Title: Meni ja vihelsi mennessään
Author: Vanamo
Beta: Sinikeiju ja Guadaloupe
Genre: Angst/Drama
Rating: K-11 // Vanilje laski ikärajaa.
Disclaimer: Munmun. (;
Warnings: Kiroilua, puhekieltä, päihteiden käyttöä ja pienen pieni viittaus seksiin painostamiseen.
Summary: Kondomi on kova sana.
A/N: En ole pahemmin originaalipuolelle mitään uskaltanut laittaa esille, muttamutta.. Enkä ole ennen oikein puhekieltäkään kirjoittanut, toivottavasti ei kuulosta teidän korvaan tönköltä. Ihanasta otsikosta kiitokset kuuluu Gualle. <3
Meni ja vihelsi mennessään
"Melina, sä olet rikkonut lakia." Mä änkytän sanat vaikeasti tuuliseen ilmaan samalla kun puhaltelen hiuksia pois suustani. Mun kädet on puristunu tiukkaan nyrkkiin, pakotan ne pysymään kylkieni vieressä.
"Vitut mä siitä, ei kukaan tommosesta mitään sano", Melina höräyttää ilmaan räkäsen naurahduksen. Sen silmät välkkyy vähän hermostuneesti, mutta se piilottaa kaiken epävarmuutensa koviin sanoihin ja kerskailuun. "Ei se oikeesti ole niin iso juttu, kasva jo aikuiseksi. Sitä paitsi se oli ihan kivaa, kyllä mä olisin ilman painostustaki luultavasti sänkyyn päätyny."
"Mutta te ette suunnitellu sitä etukäteen, eikä se kysyny sulta?" mä tivaan. Vastaus on turhautunut päänpudistus ja epämäärästä mutinaa. "Ei periaatteessa, mutta se on vaan hyvä, et jätkä osaa olla oma-alotteine."
"Sun kundillas toi ei varmana ollut eka kerta, vai?" Mun ääneen on eksyny vähän myrkyllinen, syyttävä sävy. Melina on hiljaa. "Sä et varmaan edes tiiä, kuinka monta naista se on jo pannu, entä jos sä oletkin vaan yksi muiden joukossa, etkä mitään erityistä. Oikeesti Mel, sä ansaitset jotain parempaa. Rupee jooko ottamaan vastuuta teoistas, mä en voi aina vahtia sua."
"Helvetti Emmi, mä ikinä mitään lapsenvahtia ole pyytänytkään. Ite sä olet ottanu asiaksesi huolehtia mun elämästäni, mutta mä voin vapauttaa sut siitä tehtävästä vaikka heti. Jos mä en ite kadu, niin mitä sä siitä välität?" Melinan ääni pysyy vain vaivoin sen verran hiljasena, ettei ympärillä poukkoilevat ihmiset kuule.
"Mä en vaan halua, et sä särjet sydämes", mä huokasen vastaukseksi, totta mä puhunkin. Mut Melina vaan näyttää keskisormeansa mun tunteiluilleni, niin kun yleensäkin.
"Oli kiva tuntee Em, vietä iha vitun kiva loppuelämä rakkaan neitsyytesi kanssa", Melina ripottelee kirveleviä sanoja sylkäisten ilmaan, nyt niin kovaa, et varmaan joka ikinen kuulee. Mä vastaan sen hyvästeihin kohottamalla oman keskarini kohti taivasta ja räkäsemällä päälle. Saatana se osaa olla tyhmä. Mä oon varma, että se soittaa mulle viimestään huomenna.
***
Kuluu viikko, sitte toinen perään. Mä en kuule Melinasta mitään. Kai mä oon vähän huolissani siitä, mutta käärmeissäni kans. Tyyppi huitelee miten sattuu, ja se on niin hankala persoona, ettei sitä mitään neuvookkaan kannata pahemmin. Olis vaan ystävänä ihan kiva ajatus pelastaa se edes osalta virheistä.
Kolmen viikon päästä mä oon vissiinkin jo tosi huolestunut, koska mä löydän itteni homeisen kerrostalon hämyiseltä käytävältä. Hetken aikaa mä mietin vielä rappujen varjossa, mutta ei mun lopulta auta kun marssia rään värisen puuoven eteen. Rämpytän ovikelloa aikani, mutta ku vastausta ei kuulu, mä siirryn perinteiseen tao nyrkeilläs - tyyliin. Pitkän minuutin jälkeen Melina vihdoin raottaa ovea sen verta, että sen pörrönen rastatukka pelmahtaa käytävän puolelle.
