Title: I guess we'll never know
Author: Stubastian
Fandom: OC
Pairing: Sandy / Jimmy
PoV: Sandy
Raiting: K11
Genre: Angst, romance, slash, snog, fluffy, songfic
Song: Kate Winslet – What if
Summary: Eletään aikaa, jolloin Jimmy oli pahoissa veloissa. Sandy pohtii eräänä iltana kotonaan poikien ja Kirstenin nukahdettua, olisiko Jimmyn elämä nyt erilaista, jos heidän salainen romanssinsa ei nuoruudessa koskaan olisi päättynyt.
Muuta: Kirsten ja Sandy ovat toisilleen tehdyt mielestäni, aloin vain miettimään tälläistä vaihtoehtoa kun katselin kaksikon silmäyksiä muutamassa jaksossa, olivat jotenkin niin... No... Niin... Saa nyt nähdä, mitä mieltä olette : D JA anteeksi huono Englantini.
Here I stand alone
With this weight upon my heart
And it will not go away
Ulkoa tulevat voimakkaat äänet saavat minut säpsähtämään hereille unesta. Kohottaudun istumaan, varoen kuitenkin, että en herätä vierelläni makaavaa naista. Nousen seisomaan, kävellen olohuoneen ikkunalle. Hiukseni ovat sekaisin ja kirkkaat silmäni tuijottavat ulos. Ulkoilma on muuten jo aika pimeä, paitsi että läheisessä talossa loistavat valot. Siinä talossa asuu neljä ihmistä. Julie Cooper, Jimmy Cooper, Kaitlin Cooper ja Marissa Cooper. En ehkä koskaan uskaltautunut sanomaan sitä ääneen, mutta aikanaan minä halusin, että siellä asuisi ainoastaan Julia Cooper ja kaksi hänen lasteen. Minun luokseni asumaan olisi täten voinut tulla mies, nimeltä Jimmy Cohen.
Säpsähdän huomatessani pihalla liikettä. Cooperien ovi on auki. Ovella seisoo hyvin kiukkuisen oloinen Julie, joka varmasti värjöttelee pelkässä pyjamassaan tuossa säässä. Julien edessä seisoo Jimmy, kuin hylätty ja orpo koiranpentu. Siltä hän ainakin minun silmiini näyttää. Julie pamauttaa oven kiinni, ja Jimmy jää seisomaan erittäin surkeana oven taakse. Tunnen voimakasta halua vaan kävellä avaamaan ovi, ja kutsua Jimmy sisälle. Se voisi silti herättää ihmetystä, tai sitten ei. Kai minäkin saan naapuria auttaa, ilman taka-ajatusta?
Minun sydämelläni on suuri paino, kun kävelen kohti ulko-ovea. Eteiseen astuessani huomaan, että siinä on hieman viileä – ilma tunkee läpi ovesta. Avaan oven, ja astahdan sen jälkeen kuistille. Minun tarkoitukseni oli astua viileään yöilmaan vain kutsuakseni Jimmy sisään, mutta nyt jään katsomaan häntä. Unohdan tyystin, että alkuperäinen tarkoitus oli vain saada mies nopeasti sisälle. Päästään hiljaisen huokaisun, ja nojaudun päälläni sitten ovenkarmiin.
Miten hänen elämänsä oikein saattoi suistua niin pahasti raiteiltaan? Eikö Jimmy vain saanut sitä pidettyä enää pystyssä? Eikö pystynyt siihen enää yksin? Minä ymmärrän täysin, ettei Juliesta ole apua sellaisessa tilanteessa. Silti sydämelläni on suuri paino. Jimmy ei ansaitse sellaisia vaikeita hetkiä. Ainahan sanotaan, että jumala koettelee, mutta ei hylkää. Minä haluan uskoa siinä olevan järkeä, mutta miksi juuri Jimmyä pitää niin kovasti koetella?
- Jimmy! Minun suustani kulkeutuu huudahdus. Kuitenkin sen verran hiljainen, että en herättäisi kodissani nukkuvia ihmisiä. Kun huudahdus on päässyt suustani, en voi estää sitä enää saapumasta. Se tulee Jimmyn korviin, halusin sitä tai en. Hetken haluaisin vain livahtaa nopeasti sisälle lämpimään, mutta sinnikkäästi odotan. Kun ääneni kantautuu Jimmyn korviin, kääntää hän nopeasti katseensa minuun. Ennen kuin toinen ehtii vastata mitään, viiton jo kädelläni. Jimmy näyttää epäluuloiselta, ja pudistaa päätään.
