Bordeaux'ta, kiitos (K11)

[Renttu]

Nimi: Bordeaux'ta, kiitos
Kirjoittaja: rentunlupiini
Tyylilaji: oneshot, angst, drama
Ikäraja: K11 //Lils muokkasi ikärajan myös otsikkoon.
Paritus: Sirius/Remus
Yhteenveto: Niinä hetkinä, joina mieli oli sumea ja hengittäminen vaikeaa, Sirius saattoi kuvitella.
Vastuunvapaus: En omista hahmoja, maailmaa tai mitään jonka tunnistatte Rowlingille kuuluvaksi.
A/N: Osallistuu FF100n sanalla nro 60. Juoma. Tästä tekstistä voin vain sanoa, että siitä piti tulla jotakin pirteää ja kevyttä ja sitten se ajatus vähän muuttui matkalla. Kommentit ovat aina enemmän kuin tervetulleita.


Bordeaux'ta, kiitos


Tip tip tip.

Kaltereiden väleistä valuu pisaroita. Ne hakeutuvat seinäkivien väleihin, uuvuttavat rappausta ja vievät värit mukanaan. Niistä muodostuu kuvioita ja karttoja, ja joskus jos sellaista seuraisi, saattaisi löytää perille.

Perille tuntemattomaan, johonkin toiseen paikkaan, jossa kynsien pureskelu on terveellistä ja kynttilänliekki on aina sininen. Jossa illallispöydän päälle ei levitetäkään valkeaa liinaa vaan neonsininen, ja jossa vastapäätä pöydässä istuva mies katsoo sinua sormiensa läpi ja kilauttaa kynsillään viinilasia. Ja sanoo, että Sirius asia on nyt näin, ja Sirius haluaa purra miehen sormet irti yksi kerrallaan ja sen jälkeen asetella huulensa huolellisesti solisluulle ja imeä.

Seinillä on veden piirtämiä teitä ja kujia, mustahiuksinen mies viittaa käsillään tarjoilijaa luokseen, tryffeliraviolia ja Bordeaux'ta kiitos, ihmettelee ääneen, kun varjo ei seuraa tarjoilijaa. Remus hymähtää ja siitä jää tyhjään kaikumaan ääni, ennen kuin se viedään.

Ankeuttajat pitävät hymähdyksistä, yhtä lailla kuin naurahduksista, huokauksista terävistä ja lämpimistä, nautinnollisista. Ne haluavat viedä ja käyttävät oikeuttaan siihen mielellään.

Ankeuttajat veivät Remuksen vaaleanruskeat hiukset ja hataran hymyn mennessään, siinä missä oli ollut kynttilöitä, kravatti ja vitivalkoinen pöytäliina, oli tyhjää.

Siriukselle on se ja sama, myrskyääkö ulkona vai sisällä, hänen omassa ruumiissaan vai mielessään. Pisarat kuitenkin kertoisivat mihin paeta, ne tiesivät miten piti järjestäytyä, jotta Sirius ymmärtää. Ja kartta on pian valmis.

Joku huusi kauempana, Sirius tunsi sen valituksen, oli ristinyt sen suden ulvonnaksi. Siitä aina tiesi, että ne lähestyivät taas.

Remus on hetken siinä, hetken seisoo niiden kaltereiden tällä puolen ja yhtä vakaasti - lähempänä, lähempänä  - kuin vesi valuu sormien väleistä, illuusio myös karkaa.

Turhautuneisuus ja tyhjyys syövät kynttilänliekin lepatuksen ja raviolin.

[Contessa]

Kommenttikamppanjasta iltapäivää!

Mä en tii kuinka alottaisin tän kommentin, koska mykistit mut tällä.
Ensinnäkin haluan huomauttaa että angst-muotoinen R/S on ehkä ihaninta koskaan, ja tää on aika lailla täydellinen, jätti todella ristiriitaisen olon ja oli ... no puhdasta angstia. Tässä oli paljon sellaisia kohtia, joissa jäi paljon lukijan mielikuvituksen varaan ja tykkäsin siitä todella. mun on vaikee tähän kommentoida juuri mitään, koska en löytänyt virhetä tekstistäsi ja muutenkin tyksin todella paljon, tää on vain kaunis.

Ja sanoo, että Sirius asia on nyt näin, ja Sirius haluaa purra miehen sormet irti yksi kerrallaan

wou ok ehkä olen outo mutta rakastuin tähän

[Sisilja]

Luin tämän sattumalta ja rakastuin. Käyttämäsi kieli on vivahteikasta ja kadehdittavan omaperäistä ja luot tunnelmaa käsittämättömän taidokkaasti, vain muutamilla sanoilla, oikealla rytmillä ja täydellisen sopivilla sanavalinnoilla.

Pidän Sirius/Remus-parituksesta kovin paljon, mutta olen lukenut siitä enimmäkseen unelmahöttöisiä ja onnellisia romancetekstejä. Tämä näyttää miehistä, tai oikeastaan Siriuksesta sen toisen puolen, haavoittuneen ja kaikkea muuta kuin onnellisen. Saat hänet taipumaan mielenkiintoiseksi hahmoksi, etkä siltikään karkaa pois siitä kirjojen Siriuksen kehyksistä, nostat vain syvemmin esiin ne kamalat hetket ja tunnetilat, jotka hän joutuu käymään läpi Azkabanissa ja kerrot sen, minkä Rowling jätti rivien väliin. Osoitat siis ennen kaikkea sen, kuinka hyvin hahmon tunnetkaan ja saat hänet käyttäytymään juuri niin kuin haluat ja teet sen vielä pahuksen uskottavasti.

Ihastuin suuresti tekstin synkkään runollisuuteen, jossa on seassa suurta ahdistustakin. Remus esiintyy tässä aavemaisena haavekuvana, menetetyn elämän palasena, mutta silti hänessä on kaikkea sitä, mitä liitän kirjojen Remukseen, tiettyä rauhallisuutta ja hiljaisia ajatuksia, sanattomia huolia. Sirius taas paiskaa tunteensa kaikkien, myös omien silmiensä eteen, eikä peittele kiihkoaan ja epätoivoisuuttaan, ja he toimivat hyvin toistensa vastapareina.

Näin yksityiskohtana sormien irti pureminen ja solisluun imeminen sävähdyttävät, joko sanoin, kuinka täydellisesti onnistuit upottamaan minut sisään tekstiin? Sait ankeuttajista kerrassaan karmivia, en ole tainnut pitkään aikaan lukea ficciä, jossa ne olisi kuvattu näin aidosti. Paritus puolestaan näkyy tässä erikoisella ja hienolla tavalla, se ei ole aivan ilmiselvä, mutta ei myöskään jää pelkästään rivien väleihin ja lukijan tulkittavaksi.

Pidin tästä niin suunnattoman paljon, etten löydä oikeita sanoja. Se on kuitenkin varmaa, että etsin käsiini pian myös muita ficcejäsi, sait tällä minut vakuuttuneeksi taidoistasi kirjoittajana. Suuret kiitokset tästä!