Taidan olla rakastumassa sinuun”, Galinda sanoi ujolla, hieman naurahtavallakin sävyllä ja kosketti huuliaan sormenpäillään. Elphaba naurahti.


Sinä uskoit näkeväsi tulevaisuuteen
tähtikartan kuvioista
Joissa minä olin yksin
ja sinä matkalla kaukaisuuteen


”Niin minäkin sinuun”, mustiin pukeutunut noita muisteli menneitä ja lausui nuo sanat, mitkä oli vuosia sitten lausunut huonetoverilleen. Lännen paha noita istui piilopaikkansa ikkunalaudalla, mustat hiukset hulmuten yötuulessa. Hän katsoi horisonttiin, itään päin. Siitä oli jo todellakin vuosia, kun hän oli tunnustanut tunteensa ja saanut ensisuudelmansa. Se oli ollut ensimmäinen kerta, kun hän oli kokenut itsensä rakastetuksi. Hän muisti, miten he suutelivat pari kertaa ja sen jälkeen nukahtivat toistensa lämpöön, sylikkäin, Galindan sänkyyn.
He tapailivat salaa, jakoivat salaisia suudelmia ties aina, kun siihen tarjoutui tilaisuus. Hän muisti saman ärsytyksen, joka kalvasi häntä aina, kun Boq yritti kertoilla tunteistaan Galindaa kohtaan, tai kun Fiyero yritti ensin lääppiä Galindaa ja sitten jotain muuta tyttöä. Mutta blondia kaunotarta se ei tainnut paljoa häiritä. Aina, kun hän näki vihreän huonetoverinsa, hän lähetti salaviestejä; silmäniskuja, käsimerkki-sydämiä, hymyjä... Ja jokainen välitunti he tapasivat joko kirjastossa, jossa juuri kukaan ei käynyt, tai siivouskomerossa, tai omassa huoneessaan, ja hiplailivat ja suutelivat toisiaan. Se tunne kutitti ja täytti hänen sydämensä lämmöllä.

Ja kuinka kävi? Hän sai kutsun ihailun kohteeltaan, Ozin Velholta. Hän päätti oitis lähteä Smaragdikaupunkiin, voidakseen mennä hänen alaiseksiin ja tehdä jotain hyvää voimillaan. Saadakseen isän ylpeyden ja Nessan rakastamaan häntä uudelleen. Hän olisi halunnut tehdä suurta, saada eläimille oikeuksia, yhdessä Velhon, suuren ja mahtavan, kanssa. Hän oli pyytänyt Galindaa, ei... Glindaa mukaansa Smaragdikaupunkiin, sillä tiesi, ettei kestäisi olla hänestä erossa.
Mutta Velho ei ollutkaan se, mitä Elphaba oli ihaillut. Ei sinne päinkään. Velho oli huijari, kiero kuin käärme.

Elphaba tiesi, että hänen oli pakko paeta. Hänen henkensä oli vaarassa, koska Morrible oli Velhon puolella ja hän oli itse astunut Velhoa vastaan. Hän muisti, miten löysi luutansa ja päätti lentää sillä pois. Hän muisti, miten ojensi kätensä Glindalle.
Hän muisti, miten pyysi parasta ystäväänsä, rakastettuaan, mukaansa murtamaan painovoimaa. Hetken ajan hän oli jo luullutkin, että hän tulisi mukaan. Mutta ei. Glinda ei voinut tehdä muuta kuin itkeä ja pyydellä anteeksi. Ja jäädä sinne. He eivät olleet nähneet toisiaan enää tuon jälkeen. Mutta Glinda lupasi odottaa.

Siitä oli jo niin monta vuotta. Odottiko Glinda häntä yhä?
Elphaba kietoi kätensä itsensä ympärille ja vaipui horrosmaiseen unitilaan.


Glinda:
Pohjoisen hyvä noita istui sängyllään yöleninki päällään. Kauniit, korkkiruuvikiharaiset vaaleat hiukset valuivat hänen olilleen. Siniset silmät katsoivat väsyneinä ulos ikkunasta, josta ei näkynyt mitään muuta, kuin kirkas kuu. Hän tosin toivoi, että olisi nähnyt erään tietyn henkilön siluetin lentävän sen ohi. Hän toivoi, että hänen rakkaansa tulisi hakemaan häntä murtamaan painovoimaa yhdessä. Hän ei tahtonut enää jäädä tänne. Hän ei tahtonut enää elää valheessa. Hän tahtoi oikeasti elää. Elphaban kanssa.
”Elphie... missä olet?”, hänen äänensä kuulosti uneliaalta. Kukaan ei vastannut. Ei edes tuuli, mikä tuiversi sisään aukinaisesta ikkunasta.

Hän katui joka päivä sitä, ettei ollut lähtenyt Elphaban mukaan. Miksi hän ei lähtenyt? Koska hän oli peloissaan. Hän oli liian peloissaan, hän oli pelkuri. Hän oli liian peloissaan puolustaakseen rakastaan. Kuinka säälittävää. Glinda Hyvä nieleskeli kyyneleitä. Koko Oz piti häntä hyvänä ja Elphabaa pahana. Toisin päin se oli. Hän julisti jatkuvasti sitä, miten paha ansaitsee kuolla. Hän kuuli jatkuvasti Morriblen julistuksia ”Noidan metsästys-retkiä” varten. Ja häntä oksetti pelkkä ajatus siitä, että joku päivä joku metsästäjistä tulisi kotiin vihreä pää mukanaan. Tälle oli tultava loppu. Kansan oli saatava tietää oikea tilanne, kuka oikeasti oli paha noita. Glinda Hyvä kietoutui kerälle, kuin kissa ja ennen kuin hän nukahti, hän näki mielessään kauniin, vihreän, mustiinpukeutuneen naisen, käsi ojennettuna häntä kohti.
”Tule minun kanssani, ajattele, mitä voisimme tehdä! Yhdessä...”

Jopa unessaan Glinda pystyi kuulemaan rakastettunsa äänen. Eihän hän mistään muusta unia nähnytkään. Kuunvalo loi sinertävän valaistuksen huoneeseen, jossa kansan rakastama noita vaipui horrokseen.


Halusin nähdä sinun huoneesi,
nähdä sinun maailmasi
Halusin astua sun vaunuusi,
ja katsoa tanssiasi
Ilman että mikään meitä keskeyttää,
se on elämää
Estä minua uppoamasta
Herätä minut horroksesta

Estä minua uppoamasta
Herätä minut horroksesta


Estä minua uppoamasta
Herätä minut horroksesta


Estä minua uppoamasta
Herätä minut horroksesta!!