- Come on even a pool house, pyydän syvään huokaisten. Jimmy puree huultaan, ja vilkaisee suuntaani. Itse katson miestä lähes anovasti. Suoraansanottuna kaiken sen jälkeen, mitä minä olen Jimmyn kanssa kokenut, en halua hänen jäätyvän ulkona. Mitähän minä oikeasti valitan? Maa on hyvin lämmin, verrattuna useaan toiseen. Täällä esimerkiksi lumi ei koskaan ole tuttu näky. Miksi siis jaksan aina etsiä jostakin jotakin valittamista? Hetken epäröinyt Jimmy nyökkää lopulta. Suljen asuntoni oven, ja lähden kävelemään portaita alas. Avaan oven allastaloon, ja Jimmy seuraa minua. En vain voi jättää miestä yksin ulos yöhön. Sydämeni ja muistoni eivät sallitse sitä. Ne eivät edes ole sallinneet rakkauteni loppuvan. Eivät, vaikka minä olen yrittänyt. Silti tunnen edelleen perhosia vatsanpohjassa, kun Jimmy edes vilkaisee minuun.
In my head I keep on looking back
Right back to the start
Wondering what it was that made you change
Jimmy istahtaa sängyn reunalle, mutta itse minä jään seisomaan. Tuijotan tiiviillä katsekontaktilla ulos ikkunasta, suoraan uima-altaaseen. Päästän hiljaisen huokauksen, olen ymmälläni. Miten tämä kaikki saattoi tapahtua? Aikanamme me lupasimme, että me säilyisimme vahvoina. Näimme aina jonkun aikuisen jossakin, joka oli epäonnistunut elämässään. Me vannoimme toisillemme, että meidän kummankaan kohdalla niin ei kävisi. Nyt Jimmy ei ainakaan ollut onnistunut kovin hyvin, enkä itsestänikään ollut kovin varma.
- How the hell did all this happen? I don't blame you, but still. I don't blame anyone. How can we allow this to happen?! It's not fair! Ärähdän. Minulla ei yleensä ole tapana huutaa, mutta nyt hermostuttaa. Ravaan hetken ympyrää allastalossa ja mietin sitä tosiasiaa, että emmekö muka oikeasti voineet tilanteelle mitään? Annoimmeko sen kärjistyä tälläiseksi, vai olisiko se kärjistynyt muutenkin. Päästän hiljaisen huokauksen, ja painan pään hiljaa käsiini. Minä en jaksa. En sitä, että aina joku epäonnistuu. En jaksa ainakaan sitä, että se joutuu olemaan Jimmy. Kuulen, miten mies nousee sängyltä.
- Oh honey, Jimmy kuiskaa hiljaa. Minä säpsähdän pienesti, kun tunnen käsivarsien kietoutuvan ympärilleni. Vielä enemmän hätkähdän sitä kulta – sanaa. Painan kasvoni vasten Jimmyn raidallisen hupparin olkapäätä. Pian se ehkä kostuisi kyynelistä, mutta onneksi Jimmy ei välitä. Niiskaisen hiljaa, mies pitää käsiään ympärilläni. Turvallisia käsiä. Jimmyn syli on niin lämmin, ja minä olen ikävöinyt. Minä aloin ikävöimään sitä silloin kun olin kahdeksan.
Opettaja loi aina välillä hieman toruvia katseita minun suuntaani. Suuni kävi ihan armottomasti, kun minä puhuin kavereideni kanssa kaikista mahdollisista asioista. Aina toisinaan keikuin tuolilla, ja opettajan teki mieli ärähtää. Olin kaatunut sillä tuolilla useaan otteeseen. Oikeastaan minä olin kai kuin kuka tahansa kahdeksanvuotias poika. Olin se poika, jonka pulpetista roikkui valkoinen lappu. Lappuun oli huterilla tikkukirjaimilla kirjoitettu nimi SANDY, ja lapun perässä oli hymynaama. Kaikilla luokassa oli samanlaiset laput – mutta vain yhdessä luki Sandy. Nojailin taaksepäin tuolissani, ja vilkaisin takanani kököttävään, tyhjään pulpettiin. Siinäkin roikkui valkoinen lappu, jossa ei tosin ollut vielä nimeä. Aikani kuluksi minä pysähdyin miettimään, mikä nimi siihen tämän päivän aikana ilmestyisi.