"Sä näytät hirveeltä", mä tokaisen ykskantaan. Ei mulle tuu mieleen oikeen muutakaan tervehdystä viimesen välikohtauksen jälkeen. Sitä paitsi mä puhun totta, Melina on ku haudasta noussu mustine pandasilmineen ja repaleisine farkkuineen. Se on venyttäny pitkähihasensa hihat peittämään ranteet, joten arvatenkin se on saannu jonkun asteista lohdutusta sen mamman antiikkisesta kirjeveitsestä tai keittiösaksista. Mun tekee taas mieli sättiä sitä ja sen kieroutuneina aivotuksia, mutta oon hiljaa, koska en mä halua tulla häädetyksi ennen ku olen edes ehtinyt pyörähtää eteisessä.
"Jos sä Emmi tulit tänne vaan dissaamaan mua ja mun valintojani, niin ole hyvä ja painu helvettiin", Melina informoi mua ilkeästi mulkoillen. Mä teen päälläni jonku pudistusliikettä muistuttavan, sillä Melina työntää ovea viis senttiä enemmän auki.
"Ihan sama", se vastaa mun ovea mittailevalle katseelle ja katoaa ahtaaseen asuntoonsa. Mä pujahdan perässä ja vedän oven säppiin.
Olohuoneessa mut ympäröi olutverho. Lattialla makoilee tyhjiä tölkkejä ja sohvalla retkottaa pitsalaatikko, mistä alkoholin hajuun sekottuu pekonin rasva. Tyynesti mä potkin olutpulloja kauemmas ja huitasen pitsapakkauksen pois sohvalta.
"Sä et ole siivonnu", mä totean. Melina tuijottaa mua ku vähäjärkistä.
"Sherlock", se puuskahtaa halveksuvasti ja heittäytyy jonkinlaiselle kerälle mun vierelle räsäselle sohvalle. Hetken aikaa se onnistuu näyttämään niin pieneltä ja haavottuvalta, että mun tekee mieli halata sitä. Mutta kun se avaa suunsa, se muuttuu taas pirun ruumiillistumaksi.
"Voisitko sä vaan häipyä? Eiks me jo toivotettu toisillemme loistavaa loppuelämää ja tälleen, mä en oikeesti kaipaa sua enää mustaamaan mun elämääni. Joka on muuten ihan vitun täydellinen."
Mä tuijotan sitä murhaavasti, viha läikkyilee mun silmissäni. "Näinkö sä kiität mua kaikesta?" mä tuhahdan ja purasen huultani. Muutama veripisara turskahtaa mun suuhuni, sen rautainen maku sekottuu kirsikkahuulikiillon äklönmakeaan olemukseen. Melina kattoo mua suoraan silmiin, ei osota pienintäkään merkkiä mistään pahoillaan olevan kaltaisestakaan.
"Mistä mä sua muka kiittäisin?" Kysymys jää roikkumaan painavana ilmaan, mä yritän hajottaa sitä huutamalla solvauksia vasten Melinan paskasia kasvoja. Lopulta mä juoksen karkuun.
***
Viikot huljuu mun ohi mitäänsanomattomina. Mä en välitä. Paiskasin kännykkäniki parvekkeelta alas. Lähinnä sen takia, että mä en halua sortua soittamaan sille sänkyvehtaajalle. Mun respektit sitä kohtaan on laskenu nollaan, koko tyttö on muuttunu vaan parissa kuukaudessa ihan erilaiseksi ihmiseksi. Viistoista vee ja siveys taivaan tuulissa.
***
Mä norkoilen kaupan nurkalla, tuen oikeeta olkapäätäni kusiseen penkinreunaan. En mä oikeen tiedä, mitä mä odotan, vai odotanko mitään ylipäänsäkään. Kunhan venailen, katon jos joku törkkäisi tölkillisen raikastavaa mun käteeni.
Toljottelen laiskasti marketista tasaista tahtia valuvia ihmisiä, suurimman osan annan vaan liukua mun katseeni ohi tekemättä mitään lisähuomioita. Kadulle pelmahtava rastatukka kuitenkin pakottaa mua terästämään katsettani ja kohottautumaan lysystä asennostani.
Melina. Sen rastat valuu likasina pitkin päätä ja naama punertaa hennosti. Se on pukenut päälleen löysän mummopaidan, silmänsä se on naulinnu tiukasti asvalttiin.
Mä en tiedä, mikä hiton voima saa mut askeltamaan Melinan luo. Vielä vähemmän mä käsitän sitä, että kiskasen sen raahaaman muovikassin omaan käteeni ja tahditan omat jalkani sen kävelyrytmiin. Askellan sen rinnalla, vaikken oo moneen kuukauteen tyttöä nähnykkään.
"Kondomi on kova sana", mä kuiskaan sille tosi hiljaa, mun ääneni on tasasen neutraali. Melina mulkaisee mua, sen tummissa silmissä välkkyy kyyneliä. Yhtäkkiä se tarttuu mun käteeni, puristaa mun sormia lysyyn ku hukkuva.
"Se on poika."
Ei helvetti.
A/N: Tarvitteeko ees pyytää, u know what i want. (;