Nimi: Lupausten lapsi
Kirjoittaja: Ränts
Paritus: Lily/James
Ikäraja: S
Vastuunvapautus: Potter-universumi hahmoineen päivineen kuuluu J.K.Rowlingille, kaukki kunnia hänelle niistä. En saa rahaa tästä.
Lupausten lapsi
”Lily? Joko Harry nukahti?”
Katsahdan äänen suuntaan. James seisoo olohuoneen ovensuussa viininpunaiseen pyjamaan pukeutuneena. Olen tänä iltana syöttänyt Harryn keinutuolissa, koska talo on nyt kauniimpi kuin pitkään aikaan. Jouluun on enää kolme viikkoa, joten olemme koristelleet kuusen, ripustaneet mistelinoksia sinne tänne ja sytyttäneet kynttilöitä jokaiselle ikkunalaudalle. Harry on ihastellut muuttunutta kotia silmät suurina. Aiemmin päivällä hän olisi kovasti halunnut leikkiä kuusta koristavilla, kimaltavilla joulupalloilla, mutta onneksi James keksi hänelle parempaa tekemistä. Harry nautti siitä, kun isä taikoi hänelle värikkäitä savuhahtuvia pyydystettäväksi.
”Nukkuu, joo”, kuiskaan vastaukseksi.
James nyökkää ja tulee olohuoneen poikki keinutuolin viereen seisomaan. Pian tunnen hänen lämpimän kätensä olallani ja nojaan päätäni sitä kohti. Tähän on hyvä jäädä hetkeksi. Harry tuhisee hiljaa unissaan ja imee pikkuista peukaloaan tavalliseen tapaan. James pitää käden olallani ja kyykistyy keinutuolin viereen. Huomaan hänen katsovan Harryä jotenkin kumman surullisesti.
”Mietitkö sinäkin sitä ennustusta?” kysyn hiljaa, ja James nyökkää.
Se on painanut meidän molempien mieltä siitä asti, kun Dumbledore kertoi siitä. ”
Se, jolla on voima kukistaa pimeyden lordi, lähestyy… Syntyy niille, jotka ovat uhmanneet häntä kolmasti, syntyy, kun seitsemäs kuukausi kuolee.”
Olemme kuulleet ne kauheat sanat ajatuseulan pohjasta, eivätkä ne ole sen jälkeen jättäneet meitä rauhaan. Ja pahimpana kaikista: ”
Ja jommankumman on kuoltava toisen kädestä, sillä kumpikaan ei voi elää, jos toinen on hengissä.”
Miten kukaan saattaa sysätä pienen, avuttoman vauvan harteille vastuun maailman pelastamisesta? Miten kukaan saattaa ajatella, että Harry tuo toivon tähän maailmaan, jota Voldemort pitää kauhun vallassa? Tässä hän nukkuu sylissäni, täysin riippuvaisena minusta ja Jamesista. Ei, en halua ajatella koko asiaa.
”Se oli vain ennustus”, sanon hiljaa. ”Tule, mennään nukkumaan.”