Oveen koputettiin. Koputus oli suhteellisen varovainen, ainakin omasta mielestäni. Aina kun minä, tai kaverini tulimme luokan ovelle, oli koputus tosiaan melkoinen. Siihen saattoi myös usein sisältyä oven potkimista, tai otsalla hakkaamista. Jälkimmäinen toi yleensä lähinnä ainoastaan päänsäryn. Hieman pyylevä, hyvin ilomielinen naisopettaja käveli ovelle, ja avasi sen. Monet yrittivät kurkkia naisen takaa jollain keinolla käytävälle, mutta kukaan ei nähnyt uutta tulijaa. Me jouduimme vain odottamaan. Lopulta vaaleahiuksinen nainen suvaitsi viimein väistää, ja minä sain näkökenttääni luokan kynnykselle jääneen pojan, joka näytti rohkealta.
- Hi, I'm Jimmy. I'm already nine. I play football and I like to play the guitar, luokan eteen saapunut kundi höpötti. Luokka tietysti arvosti toista suuresti, olihan Jimmy jo yhdeksän! Ei kukaan tainnut tulla ajatelleeksi, miksi poika oli meidän luokallamme, vaikka oli vuotta vanhempi. Se ei ollut se asia, mikä olisi minun luokkaani silloin mietittänyt. Kohautin kulmaani hieman, ja katsoin harmaaseen t-paitaan pukeutunutta poikaa. T-paidassa oli osuvasti jalkapallon kuva. Ruskeat hiukset pojalla olivat sekaisin, ja niiden takaa tuijottivat kirkkaat silmät. Selkeästi pojalle sopi erinomaisesti nimi Jimmy.
- You can go sit over there behind Sandy, opettaja sanahti. Jimmy katseli hetken ympärilleen, ja silloin minä tajusin hymyillä rohkaisevasti tumman hiuspehkoni takaa, ja heilauttaa kättäni. Ahaa-ilme levisi Jimmyn kasvoille, ja vihreää reppua perässään laahaava poika käveli pulpettien lomasta, istuen takanani olevalle pulpetille. Minä halusin kovasti vilkuilla olkani ylitse Jimmyyn, mutta en viitsinyt, enkä kehdannut.
- Hi. Sandy, right? Kuulin yllättäen äänen, ja säpsähdin hereille ajatuksistani. Äänen vuoksi käänsin katseeni olkani yli. Hätkähdin, sillä Jimmyn kirkkaat silmät tuijottivat suoraan omiini, ja pojan huulilla oli leikkisä hymy. Sellainen melkein kutsuva. Silloin saatoin jo tuntea, kuinka suuri osa elämääni Jimmy tulisi olemaan. En kuitenkaan ehkä aivan täysin käsittänyt, kuinka hemmetin suuri osa.
- Yeah, Sandy. You play guitar? I like singing, kerroin. En tiennyt, miksi sen menin kertomaan. Kai siksi, että rakastin todellakin laulamista. Vanhempani sanoivat, että olin hyvä siinä. He eivät kehuneet turhaan, vai kai heidän mielestään olin hyvä. Jimmyn hymy leveni, ja huomasin samassa pojan kasvoihin ilmestyvät, leveät hymykuopat. Ne olivat aika jännät. Itselläni ei ollut hymykuoppia. Sillä hetkellä ajattelin, että haluaisin sellaiset.
- Okay, Sandy and Jimmy! I know that is very exciting, when the class gets a new student. Be still silent, the hour is over soon and then you can talk to, opettaja sanahti yllättäen. Jimmy teki sormillaan sellaista 'nipo nipo' liikettä ja sai minut nauramaan. Kuitenkin tunnollisena oppilaana käännyin opettajan puoleen, ilon kupliessa vatsassani. Minä olin saanut uuden ystävän!
- Remember when you held my hand like you'd never let it go? Kuiskaan yllättäen hiljaa, kun hätkähdän muistoistani. Jimmy ei vastaa mitään, kietoo vaan kädet tiukemmin minun ympärilleni. Säpsähdän, kun Jimmy jättää vain toisen kätensä ympärilleni ja puristaa toisella kättäni. Aivan kuten silloinkin. Aivan kuten silloin, kun me vannoimme, ettemme koskaan eroaisi. Päästän hiljaisen niiskaisun.
- I just wish the story didn't end this way, cause I'm still in love with the person who helped me write it, Jimmy sanoo yllättäen. Hengähdän, niin paljon yllätyn niistä sanoista. Minä kuulen, miten tosissaan Jimmy on. Ehkä enemmän tosissaan, kuin koskaan ennen. Otan askeleen taaksepäin, jotta näen Jimmyn kasvot. Ne ovat vakavat, ja kosteat. En ole edes tajunnut, että Jimmykin vuodattaa kyyneliä. Puraisen huultani, ja nojaudun otsallani toisen otsaan. Minä haluaisin tuijottaa Jimmyn silmiä ikuisuuden.
Well I tried
But I had to draw the line
And still this question keeps on spinning in my mind
- Do you miss those times ever? Kysyn yllättäen hiljaa. Minä tarkoitan niitä aikoja, kun me olimme jatkuvasti yhdessä. Siellä missä minä olin, siellä oli myös Jimmy. Ja toisinpäin. Ne ajat ovat ehkä kaukana takana, mutta minä en ole pystynyt unohtamaan. En vielä, enkä kai koskaan pysty. Minä sain kokea Jimmyn kanssa jotakin sellaista, mitä en ole koskaan kokenut kenenkään muun kanssa. Tuijotan suoraan toisen silmiin, nojaten otsallani Jimmyn otsaan. Tunnen toisen kuuman hengityksen kasvoillani.
- All the time, Jimmy kuiskaa vastaukseksi. Jään tuijottamaan toisen silmiä, enkä sano enää mitään. Värähdän pienesti, koska viimeksi olen mahtanut olla näin lähellä miestä? Hengähdän hiljaa, kun Jimmyn huulet tavoittavat omat huuleni. En vetäydy pois, vaan vastaan siihen suudelmaan. Kaikki se palautuu jälleen luokseni. Jimmy, tuon huulten maku ja se tunne, mikä tulee suudellessa häntä. Jimmyn parransänki kutittaa ihan hennosti. Mies siirtää toisen kätensä kyljelleni. Hetkeksi unohdan kokonaan muun maailman. En ymmärrä, että jos Seth, Ryan tai Kirsten heräisivät, heille riittäisi pelkkä vilkaisu ulos ikkunasta ja me jäisimme kiinni. He eivät vain tietäisi, että kiinnijäämisen mahdollisuus oli ollut jo kuudennelta luokalta – silloinhan suutelimme ensimmäistä kertaa, vaikka se olikin vain kevyt pusu.
Päässäni alkaa pyöriä suudelman yhteydessä monia asioita. Jimmy on Julien aviomies – tai ainakin oli, se tuskin jatkuu enää kovin kauaa. En usko, että Julie suostuu enää katselemaan Jimmyä. Heillä on kuitenkin yhteinen lapsi. Minulla on aviovaimo, jonka kanssa menee erittäin hyvin. Meillä on jopa kaksi lasta, joista molemmat tuntuvat biologisilta, vaikka toinen onkin adoptoitu. Minä olen menestyvä lakimies, Jimmy on monien miljoonien veloissa. Ei. Kaikella järjellä ajateltuna siitä ei enää voisi tulla mitään. Raskain sydämin työnnän miehen kauemmas itsestäni. Jimmy jää tuijottamaan minun silmiäni hengästyneenä, mutta aavistuksen verran myöskin kysyvänä ja hämillään.
- Sorry. It's too late, Jimmy. We had a chance, but we lost it. That is the truth, and it must confront. We're never going to be like before. I do not want to hurt you. It just ... Does not work anymore. Everything has changed. You've changed. I have changed, selitän. Haluaisin todellisuudessa vain painautua Jimmyn syliin uudelleen ja unohtaa koko muun maailman. En vain pysty siihen, en enää. Ennen meillä ehkä oli mahdollisuus ja tilaisuus. Emmekö sitten tarttuneet siihen tarpeeksi lujaa? Ehkä emme, vaikka minä ainakin käytin kaikki voimani, jotta me vain olisimme pysyneet yhdessä. Ikävä kyllä se ei riittänyt.
- It could have been amazing, Jimmy sanoo hiljaa. Nyökkään vastaukseksi ja tiedän miehen olevan oikeassa. Se todellakin olisi ollut upeaa, tiedän sen. Sen ajan, jonka vietin Jimmyä rakastaen, olin varma että elin unelmaa. Nyt ne päivät ovat takana, mutta en minä ole niitä kokonaan unohtanut. En minä voisi tehdä niin. Huokaan hiljaa, ja luon katseeni Jimmyyn. Meillä on säilössä niin paljon muistoja. Minä en koskaan voi katsoa Jimmyä niin, kuin välillämme ei ikinä olisi ollut mitään. Olemme silti aika hyviä näyttelijöitä. Kummankaan perhe ei ole arvannut mitään, ja ehkä on hyvä niin. Kuvittele, millainen show siitä syntyisi.
- I'll go ... Change clothes, Jimmy mutisee ja häviää huoneesta. Päästän raskaan huokauksen, ja istahdan sängyn reunalle, nojautuen päällä käsiini. Me emme saa enää toista tilaisuutta. Nuorina me olimme varmoja, että olisimme aina yhdessä. Miksi me emme koskaan julistaneet suhdettamme, tai kertoneet rakkauttamme? En tiedä. Minä ainakin taisin pelätä. Pelätä mitä? Yhteiskunnan vastausta? Sitä, että en enää saisi tavata lapsiani? Sitä, että Kirsten ei enää rakastaisi minua? Jotain minä kuitenkin pelkäsin, ja siihen johonkin kaikki kaatui.
What if I had never let you go
Would you be the man I used to know
If I'd stayed
If you'd tried
If we could only turn back time
But I guess we'll never know
Olen tajunnut aivan liian myöhässä, että minä en koskaan olisi saanut päästää Jimmyä menemään. Minun olisi pitänyt jollain keinolla pitää Jimmy luonani. Me olisimme aivan varmasti saaneet sen toimimaan. Meillä oli kaikki ainekset kunnolliseen rakkaustarinaan. Jokin meni vikaan, ja ainekset vain katosivat. Minun olisi ehkä pitänyt pitää tiukempaa kiinni. Tajusin jo silloin, miten arvokas Jimmy oli, kun lepäsi sylissäni. Miksi minä en osannut silti arvostaa häntä tarpeeksi? Vai enkö vain osannut rakastaa oikealla tavalla? Koska jos olisin todella tehnyt kaiken oikein, me olisimme yhä yhdessä.
Jimmy ei vain ole enää se ihminen, jonka ennen tunsin. Minä en haluaisi ajatella niin, mutta se on totuus. Ennen Jimmy oli nauravainen, itsevarma ja onnistuja. Jimmy oli voittajaluonne. Nyt kuitenkin minä olen se asianajaja, ja Jimmyllä menee kehnosti. Mies, joka oli nuoruudessani sankari ja esikuva, on nyt puilla paljailla ja täysissä veloissa. Miten se voi olla edes mahdollista? Jimmyllä piti olla hyvä tulevaisuus, horoskoopitkin aina niin sanoivat! Meillä oli tapana lueskella niitä aina. En tiedä Jimmystä, mutta joskus minä ainakin uskoin horoskooppeihin aivan täysillä. Ehkä minun ei olisi kannattanut.
Ehkä minun olisi pitänyt jäädä niinä kertoina, kun lähdin pois. Ehkä minä en koskaan olisi saanut kääntää selkääni, vaikka Jimmy löysi uuden rakkauden ja pian sen jälkeen tein samoin itsekin. Minun olisi pitänyt jäädä ja kuunnella useammin. Ehkä silloin Jimmylläkään ei olisi niin suuria ongelmia, kuin nyt on. Tai ehkä Jimmyn olisi pitänyt yrittää enemmän. Panostaa enemmän. Voihan se olla, että meissä oli molemmissa vikaa. Minä tiedän, että on turhaa hakea syyllistä, mutta se helpottaa.
Joskus minä toivon, että voisin mennä takaisin ajassa. Itseasiassa toivon sitä aika useinkin. Voisin korjata kaiken paremmaksi ja ehkä aloittaa Jimmyn kanssa alussa. Minä voisin rauhassa, ilman kiireitä katsoa tuleeko siitä mitään. Me voisimme yhdessä katsoa. Nyt on silti aivan liian myöhäistä jossitella. Me olemme tehneet elämämme valinnat ja päätökset. Emme kai koskaan tule tietämään, mitä meillä olisi voinut olla.
Many roads to take
Some to joy
Some to heart-ache
En minä sitä sano, että minulla ja Jimmyllä olisi aina ollut helppoa, en todellakaan. Meillä on ollut lukuisia riitoja ja tappeluita. Silti minä elin maailman onnellisinta aikaa, kun sain olla hänen kanssaan yhdessä. Oli niitä hetkiä, joiden olisi toivonut vaan jatkuvan ikuisesti. Niitä hetkiä, jotka täyttyivät onnella ja ilolla. Niinä hetkinä minulla ja Jimmyllä oli vain toisemme, mutta me emme edes tarvinneet muita. Meille riitti toisemme, olimme tarpeeksi. Tarpeeksi toisillemme, elimme vain sen vuoksi, että rakastimme.
Katselin erittäin tarkasti sängyllä makoilevaa, ruutupaitaan pukeutuvaa, hieman yli 20-vuotiasta miestä. Hän oli selkeästi tarkasti keskittynyt pureskelemaan tikkariaan, ja lueskelei jotain sarjakuvalehteä. Me olimme tosiaan kaksikymmentä vuotiaita, ja makoilimme vain kuumalla kesäpäivällä sisällä. Jimmylla oli hihaton paita, itselläni ei ollut paitaa ollenkaan. En mahtanut sille mitään, että huulilleni kohosi kevyt virne. Olin tarpeeksi kauan katsellut toisen hampaiden pahoinpitelyn kohdetta, ja olin varma, että olin tunnistanut sen!
- Hey! Is that a lollipop? Älähdin yllättäen. Jimmy kohotti toista kulmaansa ja käänsi lehdestä katseensa minuun. Mies pureskelei kevyesti tikun päässä olevaa, pyöreänmuotoista makeista ja hymähti kevyesti. Tuijotin silmät kiiltäen sitä suussa olevaa makeista, tai oikeastaan sen tikkua. Minä en voinut sille mitään, että makeanhimoni oli aivan hirveä. Olisin voinut sanoa, että minulla olisi menkat, tai minä olisin raskaana, mutta biologisesti se ei kai taitaisi olla mahdollista. Jimmy levisi pieneen hymyyn minua katsoessaan, ja pureskeli tikkaria suussaan entistä pienempään osaan tyytyväisenä.
- Yeah, it's a lollipop, Jimmy vastasi tyyneen rauhallisesti ja virnisti minulle kevyesti. Pongahdin äkkiä seisomaan miehen huoneen nurkassa olevalta tuolilta. Tämä äkkinäinen liike sai Jimmyn kohottamaan hitaasti kulmaansa. Puuskasin kevyesti katseeni, ja virnistin pienesti. Jimmy siis selkeästi todellakin kuvitteli, että hän saisi syödä tikkarinsa täysin yksin. Minä kyllä tekisin selväksi, että se ei onnistuisi. Tuo tikkari ei varmasti olisi pian ainoastaan Jimmyn omaisuutta. Otin loikkaavan askeleen miestä kohti.
- Some of it belongs to me. It is the rule. Lollipop is a symbol of love. It can not run away from me anymore! Huudahdin. Joku järkevä ihminen olisi minut nähdessään voinut luulla, että olisin humalassa. Olinhan asiallinen, aikuinen ihminen ja ammatiltani asianajaja. Jimmy silti tiesi, että minä olin aivan selvä. Olin vain ilohumalassa. Niin kävi aina, kun minä olin Jimmyn kanssa. Jimmy sai minut iloitsemaan ihan pienistäkin asioista. Otin uuden hypähdyksen sänkyä kohti, ja kun minä rojahdin sängylle, pyörähti Jimmy tikkarin kanssa nauraen taaemmas.
- You want it, huh? Jimmy uteli, nauru äänessään. Minä nyökyttelin vastaukseksi ja hymyilin itsekseni tyytyväisesti. Olin aivan varma, että pian pääsisimme sopimukseen Jimmyn kanssa, ja minä saisin osan tikkarista. Kuten jo aikaisemmin mainitsin, tikkukaramelli oli meidän rakkautemme symboli. Päätin sen asian noin puoli minuuttia sitten. Virnuilin kevyesti toiselle. Yllättäen Jimmy vetäisi tikkarin suustaan, minä olin jo valmiina hyökkäämään sen kimppuun. Ojensin käteni kohti Jimmyä, ja ilmeeni vääristyi. Jimmyn sormisssa oli enää tikku, mutta ei palaakaan itse karamellista.
- So, you ate it! How could you? Innocent lollipop, so innocent. You're a murderer, Jimmy. Murderer! And now you will suffer, uhosin ja sain Jimmyn nauramaan. Minä rakastin sitä naurua. Se oli niin elämäniloinen ja kujeileva. Huulilleni kohosi virne, kun hyökkäsin toisen päälle ja aloin kutittamaan. Naurava Jimmy kiemurteli minun allani, ja hänen silmistään loisti se kaikki iloisuus ja onni. Minä olin onnellinen, ja tikkari oli tyystin unohtunut. Uppouduin vain tuijottamaan niitä allani nauravia kasvoja, ajatellen, ettei mikään saisi koskaan tuhria sitä naurua.
Onnellisista hetkistä huolimatta meillä on ollut myös vaikeuksia. Minä uskon, että parisuhde ei ole aito tai kunnollinen, jos ei koskaan tapella tai riidellä. Me kuitenkin tappelimme ja riitelimme suhteellisen harvoin – ne harvatkin kerrat olivat aina niin kamalia. Minä en pitänyt siitä, että huusin Jimmylle. Niin se aina meni. Minä huusin Jimmylle ja Jimmy vain kuunteli hiljaa minun keuhkoamistani, vaikka ala-asteella Jimmy oli ollut se itsevarmempi. Osat olivat kuitenkin loppupeleissä vaihtuneet.
- You do not love me anymore! Jimmy ärähti suoraan korviini, kun puhuimme puhelimessa. Minusta sitä ei kuitenkaan voinut kovasti ärähdykseksi kutsua. Jimmy yritti ehkä olla voimakastahtoinen ja hyvin vahva luonne silläkin hetkellä. Jimmyn ääni silti värisi, ja minä olin varma, että kyyneleet nuolivat toisen poskia. Niin nuolivat minunkin. En voinut vain käsittää, miten Jimmy saattoi edes epäillä mitään sellaista. Tottakai minä rakastin häntä, en kai muuten roikkuisi puhelussa enää.
- I really love you and you kow it very well! Do not try to claim anything else. Look, Jimmy ... I will always love you. There is nothing to change it. I still have Kirsten, and you have Julie. I have a child, and you, too. The situation is different. Do not cry, I cry otherwise. This is not easy, aloin selittämään. En kuitenkaan ehtinyt selittämään loppuun, sillä Jimmy loi luurin korvaan. Minä ärähdin jotain, purin huultani ja paiskasin puhelimen seinään. Painoin sen jälkeen lohduttomana kasvot käsiini. Minä en olisi mitään ilman Jimmyä. En mitään.
- Dad. Why are you crying? Are you sad? Suloinen, uninen pikkupojan ääni kantautui minun korviini. Nostin yllättyneenä katseeni ovelle tulleeseen, mustatukkaiseen poikaan. Poika roikotti kädessään valkoista nallea, ja katseli minua huultaan mutristaen. Minä en vastannut mitään, mutta silti Sethiksi kastettu poika asteli lähemmäs ja istahti siihen sängyn reunalle. Olin sanomaisillani jotakin, mutta sanat katosivat mielestäni, kun Seth kaikin voimin kietoi pienoiset ja hoikat kätösensä ympärilleni.
- It's okay, Dad. I am also sad. Summer said that I'm stupid, Seth mutisi minun rintakehääni vasten. Kyynelteni läpi huokaisin hiljaa, ja painoin pienoisen syliini. Tuossa iässä oli niin kovin suuri asia, jos joku sanoi tyhmäksi. Niin suuri asia, että se meinasi kuulostaa maailmanlopulta. Voi kumpa minunkin asiani olisivat olleet niin pieniä, että Jimmy olisi sanonut minua tyhmäksi. Silloin kaikki voisi vielä järjestyä.
- I'm sure Summer is sorry. Guess what? Someday, you and Summer will marry and get children, kuiskasin poikani korvaan. Seth nosti minuun hyvin riemastuneen katseensa, ja toisen paha mieli näytti olevan kuin pois pyyhkäisty. Olisipa minunkin elämäni ollut niin helppoa, että kaikki olisi ratkennut silkalla anteeksipyynnöllä. Jos olisi ollut, minä olisin ostanut vaikka kukkia ja ruusuja, vain Jimmyn tähden. Mitä eroa oli kukilla ja ruusuilla, sitä en tarkalleen tiennyt.
Säpsähdän, kun tunnen yksinäisen kyyneleen vuotavan poskeani pitkin alas. Voi ei, ei taas. Minä en voi tälle mitään, mutta kukaan ei uskoisi, jos kuulisi. Kukapa muka uskoisi, että Jimmy Cooper on ihminen, joka saa minut itkemään? Päästän hiljaisen huokaisun ja mietin, mihin tähän tilanteeseen on ikinä päädytty. Olisikohan kaikki ollut helpompaa, jos minäkin olisin pyytänyt anteeksi ajoissa? Ehkä, vaikka en edes ole varma, mistä minun pitäisi olla pahoillaan.
Anyone can lose their way
And if I said that we could turn it back
Right back to the start
Would you take the chance and make the change?
En minä Jimmyä syytä, että Jimmyn elämä onkin juuri nyt aivan pihalla. Ei kukaan tahallaan halua velkoja itselleen. Jimmy on varmasti peloissaan. Olet niin suurissa veloissa. Julie uhkailee sinua avioerolla. Mitä, jos sinä et saa ikinä enää nähdä lapsiasi? Se on varmasti pahin pelko. Minä en pystyisi elämään, en ilman Ryania ja Sethiä. Kuka tahansa voi silti eksyä elämän kaidalta polulta. Joskus kielletty vain houkuttelee, sitä ajattelee, että ei se yksi virhe pahaa tee. Sitten niitä virheitä alkaakin tekemään holtittomalla tahdilla, eikä enää tajua lopettaa. Niinkö Jimmylle kävi? Senkö takia hän on niin suurissa veloissa?
Jos meillä olisi vielä mahdollisuus, niin tekisikö Jimmy kaiken toisin? Toimisinko minä toisin, jotta saisimme sen toimimaan? Kukaan tuskin osaa sanoa vastausta. Me kaikki tiedämme vain, että ei sen ollut tarkoitus loppua näin. Minä haaveilin jo kahdeksanvuotiaana siitä, että menisin naimisiin juuri Jimmyn kanssa. Se oli omituinen haave pikkupojan pään sisällä, enkä siitä koskaan eteenpäin puhunut. Joskus ylä-asteen jälkeen, mutta ennen lukiota me aloimme yhdessä haaveilemaan naimisiin menemisestä. Se olisi tietysti homouden takia pitänyt järjestää toisessa valtiossa, mutta minä olisin matkustanut vuoksesi vaikka maailman ympäri.
Do you think how it would have been sometimes
Do you pray that I'd never left your side
Minä nousen lopulta seisomaan ja lähden kävelemään kylppäriä kohti. Jimmy on ollut siellä jo kummallisen kauan. Avaan lopulta oven, ja huomaan raitapaitaan pukeutuneen miehen istuvan kylpyammeeseen nojaten lattialla. Hän on painanut kädet kasvoihinsa. Minä puren huultani hiljaa, ja astelen hitaasti lähemmäs. Lysähdän istumaan viereen, ja asetan käteni toisen harteille. Jimmy käyttää katseensa minussa, kyynelisin silmin. Nämä ovat niitä hetkiä, kun toivon voivani sanoa jotakin, mutta sanoja ei vain ole.
- Jimmy... Have you ever wondered what it would have been? If we ... If you and I ... If we would have never divorced? Kysyn hiljaisesti. Minä olen ainakin ajatellut, melkein jatkuvasti. Olen miettinyt, millainen tulevaisuus meillä olisi ollut, vai olisiko ollut ollenkaan. Puren huultani sille ajatukselle, että me annoimme tiedostaen sen kaiken luisua pois. Se ei ole reilua, mutta eihän elämässä mikään ole. Tässä maailmassa tapahtuu mahtavia asioita, mutta samalla myös hyvin ikäviä. Jimmy kohottaa katseensa minuun.
- Have I? Guess how many times, Jimmy vastaa huokaisten ja laskee päänsä minun olkapäälleni. Puristan hetkeksi silmäni kiinni, syvään huokaisten. Ehkä me emme voi muuttaa enää menneisyyttämme tai päätöksiämme, mutta jos voisimme, minä tekisin niin. Minä tekisin kaikkeni, jotta saisin pitää Jimmyn vierelläni. En silti haluaisi menettää poikiani. Jos minulla olisi Jimmy, mutta ei Sethiä ja Ryania, en tiedä, voisinko minä selvitä. Puren huultani hiljaa, katsahtaen Jimmyyn.
- It was a wonderful time, sanon hiljaa. Jimmy nyökkää vastaukseksi, ja tiedän, että olemme molemmat sitä mieltä. Painan hetkeksi kasvoni toisen hiuksiin, ja siinä me vain istumme. Siitä on jo niin kauan, kun olen tuntenut toisen viimeksi lähelläni. En ehkä koskaan enää saa tuntea, mutta tämä hetki säilyy minun mielessäni. Ympärilläni on vain sinä. Sinun tuoksusi on nenässäni, sinun hengityksesi kantautuu korvissani ja minä tunnen sinut itseäni vasten.
If only we could turn the hands of time
If I could take you back would you still be mine
